pösö 206

vuoden 2004 pösö 2006, ajettu alle 50 000 km. Ostin viime lokakuussa ja alusta lähtien on käynnistämisessä ollut jotain kummallista. Pari kertaa on tehnyt sen, ettei ole meinannut millään lähteä käyntiin ja kun on avainta virtalukossa kääntänyt, on ollut kuin kuollut. Ei edes sitä ääntä, joka kuuluu moottoria käynnistäessä. Parin yrityksen jälkeen kuitenkin hurahtanut käyntiin eikä mitään takkuilua sen jälkeen. Lisäksi tekee sellaista, että hurahtaa käyntiin ja tosi isoilla kierroksilla moottori huutaa ja sitten kierrokset laskee ja auto sammuu...tämän teki tänään, lähti ihme kyllä uudestaan käyntiin ensiyrittämällä. Harmittaa moinen epävarma haitta, kun ei voi koskaan luottaa siihen, että käynnistys onnistuu. Mikäli joku osaa arvella mikä on vikana, niin mitäköhän korjaaminen maksaisi?
0247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


käynnistämisongelma kirjoitti:

vuoden 2004 pösö 2006, ajettu alle 50 000 km. Ostin viime lokakuussa ja alusta lähtien on käynnistämisessä ollut jotain kummallista. Pari kertaa on tehnyt sen, ettei ole meinannut millään lähteä käyntiin ja kun on avainta virtalukossa kääntänyt, on ollut kuin kuollut. Ei edes sitä ääntä, joka kuuluu moottoria käynnistäessä. Parin yrityksen jälkeen kuitenkin hurahtanut käyntiin eikä mitään takkuilua sen jälkeen. Lisäksi tekee sellaista, että hurahtaa käyntiin ja tosi isoilla kierroksilla moottori huutaa ja sitten kierrokset laskee ja auto sammuu...tämän teki tänään, lähti ihme kyllä uudestaan käyntiin ensiyrittämällä. Harmittaa moinen epävarma haitta, kun ei voi koskaan luottaa siihen, että käynnistys onnistuu. Mikäli joku osaa arvella mikä on vikana, niin mitäköhän korjaaminen maksaisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu