Onko Eheimin 2028

suodatin 180 litraiseen akvaan? Olen nyt ostamassa uutta suodatinta ja tämän ja vähän pinemmän mallin 2026, välillä ei ole kovin suurta hintaeroa. Ajattelin tulevaisuutta, kun kuitenkin vaihdan jossain vaiheessa suurempaan altaaseen.
3465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

en malttanut odotella mielipiteitä. Kävi nimittäin niin, että ostin käytettynä eheimin 2215 suodattimen ja sain sen eilen. Innosta puhkuen aukaisin paketin ja katselin mötikkää. Harmikseni ed. omista ei ollut sitä pessyt, eli kaikki letkuje seinämät oli täynnä kuivunutta likaa.Yritin saada ruuveja auki säiliön ja letkujen väliltä, että olisin laittanut letkut likoamaan veteen, jos olisin saanut ne rassattua puhtaiksi. Mutta ruuvitpa eivät auenneet. Ne oli väänetty jollain vempaimella niin tiukkaan kiinni, että auki en niitä saanut. Niistä oli ruusauksetkin kuluneet pois ja ruuvi oli väänetty väärille jengoille, kun oli ihan vinossa. Yksi kannen klipsikin oli väljä. Eli pettymys oli suuri, kun sormet verillä ruuveja vääntelin. Laitoin myyjälle viestiä, että haluan purkaa kaupan, mutta mitään ei ole kuulunut. No, opinpahan taas kerran jotain. Ja nyt sitten odottelen ihka uutta 2028 suodatinta, jospa jo ensiviikolla tulisi. Vasta sen jälkeen alan hankkimaan lisää kaloja altaaseen. Nykyinen sisäsuodatin ei jaksa imeä likaa pois altaasta, mutta happi näyttäisi kuitenkin riittävän. Olen nyt kahdesti viikossa putsannut imurilla altaan pohjalta irtoroskaa.
Malttamattomana odottelen postipoikaa ensiviikolla :)

Äänestä
  • ... emme sitten yhtään mitään ;)

    Näkemättä ei kannata ostaa mitään, luvatty käypänen on yleensä ihan paska.

    No, virheistä ainakin oppii???

    Otikko setin jossa 2028 tulee massojen kanssa vai ilman?
    - biomassapallot keraamiset makaronit


    kyllä se se siittä...

    Äänestä

  • fish KING kirjoitti:

    ... emme sitten yhtään mitään ;)

    Näkemättä ei kannata ostaa mitään, luvatty käypänen on yleensä ihan paska.

    No, virheistä ainakin oppii???

    Otikko setin jossa 2028 tulee massojen kanssa vai ilman?
    - biomassapallot keraamiset makaronit


    kyllä se se siittä...

    toivottavasti osaan sen sitten virittää paikoilleen ja toimimaan :) En nyt muista mitä massoja siihen tulee mukaan, mutta kerkesin jo aiemmin tilata kahtakin erilaista biomassaa suosituksesi mukaisia :)
    Nyt saunaan =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


liian tehokas kirjoitti:

suodatin 180 litraiseen akvaan? Olen nyt ostamassa uutta suodatinta ja tämän ja vähän pinemmän mallin 2026, välillä ei ole kovin suurta hintaeroa. Ajattelin tulevaisuutta, kun kuitenkin vaihdan jossain vaiheessa suurempaan altaaseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu