heups

heipa.. Nyt oikeestaan kysyisin,että kuinka kauan kestää keskivaikeasta masennuksesta pareneminen? tai sillä tavalla suunnilleen ja kuinka helppo siitä on parantua? itelleni tämä on oikeestaan aika uusi ilmiö, on ollut kyllä jo pitkän aikaa sellaisia masennus jaksoja ja välillä mikään ei ole kiinnostanut. en ole vaan osannut ottaa sitä vakavasti, vaan aina olen ajatellut että tästä selvitään.. ja oon selvinnykki, tänä keväänä kaikki vaan kävi sietämättömämmäksi ku ikinä. Koulussa piti sinnitellä viimeiseen asti, työt ei lähtenytkään käyntiin. Kavereiden ja poikaystävän kanssa olo ei kiinnostakkaan niinkuin ennen. Koko ajan olo mene pahempaan, yksin ei tosiaan voi olla ellei tee koko ajan jotakin. Mutta vaikka tekisikin alkaa ahdistaa ja itkettää.. Pakonomaisia ajatuksia liikkuu hirmu usein päässä päivän mittaa,eikä normaaleissa sosiaalisissa tilanteissa pysty olemaan rauhassa. Yleensä olen hiljaa, usein tällaisissa tilanteissa on alkanut itkettää. Välillä tulee niin säälittävä paska olo että tekis mieli tyssäyttää siihen paikkaan, miksi kaikki asiat tuntuu niin vaikeille alottaa ja tehdä loppuun? TURHAUTUNUT olo tulee joka päivä, että eikö oikeesti tämmönen vois loppuA! mutta joo.. miten ootte toipunu? ja mitä helpottavia juttuja ootte keksiny,että ajatukset ei tulis päähän koko ajan? mulla on onneks ystäviä ja poikaystävä,ne tuo puhtia kyllä=)
096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


smopedia kirjoitti:

heipa.. Nyt oikeestaan kysyisin,että kuinka kauan kestää keskivaikeasta masennuksesta pareneminen? tai sillä tavalla suunnilleen ja kuinka helppo siitä on parantua? itelleni tämä on oikeestaan aika uusi ilmiö, on ollut kyllä jo pitkän aikaa sellaisia masennus jaksoja ja välillä mikään ei ole kiinnostanut. en ole vaan osannut ottaa sitä vakavasti, vaan aina olen ajatellut että tästä selvitään.. ja oon selvinnykki, tänä keväänä kaikki vaan kävi sietämättömämmäksi ku ikinä. Koulussa piti sinnitellä viimeiseen asti, työt ei lähtenytkään käyntiin. Kavereiden ja poikaystävän kanssa olo ei kiinnostakkaan niinkuin ennen. Koko ajan olo mene pahempaan, yksin ei tosiaan voi olla ellei tee koko ajan jotakin. Mutta vaikka tekisikin alkaa ahdistaa ja itkettää.. Pakonomaisia ajatuksia liikkuu hirmu usein päässä päivän mittaa,eikä normaaleissa sosiaalisissa tilanteissa pysty olemaan rauhassa. Yleensä olen hiljaa, usein tällaisissa tilanteissa on alkanut itkettää. Välillä tulee niin säälittävä paska olo että tekis mieli tyssäyttää siihen paikkaan, miksi kaikki asiat tuntuu niin vaikeille alottaa ja tehdä loppuun? TURHAUTUNUT olo tulee joka päivä, että eikö oikeesti tämmönen vois loppuA! mutta joo.. miten ootte toipunu? ja mitä helpottavia juttuja ootte keksiny,että ajatukset ei tulis päähän koko ajan? mulla on onneks ystäviä ja poikaystävä,ne tuo puhtia kyllä=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu