ITSARIA

miten kaunis voikaan olla maa vaikkei ole jumalaa

kannata alkaa huumeilla sekoilemaan ja moninkertaistamaan omia ongelmiaan ja pahaa oloaan. Miten edes luulet huumeiden "hoitavan" ujouden ja ihmispelon?

Niin vaikealta kuin se tuntuukin, niin kannattaa yrittää hyväksyä se, että oma tilanne on mikä on, ja lopettaa itsensä jatkuva sättiminen ja inhoaminen. Ei se helppoa ole, mutta muutakaan keinoa ei ole.

............... kirjoitti:

kannata alkaa huumeilla sekoilemaan ja moninkertaistamaan omia ongelmiaan ja pahaa oloaan. Miten edes luulet huumeiden "hoitavan" ujouden ja ihmispelon?

Niin vaikealta kuin se tuntuukin, niin kannattaa yrittää hyväksyä se, että oma tilanne on mikä on, ja lopettaa itsensä jatkuva sättiminen ja inhoaminen. Ei se helppoa ole, mutta muutakaan keinoa ei ole.

Huumeet ei kyllä todellakaan auta ongelmiin, täsmälleen päin vastoin. Pelkästään pahentaa voit tilannettasi aineilla, olipa mikä hyvänsä douppi kyseessä. Tähän ei ole poikkeuksia, usko neuvo.

itse on vain vastaanottavana osapuolena. ja jatkaminen tarkoittaa vain tuon jatkamista.
eikä sietokyky enää riitä.
kärsimykselläkin on rajansa.

eräs vaan taas kirjoitti:

itse on vain vastaanottavana osapuolena. ja jatkaminen tarkoittaa vain tuon jatkamista.
eikä sietokyky enää riitä.
kärsimykselläkin on rajansa.

Kyllä sellaisesta ympäristöstä pitäisi päästä pois, missä potkitaan päähän.

Jos taas tarkoitat, että elämä ylipäätään on sellainen "ympäristö", niin osittain on tietty sekin totta. Mutta paljon on myös kaltaisiasi muita sekä ylipäätään ihmisiä, jotka voivat tukea sinua eteenpäin kulkemisessa sen sijaan, että satuttaisivat lisää.

Vähitellen löytää voimia myös puolustaa itseään, kun jaksaa uskoa ja taistella. Ja ennemmin tai myöhemmin loppuu niiden lyödyn lyöjienkin sekoilu, aina. Tätäkin tulet todennäköisesti näkemään myös omin silmin, kun jatkat elämää.

lisää... kirjoitti:

Kyllä sellaisesta ympäristöstä pitäisi päästä pois, missä potkitaan päähän.

Jos taas tarkoitat, että elämä ylipäätään on sellainen "ympäristö", niin osittain on tietty sekin totta. Mutta paljon on myös kaltaisiasi muita sekä ylipäätään ihmisiä, jotka voivat tukea sinua eteenpäin kulkemisessa sen sijaan, että satuttaisivat lisää.

Vähitellen löytää voimia myös puolustaa itseään, kun jaksaa uskoa ja taistella. Ja ennemmin tai myöhemmin loppuu niiden lyödyn lyöjienkin sekoilu, aina. Tätäkin tulet todennäköisesti näkemään myös omin silmin, kun jatkat elämää.

Entä jos ihmisen sielu on rikottu pirstaleiksi jo lapsuudessa, kukaan ei ole rakastanut ja välittänyt ja kertonut kuinka tärkeä on, ei ole voinut puhua mieltä vaivaavista asioista, kiusaajista, kaikki on padottu sisälle lapsesta asti mieli täysin rikki, kasvanut narsistisessa perheessä missä heikkous on tuomittu täysin, tunteita ei saanut missään nimessä näyttää, poljettu maahan miten ihmeessä kukaan voi olla niin vahva että selviytyisi siitä ja eheytyisi ns. normaaliksi kansalaiseksi? olen 24 v ja en ole ainakaan vielä selvinnyt vaan olen yksin ja luottamus ihmisiin täysin kadonnut, usko siihen että voin selvitä alkaa olemaan heitetty pois, tänä päivänä näyttää siltä että kannan mukanani vaikea-asteisen masennuksen lisäksi puhjennutta skitsofreniaa, eikö ihmisellä ole mitään arvoa? voiko ihmisen tuhota kerta toisensa jälkeen, missä kulkee raja? tässä tilanteessa ainoa toivomukseni päästä pois, muuta en pyydä. minulla on mielestäni oikeus päästä pois. eikö eutanasia voisi olla vähintäänkin oikeutettu?

ALOITTAJA kirjoitti:

Entä jos ihmisen sielu on rikottu pirstaleiksi jo lapsuudessa, kukaan ei ole rakastanut ja välittänyt ja kertonut kuinka tärkeä on, ei ole voinut puhua mieltä vaivaavista asioista, kiusaajista, kaikki on padottu sisälle lapsesta asti mieli täysin rikki, kasvanut narsistisessa perheessä missä heikkous on tuomittu täysin, tunteita ei saanut missään nimessä näyttää, poljettu maahan miten ihmeessä kukaan voi olla niin vahva että selviytyisi siitä ja eheytyisi ns. normaaliksi kansalaiseksi? olen 24 v ja en ole ainakaan vielä selvinnyt vaan olen yksin ja luottamus ihmisiin täysin kadonnut, usko siihen että voin selvitä alkaa olemaan heitetty pois, tänä päivänä näyttää siltä että kannan mukanani vaikea-asteisen masennuksen lisäksi puhjennutta skitsofreniaa, eikö ihmisellä ole mitään arvoa? voiko ihmisen tuhota kerta toisensa jälkeen, missä kulkee raja? tässä tilanteessa ainoa toivomukseni päästä pois, muuta en pyydä. minulla on mielestäni oikeus päästä pois. eikö eutanasia voisi olla vähintäänkin oikeutettu?

Ei se varmasti ole helppoa... Kuitenkin meissä syntyy uutta elämää, niin ettemme edes itse ymmärrä miten se tapahtuu. On mahdollista saada vastaanottaa niitä asioita, joita ilman on joskus jäänyt. En ole ikuisesti tuomittu samaan vanhaan menneeseen, josta joskus jouduin kärsimään. Tietyllä tapaa mennytkin voi kai muuttua ja korjaantua - se mennyt, joka elää meissä.

Minusta olisi hyvin surullista, jos ajateltaisiin, että vaikkapa sinun kaltaisesi särkyneen ihmisen on oikein kuolla pois. Juuri silloin ihmisellä ei olisi arvoa, eikä paljon muullakaan mitään väliä, kaikki olisi pelkkää turhanpäiväisyyttä. Enkä tarkoita tällä sitä, että itsetuhoajatukset pitäisi tuomita; myöskin se on väärin.