yksin

Olen lähelle kolmeakymmentä. Joskus tuntuu ettei ole kenellekään mitään, on tyhjän panttina. Silti elää vaan eteenpäin, vaikka on ilmaa, vuosikausia yksin. Välillä mesen kautta jonkun kanssa viestien.

Ihan kuin ihmiset karttaisi mua ei kaikki mutta jotkut, aina on jotain parempaa tekemistä tai ihmisiä heillä. Parempi että pysyvätkin poissa ystävineen ym. Vika, jota en saa korjattua, sopivia ihmisiä ei ole aina saatavilla ne on jossain piilossa maailmassa. Hyväksikäyttäjät kyllä ilmaantuu jos...

Joitain vuosia jo yksi mies, en ole kai muuta kuin... :( En edes niin mitään, että voisi puhua mulle kunnolla.

Samanoloisia ihmisiä kuin itse ei vaan aina ilmaannu. Vankina, omassa elämässään yksin. Vanhana kuolee, onkohan taivaassakin yhtä yksin tai väärien ihmisten kanssa.

Arkiset matkat velvollisuuksien ääreen, yksin, maisemia katsellen. Henkilöt paikanpäällä, kaikilla kumppanit paitsi ihan nuoremmilla. Aivan erilaisia ihmisiä kuin minä, puhuvat kyllä keskenään. Yksin sielläkin, tyhjyyttä sisällä...

Sellaista tällä kertaa. Parempi yksin kuin väärässä seurassa liikaa, jotain silti joutuu sietämään... Etsitty on oikeita ihmisiä, ei vaan onnaa.
6658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niinpä ikävä kyllä semmosta se on... "joskus tuntuu ettei ole kenellekään mitään, on tyhjän panttina" Tuo on tuttu tunnu,joka tuntuu välillä todella pahalle...

Todella harmillista enkä toivoisi kenellekkään tätä, mutta ei voi mitään. Olen joskus miettinyt, että miksi olen ansainnut tämmösen elämän. Seuraava voi kuulostaa aika "imelälle" mutta mutta... Eli kun joutuu aina yksin käsittelemään vaikeat/kipeat asiat, eikä ole ketään kelle kertoa eikä ole ketään joka lohduttaisi. Sitä vaan kaipaisi lohdutusta tyyliin: "kyllä se siitä, älä ota turhan raskaasti, elämä jatkuu". Sitä ei vaan taho jaksaa kun ei ole ketään jolle voisi puhua.

Sen vois loppuun sanoa, että tiedän miltä sinusta tuntuu. Ja se on vaan jaksettava... kyllä se siitä ja jne. ;) hali(vaikka vain virtuaalinen)

Äänestä
  • Hyvä että joku muukin tietää miltä tuntuu ettei ole sen asian kanssa yksin, vaikka muuten oonkin yksin. Tai eihän se hyvä ole että joku muukin on yksin, mutta... Halejahan sitä kaikki tarvitsisi kai tässä elämässä, joskus :) Kiitos.

    Tämä aihe on laaja, siitä riittäisi enemmänkin juttua.

    Äänestä

Joo, tuommoisia fiiliksiä on minullakin. Miten joku voisi ihan todella minusta kiinnostua ja välittää ihan oikeasti siitä, mitä minulle kuuluu. Aina niin toivon, että toinen ottaisi kantaa. Se siinä on, kun itsekseen ratkoo pulmat ja itse itselleen jakaa ilotkin, niin ei saa jaettua, ei saa kommentia, kannanottoa, osallistumista toiselta, se tuntuu kurjalta ja turhauttavalta. Saa just tommosen tunteen, että on tyhjän pantti.

Sitäkin voisitte kokeilla, kuten itse olen silloin tällöin tehnyt, että laittaa oikein tietoisesti käytäntöön 'antaessaan saa' -viisauden. Siinä on viisautta, mutta sen antamisen sitten pitäisi mennä molempiin suuntiin, on se antaminen mitä lajia tahansa. Omaa kuunteluaan voi antaa vaikka kuinka. Itse kun tein sitä vuosia, tajusin vain, että toiset halusivat niin kovasti sitä kuunnelluksi tuloa, että eivät osanneet lainkaan pysähtyä minua kuulemaan. Siis tasapaino! - 'Antaessaan saa' toimii väljästi sanottuna niin, että antaessaan voi 'ostaa' vähän ystävyyttä, kiinnostusta ja joku voi ottaa yhteyttäkin. Salaista pikku kaupan tekoa, mutta voidaan kokeilla; se voi joskus olla parempi kuin täydellisen yksinään?

