ärsyttää ja

Ärsyttää hirveästi joka päivä kaikki mahdolliset asiat. Nyt jo toista viikkoa ja ärsytys sen kun kasvaa. Unta saan mielestäni riittävästi, joten tuskin se koko ajan väsymyksestä voi johtua. Valitan ja nalkutan miehelleni kaikesta mahdollisesta, pystyn sen myöntämään! Olen tyytymätön elämääni ja surkeissani kun ystäväni ovat kaikonneet - mitkä ystävät? Ei ole edes ketään jonka pyytäisin katsomaan leffaa Sinkkuelämä.

Kieriskelen itsesäälissä ja tekisi mieli itkeä, mutta itku ei meinaa tulla, joten yritän kaivella kaikkea valitettavaa.. Siis oikeastaan vituttaaaa kamalasti ja tekisi mieleni ajaa ojaan ja kuolla! En voisi sitä siltikään tehdä mahassa kasvavalle vauvalle enkä esikoiselleni (1v), mutta kun mikään ei tunnu miltään!!

Mieheni on aina vain omissa oloissaan - taas jotain valitettavaa! hän keksii kaikenlaiset kalastus ja metsästysreissut ja minä surkuttelen paikallani enkä saa aikaiseksi lähteä minnekään mistä nauttisin kovasti. Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta ei siltikään tunnu siltä.

rv20
3283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kuullostaa ihan tosi masennukselta, mistäpäin oot? mulla kans samaa, kavereita ei todellakaan ole ja sutaan mettässä, naapureina vanhuksia vain :( odotan 14 4 viikolla neljättä ja alkuloa ja tylsyyttä kans vaikka kolme muksua tuossa pyörii. ajattelin et mistäpäin oot, et oisko musta kaveria sulle?

Äänestä
  • Hei!

    Olen Oulusta ja nyt Juhannuksen loppuhuumassa olokin on parempi. En haluaisi myöntää masennusta, koen sen heikkoutena ja taistelen sitä vastaan. En siis ole masentunut, en siis ainakaan sitä myönnä :D Olen ainoastaan vittuntunut ja ärsyyntynyt. heh ja nyt hyvin levänneenä ihan normaali ihminen!

    Isäni on maanis-depressiivinen, joten jos masennus perintötekijöissä kulkeee, niin onhan tässä riski joutua joskus lääkkeisiin turvautumaan.. Mistäpäin itse olet?

    Äänestä

  • alkuperäinen kirjoittelija kirjoitti:

    Hei!

    että olo vähän parempi, itsellä ollut juuri nyt samaa, että vittuuntunut kaikesta ja kaikkeen, itsellä ollut kummankin tytön syntymän jälkeen masennus niin aina se vähän peljättää, kun suvussa sattuu myös mielenterveys-ongelmaa olemaan. satun olemaan etelä-pohjanmaalta kurikasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hormonit sekoittaa kirjoitti:

Ärsyttää hirveästi joka päivä kaikki mahdolliset asiat. Nyt jo toista viikkoa ja ärsytys sen kun kasvaa. Unta saan mielestäni riittävästi, joten tuskin se koko ajan väsymyksestä voi johtua. Valitan ja nalkutan miehelleni kaikesta mahdollisesta, pystyn sen myöntämään! Olen tyytymätön elämääni ja surkeissani kun ystäväni ovat kaikonneet - mitkä ystävät? Ei ole edes ketään jonka pyytäisin katsomaan leffaa Sinkkuelämä.

Kieriskelen itsesäälissä ja tekisi mieli itkeä, mutta itku ei meinaa tulla, joten yritän kaivella kaikkea valitettavaa.. Siis oikeastaan vituttaaaa kamalasti ja tekisi mieleni ajaa ojaan ja kuolla! En voisi sitä siltikään tehdä mahassa kasvavalle vauvalle enkä esikoiselleni (1v), mutta kun mikään ei tunnu miltään!!

Mieheni on aina vain omissa oloissaan - taas jotain valitettavaa! hän keksii kaikenlaiset kalastus ja metsästysreissut ja minä surkuttelen paikallani enkä saa aikaiseksi lähteä minnekään mistä nauttisin kovasti. Kaiken pitäisi olla hyvin, mutta ei siltikään tunnu siltä.

rv20

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu