Olen juuri poistanut Wowin koneeltani. Viimeinen vuosi meni lähinnä istuessa koneen äärellä. Kunto on romahtanut ja sosiaalinen elämä puolikuollutta, siis virtuaalimaailmaa lukuunottamatta.
Poikaystäväni ehdotti, että alkaisimme pelata jotakin tietokonepeliä yhdessä, Wowia tai Guild Warsia. Hänellä oli kai huono omatunto siitä, että oli itse aina koneella. Aluksi sanoin ei, mutta sitten ajattelin että miksi tyrmäisin heti ehdotuksen kokeilematta edes? Päädyimme World of Warcraftiin.
Poikakaveri pelasi n. kuukauden samalla serverillä. Sitten hän kyllästyi ja siirtyi pvp-serverille. Minä jäin pve-serverilleni koska pvp ei kiinnostanut eika pelaaminen muutenkaan erityisesti ollut hurmannut minua vielä.
Siihen loppui yhteinen aikamme. Poikakaverini vietti enemmän ja enemmän aikaa koneella. Siihen loppui kanssakäyminen, seksielämäkin. Mitä tahansa ehdotin että tekisimme yhdessä, poikakaverini torjui, sillä hän mieluummin pelasi. Tämä alkoi vaikuttaa erittäin negatiivisesti suhteeseemme.
Aloin siinä sitten itsekin pelata, hiljalleen, sillä muutakaan tekemistä ei ollut, eikä poikaystäväni (jonka kanssa asuin) halunnut viettää aikaa kanssani. Olimme juuri muuttaneet uuteen kaupunkiin, joten meillä ei ollut ketään ystäviäkään lähimailla.
Poikakaverini lopetti pelaamisen joksikin aikaa koulukiireiden takia - minä en: minulla ei ollut muuta kuin aikaa työni lisäksi. Lisäksi ajattelin, että hyvä vain, saapa hän nyt nähdä miten "hauskaa" on kun toinen vain pelaa. Olin kostonhimoinen. Harmi vain, että pelaamiseni ei saanut häntä huomaamaan miten kauheaa on kun toinen vain pelaa, se sai hänet vain haluamaan jatkaa pelaamista entistä enemmän.
Nyt, kolme 70:stä myohemmin, 11kk pelaamisen aloittamisesta, suhteemme on loppumassa. Peli vei kaiken aikamme, eikä meillä riittänyt enää aikaa toisillemme. Pahinta on, ettei asia tuntunut haittaavan. Pelaaminen tavallaan turrutti ainakin minut tosielämästä. Olin onneton ja pelaaminen sai minut unohtamaan sen.
Olen juuri poistanut pelin koneeltani ja hyvästellyt kiltaystäväni. Nautin pelaamisesta ja erityisesti sen sosiaalisuudesta todella paljon mutta tuntuu että se otti minusta niskalenkin ja unohdin mitkä asiat elämässä ovat oikeasti tärkeitä.
Aika siirtyä uusiin kuvioihin.
Poikaystäväni ehdotti, että alkaisimme pelata jotakin tietokonepeliä yhdessä, Wowia tai Guild Warsia. Hänellä oli kai huono omatunto siitä, että oli itse aina koneella. Aluksi sanoin ei, mutta sitten ajattelin että miksi tyrmäisin heti ehdotuksen kokeilematta edes? Päädyimme World of Warcraftiin.
Poikakaveri pelasi n. kuukauden samalla serverillä. Sitten hän kyllästyi ja siirtyi pvp-serverille. Minä jäin pve-serverilleni koska pvp ei kiinnostanut eika pelaaminen muutenkaan erityisesti ollut hurmannut minua vielä.
Siihen loppui yhteinen aikamme. Poikakaverini vietti enemmän ja enemmän aikaa koneella. Siihen loppui kanssakäyminen, seksielämäkin. Mitä tahansa ehdotin että tekisimme yhdessä, poikakaverini torjui, sillä hän mieluummin pelasi. Tämä alkoi vaikuttaa erittäin negatiivisesti suhteeseemme.
Aloin siinä sitten itsekin pelata, hiljalleen, sillä muutakaan tekemistä ei ollut, eikä poikaystäväni (jonka kanssa asuin) halunnut viettää aikaa kanssani. Olimme juuri muuttaneet uuteen kaupunkiin, joten meillä ei ollut ketään ystäviäkään lähimailla.
Poikakaverini lopetti pelaamisen joksikin aikaa koulukiireiden takia - minä en: minulla ei ollut muuta kuin aikaa työni lisäksi. Lisäksi ajattelin, että hyvä vain, saapa hän nyt nähdä miten "hauskaa" on kun toinen vain pelaa. Olin kostonhimoinen. Harmi vain, että pelaamiseni ei saanut häntä huomaamaan miten kauheaa on kun toinen vain pelaa, se sai hänet vain haluamaan jatkaa pelaamista entistä enemmän.
Nyt, kolme 70:stä myohemmin, 11kk pelaamisen aloittamisesta, suhteemme on loppumassa. Peli vei kaiken aikamme, eikä meillä riittänyt enää aikaa toisillemme. Pahinta on, ettei asia tuntunut haittaavan. Pelaaminen tavallaan turrutti ainakin minut tosielämästä. Olin onneton ja pelaaminen sai minut unohtamaan sen.
Olen juuri poistanut pelin koneeltani ja hyvästellyt kiltaystäväni. Nautin pelaamisesta ja erityisesti sen sosiaalisuudesta todella paljon mutta tuntuu että se otti minusta niskalenkin ja unohdin mitkä asiat elämässä ovat oikeasti tärkeitä.
Aika siirtyä uusiin kuvioihin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin ite oon 17 wee ja pelailen aika paljon.Tyttöystäväni kanssa kyllä vietän paljon aikaa enkä toivo että meille käy noin:)En aio kuitenkaan lopettaa WoWia sillä pidän pelistä paljon myös sen takia että siinä on paljon muita pelaajia ja ehkä myös sen että se ei ole oikeastaan koskaan menty läpi:)
Siis Wowhan on just sellainen addiktoiva peli, mutta toki itseään pitää yrittää rajoittaakin pelaamisessa vähän. Minäkin vietin koko viime kesän vain koneen ärellä WoWittamassa. Nyt huhtikuussa sain repäistyä itseni irti tauolle. Mutta olen huomannut että kun sitä peliä tarpeeksi pelaa niin sitten sitä ei olekaan enää niin addiktoitunut. Kannattaa pelata kunnolla silloin kun siltä tuntuu.
Harmi kuitenkin että teille tuli tuollaista sotkua yhden pelin takia!
Tsemppiä jatkoon ja uuteen aikaan mukavaa kesää tietysti :)
aina syyttää. Eiköhän tuossa teidän suhteessanne ollut muutakin vikaa jos pelkkä peli tulee väliinne.
Onnea uuteen elämään!
Turhaa tänne tulla surujaan levittelemään, jos lpetit niin lopetit, ketä kiinnostaa kuinka harmillisesti sulle kävi, oisit vaan ottanu kunnon otteen ja puhunu sille poikaystävälles että viettäis enemmän aikaa sun kaa, no ei tullu mieleen??
Että nää imiset vaa tyhmenee suoraan sanottuna, turhaa mulel mitään sanotte ku en aio kuitekaa siä. Lol
Kyllä jotkut voi ihan mielellään lukee
Harmi, jos joitakuita vaivaa niin kovasti että kirjoitin asiasta tänne. Tottakai asiasta puhuttiin lukemattomia kertoja puolin ja toisin. Ja osaksi suhteessa oli varmaan jo muutakin vialla, kun pelaaminen aiheutti eron. Se oli kuitenkin se viimeinen tippa. En viestilläni tarkoittanut, että älkää pelatko ihmiset, tarkoitin, että miettikää mitkä asiast teille ovat elämässä oikeasti tärkeitä ja onko liikaa pelaaminen niiden menettämisen arvoista. En kadu että itse aloitin pelaamisen, mutta kadun, että vietin niin paljon aikaa tekemässä sitä.