muistojen kirjaa

slava

Tässä ,toipilaana on ollut aikaa miettiä, kamppailukokemuksiani ,vuosien ajalta.
Olen jo paljon aiemmin kertonutkin, mutta paljon on kertomattakin.
Vuonna 1975 jolloin täytin 7 vuotta, aloitin judon ja syynä oli halu puolustaa itseään.
Judo-opettajani olivat Kyösti ja Timo Korpiola, ja myöhemmin Simo Akrenius, kiitos heille.
Vuonna 1978 ,kun Auvo Niiniketo toi Jujutsun suomeen, olin 10 vuotias ja 3 vuotta judoa takanani, otin kakkoslajikseni, jujutsun, siihen aikaan ei mitään juniorikursseja, jujutsussa ollut, vaan pyörin siellä aikuisten seurassa.
Ruotsalaiset olivat ensimmäiset ohjaajat, jotka kävivät suomessa, suurmestari Hans Greger ja Ingemar Sköld opettivat teknisesti taitavaa jujutsua.
Sittemmin tyyli vaihtui ,englantilaiseen Juko-ryuhin, Morriksen ja Clarkin myötä, suomessa kävivät myös taitavat ranskalaiset veljekset, Alain ja Oliver Sailly, molemmilla oli myös taustana Sambo-paini ja heidän jujutsu-tyylinsä oli Goshin-do.
Veitsioppia sain noina vuosina ensi kerran, kun Richard Morriksen mukana tuli suomeen Jay Doprin, he vetivät Helsingin urheilutalolla, tehokkaita harjoituksia ja veitsisparri käytiin terävillä veitsillä.
Noista vuosista sain alkuoppini ja myöhemmin hain lisäoppia usasta ja Dan Inosanton salilta, myöhemmin olen jeet kune do ja Kali miehiä tavannut paljon, esim. Bob Breen, larry Hartsell, Paul VUnak Cass Madga.
Hannu Hiltusen myötä tutuistuin myöskin Silatiin ja mestareihin Victor ja Paul De thoursiin, he olivat pirullisen ovelia kamppailijoita ja veitsi tuli esille salamannopeasti tilanteessa kuin tilanteessa.
Usassa tutustuin Kenpo-karateen, ensin Jay T Willin koulussa, sitten Ed Parkerin ja Larry Tatumin.
Havaijilla harjoittelin Kajukenpoa, Adriano Emperadon opissa.
Kyokushinkai-karatessa olin Shihan Steve Arneilin opissa, ninjitsussa OPettajani oli Stephen Hayes.
Krav magaa olin harjoitellut ajoittain, tutustuin lajiin Israelissa, aikana jolloin laji ei ollut muualle juuri levinnyt, myöhemmät Maga oppini ovat tulleet Anmon Maorilta.
Sokerina pohjalla Korean Hapkido, koreassa tutustuin mestari Haeen ja aitoon Korean Hapkidoon, myöskin Usassa treenailin mestari Bon Soo Hanin kanssa.
Matkani jatkuu ja oma toimintani alkaa joko Saksassa tai suomessa, joka tapauksessa tulen pitämään seminaareja aiheesta suomessakin.
Oman tien kulkija
Slava 3 dan Korean Hapkido, Krav maga Maor system.

18

2282

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin

      Kerrohhan nyt se nimesi, kun olet kova kertomaan muiden nimiä.

    • slava

      Nimeni tulee ,kyllä esille kun toiminta alkaa, sitä ennen suuri tuntemattomuus.
      Henkilöt ,joiden kanssa olen harjoitellut ja joiden opissa olen ollut, he nimeni tietävät.
      Kun pidän ensimmäisen seminaarini, kun kurssitoiminnan aloitan, nimeni on julkinen.
      Slava.

      • flammee

        ..olet vain trolli. Tietysti voisi kysyä edellämainitsemaltasi Hipkon miekkoselta, Räikköläinenkö se nyt oli, jotta että onko ollut aikeita ottaa korean hapkidoa hipkoon jne., mutta enpä näe asiaa nyt niin tärkeäksi, kun ei asia varsinaisesti koske itseäni.

      • Selvä

        joku haluaa kirjoitella tänne omia fantasioitaan. Ihmettelen vain motiivejasi. Vedätkö kenties käteesi, aina kun kirjoittelet tänne vai miksi tämä satujen kirjoittelu on sinulle niin tärkeää?

    • Tsiisus

      ...kerroppa milloin olet Jujutsua urheilutalolla treenannu ?

      Soitin ihan vaan vittuuttani muuten parille mailitsemallesi tyypille ja hetken muistin sopukoitaan kaiveltuaan eivät saaneet ketään kuvaustasi vastaavaa päähänsä. Voi tietty olla, että ovat unohtaneet, kun sen verran noita peruskurssilaisiä käsiensä läpi kulkee...

      • Stoneface

        Itse pyörin 80 luvun alkupuolella ahkerasti Urheilutalon jujutsu-treeneissä. Tatamit olivat loppuun asti tampattuja eivätkä paljoa betonia pehmeämpiä. Tatamin raoista lensi aina ilmoille pölypilvi heiton jälkeen. Siihen aikaan Avekin vielä opetti ennen ryhtymistään täyspäiväiseksi portsariksi. Slavaa en kyllä tunnista vaikka varmasti olen hänet usein tavannut jos hän siellä on samoihin aikoihin kanssani treenannut.

      • Gmies
        Stoneface kirjoitti:

        Kerro nyt vähän lisää Auvo Niinikedosta! Onko hän siis nykyään portsari? Voipi olla. Olen kuitenkin käsittänyt että hän toimii turvamiehenä ja IBA:n kouluttajana. Jos tarkoitit näitä hommia niin "portsari" ei tee oikeutta niille. Olen myös ollut siinä uskossa että hän opettaa kyllä Suomen ulkopuolella. Korjatkaa jos olen väärässä. Olin ainakin yksissä hänen treeneissään pari vuotta sitten ihan täällä kotimaassa.

      • Stoneface
        Gmies kirjoitti:

        Silloin kuin Helsingin jujutsuklubin toiminta oli käynnistymässä 80 luvun alussa harjoittelijoita oli aika vähän eikä Ave voinut harjoitus- ja vyökoemaksuilla elättää itseään. Avella oli muuten vuonna 80 ensin sininen ja sitten ruskea vyö jujutsussa. Siispä Ave toimi elannon saadakseen muutamia vuosia ovimiehenä Helsingin eri ravintoloissa. Tämän jakson aikana ja sen jälkeen Aven opetus väheni huomattavasti Helsingin jujutsuklubilla. Opetuksesta vastasivat lähinnä hänen oppilaansa. Seminaareja hän kuitenkin piti maakunnissa ahkerasti. Ulkomaillakin käytiin. Nykyään asiat ovat tietysti toisin ja ovimiehen hommat ovat kaukaista historiaa.

      • Retroilija

        Vieläkö treenaat Auvolla ?

        Ihan mielenkiinnosta.

      • Stoneface
        Retroilija kirjoitti:

        Vieläkö treenaat Auvolla ?

        Ihan mielenkiinnosta.

        En ole harjoitellut jujutsuklubilla moneen vuoteen.

      • slava
        Stoneface kirjoitti:

        Itse pyörin 80 luvun alkupuolella ahkerasti Urheilutalon jujutsu-treeneissä. Tatamit olivat loppuun asti tampattuja eivätkä paljoa betonia pehmeämpiä. Tatamin raoista lensi aina ilmoille pölypilvi heiton jälkeen. Siihen aikaan Avekin vielä opetti ennen ryhtymistään täyspäiväiseksi portsariksi. Slavaa en kyllä tunnista vaikka varmasti olen hänet usein tavannut jos hän siellä on samoihin aikoihin kanssani treenannut.

        Kerronpa, milloin olen urheilutalolla treenannut, onpa ihme etteivät ,mainitsemasi tyypit muista nuorta poikaa, jota ei silloin vielä slavana tunnettu.
        Aloitin helsingin kisahallin painimatolla, siellä Ave piti ensimmäiset kurssit.
        Urheilutalolla treenasin joskus 81-83, .
        Raumalla kävin kesäleirillä, ja Timo Hirvonen suoritti siellä 1 danin, ensimmäisenä suomalaisena Aven jälkeen, Ave sai vyönsä 80-81 vaihteessa.
        Raumalla oli mielenkiintoisia tyyppejä, englannista mm. Deppie Hovard 2 dan hento tyttö ,joka heitteli äijiä tehokkaasti.
        Jossain vaiheessa Aven toiminta siirtyi Merihakaan, pieneen saliin, jossa harjoiteltiin alussa ilman tatamia, siinä vaiheessa minä irtauduin niistä kuvioista ja siirryin muihin lajeihin.
        Sittemmin Ave avasi uuden salin sörnäisissä Vilhovuorenkadulla, siellä käväisin vain katsomassa.
        Hauska kuulla ,että täälläkin on vanhoja treenikavereita vielä liikkeellä.

        Slava 3 dan korean hapkido, krav maga maor.

      • Retroilija
        Stoneface kirjoitti:

        En ole harjoitellut jujutsuklubilla moneen vuoteen.

        Ovat järjestämässä hieman pidempään / kauemmin aikaa sitten kanssa treenanneiden kanssa pitämässä semmoiset get-togetherit loppusyksystä. Mukaan on tulossa lähinnä muiden kuin HR tyylien gonia.

        Käy katsomassa jujutsuliiton (paskalta) keskustelupalstalta onko asia edennyt mitenkään...

      • wikin5
        Stoneface kirjoitti:

        Silloin kuin Helsingin jujutsuklubin toiminta oli käynnistymässä 80 luvun alussa harjoittelijoita oli aika vähän eikä Ave voinut harjoitus- ja vyökoemaksuilla elättää itseään. Avella oli muuten vuonna 80 ensin sininen ja sitten ruskea vyö jujutsussa. Siispä Ave toimi elannon saadakseen muutamia vuosia ovimiehenä Helsingin eri ravintoloissa. Tämän jakson aikana ja sen jälkeen Aven opetus väheni huomattavasti Helsingin jujutsuklubilla. Opetuksesta vastasivat lähinnä hänen oppilaansa. Seminaareja hän kuitenkin piti maakunnissa ahkerasti. Ulkomaillakin käytiin. Nykyään asiat ovat tietysti toisin ja ovimiehen hommat ovat kaukaista historiaa.

        Merihaassa joo..muistan että heitoissa saatoi jalat kolahtaa kattoon ja muutenkin tilaa oli todella vähän mikä antoi treeneille tiettyä realistisuutta ..
        silloin siellä veti treenejä einari ja joku toinen ruskea vyö,olisko ollut halttunen ,nuoria mutta päteviä kavereita

    • Pai Mei

      Jahas, slava jauhaa samaa taas vaihteeks, minkä helvetin takia? Stoori alkaa käydä jo vanhaks, eikä toi nimien pudottelu todellakaan tee noita juttuja yhtään uskottavammiks. Olis aika siirtyä sanoista tekoihin, eikä leikkiä mitään nimetöntä etäisten laaksojen ratsastajaa. Jos näille kaikille jutuille ei löydy mitään todellista pohjaa, täytyy ihmetellä ettei sulla oo parempaa käyttöä ajalles. Nää jutut oli joskus ihan mukavan koomisia, mutta nyt alkaa slavan takki olla tyhjä. Näyttöä kiitos.

    • Pantse

      Että arabien silpoma Slava toipilasvuoteessa rakentelee jo muistelmiaan... Toinen dani ehdottomasti slavalle hyvästä ja kamppailulajifriikkeja ironisoivasta kirjoittelusta.

      Pantse -shotokan

    • Hakkori.

      Slava asuu ruotsissa nykyään ja opettaa edelleen ninjitsua ja krav maga maoria, on todella kova kaveri muuten, olen saanut kunnian tutustua.

    • beauGeste

      Niinpä niin, kyllä se aika kultaa muistot...
      Kerran olin itsekin nuori ja innokas karaten harrataja,Kiinnostuksnei karateen oli herännyt jo 10-vuotiaana kun näin Apu-lehdessä mainoksen jossa luvattiin että kurssin jälkeen pystyy murskaamaan paljain käsin tiiliskiviä ja voittamaan 10 miestä ynnä tekemään kaikenlaisia ihmejuttuja.

      Siihen aikaan ei ollut mahdollista harrastaa karatea kuin Helsingissä joten paremman puutteessa liityin paikalliseen nyrkkeilyseuraan jossa muutaman vuoden treenasin ja pärjäsinkin salikisoissa kohtuu hyvin

      Hieman vahempana lähdin merille kaverini kanssa ja harjoittelu jäi vähäiseksi ,Tosin siihen aikaan jungmannin työkin oli melko fyysistä ja voimat kasvoivat jja huomasin eri maiden satamissa pärjääväni hyvin nyrkkeilytaidoillani.

      Merimieselämä oli nuorelle miehelle jännittävää rasittavista työolosuhteista huolimatta, sillä siihen aikaan laivat olivat satamissa pidempään ja jäi aikaa kierrellä maisemia katselemassa ja tustustumassa paikallisiin neitosiin.
      Koko ajan luin myös paljon kirjoja kun aikaa oli ja kerran satttui käteeni max jensenin Judo laivan kirjastosta. Judo näytti kuvista päätellen melkoiselta nuhjaukselta pyjamissa mutta kirjan loppuosassa oli lyhyt juttu karatesta ja se sytytti uudelleen innostuksen tuohon salaperäiseen lajiin, ,varsinkin kun kirjassa oli kuva karatekasta joka murskaa kiven paljaina käsin,,.

      Sen jälkeen yritin saada lisää tietoa karatesta mutta laivan kirjasto oli pieni ja ainut mielenkiintoinen kirja jonka löysin oli Rautapalon "Pena kertoo stoorin" Siinä oli pääosassa nuori poika joka oli oppinut isäpapaltaan jiu-jitsua( toinen salaperäinen laji
      Romaanin mukaan Jiu-jitsussakin kovetettiin käsiä varsinkin kädensyrjiä hakkaamalla kovaa puuta ja kädensyrjälyöntihän symboloi siihen aikaan minulle koko karatea..

      Innostuin niin että hakkasin kädensyrjilläni päivittäin tuolin syrjää , laivan metallisia kaiteita ja kaikkea mikä vain oli tarpeeksi kovaa .
      Eräänä päivänä eräs vanhempi merimies kysyi miksi teen niin ja kerroin kehittäväni käsistäni tappavia aseita.Hän naurahti ja sanoi että tuolla tavalla vain pilaan käteni ja kertoi sitten minulle hieman enemmän karatesta.
      Hän oli silloin yli viisikymppinen, pitkä ja lihaksikas,oikea mustapartainen jätti miehekseen ja kuuntelin mielenkiinnolla hänen opetustaan etenkin kun tiesin hänen olevan entinen muuukalaislegioonalainen.

    • vanhaakirjaa

      Vanhoista ketjuista löytyy hyviä tarinoita ja on näissä ainakin osa totta, urheilutalolla oli Aven treenit ennen ja teki portsarin töitä silloin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14851
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    8. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe