Tuli taas sellainen olo että en nyt jaksa tätä(elämää), ja itsemurha-ajatukset pyörii päässä. Sitä tässä justiinsa pohdin että onhan niitä ystäviä ja kumppani ja tolleen, mutta jotenkin kaikki ovet on "kiinni" niihin suuntiin. En pääse pois tästä nyt. Ja on vaan niin hemmetin paha olo. Joo, joku terpaeutti sanoo että tälläisessä tilanteessa pitäs lähteä psykiatriseen päivystykseen. Mitä mä siellä teen, kun annetaan muutama rauhottava mukaan ja lähetetään himaan sitten?Kaikki sanoo aina että "et hyppää sieltä keittiön ikkunasta", sitten istun himassa yksin ahdistuneena ja henkisesti lopussa, ja kattelen keittiön ikkunaa(6.kerros) ja mietin että kehenkään ei voi ottaa yhteyttä kun kaikki on niin lopussa omien ongelmiensa takia. Ite oon ainakin nyt hajoamassa. En tiedä.
yksin
Marianna08
5406
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vaikka nyt ei siltä tunnukaan niin silti aina tulee parempia hetkiä.
Koita vielä jaksaa.
Itse olin talvella sitä mieltä ettei ole muuta ulospääsyä kun itsemurha mutta joka päivä sain voimaa pienistä asioista.
Ne saatoivat olla ihan vaikka vanhempien kautta lähetetyt terveiset sukulaisilta, se ei tarvinnut olla suuri asia.
Yritin löytää voimaa pienistä asioista ja sitä onneksi sitten sain koska olen vielä tässä.
Älä kattele enää sitä ikkunaa vaan soita jollekin ja sano mitä sä mietit ja pyydä vaikka mukaasi sinne päivystykseen.
Pakkohan niiden on muutakin tehdä kuin antaa rauhoittavaa ja jos ei, niin olet ainakin hetkeksi poissa ajattelemasta itsetuhoisia ajatuksia.
Voimia sinulle!
Alussa oli sinä ja minä
kaikki erossa toisistaan.
Oli maailma ja minä,
kaukana ja erillisinä,
joskus ystäviä, joskus vihollisia.
Katsoin sinua, katsoin maailmaa
ja meillä oli hyvin vähän yhteistä.
Sydämeni oli hermostunut,
yksinäinen ja pelokas.
Olin yksin.
Sitten olimme me,
yhteenkuuluvat ihmiset,
yksi universumi kaiken äitinä.
Nyt kun katson taivasta,
paikkani on yhtäkkiä tyhjä.
Olen kaikkialla,
tullut yhdeksi kaiken kanssa.
Katson menneisyyttäni: se on, eikä ole.
Tiedän tuntevani tunteeni,
mutta silti en tunne niitä.
Tunnen vain rauhaa ja yhteenkuulumista.
Tunnen vain rakastavan universumin
joka heijastaa luojansa lepoa.
Ensimmäinen kokemus sai minut vapisemaan:
mitä tämä oikein on?
En ole mitään, olen kaikki.
Olen tässä, enkä kuitenkaan ole.
Olen olemassa, mutta en ole.
Sydämeni on kokonansa auki,
rauhallisessa tuskassa pyytäen:
Anna minulle rakkautta jaettavaksi.
Koko universumi alkoi hymyillä:
Sitä vartenhan minä olen.
Läsnä
Jos tosiaan pohdit että hyppäisikö, niin hoitoonhan sinun on päästävä tuollaisessa tilanteessa. Mene sinne päivystykseen ja kerrot missä oikeasti menet, pakko niiden on paikka etsiä. Minulla ainakin tuo itsariajatus toimi kuin avaimena hoitoon pääsyssä. Sanoin etten jaksa ja kerroin että olen ajatellut tappaa itseni niin johan alkoi tapahtua.
Jos todella arvostat itseäsi,
ymmärrät että olet lahja
kenelle tahansa jonka tapaat.
-Rhonda Britten
~~~~~~~~~~~~~~~
Ps. Kaikki vasaantulevt odottavat samaa> Hymyä ja kohtaamista ja ystävällisyyttä. Yksikn voi pelastaa toisen päivän !
mua tuskin kukaan jäis kaipaamaan jos tekisin itsemurhan, oon todellinen paskiainen!!! mut juu en mä oo tekemässä mitään niin epätoivosta ainakaan vielä, enhän mä ees pystyis tappamaan itteäni. vielä elätän toivoa sisälläni, toivon että vielä määki voisin oikeesti nauttia elämästä. mä en ainakaan hirveesti itteäni arvosta, vihaan itteäni.