Takapihalla

naapurin puolella kasvaa kaksi noin 3 metrin korkuista kuusta ja yksi koivun alku. Kun ne kasvavat, niiden juuret vievät voimaa minun omenapuiltani, joita olin aikonut istuttaa siihen päähän omalle puolelleni.

Saisikohan siitä rajalta kaivettua maata sen verran, että voisi katkaista minun puolelle kasvavat juuret. Kuinka syvällä kuusten ja koivun juuria voi olla?

Tai onkohan olemassa jotain ainetta, jota kylvämällä kuihtuisivat ne juuret, jotka kasvavat minun tontilleni?
1295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eipä taida juurten katkomisesta apua olla. Uusia kasvaa tilalle. Ja jos taas katkot juuria liikaa, niin voipi tulla naapurilta sanomista, kun puut alkavat kuolla. Puilla juuriston leveys on sama kuin latvuksen leveys, eli sen mukaan kannattaa istutusvälejä suunnitella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aivan tontin rajalla kirjoitti:

naapurin puolella kasvaa kaksi noin 3 metrin korkuista kuusta ja yksi koivun alku. Kun ne kasvavat, niiden juuret vievät voimaa minun omenapuiltani, joita olin aikonut istuttaa siihen päähän omalle puolelleni.

Saisikohan siitä rajalta kaivettua maata sen verran, että voisi katkaista minun puolelle kasvavat juuret. Kuinka syvällä kuusten ja koivun juuria voi olla?

Tai onkohan olemassa jotain ainetta, jota kylvämällä kuihtuisivat ne juuret, jotka kasvavat minun tontilleni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu