Outoa kutinaa joka puolella, mutta ei jälkiä

Hei!

Osaisikohan kukaan kertoa syytä tähän:

Olen jo yli 3 vuotta kärsinyt oudosta kutinasta. Alkoi yht´äkkiä ja kutisi joka puolelta (erityisesti kämmen- ja jalanpohjista). Mikään esim. ruokatottumuksissani ei muuttunut. Aloin syömään cetiriziniä (allergialääke) joka toinen päivä ja kutina lakkasi.

Noin puolisen vuotta sitten kutina alkoi taas tuntua siitä huolimatta että söin cetiriziniä. Kävin lääkärillä ja tehtiin veritestit, jopa keliakia testattiin. Mitään ei löytynyt.
Nyt syön Kestineä (1 pilleri aamuin/illoin lääkärin määräyksestä) ja käytän kosteusvoiteita, mutta tämäkään ei kokonaan pidä kutinaa poissa.

Nykyään kutinani on polttelevaa, pistelevää ja tuntuu aina siellä täällä. Pahimmat kutinat ovat kämmenissä.

Myös allergiatestissä (Brick-testi) olen käynyt, mutta mitään sellaista siitä ei löytynyt, joka aiheuttaisi ympärivuotisen kutinan. Muuten olen allerginen puiden ja kasvien siitepölylle mm. koivu.

Ihossani ei mielestäni ole mitään näkyvää, ja kutiavat kohdat ovat ihan puhtaita.

Välillä aika hermoaraastavaa, joten olisi kiva kuulla jos muilla samanlaisia ongelmia. Itse ajattelin, että voiko ruokavaliolla olla merkitystä, esim. olen hieman laktoosi-intolerantti.
31083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itselläni oli muutama vuosi aivan yhtä outo kutina, enkä vieläkään ole varma mistä se johtui. Pesuaineet ja kaikki testasin, mutta oireet eivät kadonneet. Minulla alkoi yleensä iltasella kutisemaan etenkin selkä ja sitten kun sitä raapi, ihoon nousi kohoumia siihen kohtaan, mistä oli raapinut, sellaisia raapimissuuntaisia viivoja tyylillä itikanpistot. Parissa tunnissa ne aina katosivat. Tämä vaivasi minua vuoden pari, sitten häipyi kokonaan, kun unohdin sen.

Eli kannattaa sinunkin vain yrittää unohtaa koko vaiva, ehkä se sitten helpottaisi tai jopa jäisi pois. Tai testaile niitä pyykinpesuaineita ja muita aineita, jos et niin ole jo tehnyt. Ruokavaliosta en osaa sanoa. Kannattaa nyt vain testailla ja katsella. Ota rennosti ja nauti elämästä.

Äänestä

kokeile ensin oletko jollekin ruoka-aineelle allergisoitunut,eli jätä pois kaikki normaalit
ruoka-aineet mitä syöt,syö ensin riisiä,seuraavana päivänä lisäät vaikka broileria
ilman mausteita,ja seuraavana pv.omenaa leipää
raejuustoa ,koko ajan seuraten tilanteesi kehitystä.itselläni tuli valtava kutinakohtaus
thaimaasta ostetuista sandaaleista,oisko jotain
homeenestoainetta laitettu liikaa niihin kenkiin,heitin shandaalit pois ja tilanne rauhoittui(varmaan sama aine mitä niissä kiinalaisissa lepotuoleissa oli,lepotuolit vedettiin pois markkinoilta)
eli kutinaa voi saada joko syömällä jotain
sopimatonta tai jostain ulkopuolisesta
aineesta ps kestine on hieman väsyttävää,kokeile
duactia,se hieman piristää,kun siinä on lisänä efedriiniä

Äänestä

olen myös laktoosi-intolerantti , ja alan jo epäilemään sitä syyksi. Kutina on tosi ilkee, selkää mahaa käsiä ja koipia kutittaa niin että paikat on ruvilla....uidessa ei tuntunut mitään kutinaa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juno28 kirjoitti:

Hei!

Osaisikohan kukaan kertoa syytä tähän:

Olen jo yli 3 vuotta kärsinyt oudosta kutinasta. Alkoi yht´äkkiä ja kutisi joka puolelta (erityisesti kämmen- ja jalanpohjista). Mikään esim. ruokatottumuksissani ei muuttunut. Aloin syömään cetiriziniä (allergialääke) joka toinen päivä ja kutina lakkasi.

Noin puolisen vuotta sitten kutina alkoi taas tuntua siitä huolimatta että söin cetiriziniä. Kävin lääkärillä ja tehtiin veritestit, jopa keliakia testattiin. Mitään ei löytynyt.
Nyt syön Kestineä (1 pilleri aamuin/illoin lääkärin määräyksestä) ja käytän kosteusvoiteita, mutta tämäkään ei kokonaan pidä kutinaa poissa.

Nykyään kutinani on polttelevaa, pistelevää ja tuntuu aina siellä täällä. Pahimmat kutinat ovat kämmenissä.

Myös allergiatestissä (Brick-testi) olen käynyt, mutta mitään sellaista siitä ei löytynyt, joka aiheuttaisi ympärivuotisen kutinan. Muuten olen allerginen puiden ja kasvien siitepölylle mm. koivu.

Ihossani ei mielestäni ole mitään näkyvää, ja kutiavat kohdat ovat ihan puhtaita.

Välillä aika hermoaraastavaa, joten olisi kiva kuulla jos muilla samanlaisia ongelmia. Itse ajattelin, että voiko ruokavaliolla olla merkitystä, esim. olen hieman laktoosi-intolerantti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu