Näinkö tulevan

Näin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä todella merkillistä unta. Oudointa tässä ei kuitenkaan ole itse uni, vaan se että myös toisella paikkakunnalla nukkunut kaverini näki melkein samaa unta samoihin aikoihin! Ainakin hän väitti nähneensä, enkä pidä häntä valehtelijana.

Unessa oli erilainen tunne, kuin unissa ennen. Siihen liittyi sanoin kuvaamaton haikeus ja apeus, kuin vanhuksen suru entisen elämän menetyksestä. Olen suhteellisen nuori, vasta parikymppinen joten en ole tuntenut moista edes ollessani hereillä. Ikään kuin olisin nähnyt kauas tulevaan, ainakin vuoden tai parin päähän, ehkä paljon kauemmas. Näkyi maisema, jossa oli maalaistaloja, metsää, ihmisiä ja ehkä järvi tai joki. Maisema oli tuntematon, mutta siihen liittyi voimakas tuttuuden tunne. Tiesin jotenkin, että se on kotiseutuni, vaikka kotiseudullani ei ole tuollaista maisemaa. Jossain vaiheessa unta minulle selvisi, että se maisema symboloi kotiseutuani tai Suomea. Itse en ollut läsnä tapahtumissa, vaan ainoastaan "tarkkailijana", ikään kuin minulle olisi näytetty filmiä. Oli kirkasta, mutta taivaalla ei näkynyt aurinkoa. Olisi voinut olla kirkas kesäyö, mutta toisaalta kirkkaudessa oli jotain outoa. Jotkut ihmiset alkoivat pelätä jotain, ikään kuin pommitus olisi tulossa, ja pakenivat juosten metsään. Minullekin tuli tarve paeta, mutta tajusin, että olen vain katsomassa tapahtumia, en osallisena. Toisaalta suurin osa ihmisistä ei paennut, ja he katsoivat suorastaan hömistyneinä niitä, jotka pakenivat. Kohta kuului häiritsevää ja ärsyttävää sihinää ja supinaa. Maa alkoi mustua ja ikään kuin muuttui tuhkaiseksi. Talot rapistuivat uskomattoman nopeasti, aivan "silmissä". Tunsin voimakkaan hajun, ikään kuin mädäntymisen tai rikin. En tiedä minkä haju se oli, koska en varmaan ole koskaan haistanut vastaavaa! Pelkäsin, että jokin "pyrstötähti" putoaa kohta maahan. En voinut enää katsoa taivaalle, mutta näin, että läheinen pelto tai aukea oli aivan mustanaan käärmeitä, ja nämä kiemurtelivat taloja kohti. Sihinä ja supina tuli siis näistä käärmeistä, ja koko ajan se voimistui. Loputkin ihmiset pelästyivät ja juoksivat vastakkaiseen suuntaan. Heräsin lähes paniikissa.

Tapahtuukohan Suomelle tai kotiseudulleni jotain kammottavaa joskus tulevaisuudessa? Haistanko vielä joskus oikeassa elämässä tuon hajun?
4828
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ruuskan laulu menee näin:

" Hermokaasuja olohuoneisiin
Krokotiilejä New Yorkin viemäriin
Kuvia vielä kuvien jälkeenkin
Videotykillä suolaa haavoihin
Kuka sanoi että askel painaa jo
Olen kevyt kuin sudenkorento
Anna minulle armahduksesi
Ole minulle Rafaelin enkeli...
..JA SE MAA ON KÄÄRMEITÄ MUSTANAAN. "

Näit mielikuvan josta laulu tehtiin??

Äänestä

Näit symbolisen enneunen tulevasta reptoidien tulosta terralle. Siis jos se nyt tapahtuu. Toivottavasti.

Kuulosta ehkä vähän itetuhoiselta ajattelulta, ,mutten sitä tarkoita.

Äänestä

tässä lukemassani oli, koska karvani nousivat pystyyn ja kävi sellai värinä... näitä tuntemuksia saan aina silloin, kun olen tekemisissä yliluonnollisten yms. asioiden kanssa.

Älä mieti asiaa liikaa, vaan anna sen kulkea mukanasi omalla painollaan ja ole ylpeä siitä, että sinulle näytettiin enne.
Toivottavasti tuota ei tapahdu vielä pitkään, pitkään aikaan.

Äänestä

Unta mitä sinä näit ovat sinun mielesi asioita.
Tarkoitan tällä sitä että sinulla on jäänyt tai on kesken eräisiä asioita,joita olet koettanut
ratkaista oikealla tavalla tai voihan se olla
joku kuka haluaa ottaa sinuun yhteytä entinen
kaveri/sielunkumppani.voisin sanoa et se on
oman kehon tuottama sekametelisoppa.

No olen itsekkin nähnyt todentuntuisia unia.
Toiset unet auttavat,toiset taas jättävät
kysymyksiä ilmaan mitä sinä olet tehnyt?
Kerran minulle kävi näin että heräsin
siihen et joku istui sänkyni laidalla ja
katsoi ja hymyili minulle.kysyin kuka sinä
olet hän vain hymyili minulle.Aloin vähän
panikoida,mutta kun sytytin valot hän hävisi.
Vastausta tai käsitystä en oo tähän tapahtumaan
saanut.

Aikamiespoika täältä jostakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


katastrofin? kirjoitti:

Näin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä todella merkillistä unta. Oudointa tässä ei kuitenkaan ole itse uni, vaan se että myös toisella paikkakunnalla nukkunut kaverini näki melkein samaa unta samoihin aikoihin! Ainakin hän väitti nähneensä, enkä pidä häntä valehtelijana.

Unessa oli erilainen tunne, kuin unissa ennen. Siihen liittyi sanoin kuvaamaton haikeus ja apeus, kuin vanhuksen suru entisen elämän menetyksestä. Olen suhteellisen nuori, vasta parikymppinen joten en ole tuntenut moista edes ollessani hereillä. Ikään kuin olisin nähnyt kauas tulevaan, ainakin vuoden tai parin päähän, ehkä paljon kauemmas. Näkyi maisema, jossa oli maalaistaloja, metsää, ihmisiä ja ehkä järvi tai joki. Maisema oli tuntematon, mutta siihen liittyi voimakas tuttuuden tunne. Tiesin jotenkin, että se on kotiseutuni, vaikka kotiseudullani ei ole tuollaista maisemaa. Jossain vaiheessa unta minulle selvisi, että se maisema symboloi kotiseutuani tai Suomea. Itse en ollut läsnä tapahtumissa, vaan ainoastaan "tarkkailijana", ikään kuin minulle olisi näytetty filmiä. Oli kirkasta, mutta taivaalla ei näkynyt aurinkoa. Olisi voinut olla kirkas kesäyö, mutta toisaalta kirkkaudessa oli jotain outoa. Jotkut ihmiset alkoivat pelätä jotain, ikään kuin pommitus olisi tulossa, ja pakenivat juosten metsään. Minullekin tuli tarve paeta, mutta tajusin, että olen vain katsomassa tapahtumia, en osallisena. Toisaalta suurin osa ihmisistä ei paennut, ja he katsoivat suorastaan hömistyneinä niitä, jotka pakenivat. Kohta kuului häiritsevää ja ärsyttävää sihinää ja supinaa. Maa alkoi mustua ja ikään kuin muuttui tuhkaiseksi. Talot rapistuivat uskomattoman nopeasti, aivan "silmissä". Tunsin voimakkaan hajun, ikään kuin mädäntymisen tai rikin. En tiedä minkä haju se oli, koska en varmaan ole koskaan haistanut vastaavaa! Pelkäsin, että jokin "pyrstötähti" putoaa kohta maahan. En voinut enää katsoa taivaalle, mutta näin, että läheinen pelto tai aukea oli aivan mustanaan käärmeitä, ja nämä kiemurtelivat taloja kohti. Sihinä ja supina tuli siis näistä käärmeistä, ja koko ajan se voimistui. Loputkin ihmiset pelästyivät ja juoksivat vastakkaiseen suuntaan. Heräsin lähes paniikissa.

Tapahtuukohan Suomelle tai kotiseudulleni jotain kammottavaa joskus tulevaisuudessa? Haistanko vielä joskus oikeassa elämässä tuon hajun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu