Lämmitys. Alkoi USA:ssa (Kanada) 1976, niinkuin kaikki, sitten tänne. Suomessakin on erityinen forun tälle aiheelle. Ajattelin, että ehkä täälläkin, koska olen aina ollut uusien perään. Lämpö-pumput tulivat minulle 1986-- olivat vain harmia, koska myyjät, näin jälkikäteen eivät tienneet mitään, toisaalta en myöskään maksanut paljon mitään. Olen ostanut kolme(pelletti)yhdistelmää ja yhden kaminan, joka on kasvihuoneessa. On hyvin suuria eroja laitteilla, kuinka hyviä ne ovat. Paras osto ennen nykyistä (toissa päivänä) on Intraheat 2000. Hyvin pieni ja yksin kertainen, vaikka tekniikka taitaa olla saksalainen. Toimii hyvin yhdelle miehelle--- aivan sama, kuin öljy-poltin, mutta halpa. Tänään laitoin käyntiin PellEco 2000 Compact vähän suurempaan tilaan. Mutta oli liikaa tekniikkaa, saa nähdä. Suora ruuvi poltin ei ole hyvä (EP-poltin)-- koska-- mielestäni tuhkaa tulee liikaa ja liian mustaa.
Niin vastauksia.
Niin vastauksia.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.