Eiköhän

maksa aiheuttamansa valtuuston laskua maanantai kokouksesta.
5189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Iänikuislta valittajilta tuntuu pääasia unohtuvan aina. Mediakohun saattelemana puhutaan sivujuonteista kuten käryämisistä, vaimokkeista tai tekstareista. Iken tekstiviestit maksoivat valtiolle alle 20 euroa, pääministerin tyttöystävän matkustelusta veronmaksajat uskin selviävät alle 20 000 euron?

Valtuuston ylimääräinen kokous oli kutsuttu koolle, koska viime kokouksessa - valtuutettujen omasta pullikoinnista johtuen - ei pystytty päättämään useista erittäin tärkeistä ja kiirellisistä asioista: päivähoidon ratkaisut ja mm. Telakkarannan miljoonakaava. Onneksi samassa kokmouksessa saatiin ilmaiseksi päätökseen myös kaupunginhallituksen puheenjohtajakysymys!

Pitäisikö tämänkertaisestakin tuhlailusta syyttää ihan muita tahoja, kuin Ruolan Pekkaa?

Äänestä
  • Aijaa,minä kun luin lehdestä, turkulaisten raamatusta Turun Sanomista,että tämä Harjanteen rouva nimitettiin kh:n puheenjohtajaksi ilman pulinoita.Tuskin olisi ilman kalliiksi veronmaksajille tullutta kokousta onnistunut -käsittääkseni.

    Äänestä

  • niitä puolesta puhujia, kaveria ei jätetä, kyllä teidät osaa arvata rivienkin välistä.

    Äänestä

  • Veronmaksaja Öö kirjoitti:

    Aijaa,minä kun luin lehdestä, turkulaisten raamatusta Turun Sanomista,että tämä Harjanteen rouva nimitettiin kh:n puheenjohtajaksi ilman pulinoita.Tuskin olisi ilman kalliiksi veronmaksajille tullutta kokousta onnistunut -käsittääkseni.

    Kokous kesti TS:n mukaan monta tuntia. Miksi sitten yksimielisen valinnan osalle olisi kertynyt koko summa? Jo pöytäkirjantakistajien valinta vei taatusi yhtä pitkään. Kh:n johtajan valinnan hinta siis puolittui jo siinä vaiheessa. Kun vielä varsinaisista asioista keskusteltiin ja pähkäiltiin ja muristiin ja kiukuteltiin ja puitiin nyrkkejä ja käytiin kahvitauolla, hamstrattiin lohileipiä kotiin vietäväksi ja tultiin takaisin saliin ja huudeltiin välihuutoja ja taas pyydeltiin puheenvuoroja ja välillä taas haukuttiin naapuripuolueen väki lyttyyn ja taas tehtiin ehdotuklsia milloin pöydällepanosta, milloin asian lähettämisestä udelleen valmisteltavaksi ja sitten taas puhuttiin huonosta säästä ja kaupungilla kulkevista huhuista ja pidettiinn neuvottelutauko ja lopuksi taas haukuttiin naapurin puheenvuoro paksanjauhamiseksi, niin kh:n puheenjohtajan yksimielisen, nopeasti usoritetun vaalin hinnaksi jäi seitsemän euroa (about). m.o.t.

    Äänestä

  • pöytäkirjantarkistajaakin kirjoitti:

    Sehän maksoi sitten vähemmän kuin Iken tekstarit valtiolle. Vanhasen avecmatkailun hinta tehnee lähmmmäs kymppitonnin loven veromaksajain kukkaroon? Kaikki on suhteellista, sanos viisaammat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ruola kirjoitti:

maksa aiheuttamansa valtuuston laskua maanantai kokouksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu