Häpeästä kärsivän kannattaa lukea sellainen kirja kuin "Häpeän monet kasvot".
YV:lle ja muille häpeilijöille
1234567890
10641
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen tainnut sen joskus lukeakin, olikohan tekijä B. Malinen ja kannessa iloisen ja surullisen naamarin kuvat tai jotain.
Minäkään ei kai nuorempana tiedostanut tai halunnut myöntää kokevani häpeää. Eihän se tuntunut terveeltä sanoa häpeävänsä itseään muiden joukossa. Kuitenkin nykyään annan itseni tuntea häpeääkin paljon enemmän. Ehkä se siten luvan myötä alkaa helpottaa, kun ei peitä tunteita vaan kokee ne. Niiden tunteiden kokeminen on vaan niin kuluttavaa ja saavat jopa usein pelkäämäänkin.
Nyt lähden lenkille, vaikka sekin joskus pelottaa (häpeän vuoksi).
-Yleinen vuodattaja
"Nyt lähden lenkille, vaikka sekin joskus pelottaa (häpeän vuoksi)."
Mitä pelkäät, sitäkö että joku nauraa sinulle? Tai että joku ryöstää sinut, tai joku tekee pahaa sinulle?
Mitä häpeät, käveletkö tai juoksetko jotenkin erikoisesti?
Lue vaikka tuo edellä mainittu kirja. Lapsuudessa ja nuoruudessa koetut loukkaukset, hylkäämiset, tuen puute ja muut negatiiviset kokemukset voivat jättää todella kipeän kohdan ihmisen sisimpään, niin että koko loppuelämä on itsensä hyväksymisen opettelua ja "irrationaalisen" häpeän kokemisesta poisopettelua.
En nilkuta, eikä pitäisi hävetä muutenkaan, mutta sisimmässä on tosiaan se häpeän aiheuttaja. Eräs hoitohenkilökuntaan kuuluva 'taustatyöntekijä' kiteytti minun tilanteeni muutamaan lauseeseen: "Sinua on varmasti liian vähän kehuttu ja kannustettu lapsena. Muiden silmissä olet komea, urheilullinen nuori mies. On vaikea ymmärtää, miksi olet masennukseen taipuvainan tai tyytymätön itseesi".
Minäpä lainaan tuon kirjan uudelleen, kun on siitä jo aikaa kun sen luin.
"koko loppuelämä on itsensä hyväksymisen opettelua ja "irrationaalisen" häpeän kokemisesta poisopettelua."
Kylläpä osasitkin pukea sen sanoiksi. Harva voisi kuvitella minun kokevan voimakasta häpeää. Enkä minä haluaisi antaa itsestäni ylpeää kuvaa, sillä en ylpeile, vaan olen epävarmuuteni vuoksi estynyt. Ja se saatetaan kokea ylpeydeksi.
Viimeksi tänään sain kuulla, että olen komea mies... Ja että ulkonäön puolesta olisi vientiä. Anteeksi kun olen nyt näin ulkonäkökeskeinen, mutta se on ollut niin suuri kysymysmerkki aina.
Minun pitäisi siis uskoa olevani ihan ok. Arkuus ja yksinäisyys ovat suurimmat esteet puolison löytymiselle. Etenkin hyvin suppea ystäväpiiri.
Vaikka usein kirjoitankin ihmispelosta, en tarkoita mitään fyysistä uhkaa juuri koskaan. Se pelko kai liittyy nolatuksi tulemiseen. Pahin kauhuskenaario on kai se, että ihmiset nauravat minulle isolla joukolla. Häpeä on juurtunut minuun jatkuvaksi tunteeksi. Siksi se saa minut pelkäämään olemattomia asioita.
Mutta lääkehoidon ja terapian avulla olen päässyt noin puoliväliin häpeän kahleista irottautumisessa. Edelleen kävellessäni keskustassa, ihmisten katseet saavat minulta usein melkein jalat alta. Siksi olen jäänyt yksinkin, kun olen niin arka katseille.
Mitähän ne ihmiset katselevat? Oletko unohtanut laittaa housut jalkaan vai onko pääsi päällä joku pyörivä häkkyrä?
Vai pelkäätkö sitä että kompastut ja lennät rähmällesi vesilätäkköön kaiken kansan nähden? Voi miten noloa.
Voin jotenkin kuvitella arkuuttasi ja ujouttasi mutta kun järjellä ajattelet niin pikku juttuhan se muiden edessä kompurointikin on.
Noloa on se kun lehtien palstoilla lueskellaan tiettyjen henkilöiden "puutarhajuttuja" tai muuta vastaavaa.
Miten menee tällä hetkellä? Työkaverit hösötti juhannuksesta? Miten vältit puheenaiheen? Ja onko talo jo tyhjentynyt? No jos aattona sataa niin kotona ei ainakaan kastu.
Mistäs tämä kunnia kun Yv:n kuulumisia kyselet? Kiitos, nyt on hyvä fiilis. Tosiaan töissä hössöttivät reissusta, mutta ei se tuntunut juuri miltään. Talokin on onneksi aika hiljainen. Kun tulin töistä, jengi oli pakkaamaassa kamoja autoihinsa. Ehkä monet lähtevät vasta huomenna, jos on vielä töitäkin monilla. Ja onhan paljon ammatteja, joissa ei vapaata tunneta, kuten sairaalan henkilöstö.
Oli hieno sää nyt illalla ja kävelin reilun tunnin ja sitten istuin vielä yli tunnin puistossa penkillä. Melko hiljaista oli puistossakin. Eräs valkoinen pieni pystykorva taas ärisi minun jaloilleni :D. Pitää pitää varansa, ettei vielä joku puudeli iske jalkaani ja ala nylkyttää... Ohitseni käveli myös eräs nätti nuori nainen vaalean koiran kanssa. Koira olisi tullut tekemään tuttavuutta minun kanssani, mutta nainen ei antanut, siis päästänyt koiraa. En minä kyllä kutsunut, mutta hauva olisi halunnut tulla lohduttamaan yksinäistä nuorukaista.
Kuuntelin taas radiota kuulokkeilla ja tunsin olevani melkein onnellinen mies. Kummallista kun ei tosiaan ahdistanut, vaikka muutama vuosi sitten yksinäisyys ja epäonnistuminen, eli yksin jääminen saivat ahdistamaan. Eli tehokkaita todella ovat ne käyttämäni antidepressiiviset tropit. Ei siis hätää, kun muistaa ottaa aamulla pienen valkoisen tabletin ja illalla hieman suuremman väsyttävän. Sillä iltanappulallakin on iso merkitys, koska se saa minut niin väsyneeksi, ettei edes huvita murehtia itseään. Eli ei siis pelkoa, että tämä yksinäinen "juhla" saisi minut ahdistumaan ja kaipaamaan pois. Pikemminkin siis nautin tästä hiljaisuudesta. Jos on aurinkoista, otan aurinkoa koko viikonlopun. Jos sataa, sitten oleilen pääasiassa sisällä.
Ja oli muuten päivällä kaupungilla söpöjä neitosia. No, sellaisiahan ne naiset monesti ovat.
Tässä ainakin omakohtaiset kokemukseni siitä, miksi pelkään vaikkapa lenkkeilemään lähtöä:
- Ihmisten kanssa sosiaaliseen kontaktiin joutuminen
- Sitä, miltä näytän tai mitä joku ajattelee ulkomuodostani. Vaikkapa, että "mitä tuollainen pullukka kuntoilee? turha vaiva" (vaikka olenkin ennemminkin hoikka kuin pullukka. Juuri ja juuri normaalipainoinen. On ollut jonkin sorttista syömishäiriötä)
- Että nolaan itseni (olen erittäin herkkänahkainen ja saatan säikähtää kulman takaa juoksevaa ihmistä)
- Pelkään teini-ikäisiä tai siis yleensäkin nuoria (usein tyttöjä), koska he ovat juuri pahimpia kuiskimaan, nauramaan ja joskus jopa huutelemaan perään.
- Häpeän ulkonäköäni. Lapsellisesti sanottu, mutta minun tulisi omasta mielestäni näyttää vähintäänkin tältä -> http://ima.dada.net/image/6769753.jpg
(varsinkin jos miehiä ajatellaan)
Pahimmassa vaiheessa, kun olin erittäin masentunut, pelkäsin myös että minulla ei ole oikeutta liikkua siellä missä muut ihmiset ovat. Mielestäni oli muille ihmisille palvelus, että tappaisin itseni. Saatoin myös pelätä, että ihmiset saattavat arvata eleideni/ilmeitteni perusteella mitä ajattelen tai että he voisivat päätellä millaista elämäni on ollut ja siten pitää minua vähempiarvoisena.
En siis pelkää niinkään mitään fyysistä väkivaltaa tms. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin ennemmin tulen ryöstetyksi kuin joudun hankaliin sosiaalisiin tilanteisiin ihmisten kanssa tai naurunalaiseksi.
Niin paljon minä pelkään.