meillä ongelmana 5v tyttö joka puhuu äärettömän epäselvästi. se on ihan kuin hän olisi kehittänyt täysin oman kielen. konsonantit puuttuvat puheesta melkein kokonaan. tyttäremme on reilu vuosi sitten sairastunut diabetekseen ja olen myös miettinyt että olisiko tämä voinut vaikuttaa henkisellä tasolla sen verran, että puhe olisi viivästynyt. puheterapiaa ollaan odotettu jo yli vuoden, ja tuskin päästään vielä tämän vuoden aikana. aina kun mainitsen asiasta neuvolassa tai päiväkodissa niin en saisi olla kuulemma niin huolissani, kyllä se siitä kuulemma korjaantuu. itselläni alkaa usko mennä koko touhuun, surullisinta koko tilanteessa on että tyttö on älyllisesti todella lahjakas ja tietää myös itse ettei osaa puhua, saa jopa kavereilta kommentteja asiaan liittyen.lapsi turhaantuu kun hän sinnikkäästi yrittää saada asiansa selvitettyä emmekä silti ymmärrä häntä. pelkään syrjintää koulussa jos asia ei ehdi korjaantua ennen sitä. onko muilla samanlaisia kokemuksia? otan myös neuvoja puheen kehityksen harjoittamiseksi enemmän kuin mielelläni vastaan, en ole niitä tähän mennessä saanut vielä yhtäkään. kiitos jo etukäteen ja hyvää juhannusviikkoa kaikille!
5v puhuu kuin 2v
15
3925
Vastaukset
- minusta
kuulostaa siltä, että puheterapia olisi tarpeen, mutta sentään jonossa olette. Se vanha kunnon lukeminen on hyvä keino. Eli lue paljon lapselle, kirjoja, loruja, riimittele. Myös itse lausu sanat selvästi, erityisesti ne sanat, jotka tuottavat eniten vaikeuksia tytölle.
- äikkä X
meilläkin. Vanhempi puhui puuroa ennen puheterapiaa. Nyt tilanne on hänen kohdallaan kutakuinkin ok. Innostuessaan sotkeutuu sanoissaan vielä, muttei kovin pahasti. Nuoremmalla (6 v.)epäillään olevan dysfaattisia ongelmia. Tuntee ettei tule ymmärretyksi ja hermostuu siitä hiiteen. Ja välillä on pihalla, kun ohjeet eivät mene perille. Olen googlannut keskustelusivuilta ja linkkien kautta löytänyt dysfasian ja sitä kautta on tarjolla hyviä harjoituksia ihan kotonakin tehtäväksi.
Älä jää odottamaan puheterapiaan kutsua vaan soita päälliköille ja vielä isommille päälliköille. Onko teille tehty mitään alkukartoitusta? Hoitotakuu näissäkin asioissa on se 3 kk. Unohtaminen viranomaisten taholta on liian helppo ratkaisu ja varmasti jää sinne unholaan ongelmineen. Kysy kenen vastuulla asioiden eteneminen puheterapiaan pääsystä on ja ryhdy toimeen. Se ei tilannetta ainakaan hidasta ;) Jos on tarpeen päästä esim. lasten neorologisiin tutkimuksiin, ota yhteys suoraan lasten perheneuvolaan ja pyydä psykologin tutkimuksia ja lähetettä sitä kautta lasten neurolle. Puheen ongelmat ja viiveet voivat selvitä sitäkin kautta. Pitkiä jonoja on sielläkin, mutta ennen koulun aloitusta on hyvä saada selville se tarvittava tuen määrä (esim. pienryhmäpaikka, puhe- ja toimintaterapia, henkilökohtainen avustaja myös diabeteksenkin takia, jne...), jotta koulutyön aloitus olisi mielekäs ja positiivisia onnistumisia tarjoava.
Toivotan onnea konsonanttien löytymiseen ja muutenkin.- johtavalle lääkärille
Ehdottomasti yhteyttä johtavaan lääkäriin mikäli kyse on terveyskeskuspuheterapiasta! Tiedän että kunnan puheterapeutit ovat ihan tupella kun ylemmät tahot eivät myönnä riittävästi resursseja puheterapiaan. Heillä on usein vaikka kuinka pitkät jonot eivätkä itse voi sille mitään. Hoitotakuu koskee tosiaan puheterapiaakin. Kun vanhemmat riittävästi pommittavat johtoa niin saadaan joko uusia virkoja puheterapiaan tai sitten myönnetään rahaa ostaa palvelu ostopalveluna yksityisterapeuteilta. Tässä teidänkin tapauksessa silloin yksityisterapeutti hoitaisi lasta ja kunta maksaisi hoidon kokonaan.
- vv5t
Ainaski mun tutul sen lapsel joku dys..`? ni se joutuu käydä peruskouluu 11vuotta! voi parka, pirteä poika. Hänen äiti ainaski laitto seinät täyttee lappuja jossa kuva ja luki mitä oli kuvassa.. kanttis mennä puheterapiaan tai sitte että ne diagnosoi sun lapses. oon itte "teini" joten en tiiä miten varma oon näist asioist, toivottavasti oli apuu..
- olla jokin
dys..??
Vähän voisi miettiä mitä ja miten tänne jotain kirjoittaa. Tuollainen lähinnä vain ärsyttää eikä auta ketään.
- joitakin
ajatuksia, vaikka varsin samanlaisia, kuin edeltäjillä. Eli sinun on saatava kyllä lapsesi heti puheterapiaan. Teillä on joka tapauksessa iso urakka edessä, kun äänteitä puuttuu noin paljon. Itse veisin lapseni yksityiselle puheterapeutille, vaikka lainarahalla, jos muu ei auttaisi. Toki ensin pitää vaatia, että lapsesi on päästävä kunnalliselle puheterapeutille. Tässä taas näkee miten eriarvoisessa asemassa ollaan asuinpaikan suhteen. Monessa kunnassa/kaupungissa 5-6 v. lapset pääsevät puheterapeutille, vaikka olisi vain se pelkkä R, mikä puuttuu...
- Tällaista
Opettajana mieleeni tuli, että voisiko tyttärelläsi olla jonkin asteista dysfasiaa. Vaadi tytölle neurologiasia yms. testejä. Jos kyseessä olisi dysfasia, terapian aikainen aloitus on lapsen etu. Se, mitä voit kotona tehdä, olipa kyseessä dysfasia tai ei, on lukea paljon tyttäresi kanssa.
- pahoittelen...
Äskeinen kirjoittaja pahoittelee omia kirjoitusvirheitään. Vauva sylissä kirjoittaminen on vaativaa:)
- omakohtaista
pahoittelen... kirjoitti:
Äskeinen kirjoittaja pahoittelee omia kirjoitusvirheitään. Vauva sylissä kirjoittaminen on vaativaa:)
Meidän lapsella oli juuri samanlainen ongelma; puhe oli äärettömän epäselvää, kun konsonantit puuttuivat, lapsi hermostui kun häntä ei ymmärretty ja sosiaalinen kehitys kaveriporukassa uhkasi myös vaarantua puheen vuoksi. Sillä erotuksella, että pääsimme puheterapiaan huomattavasti aikaisemmin kuin te.
Meillä diagnosoitiin verbaali dyspraksia, yksi dysfasian lajeista. Sanoisin, että kun lapsi on jo noin iso ja puhe noin epäselvää, tarvitsette todella kipeästi puheterapiaa sekä kaikin puolin kattavaa kuntoutusta. Onko lapsi päiväkodissa? Jos ei, se on yksi kuntoutusmuoto. Hanki neuvolan lastenlääkärin kautta lähete lähimpään yliopistolliseen tai keskussairaalaan audiofoniatriselle osastolle tutkimuksiin. Sitä kautta teidän on mahdollista saada sellainen lausunto, jolla voitte hakea Kelalta kuntoutuksena puheterapiaa (teille maksutonta) jonka etu on siinä, että puheterapiaa saa jopa kaksi kertaa viikossa. Unohda neuvolatätien neuvot, sillä nyt tarvitsette spesialistien apua.
