Masennus on saanut elämässäni yliotteen!

Minä olen joka päivä masentunut, ei olisi hetkeäkään jolloin en olisi masentunut. Minua suoraan sanottuna masentaa aivan kaikki asiat. Olen lopettanut mielialalääkityksen 2-3 kuukautta sitten. Käytin niitä yli vuoden. Minä lopetin lääkityksen sen takia, ettei minun rakas harrastukseni kärsisi. Masennuslääkkeet vaikuttavat keskushermoston toimintaan ja ne lihottivat minua ainakin 5kg. Ja minä luulin että selviän elämässäni. Niin ei vaan käynyt.
Olen lukiolainen, ja yliopilaskokeet ovat vieneet kaksi viimeistä viikkoa kaikki energia- varastoni, koska minulla on tapana stressata aivan alyttömästi. Käyn ylikierroksilla koulun takia. Olen käynyt psykologilla 12-vuotiaasta saakka ja tuntuu jo siltä etten saa mistään apua. Kukaan ei osaa minua oikein enää auttaa. Asun yhä kotona (19-vuotias) ja minua rasittaa asua kotona. Äitini hössöttää ylioppilaskirjoituksista, jatko-opiskeluista, asunnosta, astioista joita minun pitäisi ostaa. Ja puuttuu samalla minun urheiluun. Minun voimavarat ovat kanssa menneet äitini turhanpäiseen hössötykseen ja vetää minua narussa mukana kuoppaan. Olen harkinnut monta kertaa muuttoa pois kotoa, mutta rahatilanne estää aivan kaiken. Töihinkään en voi mennä, opiskelujen takia.
Tämä on välillä niin uskomatonta... Useat tuttavistani sanovat että olen liian optimistinen masentumaan... Pystyn muita ihmisiä kannustamaan, mutta en itseäni. Olen ollut tässä kierteessa todella pitkään ja kärsivällisyyteni on koetuksella. Joskus tekisi mieli heittää pyyhe kehään ja antaa asioiden olla omalla nojallaan. Enää ei vaan kiinnosta. Ei kiinnosta edes elää.
Jos minun elämässäni on jotain hyvää niin, poikaystäväni. Hän rakastaa minua yli kaiken ja tukee minua... Hän joskus ostelee jotain piristykseksi (paitsi ei enää niin usein). Silloin ainakin tiedän että joku välittää minusta. Ja minä rakastan häntä enemmän kuin ketään muuta, enemmän kuin elämääni, vaatimatonta ja köyhää elämääni..
Joudun käymään aina yhä uudestaan kaikki asiat läpi. Pettymykset, suru, masennus jne. Milloin tämä tuska loppuu? Asenteessani saattaa olla jotain vikaa, mutta sisimmässäni tiedän että jokin ratkaisu on ongelmiin. Aika? Lääkkeet? Itsensä hyväksyminen? Hyväksyä asiat kuin ne ovat?
En ole kesälläkään nähnyt kavereita. Viimeksi kevätjuhlissa. En tapaa niitä kovin usein urheiluharrastukseni ja opiskelujen takia. Sekin tekee minusta onnettoman kun joudun kotona nyhräämään vanhempieni kanssa ja kuunnella heidän murheitaan. Kaverini asuvat minusta kauempana ja välimatkakin tekee jo sen etten näe heitä kovin usein.
Mistä ihmeestä minä löydän tasa-painon? Kultainen keskitie? Onko elämässä enää toivoa? Olenko menettänyt jo kaiken? Saanko enää mistään apua? Olen aivan murheenmurtama. En varmaan selviä mistään...
7510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

niin klisee kuin se onkin, se ei kannata. Luovuttaminen siis.

Sinun pitäisi alkaa miettimään että mitä ITSE haluat, elämän tarkoitus ei ole vain yrittää saada äiti onnelliseksi. tekstistäsi tunnistin itseni hyvin pitkälti, tosin, käytin lääkitystä pidempään ja nyt lopetin sen omatoimisesti lihomisen takia..

Ala toteuttamaan omaa tahtoasi, älä äitisi tai kavereidesi tai yhteiskunnan. sitä mitä ITSE haluat. Nyt on kesäloma, yritä nauttia pienistä asioista alkuun. seuraa kasvien keinuntaa, veden aaltoilua, makaa sateessa... jotain. hanki omaa aikaa toteuttaa Sinua itseäsi. :)

vaikka joskus vaikuttaa ikävältä, niin se ei ole ikuista.

Äänestä
  • Äitini tai isäni suuttuvat minulle jos teen omia päätöksiä. He eivät ole ilmeisesti tottuneet siihen, että olen yli täysi-ikäinen. Ne haluaa puuttua elämääni aivan jatkuvasti. (Isäni toimii valmentajana ja äitini auttaa koulujutuissa)
    Vanhempani eivät usko että pärjään elämässäni, koska olen ollut niin monta vuotta masentunut. Masennukseni ja ongelmani juontavat pitkät juuret. Eli ei minulla ole minkään asian suhteen toivoakaan. En näe elämässäni minkäänlaista järkeä. Koko ajan saa stressata samoista asioista ja se kierre jatkuu ja jatkuu... Se olisi helppoa jos vain lähtisi kotoa, koska stressi ja masennus on sieltä peräisin!

    Äänestä

Soitat vaikka kavereilles mitä he tekevät ja sovitte jonkin yhteisen tapaamisen.
Välimatkat taittuvat bussilla nopeasti ja saahan vanhemmiltakin aina kyydin.

Jos psykiatriasta ei ole ollut apua niin aina voi kokeilla terapiaa tai muita uusia lähestymistapoja.

Jos lääkkeet eivät toimineet niin sitten voidaan keskustella uusista lääkkeistä.

Mulla oli kauan just noin samat jutut.
Kaverit asuu kaukana ja kuuntelee vanhempien murheita.

Kavereiden luo pääsee aina.
Välimatkat taittuu bussilla, pyörällä tai kävellen.

Tee pieniä muutoksia elämääsi.
Ei mitään dramaattista mutta pyri menemään pois rutiineista.

Kyöä tämä tästä.

Äänestä
  • Bussiliput maksavat aivan törkeesti jos matkustaa jonnekin ja samoin bensa. Olisi minulla autokortti, mutta ei omaa autoa. Isäni on töissä melkein koko ajan jne.
    Lääkkeisiin en enää koske, koska ne sotki minun harjoittelua aika pahasti. Minun vaan täytyy yrittää pärjätä ilman niitä.

    Äänestä

  • Onneton tyllerö kirjoitti:

    Bussiliput maksavat aivan törkeesti jos matkustaa jonnekin ja samoin bensa. Olisi minulla autokortti, mutta ei omaa autoa. Isäni on töissä melkein koko ajan jne.
    Lääkkeisiin en enää koske, koska ne sotki minun harjoittelua aika pahasti. Minun vaan täytyy yrittää pärjätä ilman niitä.

    Mieti mitä siitä muka voisi seurata jos tekisit kerrankin oman tahtosi mukaan? Mitä äitisi voisi tehdä? tai isäsi?
    Vanhempasi varmaan pelkäävät sitä hetkeä, kun lapsi lentää pesästä pois. Mutta sen ajan on tultava ennemmin tai myöhemmin.

    Sinun täytyy vain osoittaa henkistä kypsyyttä ja kykyä huolehtia omista aioistasi, että vanhemmat voivat hyvillä mielin päästää lapsensa maailmalle. :)

    Äänestä

  • Onneton tyllerö kirjoitti:

    Bussiliput maksavat aivan törkeesti jos matkustaa jonnekin ja samoin bensa. Olisi minulla autokortti, mutta ei omaa autoa. Isäni on töissä melkein koko ajan jne.
    Lääkkeisiin en enää koske, koska ne sotki minun harjoittelua aika pahasti. Minun vaan täytyy yrittää pärjätä ilman niitä.

    pieni hinta maksaa kavereiden kanssa olemisesta.

    Mutta masennukseen ja sen senlaiseen saa nykyään hyvää apua kun hakee.

    Äänestä

moi, en tiedä auttaako tämä mitään, mut laitan tähän oman tarinani, miten selvisin masennuksesta,ahdistuksesta ja peloista. jos haluat kokeilla jotain luontaishoitoja lääkkeiden sijaan, niin ne ovat todellakin auttaneet monilla, älä luovuta, toivoa on! silloinkin on ollut apua kun masennuslääkkeet eivät auttaneet, joten aina kannattaa kokeilla! tässä se on;

mä sain apua eri luontaishoidoista, jotka auttoi masennukseen, ahdistukseen, pelkoihin,pakkoajatuksiin yms, kun en uskaltanut masennuslääkkeitä käyttää, ja luin paljon mitkä luontaistuotteet auttaa mielenterveyden ongelmiin, tässä kaikki jutut mitä käytin (ja nämä ihan oikeasti auttoivat): mäkikuismaa (masennukseen) valeriaanaa ja kärsimyskukkaa (ahdistukseen, jännitykseen, pelkotiloihin, rauhoitti ja rentoutti), ja gotu kola-nimistä yrttiä käytin myös. nämä auttoivat myös unettomuuteen E-EPA-kalaöljyä (myös pellavansiemenöljy on kuulemma hyvä, siinä samoja omega 3-öljyjä) ja sinkkiä, magnesiumia ja dolomiittia (tutustuin ortomolekulaariseen lääketieteeseen jossa mielenterveyden ongelmia hoidetaan vitamiinein, mineraalein ja rasvahapoin, ja näin tasapainotetaan ja hoidetaan aivoja ja hermojärjestelmää ja näin mieli paranee) ja bachin kukkatipat olivat mulle tosi suuri apu: bachin kukkatippoja on 38 erilaisiin ongelmiin, kuten masennukseen, pelkoihin, päättämättömyyteen, ahdistukseen, vihaan yms ja niiden käyttö on tosi helppoa; 2 tippaa jokaista valittua kukkatippaa (samanaikaisesti voi käyttää 5 eri tippaa) lasiin vettä ja pari kulausta päivän mittaan. esim. mimulus ja aspen auttavan pelkoihin, rock rose kauhuun, cherry plum kun pelkää tulevansa hulluksi ja menettävänsä kontrollin ja tekevänsä jotain mitä ei halua, kun ei vaan kestä enää, white chestnut mieleen tunkeutuviin epämielyttäviin ajatuksiin, joista ei pääse eroon, mustard syvään masennukseen, gentian ja gorse toivottumuuteen jne. näitä tippoja saa luontaistuotekaupoista, noita yrttejä ja E-EPA:aa saa apteekeista. lisäksi jätin kaiken kofeiinin ja suurimmaks osaks sokerit, lisäaineet ja valkoiset vehnäjauhot (ortomolekulaarisessa lääketieteessä vitamiinien yms. ohella suositellaan myös gluteenitonta dieettiä, koska gluteiini aiheuttaa joissakin paitsi fyysisiä, myös psyykkisiä oireita, jos gluteeniallergia on voimakas, esim. autismista kärsiviä gluteeniton dieetti on auttanut paljon, se on suosittu ja hyväksikoettu apu). oon lukenut paljon netistä ja kirjoista mielenterveyden ongelmien luonnonmukaisesta hoidosta, ja toivottomissakin tilanteissa ovat monet apua saaneet. kirja joka auttoi mua tosi paljon oli tommy hellstenin "saat sen mistä luovut" se helpotti oloa ja toi levollisuutta ja rauhaa. toivon sulle joka tapauksessa kaikkea hyvää ja että elämä hymyilisi sulle, joku sanoi joskus että kun on ollut tarpeeksi sadetta, on auringon aika.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onneton tyllerö kirjoitti:

Minä olen joka päivä masentunut, ei olisi hetkeäkään jolloin en olisi masentunut. Minua suoraan sanottuna masentaa aivan kaikki asiat. Olen lopettanut mielialalääkityksen 2-3 kuukautta sitten. Käytin niitä yli vuoden. Minä lopetin lääkityksen sen takia, ettei minun rakas harrastukseni kärsisi. Masennuslääkkeet vaikuttavat keskushermoston toimintaan ja ne lihottivat minua ainakin 5kg. Ja minä luulin että selviän elämässäni. Niin ei vaan käynyt.
Olen lukiolainen, ja yliopilaskokeet ovat vieneet kaksi viimeistä viikkoa kaikki energia- varastoni, koska minulla on tapana stressata aivan alyttömästi. Käyn ylikierroksilla koulun takia. Olen käynyt psykologilla 12-vuotiaasta saakka ja tuntuu jo siltä etten saa mistään apua. Kukaan ei osaa minua oikein enää auttaa. Asun yhä kotona (19-vuotias) ja minua rasittaa asua kotona. Äitini hössöttää ylioppilaskirjoituksista, jatko-opiskeluista, asunnosta, astioista joita minun pitäisi ostaa. Ja puuttuu samalla minun urheiluun. Minun voimavarat ovat kanssa menneet äitini turhanpäiseen hössötykseen ja vetää minua narussa mukana kuoppaan. Olen harkinnut monta kertaa muuttoa pois kotoa, mutta rahatilanne estää aivan kaiken. Töihinkään en voi mennä, opiskelujen takia.
Tämä on välillä niin uskomatonta... Useat tuttavistani sanovat että olen liian optimistinen masentumaan... Pystyn muita ihmisiä kannustamaan, mutta en itseäni. Olen ollut tässä kierteessa todella pitkään ja kärsivällisyyteni on koetuksella. Joskus tekisi mieli heittää pyyhe kehään ja antaa asioiden olla omalla nojallaan. Enää ei vaan kiinnosta. Ei kiinnosta edes elää.
Jos minun elämässäni on jotain hyvää niin, poikaystäväni. Hän rakastaa minua yli kaiken ja tukee minua... Hän joskus ostelee jotain piristykseksi (paitsi ei enää niin usein). Silloin ainakin tiedän että joku välittää minusta. Ja minä rakastan häntä enemmän kuin ketään muuta, enemmän kuin elämääni, vaatimatonta ja köyhää elämääni..
Joudun käymään aina yhä uudestaan kaikki asiat läpi. Pettymykset, suru, masennus jne. Milloin tämä tuska loppuu? Asenteessani saattaa olla jotain vikaa, mutta sisimmässäni tiedän että jokin ratkaisu on ongelmiin. Aika? Lääkkeet? Itsensä hyväksyminen? Hyväksyä asiat kuin ne ovat?
En ole kesälläkään nähnyt kavereita. Viimeksi kevätjuhlissa. En tapaa niitä kovin usein urheiluharrastukseni ja opiskelujen takia. Sekin tekee minusta onnettoman kun joudun kotona nyhräämään vanhempieni kanssa ja kuunnella heidän murheitaan. Kaverini asuvat minusta kauempana ja välimatkakin tekee jo sen etten näe heitä kovin usein.
Mistä ihmeestä minä löydän tasa-painon? Kultainen keskitie? Onko elämässä enää toivoa? Olenko menettänyt jo kaiken? Saanko enää mistään apua? Olen aivan murheenmurtama. En varmaan selviä mistään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu