kertokaas kokeneemmat äidit (mullakun on esikoinen kyseessä niin ei kokemusta) onko yksi vuotiaalla joku uhmaikä jo?? meiän poika on aivan kauhee nykyään, mun kanssa itkee ja kitisee ja kiukutelee niin pirusti mutta kun ollaa kylässä jätkä on yhtä aurinkoa ja ilosta naamaa... alkaa hermo mennä ku kokoajan kiukuttelee ja sit vielä kaikki luulee et poika on aina niin aurinkoinen ja että eihän se voi kiukuta ku on niin iloinen kylässä.. just joo.. vai onko meiän poika vaan sellanen esittäjä kylässä ja kotona näyttää todellisen luonteensa..
ja toinen asia: mikähän on nykyään kun ei ruoka maistu, normaalisti aina syöny ruuan kunnolla ja nätisti ja lautasen tyhjäks-tyylillä.. nyt syö lusikallisen ja seuraavat purskuttaa ulos..
nykyään ei syö ees puolta siitä mitä ennen söi..
vai kuuluko tääkin ikään???!!!
huh! olipa ruikutus!
ja toinen asia: mikähän on nykyään kun ei ruoka maistu, normaalisti aina syöny ruuan kunnolla ja nätisti ja lautasen tyhjäks-tyylillä.. nyt syö lusikallisen ja seuraavat purskuttaa ulos..
nykyään ei syö ees puolta siitä mitä ennen söi..
vai kuuluko tääkin ikään???!!!
huh! olipa ruikutus!
Vastaukset 6
Vanhimmat
meillä kaveri 1v4kk ja samantyyppistä "uhmaa".
Omaa tahtoa alkaa jo löytyä jonkin verran ja ainakin äidille kiukutellaan todella ja muille sitt vaan lällätellään.
Kyllä se vaan taitaa olla tää ikä joka tekee tehtävänsä, elikkäs kokeillaan niitä rajoja jo ja kun oppii kokoajan uutta niin kyllä kai sitä välillä kiukuttaakin :o)
Meillä kans toi syöminen on mennyt aikamoiseksi leikkimiseksi.Haluu itte syödä, puolet menee lattialle, sitt menee lusikka perässä ja samoin nokkamuki.
Joskus ollaan onnellisia kun saadaan menemään muutama lusikallinen jotain ruokaa, aikaisemmin kun vetäisitiin lautasellinen ruokaa ihan tosta vaan.
Olen kuullut muiltakin että tämän ikäisen ruokailu muuttuu todella paljon kun hän kasvaa kovasti ton ekan vuoden aikana ja nyt sitten kasvu hiukan hidastuu ja vaikka tuntuu että energiaa kuluu kun lapsi touhuaa niin paljon niin kyllä han silti saa sen mitä tarttee...
kaikki kuuluu tähän ikään joten älä huoli, samojen ongelmien kanssa täälläkin painitaan.
siinäpä ne syyt jo tulikin miksi meillä lapsi oli hankala n 1-vuotiaana. Hampaiden puhkeaminen oli varmaan se suurin syy. Ikenet olivat kipeät ja turvoksissa ja sehän tietenkin kiukutti. Lisäksi erityisesti lämpimän ruoan syöminen tuntui sattuvan, mutta haalea, lähes kylmä ruoka meni paremmin. Lisäksi jääkaappi kylmä paksu kurkun pala tuntui helpottavan. Toisena syynä kiukkuiluun olen itse analysoinut :) sen, että tuossa iässä alkaa löytymään sitä luonnetta ja omaa tahtoa ja sen kanssa sitten koetellaan vanhempien hermoja. Muistathan pitää päivärytmin ja rutiinit samanlaisina päivästä toiseen? Ja olla johdonmukainen? Lapsi oppii nopeasti mitä saa tehdä ja mitä ei ja tietää mitä milloinkin tehdään. Silloin hän ei niin kovasti tarvitse etsiä niitä rajojaan. Kerroit, että kyläillessä hän on itse aurinkoinen. Onko teillä tarpeeksi virikkeitä? Käyttekö esim. kerhoissa tai ulkoilemassa niin, että lapsella riittää puuhaa ja hän näkee muitakin ihmisiä? Itse ainakin huomasin, että oma lapseni alkoi tuossa iässä kaipaamaan puuhastelua päivään, ettei tylsistynyt ja alkanut kiukkuamaan... Kun vaikkapa istuimme hiekkalaatikolla tunnin verran ihmettelemässä hiekkaa ja muiden lasten leikkejä, niin muksu oli tosi tyytyväinen ja ruoka ja unikin maittoi sitten paremmin :) Ja jos mikään muu ei auta niin ainakin se legendaarinen AIKA auttaa :) Mukavaa kesää teille!
ja tätä on meillä jatkunut kohta 7 vuotta. Mun pojalla on tasainen uhma päällä koko ajan. Ja 1-vuotiaana tosiaan aloitti sen ruoan kanssa kränäämisen, mutta osaa tosiaankin olla "vieraskorea".
Viritä mielikuvitus maksimiteholle esim. ruokailun yhteydessä. Meillä oli lusikka milloin auto, milloin juna ja suu oli tunneli johon ruoka katosi lopulta kummasti ja ruokailuhetki oli hauska ilma kiukkua ja turhaa pelleilyä :)
Äidit ovat ne, joihin kiukku useimmiten puretaan, ei poikani ole isänsä kanssa lainkaan samanlainen kuin mitä minun kanssani. Tosin olemme eronneet ja poika harvemmin siellä, että liekö taas sitä "vieraskoreutta".
Sinulla on oikeus olla "ärtyäiti". Mene hetkeksi pois ja laske kymmeneen.
Meillä esikoinen sai jo aika pienestä asti syödä itse, usein oli puurot lattialla ja suurin osa naamassa kuin suussa, mutta niin vaan mentiin eteenpäin, eikä tuo nälkään kuollut.
Jossain vaihessa otin käyttöön asetelman että JOS ei syöminen onnistu nyt, vien ruuan pois, monet kerrat kiukkusi kun lautanen lähti, mutta aikapian huomasi että en todellakaan anna sitä takaisin vaikka kuinka raivoaa... Siitä se sitten alkoi sujumaan -syöminen.
Meillä neiti (täytti 13.6 vuoden) käyttyäytyy ihan samalla tavalla. Ja auta armias jos uskallat kieltää jostain asiasta ni hirmu huuto päällä heti.
Hoidossa käyttäytyy ku pien enkeli, mut kotona sitte huudetaan senkin edestä. Ruokailut joskus menee tosi nätisti, mut sitte taas välillä ruuat ja lautaset pitki lattioita...
Mä jo palasin työelämään ni pääsee edes 8 tunniks "vapaalle".
järki menee ja sit ku yrittää puhua väsymyksestä muille niin pidetään ihan naurettavana, sanotaan et kuule teillähän on niiiiin helppo ja ihana muksu et elä viitti valittaa turhista... sinä nyt vaan taidat vielä olla vähän nuori äidiks jne... Saatana! Kun tietäsitte mikä pirulainen se oikeest on! No juuh, rakas kuitenki että minkäs teet.