- Tuestanne!
Ihanaa tietää että muutkin ovat samaa mieltä kanssani, eli puheterapiaa ja sassiin! Olemme nyt siis odottaneet terapiaa yli vuoden mutta taitaa olla aika lyödä nyrkkiä pöytään. Ärsyttää kun ihmiset ympärillä ovat sitä mieltä että kyllähän se siitä järjestyy mutta tosiasia on ettei puhe ole juurikaan kehittynyt muutamaan vuoteen, sanavarasto kyllä lisääntyy mutta lausunta on jossain aivan muualla. En halua eritellä kuntia palveluiden mukaan mutta tosiasia on ettei ekonominen ja "hyvin toimiva" Raisio-malli todellakaan toimi! päivystykseen kyllä pääset flunssaisena mikä sinäänsä on hyvä mutta vakavia asioita ei saisi hoidattaa lainkaan. //huolestunut äiti
- aiheesta..
Yleensä jo 3-vuotias puhuu täysin selvästi, ehkä jokin konsonantti puuttuu, mutta kokonaisuus on pääsääntöisesti muiden ymmärrettävissä hyvin.
Joten tuskin diabetes on tässä vaikuttanut, ellei puhe ole taantunut jo saavutetusta tasosta.
Asia voi silti olla henkinen. Hyvin vähän on elimellisiä vikoja, jotka vaikuttaisivat ääntämykseen. Tutkiskele kriittisesti perheyhteisöänne ja muuta lapsen ympäristöä. Onko tytöllä jokin "syy" lässyttää epäselvästi. Oletteko itse käyttäneet häneen vauvamaista kieltä pitkään. Onko vauvamaisuus ollut tytölle palkitsevaa.
Nämä asiat tietysti asiantunteva puheterapeutti käy kanssanne läpi. Olen itse foniatri ja tiedän, että fysiologiset syyt ovat lähes aina poissuljetut, jos kyseessä on terve lapsi. Kyseessä on mitä todennäköisimmin jokin psykologinen tarve olla kehittymättä ikätasoiseksi. Se voi olla jotain hyvinkin monimutkaista, jonkin asian peittelyä tms. - ehkä tarpeen
Puheenkehityksen ongelmien tausta olisi selvitettävä laajasti - mieluiten moniammatillisen työryhmän kautta (foniatri/lastenneurologi, puheterapeutti, neuropsykologi).
Yksi väylä nopeammin tutkimuksiin pääsyy voisi olla se, että otatte asian esille seuraavalla diabeteskontrollikäynnillä, jollei kunnan taholla mitään tapahdu. Diabetesta varmaan hoidetaan keskussairaalatasolla. Itse olen toisille vanhemmille neuvonut pyytämään kuntataholta kirjallista perustelua hoidon epäämisestä - vaativa ja oikeutensa tietävä vanhempi ikävä kyllä saa asioita eteenpäin rivakammin.
5-vuotiaan kohdalla ei enää kannata odotella!- lapsen puhe
Lapsen puheen arvioimiseksi ei ehkä ihan noin raskas arsenaali ole tarpeen, kun sinulle ehdotetaan. Viestistäsi ilmenee, että lapsi on päiväkodissa, ja siellä ei olla kovin huolestuneita. Neuvolakaan ei ole katsonut suurta hätää olevan. Näin ollen katsoisin, että tuo tällä sivulla tehty dysfasiadiagnoosi ei ole kyseessä. Ammatti-ihmiset pystyvät kyllä näkemään päivittäisessä kanssakäymisessä jo puheen kehityksen vaikeammat puolet. Minun kuntani neuvolat havaitsevat graavimpien puhehäiriöiden oireet jo kolmivuotiaassa lapsessa,nuoremmassakin.
Lapseltasi puuttuu todennäköisesti kielenkärkiäänteet, esim. r,l,d, ehkä jotain muitakin, jolloin puhe kuulostaa hyvin epäselvältä. Puheterapeutin tapaaminen ei tietenkään olisi pahitteeksi, mutta kun kuntanne ainoalla näyttää olevan vielä aikuisasiakkaatkin kontollaan, niin en yhtään ihmettele, että jonoa piisaa. Mikäli lapsellasi on nuorisovakuutus, sen turvin voisit ehkä käydä yksityispuheterapeutin vastaanotolla ja saada ihan näköyhteydessä tehdyn diagnoosin, ja samalla joitakin kotiohjeitakin,miten asiaa lähestyä.
- on mieheni pojalla
joka täyttää pian 5vuotta.
Puhe on omituista,ja hänen äänen käyttönsäkin on hyvin hyvin hiljaista..lisäksi konsonantit puuttuvat kokonaan..kuten myös osa vokaaleistakin.
Tuntuu vain omituiselta ettei lapsen isä,tai lapsen lähivanhempana oleva äiti ymmärrä viedä lasta tarkempiin tutkimuksiin.
Äidille tuo lapsi on ensimmäinen,eikä hänellä ole kokemusta muiden lapsista..hän on myös nuorikin,joten ei varmasti osaa/tai ymmärrä miten lapsen puheenkehitys etenee ja miten sen selkeään puuttumiseen tulisi kiinnittää huomiota.
Koska tuo äiti ei ota minkäänlaisia neuvoja vastaan,on hyvin vaikea saada lapsen puhe asiaa eteenpäin..
Olemme koittaneet lorutella,ja leikitellä sanoilla jotta kieli alkaisi taipumaan leikin varjolla.Samalla otimme avuksi ison peilin,jotta lapsi pystyisi itse seuraamaan miten kieli taipuu kun aakkosia lausuu..lapsesta se ainakin oli mukavaa. - HuK
En tiedä onko asia vielä ajankohtainen, mutta ajattelin vastata nyt puheterapeuttina tähän viestiin.
Tosiaan, 5-vuotiaan kanssa ei kannata jäädä odottelemaan, vaan ongelmaan olisi puututtava mahdollisimman nopeasti, jotta lapsen puhe saataisiin selväksi ennen koulun aloitusta. Äännevirheiden määrästä ja laadusta riippuen edessä voi olla pitkähkökin kuntoutusrupeama.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että todella epäselvästi puhuvat lapset saavat usein Kelan korotetun vammaistuen ja pääsevät sitä kautta Kelan kustantamana yksityispuheterapeutille. Työ-kunnassani on ainakin sellainen periaate, että omalääkäri kirjoittaa lähetteen yliopistosairaalan foniatrian poliklinikan työryhmälle, joka sitten tutkii lapsen ja tekee kuntoutussuunnitelman. Tämä koskee esimerkiksi lapsia, joiden puhetta vieraat henkilöt eivät ymmärrä lainkaan, koska puuttuvia äänteitä on niin paljon (esim hrrsi = oranssi). Usein lapsi nimeää asioita myös esim. niiden tuottaman äänen mukaan (brrm brrm = auto, hrrr = koira). Kun puheen motorinen tuottaminen on lapselle vaikeaa, hän kehittää usein omia sanoja, jotka hänen on helppo tuottaa (didi = pieni, bam = banaani).
Mikäli ette edelleenkään ole päässeet puheterapeutille, suosittelen ottamaan yhteyttä omaan lääkäriin, ja ilmaisemaan oman huolen hyvin suoraan. Teillä on oikeus saada hoitoa, ja katsoisin tapauksen oman kuvauksesi perusteella kyllä hyvin kiireelliseksi! Terveydenhuollon ammattilaisten pitäisi osata kuunnella vanhempia tarkemmin, sillä äidit eivät oikeasti huolestu useinkaan turhaan näistä asioista.
Kokemuksesta voin myös kommentoida, että ne neuvolan tädit toteavat aika herkästi että "kattellaan". Varsinkin jos tiedossa on, että jonot puheterapiaan on pitkät eikä asiakas todennäköisesti kuitenkaan pääse sinne. Näin ei pitäisi olla, mutta ikävä kyllä tähän on tultu...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445239Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243440Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992830Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui562643- 1702312
- 242119
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661845Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391