Löysin tältä palstalta monta tutun kuuloista kertomusta, mutta ajattelin kysyä.
Kädet tärisevät, en saa henkeä, siis tuntuu kuin joku painaisi kurkun päältä, silmissä sumenee,sydän alkaa hakata hullun lailla, itkettää, ja tuntuu että vaikka kuinka vedät henkeä, et sitä saa, jolloin hengitys kiihtyy ihan hulluksi. Minua alkaa myös oksettamaan ja kaikki tuntuu epätodelliselta. Näin käy, kun esimerkiksi menemme poikaystäväni luo kylään, sillä joka kerta kun käymme siellä,tiedän, että saan haukut niskoilleni, sekä arvosteluja joka asiasta mitä teen, samankaltaisia tilanteita ovat esim riidat, joita yritän välttää millä keinoin tahansa. Lisäksi, olen aivan hullu sairauksien kanssa, jos päätäni särkee, ajattelen heti että minula on kasvain , jos mahani on kipeä, luulen sairastavani syöpää, jos minulla on flunssa, kuvittelen että kuolen pian. Tämä on ihan kamalaa elää näin, kun saan kamalan stressin joka asiasta, joka puolestaan johtaa siihen, että mahani on jatkuvasti sekaisin, saan ihottumaa, ja lisää paniikkikohtauksia muistattavia kohtauksia. Tämä on kauheaa oravanpyörää, kun nämä kaksi toistavat toisiaan kokoajan. Miten tästä pitäisi edetä?

Vastaukset 3
Vanhimmat
se lähtee.
Viime aikoina olen ajatellut että jokaisesta asiasta löytyy jotain positiivista minkä voi höystää huumorilla. Keventää huomattavasti oloa kun ei mitään ota vakavasti , vaan kääntää kaikki asiat parhain päin. Siitä on tullut ajanmittaan mulla elämän asenne jota en aiemmin ymmärtänyt.
kun pystyisinkin tekemään niin. No, ehkä sitä oppii.
Öisin ei uni tule silmään kun mietin kaikkia kamaluuksia ja ahdistun. Mutta kiitos paljon neuvosta.:)