Jos on kirjoittanut äikästä L:n tai E:n, pääseekö sitä lukeen yliopistoon suoraan (ilman pääsykokeita) kuten esim. fysiikkaa?
Äidinkieli
Suoraan minnekkään?
3424
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei siis pääse. Äikän L on kevyttä tavaraa pääsykokeissakin.
Suomen kielen pääsykokeisiin joutuu lukemaan pääsääntöisesti kielitieteellisen (kielten luokittelua, fonetiikkaa, morfologiaa, syntaksia jne) perusteoksen ja kielenhuollon (välimerkit, oikeinkirjoitus jne) teoksen. Äidinkielestä laudaturin kirjoittaneella pilkkusäännöt lienevät hyvin hallussa, joten kielenhuollon osioon lukeminen varmasti sujuu melko pikaisesti. Kielitieteen osiokin on etupäässä selkeää ja mielenkiintoista luettavaa ja jos tuntuu ettei ole on hakemassa väärälle alalle ja on hyvä muuttaa suunnitelmia saman tien.
Äidinkielen L:stä saa lisäksi paljon arvokkaita taustapisteitä sekä suomen kielen että esimerkiksi tekniikan ja kauppatieteiden yhteisvalintoihin sekä monien muiden alojen opiskelijavalintoihin. Eli mistään kevyestä tavarasta ei ole kyse. Syy siihen, että fysiikkaa pääsee lukemaan helposti myös pelkillä papereilla johtuu siitä, että fysiikkaa opiskelemaan ei ole samanlaista tunkua kuin suomen kielen oppiaineisiin.
Painavaa tavaraa on siis äikän L melkein missä tahansa valinnassa! Onnea, jos kysyjä sen on saanut!
Yliopistossa ei ole oppiainetta nimeltä äidinkieli, ja se, kuinka helposti omaa äidinkieltään pääsee opiskelemaan yliopistoon, riippuu siitä, mikä se äidinkieli on. Suomen kieltä on vaikeampi päästä opiskelemaan kuin vaikkapa pohjoissaamea.