Sivullisen ilmoitus liikennerikkomuksesta

sakotusoikeus

Voiko poliisi sakottaa toisen autoilijan ilmoituksen perusteella? Autoilija oli seurannut kylläkin iäkästä isääni, kutsunut ajon päätyttyä poliisin paikalle ja kertonut poliisille hänen ylittäneen kolmasti seuraamisen aikana tien keskiviivan. Oli ilmeisesti epäillyt että isäni olisi juovuksissa mutta kun yhtään alkoholia ei puhallutuksessa ollut löytynyt niin silti poliisi oli ottanut ajokortin pois ja kirjoittanut sakot perusteena ilmeinen ajokyvyn heikentyminen. Kaikki kuitenkin perustui toisen autoilijan kertomukseen, ei poliisiin omiin huomioihin.

Kannattaako sakosta valittaa kun isälläni kuitenkin oli voimassaoleva ajokortti eikä myöskään aiempia rikkeitä taustalla?

9

7478

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Helmunt Schwein

      Liikennerikkomus tai liikenneturvallisuuden vaarantaminen on sitä mitä se on, totesi sen sitten poliisi tai sivullinen.

      Poliisilla on tietysti oikeus kirjoittaa sivullisen ilmoituksen perusteella sakko, koska sivullinen on tällöin todistaja. Yleensä todistaja silloin kuulustellaan, varsinkin jos sakosta valitetaan. Silloinhan juttu menee oikeuteen ja ilmoittaja/todistaja haastetaan sinne todistamaan.

      Poliisilla on myös tieliikennelain 76 §:n perusteella oikeus ottaa ajokortti heti pois, jos on ilmeistä, että ajokyky on sairauden tai muun sellaisen syyn vuoksi heikentynyt ja ajon jatkaminen aiheuttaisi vaaraa muulle liikenteelle.

      Ajokortin poisoton jälkeen poliisi määrää ajo-oikeuden haltijan joko esittämään lääkärintodistuksen terveydentilastaan tai suorittamaan uusi ajokoe.

      Jos käräjöidä haluaa, niin voihan sitä aina valittaa.

      • jos ihmistä pidetään todistajana omalle väitteelleen tilanne mahdollistaa valehtelun...sille linjalle ei koskaan olisi saatu livetä


    • ei ihmisiä sakoteta

      " perusteena ilmeinen ajokyvyn heikentyminen". Höpö Höpö ja huomenna lisää!!!
      Poliisi voi kirjoittaa sakon liikennerikkeestä eli liikennerikkomuksesta tai liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Ei siis mistään ajokyvyn heikentymisestä suoraan jonkin siviilitodistajan ilmoituksen perusteella.

      Ettei vaan perässä ajanut siviili olisi ollut esim vapaalla ollut poliisi tai muu poliiisvaltuuksia omaava henkilö?
      Siitäkin huolimatta lääkäri toteaa sen ajokyvyn heikkenemisen. Poliisi voi ottaa kortin pois epäiltäessä ajokyvyn heikentyneen. Tällöin kuljettajalta edellytetään lääkärintodistuksen / kuljettajatodistuksen toimittamista määräajassa ajokorttiviranomaiselle

      • Helmunt Schwein

        Vähän faktaa höpö, höpölle.
        Kun Suomessa on sentään muutama miljoona ajoneuvoa, niin jokaisen perässä poliisi ei voi tietystikään ajaa, mutta rike on rike, totesin sen sitten kuka hyvänsä.
        Jos ´siviili´ ilmoittaa poliisille po. kaltaisesta liikennerikkeestä/liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, niin toimitaan seuraavasti. Poliisi kuulustelee ilmoittajan todistajana ja sen jälkeen, joko kirjoittaa rikkeestä/virheestä sakon, tai tekee pöytäkirjan, jonka lähettää syyttäjälle.

        Koska rikkeeseen/virheeseen sisältyy myös epäily ajokyvyn heikkenemisestä, niin siitä poliisi laatii ERILLISEN S/ilmoituksen, missä kuvataan ajoa ja liitetään todistajan kuulustelukertomus.
        Sen perusteella ei tietystikään mitään sakkoa määrätä, mutta hallintoviranomaisena poliisi tukeutuu siihen, kun määrää mahdollisesti ajo-oikeuden haltijan esittämään terveydentilastaan lääkärintodistuksen tai sitten määrää hänet ajokokeeseen.


      • Poliisin toimintaan ja

        Puhua sitten näistä perse faktoista..


      • jaska..
        Helmunt Schwein kirjoitti:

        Vähän faktaa höpö, höpölle.
        Kun Suomessa on sentään muutama miljoona ajoneuvoa, niin jokaisen perässä poliisi ei voi tietystikään ajaa, mutta rike on rike, totesin sen sitten kuka hyvänsä.
        Jos ´siviili´ ilmoittaa poliisille po. kaltaisesta liikennerikkeestä/liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, niin toimitaan seuraavasti. Poliisi kuulustelee ilmoittajan todistajana ja sen jälkeen, joko kirjoittaa rikkeestä/virheestä sakon, tai tekee pöytäkirjan, jonka lähettää syyttäjälle.

        Koska rikkeeseen/virheeseen sisältyy myös epäily ajokyvyn heikkenemisestä, niin siitä poliisi laatii ERILLISEN S/ilmoituksen, missä kuvataan ajoa ja liitetään todistajan kuulustelukertomus.
        Sen perusteella ei tietystikään mitään sakkoa määrätä, mutta hallintoviranomaisena poliisi tukeutuu siihen, kun määrää mahdollisesti ajo-oikeuden haltijan esittämään terveydentilastaan lääkärintodistuksen tai sitten määrää hänet ajokokeeseen.

        niiden faktojen, jonkin verran teoriatietoja löytyy, mutta käytännön tuntemus aika heikkoa.


    • Kortti pois

      Kateellisen naapurin ja poliisin veljeilyn yhteistyönä.
      Riittää että on kuullut ajavan jossain tai ainakin edes samannäköinen auto.
      Kuopiossa onkin vahvat perinteen kunnon veljeilyssä ja muussa hyvä veli toiminnassa.
      Tienpitäjät saavat rikkoa lakia eikä poliisi puutu asiaan lainkaan ja veljeillään vaan asiat keskenään nätiksi.
      Kuopion poliiseitten älykkyys kun ei tunnu riittävän edes normi lakien tutkailuun joten mennään mutu tuntumalla ja hattu tempuilla.
      Kyllä poliisin arvostus moisella paikkakunnalla on vähemmän kuin paskaantunut persekarva.
      Huvittavia pellejä eikä syyttä suotta ole aseitten riisuntaa pääovelle asennettu eli aiheellista pelkoa ?

      • faktaa.........

        Hölmö ei ole taaskaan lukenut lakia. Tienpitäjähän saa rikkoa tieliikennelakia, joten poliisi ei siihen tietystikään puutu.

        Tieliikennelaki

        48 §
        Poikkeussäännökset

        Tienpidossa tai vastaavassa tiellä tai sen vieressä tehtävässä työssä käytettävää ajoneuvoa saa 8–12 ja 33 §:n säännösten estämättä kuljettaa olosuhteiden edellyttämällä tavalla tarpeellista varovaisuutta noudattaen.

        Ajoneuvon, jota käytetään 3 momentissa mainitussa työssä, liikennevalvonnassa tai poliisin, rajavartiolaitoksen taikka tullin virkatehtävässä, saa 26–28 §:n säännösten estämättä tilapäisesti pysäyttää tai pysäköidä tehtävän vaatimalla tavalla edellyttäen, ettei liikennettä ilmeisesti vaaranneta


    • Anonyymi

      Ulvila uimahallia parkkipaikalla kännissä ajeli auto joko se Toyota Corolla verso se ajoin ihmisiä päin Ulvilassa tänään kännissä auto että nyt Pori päin autolla ihana kännissä ajeli auto kuljeta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      231
      7846
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5420
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4842
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      76
      3537
    5. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      150
      3086
    6. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2045
    7. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      2031
    8. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1859
    9. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1727
    10. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      38
      1682
    Aihe