Hain erään ystäväni kanssa, Hänen lastaan Hintaan seurakunnan päivähoidosta, ja jäin suustani kiinni erään äidin kanssa, joka oli ohjaajia.
Hän kertoi, että päivällä oli tapahtunut jotain, jossa jouduttiin ojentamaan alle koulu- ikäistä lapsia, ja mukana oli niin ”uskota osattomia” ja VL lapsia, myös ohjaajia.
He olivat käskeneet pyytää anteeksi muilta kerholaisilta, käytännössä kaikkien osalta, muut olivat pyytäneen ohjeen mukaan, mutta VL lapset olivat vetäytyneet omiinsa ja ALLE 5 VFUOTIAAT SAANANNEET TOISLLE SYNNIT ANTEEKIS, KÄDET YLHÄÄLLÄ – Jeesuksen nimeen ja vereen. VL ohjaajat olivat hyväksyneet menettelyn.
Muut hoitajat hieman pahekuivat tilannetta.
Sain seurata yhden tapauksen myös, kun valkeaan kukkaishameeseen sonnustautunut tyttö siunailee siinä kun Heikki Saari parhaillaan toista saman ikäistä, käsi pystyssä kun Hitlerillä??? Varsinasta suuresta synninpäästöstä oli kuulemma kulunut jo vartti.
Voiko todella pimeys olla näin pitkällä, täysin tietämättömät, muutama vuosi sitten kävelemään oppineet hoitavat taivasosuuksia kavereille. On paukut SRK;lla lopussa.
Miten johonkin seurakuntaan on päässyt antikristus näin syvälle.
Kysyn vaan?
Hän kertoi, että päivällä oli tapahtunut jotain, jossa jouduttiin ojentamaan alle koulu- ikäistä lapsia, ja mukana oli niin ”uskota osattomia” ja VL lapsia, myös ohjaajia.
He olivat käskeneet pyytää anteeksi muilta kerholaisilta, käytännössä kaikkien osalta, muut olivat pyytäneen ohjeen mukaan, mutta VL lapset olivat vetäytyneet omiinsa ja ALLE 5 VFUOTIAAT SAANANNEET TOISLLE SYNNIT ANTEEKIS, KÄDET YLHÄÄLLÄ – Jeesuksen nimeen ja vereen. VL ohjaajat olivat hyväksyneet menettelyn.
Muut hoitajat hieman pahekuivat tilannetta.
Sain seurata yhden tapauksen myös, kun valkeaan kukkaishameeseen sonnustautunut tyttö siunailee siinä kun Heikki Saari parhaillaan toista saman ikäistä, käsi pystyssä kun Hitlerillä??? Varsinasta suuresta synninpäästöstä oli kuulemma kulunut jo vartti.
Voiko todella pimeys olla näin pitkällä, täysin tietämättömät, muutama vuosi sitten kävelemään oppineet hoitavat taivasosuuksia kavereille. On paukut SRK;lla lopussa.
Miten johonkin seurakuntaan on päässyt antikristus näin syvälle.
Kysyn vaan?
Vastaukset 80
Vanhimmat
Minä olen sattumalta tuon saman päiväkodin asiakkaita. Kertoisitko lisää? Mm. kuka tädeistä keskusteli kanssasi asiasta? Mihin aikaan olit tänään paikalla?
jos vaikka tuo kirjoittaja on ihka oikeasti sen päiviksen asiakkaita. Haluaa vain saada sen tädin hampaisiinsa.
Olen ihka oikeasti sen päiviksen asiakas. Ja kyllä toiseenkin arvioon. Haluan tietää, kuka heistä suhtautuu lapsiin tuolla tavoin. Nopeimmin asia selviää, jos Kempelainen kertoo nyt, mutta selviää se juhannuksen jälkeenkin!
Mitä kirjoitat Kempelainen? Onko sinusta paha, että lapset siunaavat toisiaan ? Ei pitäisi olla? Mitä sinä höpiset Heikki Saaresta tässä asiassa, oletko edes tuntenut häntä koskaan? Jumalan valtakunta on lasten ja lasten kaltaisten valtakunta.
Lapset uskovat parhaimmillaan kuin Jumalan valtakunnassa opetetaan.Viisi vuotias ei kuitenkaan välttämättä ymmärrä erottaa kodin ulkopuolella olevaa elämää ja sen tapoja. Tarkoitan sitä, että noinkin pieni lapsi ei ymmärrä kodista poikkeavaa käytäntöä.Lapsi menettelee niinkuin on tottunut kotona ja näitten uskovaisten tuttujen perheiden lasten kanssa uskovaisille totuttuun anteeksiantamukseen Jeesuksen nimessä ja veressä.Mitähän sinä Kempelainen olisit tuumannut, jos nämä pienet tytöt olisivat saarnanneet sinullekin synnit anteeksi ? Olisiko se vaikuttanut Hitlerin meiningiltä ?
Omien lapsieni kanssa olen kokenut niin, että he ollessaan päiväkoti-ikäisiä antoivat kaikille pyytäjille Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi.He eivät osanneet pitää rajaisia siitä halusi joku niin uskoa. Lapsen anteeksiantamus on yhtä pätevä, kuin aikuisenkin , joten sitä ei pidä väheksyä , se on vain kiinni sen vastaanottajasta.
tavallisenkin anteeksi, kun on rikkonut toista vastaan.
Missä menee raja, milloin on hyvä pyytää siunausta ja milloin anteeksi?
kuin ihmiset ilman lahkorituaaleja
"nimessä ja veressä, nimessä ja veressä" = vanhoillislestadiolaisten papukaijalaulantaa, kun on itse sijoitettu itsensä Jumalan paikalle syntien ainoaksi anteeksiantajaksi ja nyökitään synnit anteeksi toinen toisillensa.
Voi tuota omavanhurskautta ja harhan suuruutta!
olet oikeassa, näin on hyvä neuvoa .Vaikea vastata anteeksi-siunaus asetelmaasi, miten se käytännössä toimii.Uskon kyllä itse siihen , että lapsi elää samasta evankeliumista mistä aikuinenkin.
Anteeksi pyytäminen -ja antaminen ei saa olla kuitenkaan lasta syyllistävää ja tuomitsevaa , vaan rakkaudella oikean ja väärän rajojen neuvomista. Pientä lasta on hyvä siunata evankeliumilla ennen nukkumaan menoa iltarukouksen jälkeen , se luo turvallisuutta ja samalla se välittää sanomaa rakastavasta Lasten Ystävästä.
Mutta,,,,,hoitajana puuttuisin jos joku omaa kotiuskoaan tulisi saarnaamaan,saattaa olla myös muslimi lpsia samassa hoidossa.
80-luvulla kaikkii päiväkoteihin ainakin Lahdessa,jaettiin kiertokirje johtajille jossa kehottettiin seuraamaaan lestaperheiden lapsia.Kyse oli inestistä,luin kyseisen kirjeen ja eräässä pinessä päiväkodissa 3-v tyttö tyydytti itsensä uneen päikkäreille.Tyttö kertoi että 'isi nukuttaa näin',,,,
vieläkö tätä todella tapahtuu,itse olen jo eläkkeellä,ja se oli aivan kamalaa aikaa seurata läheltä.Mineä en viitsi kertoa vaikka täällä näyttää yksityisyyttä loukattavan röyhkeästi!!!!
Eikös noin päinvastoin anneta anteeksi juuri Jeesuksen nimessä ja Jumalan rakkauden tähden, ei omasta itsestä peräisin olevan armahtavaisuuden tähden?
1. Kor. 1:18 Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
"Kieltämättä helluntailiikkeessä on esiintynyt piirteitä, joita ei hyvällä tahdollakaan voi pitää myönteisinä. Herätysliike on kuin tulviva joki, joka tempaisee mukaansa monenlaista roinaa. Joskus hulluus on kielteisessä merkityksessään sekoittunut raikkaista alkulähteistä kumpuavaan virtaan."
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=5231&Itemid=173
Pysy asiassa, nyt puhuttiin Oulun päiväkodista.
Siellä on tapahtunut nuorten hoitamisiakin, siihen aikaan kun hoitokokoukset olivat siunauksellisia.
Nuoret joutuivat tekemään parannusta kososlaisesta hengestä, kun pojat olivat kyläilleet liian myöhään tyttöjen luona.
Nuoret hoidettiin ulos vl-uskosta.
että nuorille kävi niin.
Toivottavasti ovat nähneet asian niin, että uloshoito olikin siunauksellista.
Toivon, että he eivät saaneet traumoja vaan kokivat, että Jumala oli heidän kanssaan ja olisi yhä.
Kaikea hyvää silloisille nuorille.
SRK-johtajan entinen työmaa, hyvin oppi on mennyt perille?
..juhannuksen kunniaksi etanolipitoista. Älä ota enää huomenna tai ota vain.
Kiitos Jeesus, että suojelet kyseiset sanansaattajat omanasi.
Henkeä älkää sammuttako.
ALLE 5 VFUOTIAAT SAANANNEET TOISLLE SYNNIT ANTEEKIS, KÄDET YLHÄÄLLÄ – Jeesuksen
-Tätähän se on kun lapsia aivopestään lapsesta asti. Vanhempien vakaumuksen suorittaminen ei kuulu lapselle. Aikuisena on hankalaa muodostaa omia käsityksiä asioista, kun on lapsesta asti aivopesty! Voi kuinka onnellinen olenkaan, ettei omat vanhempani tuputtaneet minulle koskaan uskontoa.
nim " tätähän se on" luterilaisessa ristiäistilaisuudessa? Silloin lupaamme vanhenpina ja kummeina antaa kastetulle lapselle kristillistä kasvatusta ja huolehtia hänen hengellisestä elämästään. Moni valehtelee papille tässä tilaisuudessa, kun monella ei ole aikomustakaan tähän.
Uskoisin niin, että jokainen vanhenpi kasvattaa lapsiaan aika pitkälle oman näkemyksensä ja vakaumuksensa pohjalta.Esim harva ateisti kasvattaa lapsiaan kristillisellä kasvatuksella ja esim. helluntailainen tuskin kasvattaa luterilaisen näkökulman mukaisesti. Eikö vain ?
"Moni valehtelee papille tässä tilaisuudessa, kun monella ei ole aikomustakaan tähän."
"Valheesta", ja oikeastaan tyytyväinen ettei lapsemme vl-kummilla ole isompaa mielenkiintoa lastamme kohtaan.
Ihmisenä hän on erittäin kiva, ja siinä vaiheessa kun häntä kummiksi toivoimme, emme tienneet tästä vl-opista hölkäsen pöläystä.
Ei mihenikään arvannut, että voisi olla muunkinlaista uskoa kuin vain vl-opin mukainen usko. Sillä hän oli luullut mahdollisuutensa menneen uskomiseen, kun ei koskaan halunut uskoa vl-tavalla. Ja ei edes halinut koska piti Jumalaa julmana:( Oli siis saannut täysin vääränlaisen kuvan vl-liikkeessä Jumalasta.
Mutta nyt emme enään antaisikaan viedä lapsille vl-opin mukaista uskoa ainakaan pelkästään. Lapsille on hyvä, että he kulkevat erilaisissa paikoissa kuulemassa Jumalasta, niin heille ei muodostu sitä yhtä "ainoaa totuutta" jo lapsena, sillä lapsi ei ymmärrä vielä asioista.
Emmalia antanut lapsillesi mahdollisuuden käydä vl pyhäkoulussa, päiväkerhossa ja seuroissa, kun et halua antaa vain yhtä mallia uskosta. Vai...tökkääkö se uskontojen tutustumisreissu meikäläiste kohdalla. Yleensä näin se menee teillä kaikkiruokaisilla...Jos se " tyytyväisyys" vl- kummia kohtaan johtuu samoista syistä, tuskinpa lapsi voi olla niin mielenkiinnoton.
Sillointällöin vl-isovanhempinen kassan vl-seura tilaiuuksissa. Mutta sen lisäksi heille on tarjottava muuta.
Meillä kotona ei mitään uskoa tuputeta, kysyville lapsille vastaan rehellisesti miten ajatellaan. Ja nytkin olimme juuri hautajaisissa joita pidin oikeinkin lapsille sopivana, siellä oli todella rakkaudellista puhetta Jumalasta.
Mihin sinä viittaat, kun puhut Luterilaista kastajaisista. Missä kohti Raamattua se oikein löytyy.
Kuka lupaa kuka ei, Vannoihan ”luterilaiset paitkin ” valan, vaikka sen juuri Jeesus kieltää selkeästi, useammassa kohdassa, joten se Lutherista.
Tämä on Roomalaiskatollista pakana meininkiä, jota ei löydy Raamatusta, kuten kummit, se on Ihmisten keksintö. Pirulle voi luvata mitä haluaa, Hänelle kyllä kelpaa.
””Moni valehtelee papille tässä tilaisuudessa, kun monella ei ole aikomustakaan tähän. ”” Niin Pappi valehtelee ensin, siihen retkuun ei kristitty mene.
””helluntailainen tuskin kasvattaa luterilaisen näkökulman mukaisesti. Eikö vain ?” Kyllä vaan, joten miten se oli se vauvakaste, taitaa uupua kokonaan Raamatusta, joten silleen.
Hienoa Emmalia, että annat lapsille Isovanhemmat, Heille se on suuri juttu. Mutta sitoa heitä ei todella saa, kuten sanoit.
Sinunlaisia pitäisi olla enemmän.
kaikessa kansassa on vrmaan lapsiakin, eikö ? Olin tänään muuten kotikirkkoni lut. kastetilaisuudessa, jossa kastettiin kolme aikuista, kun heitä ei oltu kastettu lapsena.
Mutta miten se oikein meni Mat. 28;18 > Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: APT 8;36 > "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?" 37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "MINÄ USKON, ETTÄ JEESUS KRISTUS ON JUMALAN POIKA!
Vasta sitten Filippus kastoi> 38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.
Miten tämä on mahdollista Lut. kirkossa, jos lapsi ei osaa vielä edes puhua.
””Olin tänään muuten kotikirkkoni lut. kastetilaisuudessa, jossa kastettiin kolme aikuista, kun heitä ei oltu kastettu lapsena.”” Olet todistamassa todella Jumalan suurta kunniaa, He hakeutuivat kasteelle vasta tultuaan uskoon, Raamatun mukaan.
Mutta kaset on oikein tehtynä aina upotuskaste, jonka Raamattu tuntee, vettä roiksuttamalla, eikä suitsukkeita suitsuttamalla löydy Jumalan Vltakuntaa.
hallelujaa.
piispat koolle ja kaikki syöpäläiset pihalle -johan lähtee
ollut sinuun yhteyksissä? Tiedät varmaan mitä tapausta tarkoitan... Ettei vain olisi kyseessä samanlainen tapaus. Ihmetyttää miten juuri sinun kohdallesi sattuu kaikki samantyyliset tapukset?!
kysymys osaltani, sillä en juuri kommentoinut, puhuimme muusta. Ainoa kommentti Häneltä oli pään puistelu. Missään tapauksessa en julkaise Hänen nimeään, se olisi naivia.
