Hei hengenheimolaiset!
En ole pitkään aikaan kirjoitellut tälle palstalle joten ajattelin kysäistä mitä teille kuuluu?
En ole pitkään aikaan kirjoitellut tälle palstalle joten ajattelin kysäistä mitä teille kuuluu?
InkaO, Susu, Anneli ja Hui
SaksaOriginal
6422
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tänne kuuluu ihan hyvää :). Oonkin monen monta kertaa miettinyt, mitä teille kaikille kuuluu. Mutta yleensähän se on hyvä merkki, kun unohtaa koko tämän paikan ja jatkaa elämää (parasta terapiaa).
Kuinkas SaksaO:n kotiutuminen Suomeen on mennyt? Kertokaa kuulumisia. Mä oon niin tylsä tyyppi, ettei oikein ole mitään ihmeempää kerrottavaa, joten mielenkiinnolla odottelen muiden kuulumisia.
Ai niin, muksahdin nurin koiran kanssa lauantaina ja seurauksena päivystyskeikka sairaalaan, aivotärähdys, asfaltti-ihottuma ja melkein musta silmä. Nyt jo naurattaa, mutta silloin kyllä ei :).
Olin niin innoissani kun näin Saksan aloituksen, etten huomannut katsoa, että joku oli jo vastannut.
Niin kuin vastauksestani huomaat, minullekin elämä on ollut parasta terapiaa. Miten koirapojan kävi ?-) Kai sekin jo nauraa?
Olipa mukavaa, että huomasin kirjoituksesi juuri nyt. On ollut pitkiä aikoja, etten ole tänne katsonutkaan.
Talvikausi oli kiireinen(!!!) minä eläkeläinen!!! Eilen oli yhdistystoiminnassa viimeinen tapaaminen, ja nyt on aika orpo olo. Kuten arvaat minulle kuuluu aika hyvää, etten sanoisi oikein hyvää. Olen ollut mukana paitsi aivohalvauskerhon toiminnassa myös potilasyhdistysten yhteistyöyhdistyksessä. Niiden kautta on tullut usita kursseja ja luentoja, niin että pakollisia, mutta hyvin mieluisia tapahtumia on ollut jopa kolme päivässä. Lisäksi käyn paikallisen kirjakaupan lukupiirissä, niin että säilyy tuntuma terveisiinkin ihmisiin :)
Uusia tuttavia ja jopa ystäviä on tullut siinä sivussa, niin että kauppareissu venyy joskus tunneiksi.
Kuntokin on parantunut, jaksan kävellä kilometrikaupalla, muutaman päivän käynnillä Heinäveden Valamossa kiipesin kalliota, pääsin sekä ylös että alas ;) Vielä viime kesänä en olisi uskonut sellaiseen pystyväni.
Painokin on onneksi vähän pudonnut, kun päivisin en ole ehtinyt syödä ja iltaisin en ole jaksanut.
Kakku ja Nappe ovat äkkiä kasvaneet isoiksi, Kakku täytti 12v, Nappe 8v. Kakun elämä alkaa olla täynnä nuorempia kavereita kuin mummu, mutta onneksi vielä kelpaan Napelle pallolukaveriksi:)
Kerro nyt omat kuulumisesi! Entä mitä kuuluu Juusolle?
InkaO; koirapoikaa naurattaa aina, hän on perushyväntuulinen kaveri, joskin vähän huonotapainen :).
Onpa mukava kuulla teidän kahden kuulumisia ja todella mieltälämmittävää kuulla niiden olevan hyviä. Niinhän se tuntuu olevan hyvä merkki jos ei koe tarvetta käydä näillä sivuilla kovin usein. Minun kohdallani se valitettavasti on tarkoittanut siirtymistä toisiin vähemmän mieltä ylentäviin, mutta ei siitä sen enempää.
Kuulostaa aika keljulta tuo kaatumisesi, Susu, onneksi ei käynyt "pahemmin". Koira on varmaankin ollut ihmeissään emäntänsä tempuista.
Haluatko Inka paljastaa salaisuutesi? Miten olet saanut noin paljon lisää voimia ja intoa elämääsi? Eikö olekin aika uskomatonta. Siitä on lähes neljä vuotta kun olemme kirjoitelleet ensimmäisen kerran. Sinulla on jo isot lapsenlapset, mutta varmasti tulee vielä paljon hetkiä jotka he haluavat jakaa mumminsa kanssa.
Kiitos Susu kysymästä, Suomeen kotiutuminen on sujunut tavoilleni uskollisesti myrskyisissä merkeissä. Olen kuitenkin joka päivä iloinen päätöksestäni palata Suomeen.
Juuson kanssa on ollut aika vakaviakin ongelmia. Ollaan juostu jopa Jorvin neurologin vastaanotolla ja fyysisesti hänellä ei pitäisi olla migreeniä vakavampaa. Pelästytti minut henkihieveriin oireillaan tuossa alkuvuodesta ja tunne hänen menettämisestään oli toisinaan niin todentuntuista.
Töissä on aika tiukkaa, olin alkuvuodesta neljän viikon sairaslomalla. Pari viikkoa siitä meni lapsen pahan olon ja vaikeuksien selvittelyssä.
Pahoittelen taas tätä valitusvirttä. Kuten saksalainen ystäväni sanoi: teillä paistaa aurinko 24 h vuorokaudessa joten eivät ne asiat nyt niin huonosti voi olla.
Ei siinä mitään sen kummempia salaisuuksia ole. Kaikki vaan tapahtui. Aika pitkään olen ollut mukana aivohalvauskerhon toiminnassa (asun niin pienellä paikkakunnalla, että olemme suuremman yhdistyksen aluekerho. Puheenjohtajajamme (omaishoitaja) on jo aika väsynyt pitkään kauteensa, joten olen joutunut ottamaan vähitellen enemmän ja enemmän vastuuta. Sitä myöten tutustuin paikkakuntamme potilasjärjestöjen yhteistyöyhdistyksen aktiivitoimijoihin, minut valittiin hallitukseen ja lykättiin kaiken maailman koulutuksiin.
Koulutukset ovat olleet niin mielenkiintoisia, että nyt menen jo vapaaehtoisestikin.
Eräs koulutus poiki yhdistysten yhteisen miesten ryhmän. Minun ja projektisihteerin oli määrä olla vain kolmessa suunnittelukokouksessa, mutta minä olen ollut koko loppukevään perjantaiaamupäivät mukana, ja kun olin muutaman päivän koneen ulottumattomissa, miehet olivat keskustelleet ryhmäsähköpostissa minun mahdollisuudestani jatkaa syksylläkin.. Ajatelkaas tytöt, ensi kertaa elämässäni minulla on mahdollisuus antaa rukkaset kymmenelle miehelle yhtä aikaa!-) Et sinäkään SaksaOrig vielä tiedä, mitkä kissanpäivät sinulla on kolmenkymmenen vuoden kuluttua...
Vakavasti puhuen, jos olisin työelämässä, en jaksaisi sen lisäksi muuta, enkä kyllä sitäkään. Kyllä on päiviä mennyt nukkuenkin. Mutta kuitenkin voimat ovat lisääntyneet ja esim keskittymiskyky on parantunut talvikauden aikana. Ja järjestöissä toimivien ihmisten ystävällisyys antaa iloa ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksia, jotka taas pitävät mielialan positiivisena. Satunnaiset harmit ja murheet, joita nyt aina tulee kun ihmisten kanssa toimii, eivät saa liiaksi valtaa.
En taida tarvita koiraa, kun on miehiä:) ja ihmisiä.
Ikävä kuulla Juusosta. Nappekin kyseli hänestä hiljattain, joten sano terveisiä! Näytin hänelle joskus silloin kauan sitten blogiin laittamani piirustukset, ja nyt kun hän taas oli luonani piirtämässä, hän kysyi siitä pojasta, jolle piristykseksi piirustukset nettiin laitoin.
Elämällä on omat kummalliset tiensä, ei niistä etukäteen tiedä, eikä niihin voi paljon vaikuttaa.
Voimia tytöt, erityisesti sinä SaksaO tarvitset niitä tässä ehkä elämäsi rankimmassa vaiheessa!