voi asialle,kun perheessä on ainainen sota isän ja pojan 12-v kesken.
Isä on valmentaja futiksessa ja jääkiekossa.Poika on taitava pelimies,mutta aikalailla omapäinen.
Itse olen peleistä jäänyt pois,kun en enää jaksa sitä tappelua.Tiedän että vikaa on kummassakin.Jos ei poika jaksa ottaa kokoajan tosissaan,iskä laittaa treeneistä kotiin.
Poika suuttui viimeeksi ja sanoi et lopettaa pelaamisen tai menee korttelissarjaan pelaamaan.Painopiste on siirtymässä kiinnostuksen osalta kiekkoon.No,tässä vaiheessa kaikki on hyvin kun kausi on vasta alussa.Poika valitsi maalivahdin tittelin ja saa käydä välillä toisen valmentajan ohjauksessa,jossa iskä ei ole paikalla.Saa nähdä miten menee.
Minä äitinä olen täynnä sitä riitelyä.Kummallakin on aina oma versionsa riidan syystä.Mutta eniten suututtaa se kun se puiminen jatkuu vielä kotona.Ei muutkaan pojat kuule moittimista vielä treenien jälkeen kotona.
Pojalta alkaa selvästi kiinnostus huveta ainakin futikseen.Hän olisi taitava pelimiehenalku,mutta ainainen sotiminen vaikuttaa.Kiitosta en ole koskaan isältä kuullut.Poika puhuu muutenkin enemmän minulle,usein sanoo jopa ettei saa iskälle kertoa.Olkoon kyse sitten mistä hyvänsä.
Onko samanlaisia tapauksia?Odotan sitä päivää että mieheni kanssa seisomme katsomon puolella kummatkin,että hänkin saa katsoa pojan pelaamista ulkoapäin.Paineet vähenee kummaltakin.Mutta meneppäs sanomaan miehelle,et lopeta valmentaminen,kun hänkin on hyvä hommassaan.Toiset lapset tykkäävät .
Isä on valmentaja futiksessa ja jääkiekossa.Poika on taitava pelimies,mutta aikalailla omapäinen.
Itse olen peleistä jäänyt pois,kun en enää jaksa sitä tappelua.Tiedän että vikaa on kummassakin.Jos ei poika jaksa ottaa kokoajan tosissaan,iskä laittaa treeneistä kotiin.
Poika suuttui viimeeksi ja sanoi et lopettaa pelaamisen tai menee korttelissarjaan pelaamaan.Painopiste on siirtymässä kiinnostuksen osalta kiekkoon.No,tässä vaiheessa kaikki on hyvin kun kausi on vasta alussa.Poika valitsi maalivahdin tittelin ja saa käydä välillä toisen valmentajan ohjauksessa,jossa iskä ei ole paikalla.Saa nähdä miten menee.
Minä äitinä olen täynnä sitä riitelyä.Kummallakin on aina oma versionsa riidan syystä.Mutta eniten suututtaa se kun se puiminen jatkuu vielä kotona.Ei muutkaan pojat kuule moittimista vielä treenien jälkeen kotona.
Pojalta alkaa selvästi kiinnostus huveta ainakin futikseen.Hän olisi taitava pelimiehenalku,mutta ainainen sotiminen vaikuttaa.Kiitosta en ole koskaan isältä kuullut.Poika puhuu muutenkin enemmän minulle,usein sanoo jopa ettei saa iskälle kertoa.Olkoon kyse sitten mistä hyvänsä.
Onko samanlaisia tapauksia?Odotan sitä päivää että mieheni kanssa seisomme katsomon puolella kummatkin,että hänkin saa katsoa pojan pelaamista ulkoapäin.Paineet vähenee kummaltakin.Mutta meneppäs sanomaan miehelle,et lopeta valmentaminen,kun hänkin on hyvä hommassaan.Toiset lapset tykkäävät .
Vastaukset 14
Vanhimmat
Meillä suurinpiirtein sama juttu. Ei ole kovinkaan hyvä yhdistelmä se, että isä valmentaa poikansa joukkuetta. Minä olen myös irtisanoutunut koko hommasta; ainuttakaan peliä en mene katsomaan enää. Kannattaisi varmaan vaihtaa joukkuetta; muuten voi käydä niin, että harrastukset jäävät kokonaan ja tilalle tulevat illat kartsalla.
Isillä ja pojilla on tapana mittailla toisiaan. Molemmat odottavat toisiltaan yhtä paljon..näin säilyy tasapaino.Äidistä voi kyseinen asia tuntua välillä kohtuuttomalta..urheilu perustuu ihmisten väliseen kilvoitteluun,ilman sen kummempaa filosofiointia.
lapsi tulee treeneistä kotiin ja itkee,että iskä on liian kova häntä kohtaan.Hävettää kun se huutaa koko ajan,kaverit kattoo.Eikö se ole tarkoitus että harrastuksissa lapsi viihtyy.Kumpikin ovat kiukkuisia jo lähtiessä.Eikö ne asiat kuuluisi setviä siellä harjoituksissa,koska kotona ei olla valmentajia ja pelaajia,vaan isä ja poika.Ihan kuin isällä olisi pakottava tarve poikansa kautta toteuttaa omia unelmiaan.Pojat on kuitenkin poikia ja kujeilevat,käyttäytyy viikarimaisesti.Tietysti huonoon käytökseen pitää puuttua,mutta kun isä huomaa vaan oman lapsensa huonon käytöksen.Omaa kun voi ojentaa kovemmalla kädellä niinkuin varoitukseksi muille.Tehoaa aina.Heittäessään oman poikansa kentän laidalle,muut alkavat käyttäytyä kunnolla.Kyse ei yleensä ole kuin pelleilystä tai muusta lapsellisesta touhusta.Olen monesti katkaissut sodan huutamalla etten halua kuulla kotona enää treeniasioista.Ikävämpi puoli asiassa on se etten enää jaksa käydä katsomassa pojan harkkoja tai pelejä.Kyselen kyllä aina jälkeenpäin kovasti,miten meni.Isä-valmentajalta tulee kommentti:jätkää ei taas huvittanut mikään(poika kertoo ettei peli vaan kulkenut)tai:jätkä kehtasi vähän tällä kertaa liikkua(poika kertoo tehneensä ratkaisumaalin tai antaneensa hienon syötön)Mietin vaan,mitähän poikani muistaa aikuisena yhteisestä harrastuksestaan isänsä kanssa:ainaista riitaa ja kilpailua,pahaa mieltä ja epäonnistumisen tunnetta.Omaa lastaanhan ei valmentajan passaa kentällä kehua...olen eri mieltä.KYLLÄ MINÄ VIELÄ JOTAIN TÄHÄN PROBLEEMAAN KEKSINNNNNN!!!!
Kyllä vielä 12-vuotiaiden urheiluharrastuksen pitää lähteä siitä, että pelataan, koska se on kivaa. Ei sitä saa silloin valmentajaisäkään niin vakavasti ottaa. Kenties tosissaan, mutta ei vakavasti.
Isää katsoisin nyt silmiin ja kysyisin, että minkälaisia ihmisiä hän on ajatellut valmennustyylillään kasvattaa? Tuolla tyylillä ainakin oma poika kyllästyy hyvin äkkiä ja lopettaa viimeistään teini-iässä - juuri silloin, kun olisi tärkeää jatkaa hyvää harrastusta!
Onnistuisikohan se mitenkään, että teidän poika siirtyisi johonkin toiseen joukkueeseen, toisen valmentajan alaisuuteen? Voisi löytyä se ilo taas pelaamiseen.
Ei tuossa iässä saa vielä alkaa ihmisestä valmentaa tulevaa urheiluammattilaista, vaan innostaa lapsi harrastamaan mukavaa lajia, jonka parissa parhaimmillaan viihtyy sitten koko ikänsä. Jos lapsella itsellään on kunnianhimoa ja intoa sitten muutaman vuoden päästä yrittää vaikka ammattilaiseksi, niin sitten vain vanhemmat tukemaan häntä päämäärän saavuttamisessa!
taas valmentaja-isän kanssa.En muista mistä juttu sai alkunsa,mutta hän tuumasi näin:kaksi tai kolme vuotta voin vielä valmentaa,sitten ei taidot riitä(huokaisin helpotuksesta)lätkässä on pojan kanssa helpompi,kun on eri kuviot harjoituksissa,maalivahti kun on.
No,minun tehtäväni on nyt sitten jotenkin motivoida poikaa jatkamaan futista,sekä kiekkoa siihen asti kun iskä lopettaa.Eli 15-v,ksi.
Otin tavaksi raahata pojan kanssani lenkille joinakin iltoina.Ekan kerran se oli kuin pakkopullaa syöttäisi,mutta huomasin et meillä oli ihan mukavaa.Perheeseemme kuuluu muitakin lapsia,joten on hyvä että voidaan puhua harmittavista asioista rauhassa kahden.Harmi ettei miehelläni ole aikaa,sillä se varmaan tekisi kummallekin hyvää,kun saisi olla kahden muuallakin,kuin kentällä.
Erään tuttavani isä oli myös tommonen "pakkoneuroosi"-tapaus, pakotti lapsen harrastamaan niitä asioita jotka olivat hänestä mielenkiintoisia ja vaati koko ajan häneltä liikaa.
Lopputulos: heti kun poika tuli n.15-vuotiaaksi alkoi ryyppääminen ja oman isän vihaaminen. Tätä on jatkunut jo yli 10-vuotta, poika vihaa edelleen isäänsä sydämensä kyllyydestä.
Mielestäni sinun kuuluisi puhua miehellesi ennenkuin on liian myöhäistä. Ketään ei saa pakottaa harrastamaan mitään mitä hän ei halua, lapsi alkaa vihaamaan sinua jos pakotat hänet pelaamaan jalkapalloa. Kyllä 12-vuotias on kypsä päättämään siitä, mitä harrastaa. Myös sinä olet vastuussa poikasi henkisestä kehityksestä, jos miehesi kohtelee lastanne huonosti voi poika suunnata vihansa myös sinuun kun kasvaa vanhemmaksi. Juuri siitä syystä ettet sanonut miehellesi vastaan.
Monesti vanhemmat kuvittelevat, että heidän lapsensa rakastavat heitä, tekevät he sitten mitä tahansa. Ei pidä paikkaansa. Itsekin vihaan vanhempiani ja olen onnellinen että välissämme on useita satoja kilometrejä. Muutin kotoa huonojen olojen takia 16-vuotiaana, heti kun se lain mukaan oli mahdollista eikä vanhemmillani ollut siihen sananvaltaa. Et kai halua, että poikasi tekee saman?
poikani haluaa pelata.Hän on aina ollut futis-ja kiekkohullu.Oli keli mikä tahansa,koulun jälkeen pihalle pelaamaan,vaikka yksin.Isä vaan on niin tiukka.Poika on omapäinen,eikä tee aina harkoissa juttuja tosissaan.Siitä tulee aina sota.Isä luulee et poika aina pelleilee,vaikka poika olisikin joskus tehnyt parhaansa,muttei vaan sillä kertaa onnistunut.Olen yrittänyt pysyä tilanteesta ulkopuolisena,että pojalla olisi joku kenelle kertoa murheitaan.Iskä kun on semmoinen ei puhu eikä pussaa-tyyppi.Ihana mies ja isä kumminkin.Valmentaja-isästä en pidä.
...tällä palstalla selviä. Kannattaisko opetella kommunikointitaitoja? Miksi et voi puhua miehellesi asiasta? Mikä ihme teitä ihmisiä vaivaa?
Miksi sä edes kirjotit asiasta tälle palstalle? Luuletko, että joku täällä selvittää asiat puolestasi? Keksii jonkun yllättävän ratkaisun?
Mä veikkaan, et ainoa ratkaisu on opetella puhumaan ongelmista ja selvittämään ne ihan itse.
Jos poika on omapäinen, niinkuin kirjoitit niin teille on tulossa enemmänkin ongelmia asian suhteen jatkossa.
...ottaa itseäsi hieman niskasta kiinni. Kuulostat olevan aika pahasti nyrkin ja hellan välissä.
vähän ylöspäin,me vasta puitiin näitä asioita...otsikko..juttelin.Kommunikointitaidoista sen verran,että minä nimenomaan olen se perheessä joka kuuntelee ja keskustelee asioista huutamatta.Poika ja isä vaan huutavat toisilleen.
taas ihan aiheeton kommentti,koska et tunne laisinkaan minua.Olen yrittänyt tässä tilanteessa pysyä puolueettomana,koska tiedän että asialla on aina kaksi puolta.
Odotin saavani kohtalotovereilta kommentteja.Yhdeltä sainkin,siksi että on jo helpottava tietää ettei ole yksin ongelmiensa kanssa.Vaikka asiat ei aina tällä palstalla tulekaan ratkaistúiksi,niin on jo helpotus kun voi kertoa ja vaihtaa ajatuksia toisten kanssa.Siinä samalla työstää sitä asiaa omassa päässään ja katsoo eri vinkkelistä,kuin ite murehtiessaan.Eikö tämä ole juuri sitä varten että täällä keskustellaan asioista,vai pitääkö täällä sitoutua myös ratkomaan ne?Eihän kaikki asiat parane kuin ajastaan,ja jotkut ei koskaan sittenkään.Hienoa se on jos joku saa huolensa pois kokonaan täällä kirjoittaessaan,mutta olet naiivi itse jos luulet aina niin käyvän.Tässä hieman näytettä kommunikointitaidoistani.
Minulla ei ole kokemusta vastaavasta asiasta, oma poikani on vasta vähän yli vuoden ikäinen, huokaus. Pistän kuitenkin pari riviä.
Tuo kuulostaa äärimmäisen huonolta asetelmalta, että isä valmentaa poikaansa ja kaikki heidän kommunikaationsa on negatiivista. Ja pisti silmään tuo, että peliajan ulkopuolella ei isällä ole aikaa pojalleen. Pojan näkövinkkelistä voisi luulla, että hän kelpaa tai on olemassa isälleen vain, jos pelaa.
Omapäisyydestä. Kuulostaa pelkästään terveeltä, että poika laittaa hanttiin kaikenmaailman vaatimusten ristitulessa,ja kun oma isä nolaa pelikaverien silmien edessä. Enemmin pitäisi olla huolissaan, jos ei näin tekisi. Kuulostaa, että pojallasi on valtavat, ristiriitaiset paineet lapsen hartioillaan.
Jos olisin itse äitinä tilanteessasi, ensitöikseni yrittäisin vaihtaa pojan toisen hlön valmennettavaksi. Ja jutella pojan isän kanssa kahden kesken tämän käyttäytymisen motiiveista.
Tilanne on tässä viime päivien saatossa kehittynyt parempaaan suuntaan.Itse asiassa olen mennen tullen huomautellut edellä mainitsemistasi asioista jo jonkin aikaa.Ilmeisesti siitä on ollut apua,koska nurinaa ei ainakaan kotona ole viimepäivinä kuulunut.
Joko sitten mieheni on tajunnut hurjat vaatimuksensa(vaikka hyvää on tarkoittanutkin)taikka sitten poika on vähän alkanut ajatella toisiakin.Huonolla käytöksellä haittaa toistenkin harrastusaikaa.Siirtämistä toisen valmennukseen ei voida edes pitää vaihtoehtona,sillä täällä ei ole vaihtoehtoja.Ainoa konsti olisi siirtyminen nuorempiin,mikä ei taitavan pojan motiiveja vastaisi.Vanhempiin taas ei kannata,koska negatiivinen palaute tuskin tuntuisi kohtuulliselta taitojen vuoksi.Mieheni valmentaminen taas helpottaa harrastuksen kuluissa,saamme halvennusta,kun isä valmentaa.Toivottavasti tilanne olisi näin hyvä jatkossakin.Olen jopa käynyt tässä välissä seuraamassa joitakin matseja ja ihan kivaa on ollut.Piirin päällikkökin oli huomauttanut joukkuetta sellaiseksi,jossa pelaamisen ilo näkyy.Ei siis voi moittia ihan valmentajiakaan pelkästään.
Onko isä tyhmä vai typerä? Ei pelaa poika enää aikuisena tosissaan noita lajeja niin kuin taitaa isä haluta. Toteuttaa sitä omaa unelmaa lapsensa kautta. Väärät keinot käytössä.
Veikkaan että ei ole itse koskaan pelannut tai sitten on ollu sellanen keskitason koheltaja jolla on jäänyt jotain hampaankoloon.
Se on vaan niin että poika väsyy henkisesti koko touhuun ennen kuin on 20 v. lasissa ja sitten ei isäkään voi enää pakottaa pelaamaan. Eli se siitä ja hyvistä isän ja pojan väleistä.