Jos ihmettelet kyseenalistamista, ota selvää, ole hyvä. Samoin ihmettelet, miksi minulle tapahtuu juuri näin. Olen Kristitty, jossa on Pyhä Henki, ja Jeesus sanoo sen selvästi; 1 Moos 4;7 > Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa." < Eli minun tulee hallita syntiä, ja pitää se kurissa, kuten Kaninkin. Samoin UT kertoo Roosmaiskirjeen 3 luvussa 20 jae> Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on. > Sentähden ettei yksikään liha taida lain töiden kautta hänen edessänsä vanhurskautetuksi tulla; sillä lain kautta synnin tunto tulee. <
Joten oliko minulla pitänyt tulla synnintunto näistä VL lapsista ja ohjaajista, kun He pelileivät synnin anteeksi antaumuksen kassa, ei, AINOSTAAN TUNNISTAA SE.
Joten kenellä korvat, se kuulkoot, kenellä silmät, se nähkööt.
sinun raportoimassa tapauksessa. Voipi sanoa että mikään siinä ei pidä paikkaansa. Miten viitsit valehdella ja keksiä vilä ihmeellisiä lisätarinoita. Mitä sinä saat tällaisista jutuista.
Paikalla et sinä ollut, koska ystäväni et ole sinä, 100 varmasti, etkä hoitotäti, muita ei ollut lasten lisäkäksi.
Mistä sinä teidät tapauksen SILMIN- NÄKIJÄNÄ, ja että oli kymysksessä juuri siitä tapahtumasta, josta kirjoitin, oli se tapaus, josta sinä kirjoitit.
Oli muuten hyvä, että näit tapahtuman, eikö vaan, tuliko Hitler mieleen?
sitä,mitä seuraa siitä kun kertoo valheita. Kukaan vlälapsi ei käyttäydy kertomallasi tavalla, varsinkaan sellaisissa paikoissa mistä kerrot. Muista että tuollaisesta parjaamisesta on sinulle seuraamuksia ennemmin tai myöhemmin.
Taidat olla kelmienkerhon jäsenistöä? :)
Joten kuka se valehtelija on, se olet sinä syyttämällä minua valheesta. Kirjoita postiini, niin annan kummaani nimen kenen kanssa lasta haimme, saat lisää todisteita. Onko hankala niellä antikristus seurakunnan satoa.
””Kukaan vlälapsi ei käyttäydy kertomallasi tavalla, varsinkaan sellaisissa paikoissa mistä kerrot.”” Haloo, ei ole ainoa kerta kun asian näin totesin, kerroinhan, että joukko siirtyi omiinsa ja sitten alkoi tämä Hitler siunaaminen, kamalaa, ja VL hoitotäti oli todistamissa. Olet aika vekkuli, kun tiedät tämänkin, ehkä olet se hiukset hoitamaton hoitotäti?
”” Muista että tuollaisesta parjaamisesta on sinulle seuraamuksia ennemmin tai myöhemmin.”” Anna tulla vaan, kukaan muu ei syytä kun antikristus, SRK ketään ihmistä.
Taidat olla kelmienkerhon jäsenistöä? :) Mikä se on ?
ymmärtämään jotakin anteeksi saarnaamisesta?
Luulen, että he vain matkivat niitä aikuisten tekoja,joita ovat nähneet seurakuntansa tilaisuuksissa.
Voiko 4-vuotias ymmärtää, mitä anteeksipyyntö ja anteeksi antaminen todella tarkoittaa?
Mitä sanoisivat lasten vanhemmat, jos vl-lapsien tilalla olisikin ollut muslimilapsia tai jehovan todistajia tai helluntailaisia tai juutalaisia ja saarnaaminen olisikin tapahtunut heidän uskontojensa ehdoilla? Entä jos olisikin ollut katolinen lapsi ja olisikin pitänyt suorittaa rippi? En kylläkään tiedä minkä ikäisenä katoliset käyvät ripittäytymässä.
Miksi vl-alueilla ei ole vl-lahkolaisilla omia päiväkoteja? Tai kouluja kuten esim. Steiner-tyypeilla?
Kaikki olisi paljon yksinkertaisempaa puolin ja toisin jos olisi selvä jako päiväkodeissa ja kouluissa. Vl-lahkolaiset vain järjestäisivät omat päiväkotinsa ja koulunsa, sitten ei tarvitse tapella siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, ja aivopesu voisi alkaa jo päiväkodeista lähtien. Varmaankin silloin olisi helpompaa pitää lauman lampaat kurissa ja herran nuhteessa ja vl-lahkon hylkääjiä olisi paljon vähemmän. Opettaisitte vain niitä asioita, joita uskovat tarvitsevat ja kaikki muu tieto joutaisi hyllylle.
Kannattaa harkita.
Tietysti se tulisi kalliimmaksi perheille, mutta täten saisitte myöskin työssä käyvät naiset paremmin jäämään kotiin ja käyttäytymään muutenkin uskovan naisen tavoin. Paljon helpompaa puolin ja toisin.
suoraan sieltä ja syvältä, poikittainki nuo sun katkeroituneet juttus
””ymmärtämään jotakin anteeksi saarnaamisesta?”” Miten He sen ymmärtää, koska sitä ei ymmärrä edes Hautamäki, eikä Vottonen, koska jakavat anteeksiantoa pelkillä kätten- nosto juttujen mukaan, mitä jos siellä onkin mukana vaikka Pyhän Hengen pilkkaaja, taitaa jäädä Jeesuksen sovitustyö kokonaan huomioimatta.
Kukaan ihminen ei pysty antamaan lähimmäiselle syntejä anteeksi, siihen ei ole Raamatun mukaan mahdollisuutta. 1 Joh 2;2 > Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman. <
””Luulen, että he vain matkivat niitä aikuisten tekoja,joita ovat nähneet seurakuntansa tilaisuuksissa. ”” Matkimista ja mantraahan se on kautta linjan.
”Mitä sanoisivat lasten vanhemmat, jos vl-lapsien tilalla olisikin ollut muslimilapsia tai jehovan todistajia tai helluntailaisia tai juutalaisia ja saarnaaminen olisikin tapahtunut heidän uskontojensa ehdoilla? Entä jos olisikin ollut katolinen lapsi ja olisikin pitänyt suorittaa rippi? En kylläkään tiedä minkä ikäisenä katoliset käyvät ripittäytymässä. ”” Miksi piti olla jokin kaava, jos kysymyksessä on keksiväinen anteeksianatominen, miten poikkeaa se juutalaisella, miten helluntailaisilla, miten Jehovan todistajilla, he menevät ja sanovat – anna anteeksi, rikoin sinua kohtaan. Tämä sopii mielle kailille, mutta ei VL;ille, miksi, koska heitä ohjaa joku muu kun Jeeus.
””Miksi vl-alueilla ei ole vl-lahkolaisilla omia päiväkoteja? Tai kouluja kuten esim. Steiner-tyypeilla?”” Kyllä heillä on, mutta he pyrkivät ”miehittämään” kaiken mitä on saatavilla, omiin tarkoitusperiinsä.
””Kaikki olisi paljon yksinkertaisempaa puolin ja toisin jos olisi selvä jako päiväkodeissa ja kouluissa. Vl-lahkolaiset vain järjestäisivät omat päiväkotinsa ja koulunsa, sitten ei tarvitse tapella siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, ja aivopesu voisi alkaa jo päiväkodeista lähtien. Varmaankin silloin olisi helpompaa pitää lauman lampaat kurissa ja herran nuhteessa ja vl-lahkon hylkääjiä olisi paljon vähemmän. Opettaisitte vain niitä asioita, joita uskovat tarvitsevat ja kaikki muu tieto joutaisi hyllylle. ”” Meillähän on Suomen Laki, joka on niin koulun, kun päiväkodinkin osalta asetuksella tarkennettu, mutta miten VL siihen suhtautuu, purnaa kaikesta, milloin Tv, milloin urheilua, milloin mitäkin, He eivät KOKSAAN KUNNIOITA ESIVALTAA VAIN SRK;TA. Tarkennan, ei koske kaikkia heitä.
””Tietysti se tulisi kalliimmaksi perheille, mutta täten saisitte myöskin työssä käyvät naiset paremmin jäämään kotiin ja käyttäytymään muutenkin uskovan naisen tavoin. Paljon helpompaa puolin ja toisin.”” Amen.
Rauhaa sinulle Wariska
""ymmärtämään jotakin anteeksi saarnaamisesta?"" Miten He sen ymmärtää, koska sitä ei ymmärrä edes XX, eikä XX, koska jakavat anteeksiantoa pelkillä kätten- nosto juttujen mukaan..""
""Kukaan ihminen ei pysty antamaan lähimmäiselle syntejä anteeksi, siihen ei ole Raamatun mukaan mahdollisuutta. 1 Joh 2;2 > Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman.""
Yllä oleviin palautetta:
Kun huomioidaan, että pieni lapsi on taivaskelpoinen ilman mitään ihmisten tekoja, sitä asiaa vasten tarkasteltuna on helpompi ymmärtää myös anteeksiantamuksen merkitys.
Kun ("pieni")lapsi teke jonkun rikkomuksen ja hän saa/antaa sen anteeksi, niin anteeksianto on hänen kohdallaan sekä taivaallinen että ajallinen. Lapsen ymmärrys/tieto on se "raja", jossa vastuu lapsen uskosta siirtyy "kaksiosaiseen" uskoon. Tätä rajaa ei voi tarkasti tietää kukaan muu kuin Jumala, sillä Hän on erehtymätön tuomari.
Siten meillä on keskustelussa kaikki pohja pois, kun keskustellaan lasten suusta tulleista päiväkoti-kertomuksista.
Aikuisella, joilla usko on omakohtaista (Pyhähenki ja omatunto vs. oma ymmärrys, oma pelastusoppi jne..) anteeksianto on myös kaksiosainen, eli "lihallinen" ja "hengellinen". Tämä lihallinen anteeksipyyntö merkitsee katumusta vaikkapa naapurin ikkunan rikkomisesta. Asia hoituu korvaamalla ikkuna. Tämä korvaus on anteeksipyyntö. Korvaushan on tunnustus virheestä ja katumus, sekä asian saattaminen kuntoon. (esimerkki kärjistetty erojen selvittämiseksi)
Hengellinen anteeksianto on katumusta synnistä. Rikkomuksen kohteena on Jumala. Siten uskovaista kohtaan tehty rikkomus on samalla rikkomus Jumalaa kohtaan. Synnit ovat myös usein sellaisia, ettei niitä ihminen kykene välttämään. (vaikkapa ahneus..)
Näillä on myös se ero, että Hengen hallitsemien ihmisten anteeksianto sisältää taivaallisen voiman.
Otit esille nämä "jakavat anteeksiantoa pelkillä kätten- nosto juttujen mukaan.." -asiat!
Näissä anteeksianto on nimenomaan HENGELLINEN! Selvyyden vuoksi, vaikkapa kuolinvuoteella Pyhänhengen kautta anteeksisaadut synnit ovat todella kaikki anteeksiannetut. Koska hallitsijana on silloin HENKI, ei lihan synneillä ole valtaa estää Hengen anteeksiantoa. Siten vaikkapa kuolinvuoteella tunnustettu ja Pyhänhengen kautta anteeksi saatu murhan synti on silloin anteeksiannettu! Tämä Pyhänhengen julistus on jätetty opetuslapsille maanpäälle!
Tätä anteeksiantoa ei kyllä P:ele hyväksy, mutta Jeesus on P:n voittanut, joten P:llä ei ole valtaa!
Tulee helposti mieleen, että tuolla asialla voisi keinotella. Se ei kuitenkaan onnistu, sillä Jeesus muistutti, "jos muistat, että sinulla on jotain veljeäsi vastaan niin jätä uhri ja sovi veljesi.." Siis Jeesus, jolla on valta päästää ihminen synneistä, ei hyväksy vilpillistä synninpäästöä. Toisin sanoen saarnaaja kyllä kylvää evankeliumia laitoja myöten, mutta se menee kasvamattomalle maaperälle. Anteeksiantamuksen voima on siten HENGESSÄ, eikä käden heilutuksessa. Käden noston merkitys on toisenlainen, eikä käden nosto tai nostamatta jättäminen vaikuta anteeksiantamuksen sisältöön.
Jos kysyn asiallisesti, niin syytät minua katkeraksi. Mikset vastaa asiallisesti takaisin?
Miksi aina syytetään katkeraksi, jos yrittää asiallisesti kommentoida?
Minulla kun ei ole mitään syytä katkeruuteen. Lapseni kun eivät joudu koskaan olemaan päiväkodissa, jossa olisi vl-hoitajia. Lapseni kun eivät ole koskaan olleet päiväkodissa vaan olen hoitanut heidät itse tai hankkinut heille oman hoitajan. Valitettavasti he kyllä joutuivat olemaan koulussa, jossa oli vl-opettajia, mutta sieltäkin he selvisivät kutakuinkin järkevinä kansalaisina ulos maailmaa valloittamaan.
Ehkäpä olet itsekkin pohtinut näitä asioita ja pelästyit nyt kun minä ne sanoiksi kirjoitin.
jonka mukaan vain vanhoillislestadiolainen voi antaa synnit anteeksi - Jumala ei siihen pysty - kulkee vl-herätysliikkeessä isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle.
Niinpä vl-lapset vilkuttelevat hiekkalaatikolla syntejä anteeksi ja tuomitsevat leikkikavereitaan tulimereen, jos nämä eivät ole vl-lahkon jäseniä. Eikö pienten viattomien lasten harhaanjohtamisella ole mitään rajaa?!
Tiedän, että tällainen tapaus herättää tunteita puolin ja toisin. Kyseessä on kuitenkin aivan tavallinen vl-liikkeen lahkorituaali. Sinänsä nolo juttu SRK:n kannalta.
Nyt lienee niin, että ainakin osa vl-liikkeestä pyrkii mitätöimään koko tapauksen tyliin, "ei sitä koskaan tapahtunutkaan".
sairas ihminen voi verrata lapsia hitleriin!!! Toivottavasti tällä ei oo omia lapsia...
Vastaa noin, en verrannut lapsia Hitleriin, vaan heidän käden asentoaan.
kannattaa lukea tarkoin eikä vain kopioida muita vastaajia. He todella muistuttivat Hitleriä, käsi ”hunorissa”, väistäkö, että se on minun kasvatuksen tulos, vaan onko joidenkin sairaiden vahvempien tulos.
Jo muutaman kerran viestiketjussa mainittu vertaus on paikallaan, jotta fanaattisimmatkin keskustelijat ymmärtäisivät, miksi moinen toiminta ei kuulu päiväkotiin:
Jos kyseiset lapset olisivat olleet muslimeja ja saarnanneet Muhammadin ja Allahin nimeen, olisi asia noussut luultavasti paikallisuutiseksi. Se olisi näidenkin vl-hurskastelijoiden mukaan ollut jälleen sitä "islamin uhkaa", jolla ihmiset nykyään pelottelevat toisiaan joukkohysteriaan saakka. Kyseisten lasten poistamista päiväkotiryhmästä olisi vaadittu kovaan ääneen. Jos tarkkoja ollaan, ei kyseistä selkkausta olisi oikeastaan voinut tapahtua, koska etupäässä maahanmuuttajataustaisilla muslimilapsilla ei olisi ollut riittävää itsevarmuutta/röyhkeyttä tuputtaa vähemmistöasemassa olevaa uskontoaan muille.
Tosin ymmärrän kyllä, että tällaisia vertailuja on esim. keskustelun alkupuolella päitä vadille vaatineelta äidiltä turha odottaa, hänhän kun tietenkin edustaa uskoineen sitä ainoaa oikeaa totuutta. Niinpä niin...
Eikö tuolle lessujen hulluudelle löydy lääkettä.
Että jo lapsia kiusataan pienestä pitäen. Huh huh mitä porukkaa, siperiaan vaan kaikki hihhulit !
Näillä palstoilla pyörii aina näitä hieman juustoja.... Kyllä nuo provot pitäisi tajuta heti alkuunsa ja jättää vastaamatta ainakin tosimielellä näille. Kyllähän näille tietysti saa nauraa. Tämäkin tapaus näköjään vaan innostuu kun joku vaivautuu väittelemään. Että ota rennosti kenpeläinen!
Eikö lapset saisi toisiltaan syntejään anteeksi pyyttä,ketä vastaan ovat rikkoneet.Niin se vain lasten ja imeväisten kesken,sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen.Näin siis kirjoitukset.On hyvä että jo pieninä tulevat synnintuntoon,heillä on silloin mahdollisuus uudestisyntyä ja päästä sisälle todellisuuteen.Eikö täällä ole jo tarpeeksi lohkoja ja lahkoja,joiden saarnamiehet vanhemmistot pitävät ihmisiä kahleissa.Silloin ei voikaan koskaan kasvaa todelliseksi Jeesuksen seuraajaksi.Sinulle joka kirjoitit-heitä tuo puku pois jonka alla on saastaiset vaatteet.
Kysymys ei ollut pyytämisestä vaan antamisesta.
Niin se vain lasten ja imeväisten kesken,sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen.* Kerrotko missä yhteydessä.
On hyvä että jo pieninä tulevat synnintuntoon,heillä on silloin mahdollisuus uudestisyntyä ja päästä sisälle todellisuuteen.** Hieman tarkennusta, onko meidän saarnattava synnintuntoa Jota ei todella ole Uudessa Raamatussa, eikä King Jamesin Kirjassa, miksi meille pitää tulla synnin tunto, se on tuntea synti. valaise lisää. Vain SR saarnaa VÄÄRIN SYNNIN TUNTOA, MUUT EVANKELIUMIA.
Eikö täällä ole jo tarpeeksi lohkoja ja lahkoja,joiden saarnamiehet vanhemmistot pitävät ihmisiä kahleissa.Silloin ei voikaan koskaan kasvaa todelliseksi Jeesuksen seuraajaksi.Sinulle joka kirjoitit-heitä tuo puku pois jonka alla on saastaiset vaatteet.”” Miksi, enkö minä juuri erottanut ja tunnistanut synnin. Ja ajattelee, OLISIKI OIKEIN, ESIINTYÄ ALASTI LASTEN EDESSÄ???
Eikö asia ole niin että meille on myöskin annettu ymmärrys.Vähät välitän,missä alasti esiinnyt.Kun ihminen uudestisyntyy,silloin saa kaikki syntinsä anteeksi.Jumalan armosta saa Pyhn-Hengen lahjan,Jeesuksen Golgatalla tekemänsä työn tähden.Ihmisen oma ymmärrys ei voi käsittää kirjoituksia.Elikkä raamatun profetiat avautuvat vain Pyhän-Hengen kautta.Tätä sanotaan kilvoiteluksi.Vain harva koko maailmassa on lähtenyt tutkimaan näitä.Siitä syystä koska se vie aikaa ottaa niistä selvä.Ja kaikki sanat oikein käännetty.Meidän käännöksessämme v-38 on jo kirjanoppineiden valhekynä tehnyt työtään.Puhumattakaan viimeisestä käännöksestä,joka täytyy kantaa muovipussissa,koska vesi roiskuu!Mutta tiedän mitä maailmassa tulee tapahtumaan,koska nuo löytyvät kirjoituksista.Itse olen 40-vuotta tutkinut,miten voi käännynäinen ymmärtää?Mutta odotan karhun nousua.Lähi-idän sotaa,kotkan vetäytymistä Irakista,pakolaisten tuloa.Koska Suomi on ekana maailmassa kansojen seassa,jossa Herra alkaa toimia.Ottamassa pakolaiset vastaan.Raamatun viimeinen kirja v.90-jälkeen Kristuksen antaa ymmärtää-myös sana portto.Ts.koostuu lohkoista ja lahkoista.Raamattu yleensä vertaa meneillä olevaan,ei jälkeen tapahtumia.On siis lähdetty innokkaasti aikoinaan seuraamaan Jeesusta.Mutta maailman murheet,opetuksen puute,vie porttouteen.Niinkuin avioliitossa aluksi ollaan uskollisia-lopussa huoruus,vaikka yhdessä ollaankin.En haluaisi olla kenenkään papin,saarnamiehen,vanhemmiston housuissa.Jaakob sanoo kirjeessään-älkää kovin monet pyrkikö opettajiksi,sillä me tiedämme,että sitä kovemman tuomion me saamme.Odotan että karhu nousee,pakolaiset tulee,Herran vierailun luonani ja voitelun.Tästä ei kulu sitten kuin n.puoli vuotta,kun morsian lähtee pilviin ja tuuliin.Eli suurinpiirtein Johanneksen aika.Siitä alkaa viimeinen vuosiviikko ts.seitsenvuotis aika,jonka puolivälissä nousee antikristus ja alkaa merkata ihmisiä.Tekniikka on nyt jo valmiina,mutta aika ei kypsä.Minne joukkoon sinä kuulut?Sanoisin että vaikka tää on vienyt aikaa en sitä pois vaihtais.Näin lyhesti kirjoitusten mukaisesti menee tapahtumat!
Minua arvostellaan väärinkirjoituksesta, mutta sinulla on virheitä enemmän, kun oikein kirjoitusta? Mutta se siitä, mutta kun on asiaakin päin Prikkalaa.
””Kun ihminen uudestisyntyy,silloin saa kaikki syntinsä anteeksi.Jumalan armosta saa Pyhn-Hengen lahjan,Jeesuksen Golgatalla tekemänsä työn tähden. ”” Missähän se on kirjoitettu Raamatussa, ei missään, ja Se mitä US; saa on Voima ylhäältä, eli Pyhä Henki. Mitään synnit anteeksi ei ole ollenkaan kuvioissa, VL soopaa.
.Elikkä raamatun profetiat avautuvat vain Pyhän-Hengen kautta.Tätä sanotaan kilvoiteluksi.Vain harva koko maailmassa on lähtenyt tutkimaan näitä.Siitä syystä koska se vie aikaa ottaa niistä selvä.Ja kaikki sanat oikein käännetty.Meidän käännöksessämme v-38 on jo kirjanoppineiden valhekynä tehnyt työtään.* Millä kielellä sinä sitten tukit ja kenen PÄÄLLE JA VÄKEEN. Naurettavaa. Pane jokin Raamatun kohta, missä on mennyt pieleen, se auttaisi.
””Koska Suomi on ekana maailmassa kansojen seassa,jossa Herra alkaa toimia.Ottamassa pakolaiset vastaan.”” Hengitä veli hyvä, suomi on niitä viimeisiä, johon tuli usko, koska täällä on asuttu vasta muutamia satoja vuosia ja Herra on ollut maailman luomisesta asti. Missä sinä asut, tynnyrissäkö, suolla?
””Raamatun viimeinen kirja v.90-jälkeen”” Mikä kirja silloin kirjoitettiin, eli olisiko ollut kuitenkin jopa 150 v jKr?
Ts.koostuu lohkoista ja lahkoista.”” Tarkoitatko SRK;ta?
Ei, en enää jaksa lukea paatostasi, mitään järkeä siinä ei ole. Kannattaa ottaa lääkkeesi pian.
Toivottavasti kaikenlainen uskonnollinen hihhulointi kielletään koko maassa mahdollisimman pian. Ihmisille pitäisi tarjota sekoilun, ambivalenttiuden, ahdistuksen ja pelottelun sijaan oikeata tietoa asoista eikä pitää ihmisiä keskiajalla.
Ihan hirvittää mitä tuollainenkin tekee lasten pollalle. Ja vielä pahempaa tekee sitten siinä vaiheessa, kun joku heistä päättää ruveta opiskelemaan jotain, ja hoksaa, että hänelle on syötetty kontrollointisoopaa vauvasta saakka.
Se ei missään tapauksessa ole lapselle hyväksi kuvitella, että hänen teoillaan voisi olla joku merkitys sen suhteen, joutuuko kaveri tulimereen vai ei. Tulee kaikkivoipaisuuskäsityksiä ja ahdistusta.
Minun lapseni onneksi pääsee sellaiseen hoitoon, jossa on tieteellinen ja kulttuurinen sivistys vallalla.
muista:
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Salainen osakassopimus jakaa vallan Terveysrahastossa/1135232639353
13 Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia,
14 mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.
15 Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse."
16 Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä.
joten taidat ampua harhaan.
Matt. 18:20: "Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään."
on, uskovaisille tämmöinen on ihan ok, tavallinen ateisti opettaa lapsilleen suvaitsevaisuutta, jokainen saa uskoa mihin huvittaa. Uskovaisille pitäisi jumalan tai jonkun muun kopsauttaa päähän ajatus että on väärin tyrkyttää uskoa, vaikka lasten kautta.
jumalanvaltakunta on lasten kaltaisten. Jos kempeleläinenki jättäs sitä tieto puolta vähemmälle, ja lisäis sitä uskon puolta, ni saattas päästä pitemmälle omalla uskontaipaleellaan....
Siellä todella oli myös muita lapsia, valtaosa, eikö He ole Jumalan lapsia. Haloo?
Ihan varmasti olivat, mutta miten ne muut lapset nyt tähän liittyy. Oma kommenttini kohdistu nimim. kempeleläiseen, eikä missää määrin muihin lapsiin. Eikä ne muut lapset oo tainnu siellä juuri kohista tapahtuneesta, ellei kempeleläinen oo sitä niille isoksi tapahtumaksi tehny.
Maininta, jumalanvaltakunta on lasten kaltasten, ei ymmärtääkseni erotellu lapsia mitenkää vanhempien suuntausten mukaan, vaan maininta koski nimenomaan lapsia.
Kempeleläisellä tuntuu olevan halu pureutua nippeli TIETOUTEEN, millä kokee ylentävän omaa uskovaisuuttaan, tulee mieleen jotenki raamatustaki tuttu porukka, joita fariseuksiksi ja kirjanoppineiksi kutsuttiin. Varo liikaa tietämistä ja keskity enemmän lapsenkaltaseen uskoon. Tieto ei oo hyväksi sillon, jos sen tuntuu itse tiedostavan, että tietää liki kaiken. Sillon kannattaa olla varovainen, ettei itse itseään vahingossa vanhurskauta. Tuntuu aika paljon olevan kempeleläisellä havannointeja monenmoisista synneistä MUITTEN ihmisten tekemänä. Toki se taitaa olla kaikille selvää, että JOKAINEN ihminen lankeilee ja syntiin ajautuu, mutta niinkää moni ei sitä sormella osottele ja kovaan ääneen huutele, vaan asian voi hoitaa monella muullaki tapaa, ainaki, ellei omia tekoja pyri sillä esille tuomaan.
Kuulla anteeksipyyntöä ja antoa. Juuri nämä, niin VL-perheiden kuin ei VL-perheiden pienet lapset ovat uskon esikuvia meille kaikille.
Ei ole sanamuodoilla väliä. Lapset ovat olleet kaikki varmasti onnellisia ja tyytyväisiä elämään.. ja uskovaisia. Toisin kuin aikuiset, jotka pahentuivat tästä. Minne ovat unohtuneet Jeesuksen keskeisimmät opetukset lähimmäisenrakkaudesta. Missä on Isämeidän rukouksen sanat "Anna meille meidän syntimme anteeksi NIINKUIN mekin annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet"
Nämä lapset olivat Jumalan Valtakunta. Joka pahentuu heidän käytöksestä, pahentuu Jeesuksesta.
Ottakaamme siis opiksi kuinka lapset toimivat, heidän kaltainen on Taivasten valtakunta.
Mutta eihän suurin osa tän palstan kirjoittelijoista tunnekaan Raamattua.
Mutta sehän on tosi kuin vesi, että kaikki pienet lapset, olivatpa ne vl:iä tai ei, ovat taivaan perillisiä, Jumalan valtakunnan kansalaisia. Heillä on aito usko sydämellä. Mutta harvoilla aikuisista löytyy sitä aitoa, lapsen kaltaista uskoa.
Eli väännänpä rautalangasta mallin: Tämän palstan kirjoittelijat ovat arviolta n. 95%:sti ei-vl:iä. Ja heistä suurin osa ei tunne Raamatun totuuksia. Täällä kyllä rintaansa röyhistäen paatostavat ainaisia virsiään tietämättä Raamatusta juurikaan mitään eikä oikeasta uskostakaan. Ja yrittävät löytää tästä oikeasta uskosta jotain väärää panetellen konstilla tai toisella.
Näinhän oli Jeesuksenkin aikana. Uskosta osattomat ihmiset halusivat Jeesuksen "pään vadille". Eivät ymmärtäneet ja nähneet, että siinä on Jumalan Poika. Ette te tämän ajankaan ihmiset, jotka ulkopuolella Jumalan valtakunnan kuljette, näe sitä uskovaisten laumaa, niin kauan kun Jumala saa avata teidän silmät näkemään ja ymmärtämään, että siinähän se Jumalan valtakunta onkin. (Vielä näinkin ihmeellisesti käy. Jossain vaiheessa ovet katua vastaan suljetaan, ja sit ei enää kerkeä parannusta tehdä.)
Pienen selvennyksen nyt annoin.... :)
Vai malli rautalangasta? Mihin perustuu väitteesi 5% VL;iä ja muut 95%. Luuletko todella, että olette näin rakastettu lahko?
Suurempi toden- näköisyys on, että VL kirjoittajia on n 60- 65%, loput muita, mutta lukijoita on huomattavasti enemmän. vapaus koittaa pikkuhiljaa myös heille, on jo netti.
Ne jotka ”muista” kirjoitta tänne tuntevat Raamattua kymmenen kertaa paremmin kun VL. Heillä ei edes ole Raamattua, edes puhujilla, selkovikainen biblia vain. Milloin olet VL ihmisen nähnyt Raamattu kädessä, se on harvinaisuus.
Täällä kyllä rintaansa röyhistäen paatostavat ainaisia virsiään tietämättä Raamatusta juurikaan mitään eikä oikeasta uskostakaan. Ja yrittävät löytää tästä oikeasta uskosta jotain väärää panetellen konstilla tai toisella. ”” Jos näin Raamattua perustelet, oikea usko, vain me. et todella tiedä siitä mitään, kerro missä se sijaitsee kirjan sivuilla, että VL;t on vain oikeassa.
Näinhän oli Jeesuksenkin aikana.* Oliko Jeesuksen aikana Raamattua, sitten, miten se on?
””Uskosta osattomat ihmiset halusivat Jeesuksen "pään vadille". Eivät ymmärtäneet ja nähneet, että siinä on Jumalan Poika.”” Juutalaiset eivät todellakaan olleet uskota osattomia, heillä oli USKO JAHVEEN, SUUREMPI KUN SINULLA, MUTTA EI, KUN VL,ILLÄ JEEUSEEN. Olet erikoinen VL jos puhut uskosta Jeesukseen, silloin pitää jo olla kristitty, ei VL. Enpä ole ennen tavannut, VL ja puhuu Jeesuksesta? hallelujaa.
”” Ette te tämän ajankaan ihmiset, jotka ulkopuolella Jumalan valtakunnan kuljette, näe sitä uskovaisten laumaa, niin kauan kun Jumala saa avata teidän silmät näkemään ja ymmärtämään, että siinähän se Jumalan valtakunta onkin.”” Luuletko sinä olevasi jossain Jumalan Valtakunnassa, missä se on Raamatussa kerrottu, että se olisi Teillä?? Kerro paikka, kun tiedät?
(Vielä näinkin ihmeellisesti käy. Jossain vaiheessa ovet katua vastaan suljetaan, ja sit ei enää kerkeä parannusta tehdä.) ”” Mistä ne suljetaan RY;ltä, kerro tämäkin pakka.
Joten viis paikkaa pitää etsiä nyt siitä Raamatusta, biblia ei käy, joten soitto kaverille pian, ettet nolaa itseäsi.
””Pienen selvennyksen nyt annoin.... :)”” Ei kyllä ollut mikään selvitys, ei yhtään otantaa Raamatusta, muuta kun nimi.
En ole palstan aktiivi käyttäjä. Mutta olen tehnyt tutkimuksia kirjoittajista.
Olen ottanut viestiketjun ja laskenut montako aitoa VL viestiä ketjuissa on. Minä tunnen kyllä kaikki aidot kirjoittajat. 10% VL 90% ei VL.
Tarkastelu koostuu lähinnä näihin viikon suosituimpiin nousseisiin ketjuihin. Tässä ketjussa tämä epäsuhta ei ole niin dramaattinen.
Tämä ei kerro lukija määrien suhteita.
Olen hämmästynyt sinusta Kempelainen, kuinka voit erehtyä noin totaalisesti. Eikö sinun pitänyt olla jonkin sortin tutkija...
Lukija jakaumaa voi tutkia sillä tavalla kun katsoo sellaisten nimimerkkien vierailijoita, jotka kirjoittavat aktiivisesti VL-palstalle. Vierailijoiden profiilista on helppo päätellä nimimerkin vakaumus.
Yhtäkaikki VL;en kiinnostus tätä palstaa kohtaan on pohjimmiltaan nykyään olematon.
Lukija määrät muotoutuvat vain noin 100 aktiivikäyttäjästä jotka selailevat uudestaan ja uudestaan omia kijoituksia. Tämäkin joukko koostuu lähinnä VL;iin kriittisesti suhtautuvista.
Sekä Boostaus on tällä palstalla ennemmin sääntö kuin poikkeus.
Valitan, kun tuotin ehkä pettymyksen.
keski-ikäiset miehet ja naiset rukoilevat SYNTEJÄ ANTEEKSI jo 1-3 vuotiailta! ihan kuin lapset olisivat jotakin syntiä tehneet.
mutta että näinkin vielä.. 4 vuotias saarnaa syntejä anteeksi toiselta 4 vuotiaalta! nyt olen nähnyt ja kuullut kaiken!
AAMEN! KUNNIA JUMALALLE!
TEE PARANNUS SINÄKIN ! SYNNEISTÄSI; MENE ITSEESI JA TUTKI ITSEÄSI, ENNKUIN USKALLAT SANOA, ETTÄ KYSEESSÄ ON ANTIKRISTUS! TEE PARANNUS!*
*
Jos nämä olisivat vaiti, niin kivetkin huutaisivat!
Jeesus voi käyttää lapsiakin. Jotta sinä heräisit unesta, sinä uskonnollinen kuollut!
Jeesus haluaa tämän uskonnolisen kansa heräävän SYNNIN UNESTA!
EIVÄT HYVÄT TEOT NYT AUTA, EIKÄ SE ETTÄ HARRASTELET USKONTOA, TAI ETTÄ OOT ELÄNY HYVIN.
TEE PARANNUS SYNNEISTÄSI, USKO JEESUKSEN VERI ON VUOTANUT SINUNKI EDESTÄ RISTILLÄ; ETTET SYNTEINESI JOUDU KADOTUKSEEN
Ota armo vastaan, jotta pelastuisit ja saisit rauhan ja pelastusvarmuuden.
LAPSI KASTE, EI SUA PELASTA! VAAN YKSIN JEESUS!
ANNA LASTEN PUHUA JUMALASTA, ÄLÄ ESTÄ HEIDÄN KALTAISIAAN!
TÄSTÄ NÄKEE, MITÄ NÄIDEN VANHEMMAT TEKEVÄT KOTONAAN, PALVOVAT JEESUSTA!!
EIVÄTKÄ RYYPPÄÄ JA RÄLLÄÄ JA HUORAA! Kuten tämän päivän lapset matkivat jo nuorena omia vanhempiaan, kun ovat MORAALITTOMIA, VÄLINPITÄMÄTTÖMIÄ, KEVYTMIELISIÄ, ALKOHOLISTEJA JA HYVÄN VIHAMIEHÄ, JNE
Taidat puhua tuntemattomalle parannuksesta, ja jos tunnet, puhut menneen talven lumista.
””Jos nämä olisivat vaiti, niin kivetkin huutaisivat! * Mitä?
Jeesus voi käyttää lapsiakin. Jotta sinä heräisit unesta, sinä uskonnollinen kuollut! * Olin hereillä, sillä kävimme minun autolla paikalla.
Jeesus haluaa tämän uskonnolisen kansa heräävän SYNNIN UNESTA! * halleujaa.
EIVÄT HYVÄT TEOT NYT AUTA, EIKÄ SE ETTÄ HARRASTELET USKONTOA, TAI ETTÄ OOT ELÄNY HYVIN. ** Vai ei auta. Raamattu kyllä käskee tehdä hyviä tekoja, kuten tunnistaa synti ja hallita sitä. Mutta olen jättänyt kaiken Jeesuksen varaan.
TEE PARANNUS SYNNEISTÄSI, USKO JEESUKSEN VERI ON VUOTANUT SINUNKI EDESTÄ RISTILLÄ; ETTET SYNTEINESI JOUDU KADOTUKSEEN. *Olen kaiketi tiennyt sen ennen sinua.
Ota armo vastaan, jotta pelastuisit ja saisit rauhan ja pelastusvarmuuden.* Taidat toistaa asioita?
LAPSI KASTE, EI SUA PELASTA! VAAN YKSIN JEESUS! * Minut on kastettu aikaisena, upotuskasteella, uskovine kasteella ja olen Jeesuksen osalta samaa mieltä, opetan myös niin. Kiitos.
ANNA LASTEN PUHUA JUMALASTA, ÄLÄ ESTÄ HEIDÄN KALTAISIAAN!** Olenko vastaan väittänyt, mutta Jumalan pilkkaa väheksyn.
TÄSTÄ NÄKEE, MITÄ NÄIDEN VANHEMMAT TEKEVÄT KOTONAAN, PALVOVAT JEESUSTA!! ** Kun ovat VL;ä, Jeesus on tuttu heille vain veressä, muuten heidän Herra on Jumala, joka ei pelasta.
EIVÄTKÄ RYYPPÄÄ JA RÄLLÄÄ JA HUORAA! Kuten tämän päivän lapset matkivat jo nuorena omia vanhempiaan, kun ovat MORAALITTOMIA, VÄLINPITÄMÄTTÖMIÄ, KEVYTMIELISIÄ, ALKOHOLISTEJA JA HYVÄN VIHAMIEHÄ, JNE** Ryyppäävät ja rälläävät kyllä riittävästi, mutta kotona. Älä viitti. Ei kaikki muutkaan juuri niin tee.
Kuitenkaan en ymmärrä sinua, muuta kun sen että Jeesus on Herra.
Lue lisää linkin takaa !
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000014382172
sinulle ei raamattu aukea,ennenkuin nöyrryt parannukseen,sitten vasta tajuat,kuinka pahasti
olet loukannut Jumalan valtakuntaa,jonka pää
on Jeesus.Elikä sinä kirjoituksillasi loukkaat
Jumalaa.Näillä kirjoituksilla sinun tiesi johtaa
kadotukseen.
siihen perkeleen ja SRK:n yhteiseen oppiin, että pelkkä vl-herätysliike = Jumalan valtakunta?
uskon,sillä näinhän raamattu opettaa.Näihän raamattu opettaa.Ja kellä Pyhä Henki on kotiopettajana,hän
ymmärtää raatun opetukset.Sinä ilmeisesti tulkitset
raamattua oman mielesi mukaan,ota raamatusta vain
ne kohdat,mitkä tuntuu sinulle sopivan.
perkeleen lapsi.
tällaisen vastauksen saa vain omavanhurkaudessa
ja lain alla olevalta farisealaiselta
Pelkkä lain miekka karkoittaa.. Ei ole syytä käydä väittelyyn tai lyödä ns "raamatulla päähän"
"Rakastakaa vihamiehiänne" Ei he tiedä mitä he uskovat. Hengen hedelmät ovat hyvät.
sinäpä sen sanoit,ei miekalla vaan rakkaudella.Puhut asiaa.
Oli neljä vuotiaita ? Niin entä sitten ? Kaikilla lapsilla on leikkejä ja jos nämä lapset olivat käyneet seuroissa tms. nähneet tämmöistä tapahtuvan niin kai he sitten leikkiikin sitä. Onnekseni en ole uskovainen, kun nähtävästi verrataan 4-vuotiaita hitleriin ja revitään vielä seuraksi antkristus. Herää tähän päivään, eiväthän lapset sentään kironneet, eivätkä ryypäneet.
Tsemppiä sen sisälukutaidon kanssa. Aloittaja ei verrannut lapsia Hitleriin.
Lasten leikit eivät ole koskaan "vain leikkiä". Ne peilaavat sitä todellisuutta ja niitä arvoja, joita lapset omaksuvat aikuisten kautta. Totta on, etteivät kyseiset lapset luultavasti ymmärtäneet, mitä tekevät. Oma ylemmyydentunto on kuitenkin selvästi havaittavissa. Minkään yksittäisen uskonnon saarnaaminen ei kuulu päiväkotiin.
Ei verrannu lapsia hitleriin, mutta muuten vaan tuli lasten toiminnasta hitleri mieleen.... Joopa joo, en ymmärrä, että miksi tuota juttua piti hitlerillä terästää, mutta sitte paeta sanottua, ettei se vertauksena siinä ollu.
Mutta kyllä on vaikea löytää sitä sielua valtaosasta näitä kirjotuksia, minkä uskovaiset mainostavat omaavansa. Ketjun alottaja etunenässä ja moni muuki tuntuu enemmän pahaiselta rienaajalta, puolitotuuksien laukojalta ja asioiden asiayhteydestä irrottajalta, tarkotuksenaan mustamaalata ihmisiä. Raamatunlauseita heitellään sekaan, mikä vaan pahentaa asiaa, ellei lähentele jumalan pilkkaa.
Oon itse käyny vanhoillislestadiolaisten suviseuroissa ja seuroissa, helluntaiseurakunnan tilaisuuksissa, vapaakirkontilaisuuksissa ja parin muun seurakunnan tilaisuudessa kertaluontosesti. Sävyeroja niistä huomaa, mutta tervehdystapa ei tullu itelle mieleen kynnyskysymyksenä, niin ku ei fyysinen anteeksipyyntö tai -anto tapakaa. Jokaisessa seurakunnassa tuntu olevan myös kempelelaisen kaltasia poliisi-lakimies yhistelmiä, jotka huomasi rikkeen ja osasi lukea tuomionki siitä samantien ja se saa kyllä vasta tulleen vieraan aika nopiaa kääntymään kannoillaan. Aika paljo oli korkeammat käsitykset seurakunnan keskinäisestä kanssakäymisestä ennen tuota tutustumisjaksoa. Mutta ihminen on ihminen, ja sen huomas siitä, että samanmoista kyttäämistä löyty joka seurakunnasta.
Joku sano jossaki kerran, että oikean ja väärän tekemisen huomaa helposti siitä, että tekiskö saman, jos Jeesus ois siinä vieressä (Jeesus näkee aina kaiken, toki, mutta ihmiselle ((ainaki näin maallistuneelle)) on vaan helpompi käsitellä asia, jos kuvittelee sen oikeasti viereen)
Kuinkahan monella oikeasti uskovaisella kävis näppäimistö samaan tahtiin, jos Jeesus kurkkis siitä olan takaa, että mitäs kirjottelet sinne... Jäisköhän se pahan puhuminen lähimmäisestä vähän vähemmälle. Jos ei, niin kannattaa ottaa raamattu käteen ja rueta tutustumaan uuelleen siihen setään siellä uuessatestamentissa.
Kyllä oli kamalaa luettavaa.
Kierrän Oulun kyllä mahdollisimman kaukaa.