Katselin äsken Fakta-kanavalta ohjelman australialaisista adoptioista vuosilta 1950-1970. Niissä nuoret, aviottomat äidit pakotettiin uhkailuin tai huijaamalla allekirjoittamaan suostumuksen adoptioon juuri syntyneestä tai syntymässä olevasta lapsestaan.
Ohjelmassa haastateltiin useita äitejä, joista Lilyn tapausta käsiteltiin tarkemmin. Hän tuli raskaaksi 17-vuotiaana, oli suunnattoman rakastunut ja onnellinen muusikko-poikaystävänsä kanssa ja he suunnittelivat naimisiinmenoa, asuivatkin yhdessä. Lily kertoi illasta, jolloin hän nukahti vuoteeseensa kun kuunteli poikaystävän soitto- ja lauluharjoittelua viereisestä huoneesta. Mutta hän heräsi siihen, että äkkiä hänen sänkynsä vieressä oli kaksi viranomaista, jotka vaativat tyttöä pukeutumaan ja lähtemään heti mukaansa.
Hänet vietiin alueen pahamaineisimpaan vankilaan, josta seuraavana aamuna siirrettiin tyttökotiin. Sieltä hän pääsi pois vain synnytyksen ajaksi ja sairaalaan hyökkäsi ls-työntekijä uhkailemaan ja vaatimaan adoptiosuostumusta. Poikaystävä haki Lilyn äidiltä ja omalta isältään suostumuksen avioliittoon, hän vei paperin tyttökotiin, mutta hän ei saanut edes tavata Lilya, papereita ei otettu vastaan ja poika ajettiin ulos laitoksesta. Äiti joutui olemaan tyttökodissa täysi-ikäisyyteensä asti.
Ja nyt viime vuosina on Australiassa herätty myöntämään, että koko touhu oli RIKOLLISTA ja täysin ihmisoikeuksien vastaista toimintaa! Näinkö meilläkin tulee käymään, että 30:n vuoden kuluttua äimistellään vuosien 1985-2008 huostabuumia rikolliseksi touhuksi ja tapahtumia ihmisoikeusrikoksiksi?
Ohjelmassa harva nyt jo keski-ikäisistä äideistä pystyi itkemättä kertomaan lapsensa menetyksestä. Myös tutkimus on osoittanut heillä pakkoadoptiosta seuranneen mielenterveysongelmia, tuskaa, ahdistusta ja masennusta. Aivan samoin kuin meillä huostaanottovanhemmilla, koska meillähän huostaanottoihin sisältyy piiloadoptiota kaiken muun lain rikkomisen lisäksi. Monien äitien kerrottiin päättyneen itsemurhaan, eikä se ole tuntematon ilmiö Suomessakaan.
Väkisin tulee mielleyhtymiä Iltasanomissa esillä olleeseen Drajsfjärdin tapaukseen ja niihin kertomuksiin, joita nuorilta äideiltä on kuultu. Heidäthän vaaditaan asumaan ensikoteihin, jossa heitä muka 'opetetaan' vauvan hoidossa ja henkilökunnalle ei riitä mitkään, siis ei MITKÄÄN vauvanhoitotaidot. Aivan ilmiselvästi koko toiminnalla ollaan tähtäämässä huostaanottoon.
Lisäksi tuossa ketjussa, jossa on esillä Stakesin tilastotietoa huostaanotoista käy ilmi, miten suuri lasten ikäryhmä, joita yh-äideiltä huostaanotetaan, ovat aivan pienet lapset. He taitavat olla tilaustapauksia lapsettomille pariskunnille ja rahanahneille perhekodeille vanhaan australialaiseen malliin.
Ohjelmassa haastateltiin useita äitejä, joista Lilyn tapausta käsiteltiin tarkemmin. Hän tuli raskaaksi 17-vuotiaana, oli suunnattoman rakastunut ja onnellinen muusikko-poikaystävänsä kanssa ja he suunnittelivat naimisiinmenoa, asuivatkin yhdessä. Lily kertoi illasta, jolloin hän nukahti vuoteeseensa kun kuunteli poikaystävän soitto- ja lauluharjoittelua viereisestä huoneesta. Mutta hän heräsi siihen, että äkkiä hänen sänkynsä vieressä oli kaksi viranomaista, jotka vaativat tyttöä pukeutumaan ja lähtemään heti mukaansa.
Hänet vietiin alueen pahamaineisimpaan vankilaan, josta seuraavana aamuna siirrettiin tyttökotiin. Sieltä hän pääsi pois vain synnytyksen ajaksi ja sairaalaan hyökkäsi ls-työntekijä uhkailemaan ja vaatimaan adoptiosuostumusta. Poikaystävä haki Lilyn äidiltä ja omalta isältään suostumuksen avioliittoon, hän vei paperin tyttökotiin, mutta hän ei saanut edes tavata Lilya, papereita ei otettu vastaan ja poika ajettiin ulos laitoksesta. Äiti joutui olemaan tyttökodissa täysi-ikäisyyteensä asti.
Ja nyt viime vuosina on Australiassa herätty myöntämään, että koko touhu oli RIKOLLISTA ja täysin ihmisoikeuksien vastaista toimintaa! Näinkö meilläkin tulee käymään, että 30:n vuoden kuluttua äimistellään vuosien 1985-2008 huostabuumia rikolliseksi touhuksi ja tapahtumia ihmisoikeusrikoksiksi?
Ohjelmassa harva nyt jo keski-ikäisistä äideistä pystyi itkemättä kertomaan lapsensa menetyksestä. Myös tutkimus on osoittanut heillä pakkoadoptiosta seuranneen mielenterveysongelmia, tuskaa, ahdistusta ja masennusta. Aivan samoin kuin meillä huostaanottovanhemmilla, koska meillähän huostaanottoihin sisältyy piiloadoptiota kaiken muun lain rikkomisen lisäksi. Monien äitien kerrottiin päättyneen itsemurhaan, eikä se ole tuntematon ilmiö Suomessakaan.
Väkisin tulee mielleyhtymiä Iltasanomissa esillä olleeseen Drajsfjärdin tapaukseen ja niihin kertomuksiin, joita nuorilta äideiltä on kuultu. Heidäthän vaaditaan asumaan ensikoteihin, jossa heitä muka 'opetetaan' vauvan hoidossa ja henkilökunnalle ei riitä mitkään, siis ei MITKÄÄN vauvanhoitotaidot. Aivan ilmiselvästi koko toiminnalla ollaan tähtäämässä huostaanottoon.
Lisäksi tuossa ketjussa, jossa on esillä Stakesin tilastotietoa huostaanotoista käy ilmi, miten suuri lasten ikäryhmä, joita yh-äideiltä huostaanotetaan, ovat aivan pienet lapset. He taitavat olla tilaustapauksia lapsettomille pariskunnille ja rahanahneille perhekodeille vanhaan australialaiseen malliin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kansanedustaja ilmoitti minulle, että eikö ole parempi että lapset annettaisiin adoptoitaviksi. Nimittäin kristillisdemokraattien Päivi Räsänen. Raivostutti mokoma, mutta onneksi se oli vain yksi edustaja koko siitä porukasta. Tosin eipä niistä kovinkaan moni minulle vastannut, mutta se oli törkein.
Millaisiin tilanteisiin hän ehdotti sitä?
Nythän huostaanottoihin liittyy laitonta piiloadoptiota, joten minäkin voisin kannattaa reilua adoptiota joissain tapauksissa.