Äänestä
  • Kiitos.

    Totta. Että olisikin joku kiva henkilö, tai jotkin, kiinnostuneita oikeasti ..

    Ja niin, se kun olisikin tasapainossa "antaessaan saa". Minua tarvitaan yleensä silloin jos jonkun sukulainen kuolee, tai jonkun pää hajoaa -tekstiviestiterapeuttina... tai sitten jonain seksiterapeuttina. Auttaminen ok, voihan netissäkin jotain auttaa jos osaa.

    Ja jos oon aikoinaan antanut itsestäni enemmän jollekin ihmisenä, niin silloin toinen on alkanut sanelemaan miten hänen ehdoillaan pelkästään pitäisi mennä - ja silloin kun hänellä sattuu aikaa olemaan. En luota tällaisiin lopulta.

    Niin kaupankäyntiä, ehkä sitä. Sitten vaan onko antaa sitä mitä se toinen haluaa, ja milloin riitää ihmisenä.

    Ehkä lopulta, mukavat ihmiset löytävät toisensa (toivon että mukavia on vielä) -koska jos ei natsaa niin odottaa parempaa. Meni siihen aikaa elämä tai kauemmin (?) Ehkä yksinäisyydessäkin voi jollain tavalla viisastua, kuulostipas tää hullulta .. siis voi ajatella asioita.

    Täällä pitäisi olla kai joku galleriaprofiili, jossa yhteystieto, koska tulisin varmaan paremmin toimeen yksinäisemmän kuin sellaisen kanssa jolla on jo sata kaveria.

    :)

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Kiitos.

    Tuntuu niin älyttömältä ettei voi vain löytää kaltaistaan ystävää. Eikä ole ketään kenelle puhua, kenen kanssa olla ja viettää aikaa yhdessä. Miten pahalta se tuntuukaan, kun kk:det ja vuodet kuluvat ohitse ja olet vain yhä yksin.

    Vaikka etsisi, ei löydä omanlaistaan. Miettii vain mistä se johtuu, vai onko vain tuomittu olemaan yksin. Tai liian erilainen, vai vain 'outoko' muiden silmissä. Siltikään en tunne niin ja ystävyydelle ja ystävälle antaisin kaikkeni. Ei vain löydy toista samanlaista, joka ajattelisi/tuntisi samoin ja jolle ystävyys olisi ja merkitsisi samaa ja joka myös aidosti ja oikeasti haluaisi ystävystyä samalla tavoin.

    En jaksa ymmärtää miksei kaltaisiani ole. Miksei voi saada todellista ystävyyttä, miksei löydä toista yksinäistä sielua, ystävää, joka tuntisi ja ajattelisi samoin.

    Äänestä

  • yksinäinen sielu kirjoitti:

    ..niin tutulta nämä kaikki viestit. Miten vaikea sitä voi olla löytää luotettava ystävä? Vielä kun on niin vaikea tutustua uusiin ihmisiin, niin huh huh.. meitä on monta joilla tämä sama ongelma ja yksinäisyys kiusaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

--- kirjoitti:

Olen lähelle kolmeakymmentä. Joskus tuntuu ettei ole kenellekään mitään, on tyhjän panttina. Silti elää vaan eteenpäin, vaikka on ilmaa, vuosikausia yksin. Välillä mesen kautta jonkun kanssa viestien.

Ihan kuin ihmiset karttaisi mua ei kaikki mutta jotkut, aina on jotain parempaa tekemistä tai ihmisiä heillä. Parempi että pysyvätkin poissa ystävineen ym. Vika, jota en saa korjattua, sopivia ihmisiä ei ole aina saatavilla ne on jossain piilossa maailmassa. Hyväksikäyttäjät kyllä ilmaantuu jos...

Joitain vuosia jo yksi mies, en ole kai muuta kuin... :( En edes niin mitään, että voisi puhua mulle kunnolla.

Samanoloisia ihmisiä kuin itse ei vaan aina ilmaannu. Vankina, omassa elämässään yksin. Vanhana kuolee, onkohan taivaassakin yhtä yksin tai väärien ihmisten kanssa.

Arkiset matkat velvollisuuksien ääreen, yksin, maisemia katsellen. Henkilöt paikanpäällä, kaikilla kumppanit paitsi ihan nuoremmilla. Aivan erilaisia ihmisiä kuin minä, puhuvat kyllä keskenään. Yksin sielläkin, tyhjyyttä sisällä...

Sellaista tällä kertaa. Parempi yksin kuin väärässä seurassa liikaa, jotain silti joutuu sietämään... Etsitty on oikeita ihmisiä, ei vaan onnaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu