Kirjoitan tässä nyt oman tarinani.
Tapasimme mieheni kanssa 6 vuotta sitten. Ensimmäinen kuukausi oli ihanaa aikaa, mies piti kuin kukkaa kämmenellä..
Sitten alkoi väkivalta, keksittyjä syitä, sitten jo ilman syitäkin..
Ensimmäisten kertojen jälkeen pyysi vielä anteeksi, mutta ei sen jälkeen..
Näin jatkui meillä ensimmäinen vuosi.
Sen jälkeen mies vähän rauhoittui.
Syynä kai se kun aloin odottamaan meidän esikoistamme. (miehellä on useampi lapsi ennestään).
Vaikka muutaman iskun kasvoihin sain vielä odotus aikanakin.
Mieheni on aina ollut kova muiden naisten perään, eikä ikinä sano rakastavansa mua.. Joskus sanoo, että kai mä nyt vähän sua rakastan.
No meille syntyi kumminkin lapsi ja sen jälkeen olin kahlittu neljän seinän sisälle.
Pihassa piti olla niin että mies näkee miedädt ikkunasta, ja jos menin 200m päässä asuville sukulaisilleni en saanut olla 30min kauempaa..
Yhtäkkiä mies alkoi olemaan paljon poissa kotoa, matkustelemaan toiseen maahan missä hänen "ensimmäiset" lapsensa asuvat jne. .. Seksimme harveni ja yhteydenpito muutenkin..
Minä olin ainoa joka pidin meidän suhdetta "kasassa" jos näin voi sanoa.
Hän halusi, että minäkin muuttaisin lapsen kanssa ko. maahan, ja ajattelin sen muuttaavan suhdettamme parempaan.. PÄINVASTOIN!
Siellä ero tuli todella ajankohtaiseksi.
Huomasin odottavani lasta, vaikka meillä oli seksiä n.1kerran kk:ssa.
Päätimme kuitenkin olla erossa ja pakkasin omat ja lapseni tavarat ja lähdimme takaisin suomeen.
Muutaman kuukauden erossa olon jälkeen mies tuli perässämme. Hän käski katsoa puhelimestaan jotakin, en muista mitä, ja näin siellä viestejä, aika intiimejä mutta ei sexiviestejä, VIERAALLE NAISELLE..
Olin todella murtunut, koska en ikinä pystyisi tekemään hänelle sitä..
Siitä alkoi mun masennus, olin viimesillään raskaana, toinen pieni lapsi, mies petturi.. :(
Itkin paljon, en ole vieläkään onnellinen, sillä kun kakkonen syntyi ja mies tuli sairaalaan katsomaan mua, hänen kyydissään oli yksi tuttavani joka halusi myös nähdä vauvan.
Mies oli hänelleki ehdotellut vaikka mitä, kuulin asiasta myöhemmin ja mies myönsi..
Synnytyksen jälkeen alkoi todellakin mennä alamäkeä..
En tiennyt haluanko miestä enää, vaikka toisaalta rakastin häntä mahdottomasti. Mutta kun en pysty luottamaan ja ymmärryskin alkaa loppumaan..
Vauva oli "kamala" syntymästään.. Ensin vatsavaivoja ja sitten "muuten vaan"-itkua ainakin ensimääiset puoli vuotta.. Kokoajan yhtä huutoa vaan.. Kukaan ei auttanut, mies haukkui vain kuinka huono äiti olen..
Olemme vieläkin yhdessä ja tiedän että minulla on masennus, mutta en uskalla hakea apua, kun pelkään että lapseni viedään pois..
He ovat mulle kaikki kaikessa, omat kullat, elämän tarkoitus..
Kirjoitin tänne siksi kun ei ole ketään kelle puhua..
Tapasimme mieheni kanssa 6 vuotta sitten. Ensimmäinen kuukausi oli ihanaa aikaa, mies piti kuin kukkaa kämmenellä..
Sitten alkoi väkivalta, keksittyjä syitä, sitten jo ilman syitäkin..
Ensimmäisten kertojen jälkeen pyysi vielä anteeksi, mutta ei sen jälkeen..
Näin jatkui meillä ensimmäinen vuosi.
Sen jälkeen mies vähän rauhoittui.
Syynä kai se kun aloin odottamaan meidän esikoistamme. (miehellä on useampi lapsi ennestään).
Vaikka muutaman iskun kasvoihin sain vielä odotus aikanakin.
Mieheni on aina ollut kova muiden naisten perään, eikä ikinä sano rakastavansa mua.. Joskus sanoo, että kai mä nyt vähän sua rakastan.
No meille syntyi kumminkin lapsi ja sen jälkeen olin kahlittu neljän seinän sisälle.
Pihassa piti olla niin että mies näkee miedädt ikkunasta, ja jos menin 200m päässä asuville sukulaisilleni en saanut olla 30min kauempaa..
Yhtäkkiä mies alkoi olemaan paljon poissa kotoa, matkustelemaan toiseen maahan missä hänen "ensimmäiset" lapsensa asuvat jne. .. Seksimme harveni ja yhteydenpito muutenkin..
Minä olin ainoa joka pidin meidän suhdetta "kasassa" jos näin voi sanoa.
Hän halusi, että minäkin muuttaisin lapsen kanssa ko. maahan, ja ajattelin sen muuttaavan suhdettamme parempaan.. PÄINVASTOIN!
Siellä ero tuli todella ajankohtaiseksi.
Huomasin odottavani lasta, vaikka meillä oli seksiä n.1kerran kk:ssa.
Päätimme kuitenkin olla erossa ja pakkasin omat ja lapseni tavarat ja lähdimme takaisin suomeen.
Muutaman kuukauden erossa olon jälkeen mies tuli perässämme. Hän käski katsoa puhelimestaan jotakin, en muista mitä, ja näin siellä viestejä, aika intiimejä mutta ei sexiviestejä, VIERAALLE NAISELLE..
Olin todella murtunut, koska en ikinä pystyisi tekemään hänelle sitä..
Siitä alkoi mun masennus, olin viimesillään raskaana, toinen pieni lapsi, mies petturi.. :(
Itkin paljon, en ole vieläkään onnellinen, sillä kun kakkonen syntyi ja mies tuli sairaalaan katsomaan mua, hänen kyydissään oli yksi tuttavani joka halusi myös nähdä vauvan.
Mies oli hänelleki ehdotellut vaikka mitä, kuulin asiasta myöhemmin ja mies myönsi..
Synnytyksen jälkeen alkoi todellakin mennä alamäkeä..
En tiennyt haluanko miestä enää, vaikka toisaalta rakastin häntä mahdottomasti. Mutta kun en pysty luottamaan ja ymmärryskin alkaa loppumaan..
Vauva oli "kamala" syntymästään.. Ensin vatsavaivoja ja sitten "muuten vaan"-itkua ainakin ensimääiset puoli vuotta.. Kokoajan yhtä huutoa vaan.. Kukaan ei auttanut, mies haukkui vain kuinka huono äiti olen..
Olemme vieläkin yhdessä ja tiedän että minulla on masennus, mutta en uskalla hakea apua, kun pelkään että lapseni viedään pois..
He ovat mulle kaikki kaikessa, omat kullat, elämän tarkoitus..
Kirjoitin tänne siksi kun ei ole ketään kelle puhua..
Vastaukset 10
Vanhimmat
ettei tekstisi ole totta.. Nyt ero äkkiä tuollaisesta paskiaisesta. En osaa muuta sanoa. Pilaat loputkin elämästäsi hänen kanssaan. Kuka tahansa ansaitsee parempaa!! Voimia !
noin vain sinulta pois viedä, varsinkin kun on naistenpieksäjä toisena osapuolena. soita nyt alkajaisiksi aika mielenterveystoimistoon, sieltä antavat apua ja mahdollisesti auttavat jatkossa. oma asunto, minne pääset lasten kanssa muuttamaan HETI, on aivan ehdottoman tärkeää. jos kaikki tämä tuntuu liian ylivoimaiselta, niin silloin voisit hakea terveyskeskuslääkäriltä mielialalääkkeet, niin pääset rauhoittumaan lastesi kanssa muualle. mahdollinen terapiahan voi vaikka odottaa sitten kun on taas voimia ja akuutti tilanne rauhoittunut. älä anna miehellesi enää valtaa, ole vain rohkea ja päättäväinen tämän yhden kerran. älä enää palaa entiseen! itsesi ja lastesi vuoksi. apua on saatavilla, yksin ei tarvitse selvitä. pyydä kaikki mahdollinen apu ystäviltä ja sukulaisilta! voimia ja rohkeutta!
Valitettavasti teksti on totta, ja suurinta osaa en ole edes kertonut.
Nyt mulla on ollut pitkään hermot jo ihan riekaleina ja tuntuu että olen todella masentunut..
Tänään otin ensimmäisen kerran rauhoittavaa lääkettä, tuttavalta yhden tabletin.
Tuntuu vaan että mä oon todella niin huono äiti ja surkea äiti, niinkuin mies mulle sanoo.
Yritän aina ajatella niin että annan lapsille kaikkeni ja monet ihmiset ovat sanoneet että hoidan todella hyvin lapseni ja koti on aina siisti ja ruokaa on aina, puhtaita vaatteita ja rakkautta. Mutta tuntuu etten jaksa enää..
Mies on jotenkin saanut mut uskomaan että mä en todella pysty huolehtimaan lapsistani. Haluaisin vaan pois, siinä tapauksessa..
Eilen illalla ajatteöin ihan vakavissani itsemurhaa, mutta kun aattelen lapsiani, että he jäisivät miehen hoitoon, se saa mut jaksamaan..
En vaan voi antaa rakkaita lapsiani "hirviölle".. Silti en osaa päästää tästä miehestä irti ja taas puhumalla saa mut takas.. Tiedän ettei meistä tuu ikinä onnellisia, koska hän ei rakasta mua, mutta kun itse rakastaa niin se tuntuu niin vaikealta..
Voi olla vähän sekavaa tämä teksti, anteeksi.
Mulla on itseluottamuskin hävinnyt kokonaan..
Pidän itseni rumana ja lihavana, vaikka olenkin kai normaali painoinen..tuntuu että olen epäonnistunut elämässäni pahasti, mutten haluaisi lasten joutuvan kärsimään siitä..
Isommalle pojalle olen antanut muutaman luunapin sormille ja siitäkin asia painaa mua ihan älyttömästi... En tiedä miten tästä eteenpäin jaksan, yritän ottaa mielenterveystoimistoon yhteyttä jos vaan saan aikaiseksi.
joka auttaisi sua avun hakemisessa? Hoitaisi asioita ja järjestelisi, soittelisi ja veisi sinut tapaamaan jotakuta? Huolehtisi, että todella menet ja laitat asiat liikkeelle? Sinun _on tehtävä elämällesi jotakin. Ymmärrän, että yksin se voi olla ylivoimaisen vaikeaa, siksi toivon että sulla olisi joku johon turvata ja jolta pyytää apua!
Kyllä mulla on paljon ihmisiä ympärillä, mutta tuntuu ettei kukaan ota tosissaan kun puhun niille..
sinun täytyy toimia NYT! Miehesi on alistanut sinut upottavaan suohon! Älä enää hukkaa aikaa! Mielenterveystoimistossa TODELLAKIN SINUT OTETAAN VAKAVASTI ja sinua kuunnellaan! Se helpottaa aivan älyttömästi. Soitat nyt vaan sen ajan, ja teet selväksi, että pitää päästä pian. Älä enää odota, ettet oikeasti pimahda, ja kaikki on myöhäistä! Ajattele lapsiasi, ota puhelin käteen ja painele ne numerot! :)
Ehdottomasti hommat nyt järjestykseen.Tollainen ukko on itse heikko kun joutuu kohtelee läheisiä tollee...Sitä on varmaan kohdeltu kaltoin lapsena ja tuskin haluat että se jonain päivänä alkaa kohdistaa omaa paskaa oloaan lapsiin.Eli nyt sun pitää olla se vahva vaikka mikä olis, itsesi ja lastesi kannalta...Ja hetkeäkään en epäile,että olisit jotenkin huono äiti, koska Se että sä oot jo noin kauan jaksanu tollaista on ihme.Tollasella ukolla on PAHASTI päässä vikaa.JOten Oottappa vaan kun on asiat saatu järjestykseen, ni voit vaan huokaista helpotuksesta ja alkaa elämään omaa elämää lastesi kanssa.
olis pitäny jo ajat sitten. Sen ekan kuukauden jälkeen. Yksin on ihan hyvä olla.
ero tollasesta miehestä. löydät varmasti paremman joka sua kunnioittaa!!
osoite [email protected], myös mä oon ollut väkivaltaisessa suhteessa, tahdon auttaa sua