Sijareille

Palsta on nyt osittain menettänyt järkevyytensä sijaisvanhemmille, jos sen tarkoituksena olisi antaa vertaistukea. Nykyisin useimmat ketjut hukkuvat biojen kärkkäisiin kommentteihin, jotka vain kyseenalaistavat koko sijariuden, johon taas itse sijarit eivät voi vaikuttaa. Koko haukkumisen kohde on väärä. Luuleeko joku ihan aikuisen oikeasti, että huostaanotot loppuisivat jos sijareita ei olisi? Toivottavasti ei nyt sentään tällaisiin harhakuviin joku usko.

Mutta päivän kysymyksiin, joista ei palkintona taideta jakaa virallista pelipalloa.

1) Minä olen hoitanut sijoitettuja lapsia, kun rahallinen tuki on ollut vain lapsen menojen suuruinen. Tuskin ryhdyn sijariksi enää, mutta siihen ei vaikuta korvauksen suuruus tai pienuus.

2) Olen aina pitänyt sijoitusta väliaikaisena ja kaikki muut meille sijoitetut lapset ovat palanneet kotiin paitsi nämä viimeiset, jotka adoptoimme.

3) Tietysti lasta ja etenkin vanhempia tuetaan kotiinpaluuta ajatellen. Vanhempien tukeminen on muiden homma, vaikka välillä sekin kaatuu sijarin niskaan. Olen puhunut eri lapsille kotiinpaluusta eri tavalla sen mukaan mikä tilanne kotona on: kaikki eivät ole päässeet edes käymään kotonaan, kun vanhempi on hoidossa tms. mutta jos lapsi tapaa vanhempiaan niin helppohan siinä on miettiä kotiinpaluutakin. Mutta sehän ei ole minun päätettävissäni, milloin lapsi palaa kotiin. Ei ole ikinä ollut vaikka jotkut muuta täällä väittäisivät, kuten niin monesti saa lukea.

4) Ihan yhtä herttaisen naiivisti kuin kysyjä kysyy, minä vastaan: enhän minä ole sijaislapsen äiti, en ole koskaan tykännyt että lainalapset olisivat kutsuneet äidiksi, kun en sitä ole. Kaikki ovat kutsuneet etunimeltä.

Aika itsestään selvyyksiä. Meinaatkos että tähän tulee runsaastikin vastauksia, joissa kerrotaan, että joku on heti vannonut omivansa sijoitetun lapsen tai että tottakai on heti vieraannuttamassa tahallisesti lasta biovanhemmistaan? Huoks. Ja eikun vauvelin syöttöön.

monia lapsikohtaoita ja niiden vaikeudet vaihtelevat hyvinkin paljon.

Meille sijoitettu lapsi oli heti alkuunsa selvä että sijoitus tulee olemaan pitkä eli kunnes itse täytettyään 18 vuotta voi muuttaa äitinsä kanssa minne nyt sitten muuttaakin koska äidillä ei ole kotia.
Toiveena on aina ollut että lapsi saisi palata vanhempansa/vanhempiensa luo.

Tuohon ei voi vastata yleistäen koska jokainen sijoitettu lapsi omaa erikohtalon. Miten tuet kun ei toivettakaan kotiinpaluuseen. Olemme kerran olleet tukena mutta ei kotiinpaluuseen vaan sukulaissijoitukseen. Vieläkin olemme hänelle tärkeät ihmiset pidämme yhteyttä.

emme ole sijoitetulle lapselle biologinen äiti tai isä sen nyt tyhmäkin tajuaa.Mutta olemme perheemme vanhemmat eli äiti ja isä. Emme ole myöskään varahoitajia vaan paljon enempi onhan lapsilla äly ja tunteet näin myös meillä muilla perheessämme.

Kyselijänä et kait ymmärrä sijaisvanhemmuutta sen huomaan näistä kysymyksistäsi.
Vaikka ei sillä ole mitään merkitystä kuinka kukin ajattelee meillä on kaikki oikeudet elää hyvää perheelämää johon kuuluu myös sijaislapsia ja heille ihmisläheinen rakastettava arki tässä kasvuympäristössämme.

Pitäisikö vastata, että hoidan pelkästään rahasta, biot ovat riesa, en missään nimessä halua lapsien palaavan kotiin kun menetän "isot" tuloni, olen tietysti lapsille isä tai äiti en mikään varahoitaja. Tämä oli se asiaton vastaus, niin paljon nämä kyselyt pänniin.

1. Olen hoitanut lapsia vain ja ainoastaan hankitojen suuruiselle tuella, vuosia tukiperheenä, saimme pienen ruokarahan.

2. Toivon sydämestäni, että sijoitukset olisivat vain väliaikaisia ja lapset pääsevät palaamaan vielä kotiin.

3. Meillä on nk. jaettu vanhemmuus ja lasten koti on auki, yhteistyö pelaa.

4. En suostu olemaan pelkkä varahoitaja, sillä niin vaikeita juttuja on hoidettavien kanssa käyty läpi. Kokoaikainen hoitaja ja paljon haltija, en mikään isä enkä äiti.

A) rahasta tätä hommaa ei tee kukaan minun tuntema sijaisvanhempi. Rahan tienaamiseen on maailma täynnä paremmin palkattuja ja helpompia hommia.
B) Valitettavasti sijoitus ei yleensä ole väliaikainen. Muistaakseni n. 90% sijoituksista kestää täysi-ikäisyyteen asti.Jos lapsi on sijoitettu esim. vuoden vanhana perheeseen, ja todennäköisyys 90% , että asuu perheessä täysi-ikäiseksi asti. Kumpi on silloin lapsen etu,se että lapsi ei 16 vuoteen saa juurtua, vai se, että jatkuvasti vahvistetaan erittäin epätodennäköistä mahdollisuutta. Jokainen voi itse hieman miettiä....
Toistaiseksi tehdyissä sijoituksissa on minun mielestäni lapsen paras se, että lapsi tuntee kuuluvansa perheeseen ja tietää mitä vuoden päästä tapahtuu.( saa luvan suunnitella tulevaisuuttaan)
Määräaikaisiksi tehdyissä sijoituksissa on tilanne luonnollisesti aivan toinen. Silloin lähtökohta on AINA paluu bioperheeseen.
c) Jos biot saa varmasti asiansa kuntoon . Pystyvät hoitamaan ja vastaamaan lapsen tarpeisiin täysi-ikäiseksi asti, silloin varmasti tuen lapsen paluuta syntymäperheeseen.Mutta tilanteen täytyy olla erittäin vakaa. Lapsi ei ole heittopussi eikä "testeri" arkielämän sujumiseen.
D) me olemme lapsille äiti ja isä koska lapsemme niin haluavat. Lapsi tarvitsee arkeensa isän ja äidin. Se ei ole bioilta pois, vaikka niin kuvittelevatkin. Meillä vahvistetaan myäs biojen vanhemmuutta.Puhuimme aina kunnioittavasti biovanhemmista ja tietenkin myös äiteinä ja isinä.Jos lapset haluaisivat meidän olevan vain hoitajia,he varmaan puhuisivat tädistä, niinkuin puhuvat tarhan tädeistä.
P.s jokainen sijoitus on erillainen. Jokaisen lapsen historia erilainen. Hyvä sijaisvanhempi osaa nähdä kokonaisuuden juuri sen lapsen kohdalta. Toimia siten lapsen edun mukaisesti.

En voisi hoitaa yhtään meille sijoitettua lasta pelkällä kulukorvauksella, koska jokainen vaatii läsnäoloani, mikä ei olisi mahdollista jos pitäisi käydä palkkatyössä.

Olemme lupautuneet sijaisperheeksi sellaisille lapsille joiden vanhemmat todennäköisesti eivät tule pystymään lastaan itse koskaan hoitamaan, luonnollisesti olemme varsinkin ensimmäisinä sijoitusvuosina varautuneet siihen, että ihme tapahtuu ja lapsi voi oman vanhempansa luokse muuttaa - sitä ihmettä ei ole 11 vuoden aikana tapahtunut.

Olisimme tietenkin tukeneet lasta kotiinpaluuseen missä vaiheessa tahansa, jos kotiutus olisi ollut mahdollista. Valitettavasti vain yhdellä meille sijoituista lapsista on yksi vanhempi, joka on asettanut lapsensa tapaamisen tärkeysjärjestyksessä alkupäähän - muut eivät joko tapaa tai tapaavat kerran kahdessa vuodessa tunnin (enempään ei pysty).

Yhtään varahoitajaa ei perheessämme asu, vaan täällä asuvat tämän perheen äiti ja isä, sekä lapsia, joista osalla on eri syntymä-äidit ja -isät kuin perheen äiti ja isä.

Meillä nuo läjäpäin rahaa tuovat ipanat hyppii just trampoliinilla onnellisen tietämättöminä siitä, kuinka julmia hyväksikäyttäjiä olemme (raha, rahaa ja vielä enemmän rahaa)

Hoitaa siis ilman palkkiota? Minä en ainakaan olisi ilman alkanut, koska jätin palkkatyöni alkaakseni sijaisvanhemmaksi. Palkkani oli huomattavasti isompi kuin palkkio, jonka sain, mutta ilman korvausta en olisi tähän siis alkanut.
Tottakai sijoitus on väliaikainen ja palautus kotiin jos mahdollista. Meillä tosin ei, koska vanhemmat ovat kuolleet. Tukisin myös tarpeen tullen kotiinpaluuta.
Me olemme lapselle äiti ja isä, koska lapsi haluaa meitä näin nimittää. Lapsen halu ja tarve saada vanhemmat menee muiden mielipiteiden yli. Meillä myös lapsen bioisovanhemmat kutsuvat meitä lapsenlapsensa äidiksi ja isäksi(esim. "vie äidille tämä" tai jos isä ei tule tapaanmiseen niin kysellään lapselta, että "missäs isä on?")

joukossa tyhmyys tiivistyy.

että en olisi voinut ruveta sijariksi ja jäädä kotiin hoitamaan lapsia, pelkällä kulukorvauksella.
En nimittäin kovista yrityksistä huolimatta vieläkään ole saanut lottovoittoa.
Minulta edellytettiin, että jään kotiin, joten palkkatuloa on jostain saatava ja jos ei kodin ulkopuolelta, niin sitten siitä kotona olosta.
Lähtökohtaisesti sijoitukset ovat aina "toistaiseksi", joten vaihtoehtoja ei edes ole.
Määräävä tekijä on vain lasten vanhempien oma tilanne ja halu.
Heti sijoituksen alussa kotiin paluu tuskin onnistuu, vaikka kuinka tukisimme.
Siinä vaiheessa, kun lapset sijoitetaan perheeseen, siis tavalliseen sij.perheeseen, ei kriisikotiin, niin on jo tiedossa, ettei omien vanhempien tilanne näytä ihan hetkessä korjaantuvan.
Sossut siis tekevät ratkaisut joka suuntaan, heillä on tieto perheen tilanteesta ja he päättävät sijoituksista sen perusteella.
Minä olen varaäiti sijoitetuille ja omilleni ihan oikea äiti. Lapset itse ovat ottaneet minut äidikseen, en siihen juurikaan ole voinut vaikuttaa.
Kotiin paluuseen olen käytännössäkin yhden lapsen osalta tukenut, koska hänelle muutto toisen vanhemman luo oli mahdollista. Hienosti onnistuikin. Muiden lasten kohdalla ei ole ollut mahdollista, koska vanhemmat eivät ole olleet halukkaita saamaan lapsiaan kotiin. Mites sitte tuet?

mitä helvettiä mie oo sijar helesingistä