Ari-centterin

poliisitutkintaan!
Tämän aamun savonsanomat julkaisi artikkelin, jossa oli ari-centteri tehnyt sähköasennuksia 2000-luvun alusta lähtien, eikä kyseisellä liikkeellä ole minkäänlaisia lupia suorittaa sähköasennuksia.
Tukes on tehnyt asiasta tutkintapyynnön poliisille, eikä liikkeen puolelta ole reakoitu mitenkään asiaan!
Taitaapi olla sen verran vakavasta asiasta kysymys, että liikkeen tulevaisuus on vaakalaudalla!
122863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Siis onko joku oikeasti kuollut tai loukkaantunut virheellisen asennuksen takia vai paisutellaanko tässäkin pikkuasioilla? Tästähän se liikkeen tulevaisuuskin riippuu; jos ei ole mitään sattunut niin tuskin tuollaisesta häkki heilahtaa mutta jos joku on esimerkiksi menettänyt henkensä niin se onkin jo sitten isompi juttu.

Äänestä

  • vissiin kirjoitti:

    Vastuukysymyshän näissä on aika yksinkertainen: asentaja on aina vastuussa asennuksistaan, riippumatta onko hän valtuutettu ja pätevä vai ei.

    Jos jonkun talo palaa niin tulee tietysti korvausvelvollisuus tai jos joku kuolee niin se on sitten syyte lähinnä kuolemantuottamuksesta.

    Valtuutettu ammattilainen saa kuitenkin helpommin vastuuvakuutuksen ja varsinkin korvauksia mahdollisesti aiheuttamilleen vahingoille. Jos taas homman teki joku muu/valtuuttamaton, niin tuskinpa mikään vastuuvakuutus sellaista korvaa. Ongelma tuleekin silloin sitä kautta että lasku esimerkiksi talon polttamisesta on kodinkoneliikkeelle helposti liika iso.

    Äänestä

  • noudattaa! Asennuksia ei saa tehdä muut kuin sähköalan ammattilaiset! Omavaltainen asennus kun on laissa kielletty juuri turvallisuusnäkökohtien takia! Oletko sitä mieltä että ensin tarvitsee sattua jotain ennenkuin siihen tarvitsee puuttua?
    Veitsien pitäminen yleisellä paikalla on myös kielletty, vaikka sillä ei ketään lyökkään!

    Äänestä

Tukesin tiedossa on yksi vaaratilanne Sorsakoskelta viime joulukuulta, josta Tukes on tehnyt tutkintapyynnön poliisille.

Äänestä
  • Kiinnostaakohan TUKESIA että ns. asentaja on saattanut olla alkoholin vaikutuksen alaisena?

    Itse asioin liikkeessä pari vuotta sitten ja myyjä haisi viinalle, olen kuullut samaa muiltakin.

    Äänestä

  • "Tukes kehottaa niitä, jotka ovat ostaneet lieden asennuspalveluineen Ari Center Ky:ltä tarkistuttamaan asennusten turvallisuuden viipymättä sähköalan ammattilaisella."

    Äänestä

tule mieleenkään, etteikö sähköasentaja olisi pätevä ja ettei olisi sähköasentajan oikeuksia! Kun liikkeestä on kysymys. Ainoastaan silloin kuin joku naapuri asentelisi sähköliesiä, voisi epäillä, onko hänellä oikeuksia. Mutta kodinkoneliikkeessä??! Eikö millään ole enää väliä?

Äänestä

Oli nuorimies kohtelias.Olisiko nykyinen omistaja.Vanhapari olivat epäystävällisiä ja kopeita.Mutta,olisiko säästökysymys.Sähköasentajan palkka on pikkasen isompi kun jonkun "kiire apulaisen".

Äänestä
  • hankkinut, jos nuori mies on ihan kohtelias ollut!

    Äänestä

Se taisi olla joku Varkauden yrittäjien keskinäinen yrittäjäpalkinto.
Muistaakseni lehtiartikkelissa he kehuivat palvelun olevan "se" juttu heidän putiikissaan.
No palvelua se tietty on tuollaiset liesiasennuksetkin.
Itse en ko. liikettä ole käyttänyt omien kokemusteni pohjalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liesiasennukset kirjoitti:

poliisitutkintaan!
Tämän aamun savonsanomat julkaisi artikkelin, jossa oli ari-centteri tehnyt sähköasennuksia 2000-luvun alusta lähtien, eikä kyseisellä liikkeellä ole minkäänlaisia lupia suorittaa sähköasennuksia.
Tukes on tehnyt asiasta tutkintapyynnön poliisille, eikä liikkeen puolelta ole reakoitu mitenkään asiaan!
Taitaapi olla sen verran vakavasta asiasta kysymys, että liikkeen tulevaisuus on vaakalaudalla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu