Itse kärsin vihan pyörittämisestä päässäni. Jos joudun loukatuksi, niin pyöritän mielessäni kuvaa siitä miten kostan loukkaajalleni.
Olen tosin oppinut elämään tuon kiusallisen tavan kanssa hiukan paremmin. Ei se ketään muuta kuin itseäni vahingoita jos noin toimin.
Ehkä syynä on huono itsetuntoni ja/tai kyvyttömyyteni ilmaista vihaa sopivalla tavalla.
Jos en onnistu puolustamaan itseäni oikein niin vihasta kasvaa sisälleni suuri möykky jota puran väkivaltaisia ajatuksia mielessäni pyörittäen.
En haluaisi näin käyttäytyä vaan haluaisin elää elämääni niin, että pystyisin ilkekielisille nauramaan päin naamaa. Että muut ihmiset eivät voisi minun tasapainoani horjuttaa.
Olen tosin oppinut elämään tuon kiusallisen tavan kanssa hiukan paremmin. Ei se ketään muuta kuin itseäni vahingoita jos noin toimin.
Ehkä syynä on huono itsetuntoni ja/tai kyvyttömyyteni ilmaista vihaa sopivalla tavalla.
Jos en onnistu puolustamaan itseäni oikein niin vihasta kasvaa sisälleni suuri möykky jota puran väkivaltaisia ajatuksia mielessäni pyörittäen.
En haluaisi näin käyttäytyä vaan haluaisin elää elämääni niin, että pystyisin ilkekielisille nauramaan päin naamaa. Että muut ihmiset eivät voisi minun tasapainoani horjuttaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miksi toiset menevät eteenpäin ja toiset eivät? Olen ollut vuoden työkyvyttömyyseläkkeellä ja välillä en ajatusteni takia pysty soittamaan tärkeitä puheluita. Jos puhelimessa on jonoa, ei ole ollenkaan varmaa, että jaksan samana päivänä sinne enää yrittää.
Ajatukseni ikäänkuin lamaannuttavat minut.
Minun elämä on ollut todella paljon tätä vihan pyörittelyä mielessä,on siis ollut aikaa myös miettiä ja havannoida miten se vaikuttaa elämään pitkällä aika jaksolla,pahin aika jakso oli kun olin aktiivinen ja sosiaalinen,käytin henkisesti hyväksi toisia ihmisiä ja myös heikompia,vaikken niin tahtonut tehdä niin viha sisällä vain ajoi tekemään,saattoi olla hyviä aikajaksoja mutta kaikki murtui koska olin luultavasti rakentanut sen vihalla.
Nykyään olen 26 vuotias ja täysin lamaantunut,olen tietoisesti hajottanut elämäni ympäriltä ja käpertynyt syvälle sisälleni,koetan taistella vihaani vastaan mutta se on vaikeata,mitä enemän taistelen sitä vastaan huomaan että myös elämän haluni häivenee,olen jo aikasemmin miettinyt itsemurhaa mutta olin kykenemätön tekemään sitä.
Eräs voitto kuitenkin on se että sain lopetettua koston hautomisen,en siis ole enää vihainen muille kuin itselleni,sillä olemme itsemme pahin vihollinen ja se on isoin taistelu,antaa anteeksi itselleen ja päästä jatkamaan elämää,en tiedä olen kuitenkin niin rätti väsynyt jo että mistähä tähän enää saan voimia,noin kymmenen vuotta kirjaimellisesti taistelin viha ja kosto sydämessäni ja nyt olen niin väsynyt henkisesti ja fyysisesti,ajatukset vain tulvivat mieleeni väitellen itseni kanssa kuinka paha paikka tää maailma loppujen lopuks on,ihmiset on raadollisia koska eivät välitä mistään mitään,olenko sen parempi kuitenkaan,olenko minkään arvoinen,ehkä ois parempi vain maata ja luovuttaa..
Noh ehkä joku seuraava päivä saan elämän liekin takaisin tuleen ja kirkkaaksi,uuden mahdollisuuden!
Helpottaa lukea, että joku toinenkin tuolla tavalla.. Mulla on tota ajoittain aikas paljonkin, voi sanoa, että jonkinlaiseksi rutiiniksikin muodostunut tapa toimia..