EU:ssa pohditaan vaikeaa yhtälöä: kuinka yhdistää suuresti eroavat jäsenmaiden avioerokäytännöt.
EU:n oikeusministerit päättivät perjantaina ottaa vielä tuumaustauon unionin yhteisen avioerolain valmistelussa. Hanke on kompastellut pitkin matkaa, sillä avioerokäytännöt poikkeavat suuresti unionissa.
Yhtenäistä avioeroprosessia vastustaa ennen muuta Ruotsi, mutta myös Suomella on varaumia.
- Päätimme antaa vielä vähän aikaa tuumailuun, sanoi oikeusasioista vastaava komissaari Jacques Barrot.
Liberaaleissa Pohjoismaissa avioeron saaminen on helpompaa kuin katolisissa maissa kuten Puolassa, Italiassa ja Irlannissa ynm. Maltassa avioero on yhä laiton.
(oma lisäykseni esim Italiassa eroprossa on tällä hetkellä 8% ja lähes joka erossa jättäjä on mies. Lisäksi kulttuuriin kuuluu, että miehellä lähes pitääkin olla rakastajia jne. Päälle on tietty lehtien escort palvelut, kuppiloiden ilotytöt, punaisten lyhtyjen alueet niin kuin kaikkialla muuallakin Eu:ssa, paitsi Suomessa, missa vielä vain seksin osto, ei myyminen ollaan kriminalisoitu ainoana maailmassa)
----
Ja tässä tuon uutisen lisäksi suorana siteerauksena maailman tunnetumman sosiologian professorin mietteitä työryhmineen - ja tämä on kirjoitettu jo -90 luvulla yleisesti länsimaiden tilasta - ei v.2008 maailman feministisimmässä valtiossa Suomessa jossa erolukemat ovat avioliitoissa n.50% avoliitoissa 90% ja vielä sillä erikoispiirteellä, että nainen on se "jättäjä" lähes 3/4 tapauksista. Vanhenemme myös kansana maailman nopeiten.
----
Franceso Alberoni: Häälento
"Naisen ja miehen suhteissa on menossa vallankumous...miesten asema on syvästi muuttunut"
"Pojille, päinvastoin kuin tytöille, rakkaus ja seksuaalisuus ovat alun alkaen täysin eri asioita."
"Tyttöjen rakkaudenvalintoihin eroottinen arvoasteikko vaikuttaa paljon enemmän kuin poikien...heti herättyään tytöt kts niitä joilla on korkein eroottinen arvoasteikko, siis julkisuutta, valtaa, kuuluisuutta jne"
"nykyään kaikki näyttää voimistuneen, koska nainen näkee televisiossa äärimmäisen korkean rakkauden mallin... myöskään painetta naimisiin ei enää ole...60 luvun jälkeen femismi muutti kaiken..."
"Nykyään miehet eivät ole lainkaan parempia. Tytöt ottavat ja jättävät noin vain.
"Aikoinaan juuri tytöt tavoittelivat avioliiton vakautta, nykyään taas miehet. Nykyään nainen onkin se joka menettää eroottisen kiinnostuksen, kun mies ei ole tarpeeksi korkea statukseltaan ynm. Ja turhautunut arvostelu tekee noidankehän, miehet aliarvioituneena vastaavat yhä huonommin heidän ihannettaaan."
"nykypäivän naiset ovat alttiita turhautuneisuudelle, sillä miehet joiden kanssa he ovat tekemisissä päivittäin, pystyvät yhä vähemmän yltämään heidän unelmiensa mittaiseksi."
"Nykyään miehet tavoittelevat avioa, naiset nöyryttävät, jättävät - on kuin roolit olisivat muuttuneet"
"Mitä tapahtuu tulevina vuosina? naisten pyrkimystaso ei voi jatkuvasti pysyä näin korkealla, sillä se johtaa liian usein pettymyksiin. Mutta yksi asia tuntuu selvältä, muutoksen päähenkilöitä, sen liikkeellepanijoita ovat naiset..."
-----
Niinpä Alberoni ryhmineen... MITÄ TAPAHTUU TULEVINA VUOSINA VARSINKIN ÄÄRIFEMINISTISESSÄ SUOMESSA?
-----
Sillä missä ovat naisten velvollisuudet naisena Suomessa ! Yhteistä kuttuuria kohtaan?
Entä äidinvaistot?
........
Mikä on valtio?
Se on vain kokoelma sopimuksia.
Nämä sopimukset voivat olla myös kieroutuneita arvoiltaan ja luonnosta irti.
......
Markkinataloudessa todelliset verotuotot valtiolle tuovat pääsääntöisesti miesten tekemät työt.
Valtio elää ja pysyy pystyssä paljolti niiden voimasta.
Tämä tietysti voidaan myös lopettaa hiljalleen ja sopimukset repiä ja irtisanoa koska mitään yhtenäisyyttä ei enää ole - vai mitä miehet?
PS. Lukekaapahan piruuttanne tuosta etusivulta vielä tuo asevelvollisuus keskustelu:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&con ference=500000000000015&posting=22000000035966866
Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä
Ilmoita asiattomasta viestistä
Edellä kirjoittanut mies
Kirjoittanut: ei tule koskaan saamaan 18.6.2008 klo 15.58
itselleen naista, joka voisi arvostaa häntä, koska hänkään ei arvosta naisia. Ihmeellinen pakkomielle kopioida tuo sama lista milloin mihinkin keskusteluketjuun.
Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä
Ilmoita asiattomasta viestistä
Bye Bye Beatiful
Kirjoittanut: KOTKOT .. 18.6.2008 klo 16.11
Tuon kirjan "mies vailla tasa-arvoa" kirjoittajat ovat lähes kaikki erittäin arvostettuja akateemisia vaikuttajia eri aloilta ja aviossa. Heitä on muuten lähes 30 kpl -heidät on esitelty kirjan lopussa.
Esim yksi kirjan kookojista Aarno Kotrokin on erittäin arvostettu rehellisten naisten keskuudessa ja onnellisessa liitossa, jossa muistaakseni vähän aikaa sitten syntyi lapsikin.
On myös olemassa vielä jopa Suomessa naisia jotka arvostavat rehellistä miestä tohvelisankarien sijaan. Syvemmällä tasolla kukaan aivopesty nainenkaan ei arvosta feminististä miestä pitkässä juoksussa.
-----
(12.4.Ilta-sanomat)
Feministit ovat 2000-luvun taistolaisia
Professori Itkonen vertaa osuvasti änkyräfeministejä taistolaisiin IS:n uutisessa.
Molempia yhdistää sama yksisilmäinen tapa selittää maailmaa.
Taistolaisten maailmassa kapitalistit sortivat työläisiä. Tieteellinen sosialismi oli valjastettu etsimään väitteen tueksi todisteita epäoikeudenmukaisesta yhteiskunnalliesta työnjaosta ja rakenteista.
Sama kuvio toistuu feminismissä. Heidän mielissään talouteen perustuvan luokkaristiriidan on korvannut sukupuolittunut käsitys naisia sortavasta maailmasta.
Kapitalistien sijasta maailmaa hallitsee miesten patriarkaatti. Naistutkimus eri muodoissaan tuottaa "tietoa" tämän väitteen pönkittämiseksi.
Toisen sukupuolen alisteisen aseman todistamiseksi naistutkimuksessa voidaan surutta unohtaa kaikki se tieto, mitä muut tieteet ovat löytäneet.
Jos esimerkiksi ajatus kahdesta sukupuolesta ei sovi naistutkijoille, se voidaan hylätä, olipa moderni biologia asiasta mitä tahansa mieltä. Näin voivat väittää professorin virassa toimivat naistutkijat.
Naistutkimus on oppinut suojaamaan itsensä arvostelulta samalla tavoin kuin änkyrävasemmistolaisuus. 1970-luvun vasemmistolaiset omivat esimerkiksi rauhanaatteen. Silloin jokaista heitä kohti esitettyä argumenttia vastaan voitiin esittää vastakysymys, jossa toinen leimattiin maailmanrauhan vastustajaksi.
Feminismi toimii nyt samoin. Se on ominut itselleen tasa-arvon arvokaanna äänitorvena toimimisen rooliin yhteiskunnassa. Niinpä kukaan ei tahdo tohtia arvostella feministejä, koska se johtaisi yleisen hyvän pyrkimyksen - siis tasa-arvon - tulpaksi leimaantumiseen.
Pelko takapajuiseksi leimaantumisesta takaa, että feminismin avoimen poliittiset, jopa virheelliset iskulauseet, kuten "naisen euro on 80 senttiä" elävät ja voivat hyvin julkisuudessa. Yritykset häpeästä punertuvin poskin pyytelevät anteeksi mukamas tasa-arvon puuttellisuuksiaan, kuin entinen vanhapiika papilta rietasta elämäänsä. Eikä kukaan tohdi puhkaista kuplaa!
KYSE ON VALHEIDEN SUMMASTA JOLLE PIAN KOKO KULTTUURI RAKENTUU.
Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä
Ilmoita asiattomasta viestistä
Hei Hei KOT KOT KOTKA
Kirjoittanut: Takapajulan Isäntä ITTE 18.6.2008 klo 16.23
Mun mielestä feministit on vähä lesboja ja siksi niitä sietää kun voi ajatella että mitä ne tekee niitten kokouksissa toimii L-Koodi ja sinne vois hyppää sekaan seksittelemään niitä jotta niistä tulis taas normiheteroita.

Vastaukset 1
Vanhimmat
naiset vie miehet vikisee,on aikoihin eletty.