Reilu viisi vuotta taistelua joka minuutista takana. Itsariyrityksia, viiltelyä, genitaalialueiden yms polttelua. Tänään oli 2 lääkäriä... kyllä se siitä... ei riitä mulle. Sähköhoitoon jonotellu pari kertaa puolivuotta/kerta. Osastohoitojaksoja seka¨avo- että suljetulla. En jaksa laskea. Kaikkea mahdolista.
Nytkin vuodan verta ranteesta, kohta toisestakin. Kävin päivällä lunastamassa reseptit ja entisiä on kertynyt. Näillä on sopivat interaktiot. Olen kokeillut parit kevyet övärit ja parin vuorokauden "unet" noilla, joten tiedän, että saan pidettyä ne sisällä en oksenna pois.
Tajunta sumenee kohta ja sitten mennnään....
Luoja miten odotin tätä hetkeä, ei enää vatsahuuhtelua ja sitä paska superkrapulaa. Olen nyt tarpeeksi kaukana, ettei apu ehdi, vaikka joku sais vihiä.
Kirjoittelin tälle palstalle vuosia sitten paljon ja sain hyviä ystäviä ja neuvoja... pääsin pari vuotta eteenpäin, näin kaikkea hyvää, pahaakin. Olihan se arvokasta aikaa ja on minullakin halu elää, mutta en vain jaksa. En sitten jaksa millään. Itsetuhoni on loogisen aikuisen ihmisen vuosien päättelyn tulos (ja ajankohta sopiva, sillä olen joutumassa vankilaan viikkojen päästä). Kesäkin alkaa loppua ja räntäpaskaa sataa. Joskus nekrologi on karu, ei hesarissa julkaistu runo.
Tsemppiä kaikille masentuneille, teitä on 10 prosenttia populaatiosta ja vain 1200-1400 vuodessa valitsee minun tieni. Suurin osa teistä selviää. Tsemppiä.....
lainataan muitten sanoja,,, kai se on tapana:
I dont wanna say I´m sorry, dont be afraid theres nothin fo me to worry..... but I´m going soon, kiss me one last time.
Nytkin vuodan verta ranteesta, kohta toisestakin. Kävin päivällä lunastamassa reseptit ja entisiä on kertynyt. Näillä on sopivat interaktiot. Olen kokeillut parit kevyet övärit ja parin vuorokauden "unet" noilla, joten tiedän, että saan pidettyä ne sisällä en oksenna pois.
Tajunta sumenee kohta ja sitten mennnään....
Luoja miten odotin tätä hetkeä, ei enää vatsahuuhtelua ja sitä paska superkrapulaa. Olen nyt tarpeeksi kaukana, ettei apu ehdi, vaikka joku sais vihiä.
Kirjoittelin tälle palstalle vuosia sitten paljon ja sain hyviä ystäviä ja neuvoja... pääsin pari vuotta eteenpäin, näin kaikkea hyvää, pahaakin. Olihan se arvokasta aikaa ja on minullakin halu elää, mutta en vain jaksa. En sitten jaksa millään. Itsetuhoni on loogisen aikuisen ihmisen vuosien päättelyn tulos (ja ajankohta sopiva, sillä olen joutumassa vankilaan viikkojen päästä). Kesäkin alkaa loppua ja räntäpaskaa sataa. Joskus nekrologi on karu, ei hesarissa julkaistu runo.
Tsemppiä kaikille masentuneille, teitä on 10 prosenttia populaatiosta ja vain 1200-1400 vuodessa valitsee minun tieni. Suurin osa teistä selviää. Tsemppiä.....
lainataan muitten sanoja,,, kai se on tapana:
I dont wanna say I´m sorry, dont be afraid theres nothin fo me to worry..... but I´m going soon, kiss me one last time.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sä et halua sisimmissäs kuolla. Mikä sai sut tänne kirjottaan? Sä luulet ja uskottelet ittelles ettei oo muuta mahdollisuutta, mutta aina on.
Kyllä aurinko vielä sullekkin paistaa, vaikka siinä saattaa kestää.
Ei elämän tarkotus oo tappaa itseään, vaan elää onnellisena, välillä on vaikeita aikoja, ne kuuluu elämään.
Sä selviät, oli sitten miten vaikeeta tahansa sä pystyt vielä nousemaan jaloilles,kun oikeen yrität.
Vielä on toivoa...
Tekstisi oli aika rankkaa lukemista.. Mutta mä ymmärrän sua! Itse olen ollut masentunut n.3,6 vuotta.. eikä valoa näy... Masennukseni ei ole noin pahalaatuinen kuin sinun kumminkaan. Itse olen viillellyt ja yrittänyt itsaria pari kertaa. Olen käynyt nyt 3vuotta psikiatrilla. Syönyt rauhottavia-,masennus-,unilääkkeitä.. Mutta kieltäydyin syömästä niitä yhdessä vaiheessa ja nyt olen yrittänyt selvitä ilman. Mutta parin tunnin yöunet ei oikein riitä koulun käymiseen. Mutta yritän jaksaa uskoa siihen että kyllä vielä valoa näkyy. Ja sinun kannattaa kanssa yrittää jaksaa uskoa siihen. Uskon että sinunkin elämässä on jonkun verran elämisen arvoisia asioita. Kokeileppa tehdä "lista" elämäsi positiivisista/hyvistä asioista/hetkistä. Se saattaa aluksi olla hankalaa, mutta kyllä se siitä lähtee ja sitten huomaakin että elämässä on paljon hyvää.. esim. ystävät, joillakin perhe... ym.. Se auttaa tajuamaan että kuinka paljon olisi menetettävää jos lähtisi pois. Sä sanoit tossa että sinulla on elämän halua. Ja jos asia on niin se on hyvä alku, kyllä kaikki vielä kääntyy parhaimmin päin. Sinun pitää puhua mietteistäsi ja peloistasi. Että pääset kaiken yli. En ole kovin hyvä neuvomaan, mutta ainakin yritin. Yritä kestää, kyllä kaikki vielä kääntyy paremmin päin!!
Olen itse selvinnyt 7 vuoden masennushelvetin läpi. Minä myös viiltelin itseäni. Lääkeintosikaatioita on ollut lukuisia. Mahahuuhtelut ja teho-osasto on tuttuja. Kerran kävin kuoleman porteilla, sydän pysähtyi. Mutta hitto mä selvisin vaikka kukaan ei sitä enää loppuaikoina uskonut.
Jos vuosi sitten olisi kysytty mun ennustetta psykistreilta ja mun läheisiltä. Se olisi kuulunut seuraavasti: "Potilas on niin masentunut ja itsetuhoinen, että ei pysy hengissä enää vuotta. Hän ei tule kuntoutumaan."
Tässä mä nyt kuitenkin istun ja kirjoitan netissä. Masennusta ei ole. Terapia ja lääkitys on lopetettu. Olen hyvissä sielun- ja ruumiin voimissani. Elämä on taas ihanaa.
Jos olet vielä hengissä niin älä helvetti vieköön anna periksi!!
Tiedän, että kun on pohjalla niin toisen vakuuttelut selviämisestä on vain sananhelinää. Mä selvisin ja vaikuttaa siltä että meillä on ollut hyvin samankaltaiset sairausoireilut. Sä voit selvitä!!!!
Entä jos elämässä ei ole jäljellä mitään tärkeää, jos siinä nyt ikinä on ollutkaan.
Miksi te typerykset olette niin sokeita ettette näe totuutta: ihmiselämä ei ole minkään arvoinen, ja elämä on yliarvostettua.
Itse halveksin elämää niin paljon että mielestäni se ei ole edes lopettamisen arvoinen.
Kuulin hänen kirjoittaneen tänne viimeiseksi.
En tiedä miten itsekään enää jaksaisin. Huomisessa ei ole enaä mitään odotettavaa.
Sain kirjeen nekrologin kirjoittajalta.
"You and me together, now never but always forever!"
Voi olla että olen seuraava.. pari päivää yritän vielä toipua tästä surusta...
Tarkoitako että be-gone päätti itse päivänsä....
Eikö apua mistään löytynyt, sitä on saatavilla...
Hakekaa ihmeessä ennenkuin tapahtuu näitä surullisia ja lopullisia päätöksiä.....
Avun saanti riippuu kunnasta. Tiedän tämän itsekin. Monissa kunnissa ei ole resursseja ja vakavimmista masennuksista kärsivistä 25 prossaa tekee itsarin, 90% kroonistuu...
Mr B ei saanu apua vaikka sitä haki kaikin tavoin. Suljettu ja lepositeet +koppihoito oli se mihin hän usein päätyi, kun muuta ei ollut. MTT on reseptien uusintapaikka vain.
Seurasin vierestä ja olen surun murtama. Hän kirjoitti lauseen viestissään joka minua järkyttää. Ei kuolema sinänsä. Olin odottanut sitä ja tottunut ajatukseen.
On harmi, kun lähipiirikin menee pikkuhiljaa ja nämä ovat medioissa tabuja....
muista surmista kyllä kerrotaan.
Tämä on siis totta.
Hän ei jaksanut vaan on nyt siirtynyt toiseen maailmaan.
Mikä se viesti oli, joka sinua järkytti?
Kait itse kestät, ettet lähde samalle tielle?
Tuo on mahdottoman surullista. Kyllä jokaisella pitäisi olla oikeus hoitoon.
Minä en vain käsitä, miten tällaista pääsee tapahtumaan ja miksi?
Hän oli siis järjestänyt tekopaikan /tavan niin, ettei kukaan voinut/ehtinyt enää auttaa.
Todella surullista.
Miten maailmamme voi olla tällainen, eikö ihmisestä enää välitetä?
Kysymyksiä, kysymyksiä............
Löytyykö koskaan vastauksia.......
Hän oli mennyt niin kauas ja lukkojen taakse, ettei apu ehtinyt. Reilut parit insukynät oli tökännyt.
kyllä mä olen ajatellut samaa teitä ja vakavasti jo useamman vuoden. Olen nyt lähempänä kuin koskaan. En voi sille mitään. Hoitoa ei ole, eikä saa.
Miksi sitten tapan itseni... se on helpompaa kuin opetella lentämään.