Perunakellarin hajusta

Uudessa Tiedelehdessä oli artikkeli: Mikä mullassa tuoksuu?

-Sateen jälkeen pellosta ja puutarhasta nousee nenään huumaava tuoksu. Se tuo ilosanoma kesästä, elämästä ja maan kasvusta. Heti tulee mieleen, että mullan tuoksu on itse asiassa sama kuin KELLARIN HAJU.
-Sekään ei ole haju vaan tuoksu. Ihanan vanhan perunakellarin tuoksu, tunnelmoi maa- ja ympäristökemian professori Helinä Hartikainen Helsingin yliopistosta.

Sädesieni hajoittaa tähteet

Sädesienet eivät oikeastaan ole sieniä vaan bakteereita. Terveessä ja normaalissa multamaassa on aina sädesieniä, samoin toimivassa kompostissa.
Erilaiset hajoittajat tulevat vuorotellen töihin sinne missä on eloperäistä jätettä. SÄDESIENET SAAPUVAT VIIMEISINÄ HOITAMAAN VAIKEIMMAN URAKAN.
Karkeasti sanoen SÄDESIENET syövät kasvien tähteet ja ULOSTAVAT MAAN AROMIN.

------ lainaus päättyy.

Ja tuota tuoksuvaa maan aromia nimimittävät tieteentekijät GEOSMIINIKSI, joka on haihtuva yhdiste ja jolle ihmisen nenä on erityisen herkkä.

Eli mikäli nenään tuoksuu kosteusvauriorakennuksissa maakellarin haju, niin se johtuu sädesienten aineenvaihduntatuotteesta, jonka kemiallinen kaava on C12H22O, eli hiiliestä, vedystä ja hapesta.

Tuo mullan tuoksu löi minut vuosikausia ällikällä, koska se sai minut haukkomaan henkeäni.
Nytkin sataa vettä kuin kaatamalla, vaan tänä kesänä multa ei enää edes tuoksu.
Koskaan en ole mullan tuoksua haistanut kosteusvauriorakennuksissa ja homeenhajunkin vain keskussairaalan iho-osaston iholääkärin huoneessa, joka iho-osasto on nyt homeremontissa, ja VR:n pikajunassa.
Jostain syystä nenäni ei ole vanhassa perunakellarissamme haistanut mitään. Perunanpesussa kyllä multa on huumaavasti tuoksunut.
52171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

hajuaisti ja aloin tuntea vain kaksi hajua joku home ja käry.Se oli tosi kiusallista ja pelottavaakin.Oli vaikeaa kun haistat jotakin mistä toiset ovat täysin tietämättömiä.Tosin minulla on nyt aavistus millainen on eläimen hajumaailma.

Äänestä
  • ei ole hyvä merkki. Esim paljo amalgaama hajuaistin ja etuaivojen alapuolella voi tuhota hajuaistin, mutta siihen voi auttaa amalgaaman poisto ja antioksidantit. Antioksidanttilääkärit suosittelevat näitä antioksidantteja: C-vitamiinia, E-vitamiinia, seleeniä ja sinkkiä, jos hajuaistin kato johtuu elohopeahöyryistä.

    Mainitse lääkärillesi että hajuaisti on kadonnut. Se on vakva asia, sillä hajuaisti on tärkeä ihmisen kehon puolustussysteemi.

    Äänestä

vaan näiden maaperäbakteereiden (Streptomyces, Bacillus) tuottamat myrkyt valinomysiini, kereleudi ja amylosiini.

Tästä voitte vilkaista goesmiinista Turun vesijohtovedessä:
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2000-06-07,104:2:49611,1:0:0:0:0:0:

Sieltä tämä lainaus:
- Geosmiini on vaaratonta, mutta haisee ihan kamalalle, Holm myöntää.

Äänestä
  • Mitkä näistä alla olevista homemyrkyistä eivät ole mielestäsi vaarallisia ja miksi?:

    CREMONIUM voi olla allergisoiva, on toksiinin tuottaja (toksiini nimeltään ergovaliini)

    ALTERNARIA ALTERNATAA pidetään tärkeimpänä astmaa aiheuttavana homeena. Alternariaa on todettu rakenteissa kosteusvaurion yhteydessä sekä Suomessa että muissa maissa. Alternarian toteaminen sisätiloissa korreiloi oireisen astman esiintymisen kanssa (Salo ym. 2006, J Allergy Clin Immunol 118:892-898). USAssa Alternariaa on todettu 57 %:ssa pölynäytteistä.

    ARTHRINIUM Toksiinin tuottaja, toksiini 3-nitropropionihappo, neurotoksinen

    ASPERGILLUS-lajeja on useita kymmeniä. Tärkeimmät ovat Aspergillus fumigatus, A. versicolor, A. flavus, A. niger, A. parasiticus.
    Aspergilluslajit ovat allergisoivia. Eräät niistä, tavallisimmin Aspergillus fumigatus voivat alkaa kasvaa elimistön pinnoilla ja kudoksissa, kuten poskionteloissa tai keuhkoputkissa.
    Aspergillus-lajit ovat usein myös toksiinin tuottajia. Aspergillus flavus tuottaa aflatoksiinia, samoin Aspergillus parasiticus. Aspergillus fumigatus tuottaa mm. fumigatoksiinia, fimigilliinia ja gliotoksiinia. Aspergillus versicolor tuottaa sterigmatokystiiniä, versicoloriinia, aspercoloriinia, averifiinia ja syklopiazonihappoa. Aspergillus ochraceus tuottaa okratoksiinia. Sterigmatocystiini on todennäköisesti syöpää aiheuttava. Aflatoksiini on immunosuppressiivinen ja syöpävaarallinen.

    CHAETOMIUM Voi allergisoida. Yleisemmin haittavaikutukset välittyvät toksisen vaikutuksen kautta. Tuottaa ainakin chaetoglobosiini-nimistä toksiinia. Suomessa Chaetomiumia on löydetty monista kohteista, joissa on ollut tavallista enemmän autoimmuunisairauksia, kuten nivelreumaa.

    CLADOSPORIUM voi alkaa kasvaa kosteusvaurioituneissa rakenteissa ja esiintyä myös sisätiloissa. Cladosporium on allergisoiva.

    FUSARIUM Voi allergisoida, usein toksiineja tuottava. Toksiineja ainakin zearalenoni, joka on syöpää aiheuttava, fumonisiini (syöpävaarallinen, aiheuttaa mm. ruokatorven syöpää), trikotekeenit, T-2 toksiini ja DAS. Fusariumin toksiinit ovat hormonaalisesti aktiivisia, estrogeenin kaltaisesti vaikuttavia (vuotohäiriöt). Fusariumin toksiinit vaurioittavat myös hermokudosta.
    Fusarium on Stachybotryksen ohella ainoa mikrobi, jolla vaurioituneiden rakenteiden purkutyössä Sosiaali- ja terveysministeriö suosittelee asbestipurkutekniikan käyttöä työntekijöiden ja ympäristön suojelemiseksi ja irtaimiston mikrobikontaminaation estämiseksi.

    PENICILLIUM Penicillium on allergisoiva ja sillä on myös toksiineja (myrkyllisiä aineita) tuottavia kantoja. Penicilliumin tuottamia toksiineja tunnetaan ainakin 15 eri molekyyliä, esim. citreoviridiini, citriniini (P. citrinin, munuaisvaurioita), mykofenolihappo, gliotoksiini, penisilliinihappo, patuliini (P. expansum), rubratoksiini (P.rubrum, maksatoksinen). sekalonihappo D (P. oxalicum, sikiövaurioita), spinulosiini (P. spinulosum), viomelleini, xanthomegniini.

    STACHYBOTRYS Voi myös allergisoida mutta terveyshaitat välittyvät yleensä toksiinivaikutuksen kautta. Tuottaa ainakin seuraavia toksiineja: satratoksiini H, roridiini E, sporidesmiini G, trikoverriini, verrukaroli. Stachybotryksen toksiinit haittaavat solunjakautumista, estävät proteiinisynteesiä ja vaikuttavat veren hyytymistä estävästi. USA:ssa ja ulkomailla, esim. Belgiassa liitetty pikkulasten verenvuotokeuhkokuumeeseen, jossa on korkea kuolleisuus.

    LÄHDE: http://homejaterveys.net/index.php?option=com_content&v iew=article&id=70&Itemid=69
    (luotu 2008)

    Äänestä

  • kerrohan meille kirjoitti:

    Mitkä näistä alla olevista homemyrkyistä eivät ole mielestäsi vaarallisia ja miksi?:

    Oikeaa asiaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Homeherkkä kirjoitti:

Uudessa Tiedelehdessä oli artikkeli: Mikä mullassa tuoksuu?

-Sateen jälkeen pellosta ja puutarhasta nousee nenään huumaava tuoksu. Se tuo ilosanoma kesästä, elämästä ja maan kasvusta. Heti tulee mieleen, että mullan tuoksu on itse asiassa sama kuin KELLARIN HAJU.
-Sekään ei ole haju vaan tuoksu. Ihanan vanhan perunakellarin tuoksu, tunnelmoi maa- ja ympäristökemian professori Helinä Hartikainen Helsingin yliopistosta.

Sädesieni hajoittaa tähteet

Sädesienet eivät oikeastaan ole sieniä vaan bakteereita. Terveessä ja normaalissa multamaassa on aina sädesieniä, samoin toimivassa kompostissa.
Erilaiset hajoittajat tulevat vuorotellen töihin sinne missä on eloperäistä jätettä. SÄDESIENET SAAPUVAT VIIMEISINÄ HOITAMAAN VAIKEIMMAN URAKAN.
Karkeasti sanoen SÄDESIENET syövät kasvien tähteet ja ULOSTAVAT MAAN AROMIN.

------ lainaus päättyy.

Ja tuota tuoksuvaa maan aromia nimimittävät tieteentekijät GEOSMIINIKSI, joka on haihtuva yhdiste ja jolle ihmisen nenä on erityisen herkkä.

Eli mikäli nenään tuoksuu kosteusvauriorakennuksissa maakellarin haju, niin se johtuu sädesienten aineenvaihduntatuotteesta, jonka kemiallinen kaava on C12H22O, eli hiiliestä, vedystä ja hapesta.

Tuo mullan tuoksu löi minut vuosikausia ällikällä, koska se sai minut haukkomaan henkeäni.
Nytkin sataa vettä kuin kaatamalla, vaan tänä kesänä multa ei enää edes tuoksu.
Koskaan en ole mullan tuoksua haistanut kosteusvauriorakennuksissa ja homeenhajunkin vain keskussairaalan iho-osaston iholääkärin huoneessa, joka iho-osasto on nyt homeremontissa, ja VR:n pikajunassa.
Jostain syystä nenäni ei ole vanhassa perunakellarissamme haistanut mitään. Perunanpesussa kyllä multa on huumaavasti tuoksunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu