Kyllä nykyään tiedetään

mitä taivaalla lentelee, eli mitään ufoja ei enään ole olemassa...

Ne on ihan pelkkiä korupuheita kun nykyään mainitaan sana ufo, tai uhvo. Nykyään kaikki on ilmaston valvojille Ifoja, mutta ehkä tavallisille tallaajalle ufoi
7572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei ne olekaan ufoja vaan humanoidien aluksia ;)

Äänestä
  • Siriukselta, Seulasista, Andromedan galaksista ja herkules tähdistön M13:sta. Näin kertovat legendat.

    Äänestä

ilmaston valvojat eikä haltijatkaan tunnista, ovat suokaasua

Äänestä
  • eli karanneita pieruja

    Äänestä

  • my ass kirjoitti:

    eli karanneita pieruja

    Oli suokaasu ,kun sut teki

    Äänestä

Koko universumi on yhtä tyhjyyttä ja etenkään maan ihmistä kehittyneempää olentoa EI VOI olla..sellaisethan voisivat liikua pidempiä matkoja avaruudessa kuin me. Pelottaaaaa apuaaa.

Olen skepo ja kaikista selvittämätttömiksi jääneistä ufo tai ifo mikä lie taoaukista ainakin heti poistetaan se mahdollisuus, että maan ulkopuolinen äly olisi ohjaillut jotain maan piirissä. Skepona tiedän, ettei sellaisia ole, sillä tunnen kaikkialla universumissa esiintyvän älyn.

Äänestä
  • Olet trolli ja sellaiseksikin harvinaisen tyhmä. Juttusi on aivan liian läpinäkyvä. Realismiin pettynyt UFO-uskis raukka sieltä puskista muka skepona huutelee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaikki.. kirjoitti:

mitä taivaalla lentelee, eli mitään ufoja ei enään ole olemassa...

Ne on ihan pelkkiä korupuheita kun nykyään mainitaan sana ufo, tai uhvo. Nykyään kaikki on ilmaston valvojille Ifoja, mutta ehkä tavallisille tallaajalle ufoi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu