Lahjukset, diktatuuri ja laittomuus

Ex-opettaja

Työntekijöille tulee tarjota kunnolliset työvälineet. Tietotekniikan osalta opettajilla on luonnollisesti tikku ja ehkä konekin, mutta koneessa käytettävän ohjelmiston osalta pitäisi olla tarkkana. Kun opettaja on tottunut saamaan ilmaiseksi kalliin ohjelman, tämä edellyttää usein myös oppilailtaan sen hankkimista. Käytännön esimerkkinä mainittakoon vaikkapa kuinka opettaja vaatii palautettavan työn olevan word-muodossa. Tällöin opettaja tosin rikkoo lakia.

Lain mukaan viranomaisten tulee kyetä avaamaan yleisimmät tiedostomuodot, jollaisia myös ilmaisen Open Officen tuottamat dokumentit ovat. Tottuneet käyttäjät toki tietävät miten O.O:lla tuotetaan dokumetteja, jotka voi avata Wordissa, mutta lain edessä tätä ei opettaja voi oppilailtansa vaatia. Muutoinhan opettaja vaatisi, että oppilaiden tulee hankkia erään tietyn yrityksen tuotteita varmistaakseen opiskelumenestyksensä. Opettaja itse tosin nauttii yksityiselämässäänkin tuotteen ilmaisuudesta eikä maksa veroa saamastaan edusta.

Ajatellaanpa hieman pidemmälle.

Tässä nykysysteemissähän ei ole mitään järkeä noin kokonaisuuden kannalta. Opettajalle siinä on järkeä, koska tämä sai ilmaiseksi tuotteen, josta muuten olisi joutunut maksamaan pitkälti yli sata euroa. Koulun tietotekniikan hankinnoista vastaavalle siinä on järkeä, koska hänelle on tehty helpoksi noudattaa de facto standardia. Poliitikolle siinä on järkeä, koska tämä saa vähintäänkin "vaalirahoitusta". Microsoftille siinä on erityisen paljon järkeä.

Pakko-windows on jo useimmissa kodinkoneliikkeistä ostetuissa tietokoneissa. Se on käytännössä poikkeuksetta esiasennettuna kannettaviin tietokoneisiin. Microsoftille maksetaan myös kaikista kameroista, joilla kuluttaja ei ymmärrä olevan mitään tekemistä minkään microsoftin kanssa. Euroopan unionin kilpailukomissaari Neelie Kroes varoitti jäsenmaita windowsin kaltaisista suljetuista ohjelmistoista.
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=34207&tyyppi=1

Miksi esimerkillisenä tunnetun opettajakunnan tulisi esiintyä lahjonnan airueina ja muokata tulevaisuutta monopolistisen diktatuurin suuntaan?

6

972

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ymmärrä

      mitään.

      Missä saa esseet palauttaa tiedostoina? Eikös ne pidä olla paperiversioina?

    • amisope

      ...että opiskelijoilla on useita eri vaihtoehtoja töidensä palauttamiseksi. Mikäli työt palautetaan esim. sähköpostitse, kirjallisiin töihin käy sekä Word-, pdf-, RTF-tiedostot että copy-paste suoraan tekstikenttään. Myös paperiversio on mahdollinen. Opettajan vastuulla on sitten se, että nämä eri tiedostomuodot myös aukeavat open koneella.

      Itse olen maccikäyttäjä ja inhoan sitoutumista Windowsin aataminaikaisiin systeemeihin.

      • Panu

        Nykyään monissa paikoissa esseet ja muut opiskeluun liittyvät tuotokset _pitää_ palauttaa sähköisessä muodossa. Syynä tähän on se, että yhä useampi opiskelija tuottaa suorituksensa Googlen suosiollisella avustuksella leikkaa ja liimaa -menetelmällä. Tämän takia esim. allekirjoittanut tarkistaa kaikki vastaanottamansa automaattisella plagiaatinpaljastusohjelmalla ennen kuin lukee niitä itse. Valitettavan paljon porukkaa jää kiinni, vaikka plagioinnin tuomittavuus ja sen valvonta ovat yleisesti tiedossa.

      • amisope
        Panu kirjoitti:

        Tarkistan minäkin tuleeko osumia. Joka tapauksessa nykyään tilanne on parempi kuin ennen vanhaan, kun ei ollut paljoakaan mahdollisuuksia tarkistaa kuinka paljon tuotoksista oli kopioitu suoraan kirjallisuudesta.

        Copy-pasten välttääkseni asettelen kyllä ongelman sellaiseksi, ettei se ihan muualta kopioiden onnistu. Opiskelijan on joka tapauksessa käytettävä myös omaa päätään. Viljelen opetuksessani PBL-menetelmiä ja niissä on jo puoli voittoa, mikäli opiskelija oppii löytämään oikeaa tietoa oikeasta paikasta. Ei opiskelijan tarvitse mikään muistikone olla. Pääasia että hallitsee asian. Se taas tulee projekteissa ilmi tiedon soveltamisena.

      • kuin ohjelma
        amisope kirjoitti:

        tekee esimerkiksi rtf-tiedostoja, jolloin ei olla laite- eikä ohjelmariippuvaisia. Silloin kelpaavat niin Microsoftin ohjelmat kuin Macinkin ohjelmat. Opettajan on aika helppo vaatia, että hengentuotteet toimitetaan rtf-tiedostoina.

      • amisope
        kuin ohjelma kirjoitti:

        tekee esimerkiksi rtf-tiedostoja, jolloin ei olla laite- eikä ohjelmariippuvaisia. Silloin kelpaavat niin Microsoftin ohjelmat kuin Macinkin ohjelmat. Opettajan on aika helppo vaatia, että hengentuotteet toimitetaan rtf-tiedostoina.

        Oli kyseessä sitten teksti-, video-, foto- tai äänifaili, niin kaikkiin niihin löytyy formaatti, jota käyttäen ei tueta mitään yksittäisiä ohjelmistoyrityksiä. Toki PDF on Adoben tuote, mutta suosin sitä varsin monessa asiassa. Esimerkiksi yliopistojen väitöskirjat on julkaista sähköisessä muodossa järjestään PDF-formaatilla.

        Tiedostomuodot ovat kuitenkin toissijaisia kysymyksiä. Haasteita ratkaistaviksi. Tärkeämpää on se, miten uudet toimintakulttuurit vaikuttavat oppimistuloksiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      89
      2523
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1413
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe