Ei tässä nyt järjestettävässä jalkapallokilpailussa voi ratkaista mikä on paras maa koska esimerkiksi Suomi, Belgia eikä Tanska ole ollenkaan mukana kilpailussa. Lisäksi olosuhteet ovat peleissä erilaiset, jotkut pelaajat ovat parempia ja nopeampia sateen liukastamalla kentällä kun taas jotkut jaksavat juosta pallon perässä paremmin auringonpaisteella. Olisi tasapuolista kaikille joukkueille jos olosuhteet olisivat kaikille samat eli pelit pitäisi pelata samalla kentällä. Fafin Jalkapallopäättäjät voisivat ottaa mallia muista lajeista kuten rallista, jossa kuljettajat ajavat autoillaan samalla radalla vuoron perään. Jalkkispelit voisi pelata samalla kentällä aloittaen pelit aamulla ja pelata pelejä iltaan asti. Eikös se peliaika ole jotain 1,5 tuntia ja huilaustauko 15 minuuttia. Kahdessa tunnissa saisi yhden ottelun pelattua ja vuorokauteen saisi helposti kymmenkunta peliä samalle stadionille.
Nämä Itävallan ja Feitsin järjestämät kilpailut tosiaankin haiskahtavat suuresti sellaiselta kutsukilpailulta johon on valittu maiden parhaat "kaverit". Minä olen sitä mieltä että kaikilla euroopan mailla pitäisi olla mahdollisuus päästä kilpailuun esimerkiksi jonkinlaisen karsinnan kautta. En tiedä miten sellaisen voisi käytännössä järjestää mutta jääkööt se Fafin päättäjien huolenaiheeksi.
Joka tapauksessa vaadin ehdottomasti tasapuolisuutta jalkapallokilpailuihin!
Terveisin Pellervo Hollo ja B-patsas
Tasapuolisuutta!
2
365
Vastaukset
- Eenoc
Olihan niitä EM-karsintoja käynnissä vuosikaudet. Suomi osallistui niihin, samoin Englanti, joka myös karsiintui (myös Tanska). Suomi pelasi jotkut pelit ihan hyvin; voitti mm. Puolan ja muitakin parempia jalkapallomaita, mutta hävisi sitten jollekin Fär-saarille tai Lofooteille 10-0 ja karsiintui jatkosta(em. tiedot eivät ole todellisia, vaan viitteellisiä tapausten kulusta)
Jalkapallo on ulkotapahtuma ja se pelataan sateen sattuessa sateessa. Euroopan sarjapelit pelataan talvikautena jolloin säät ovat keskimäärin aika kehnot, kylmät ja kosteat. - Jore6
Ei mitenkään epä-isänmaallista realistisesti todeta että SUOMI ON PASKA FUTIKSESSA.
Suomi kyllä tuottaa muutamia todella lahjakkaita pelaajia kuten Litmanen, Hyypiä, muutamia veskoja kuten Jääskeläinen, jne...
Mutta joukkueena Suomi ei ole koskaan oikeasti pärjännyt ns. kunnon futismaita vastaan.
Näin vaan on närhen munat ja armoton totuus. Lätkässä ollaankin sitten eri maata, yksi maailman parhaista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2307686
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s455180- 594802
- 753468
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162025Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗321951- 311839
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441697- 371639
- 1561444