onkohan tuo juoruilu ja toisten matkaystävien vikojen huomaaminen ja levittely (voivt olla jo armon mereen upotettuja,jota juoruilija ei tiedä) meidän herätysliikkeen ikioma ominaisuus...aika monia "hyviä" kristittyjä kiinnostaa suunnattomasti toisten jutut.
juoruilenko muka?
H.H.P.
4355
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos väärin opetetaan, niin se on välttämätön arvostella. Jos julistaja hänensä korjaa ja muuttaa opetuksensa Raamatun mukaiseksi, niin ei siitä arvostele enää muut kuin omavanhurskaat ihmiset. Siis ne jotka tavoittelevat vanhurskautta, (Jumalan hyväksymäksi tulemista), omien tekemistensä ja tekemättä jättämistensä avulla.
Runsaat vikaluettelot saarnoissa, kertovat karua kieltään tällaisesta julistajasta.
Eräs ystävä oli Mäkelän pitämissä kokouksissa. Mäkelä tuli saarnan jälkeen kysymään häneltä, mitä hän piti saarnasta. Hän sanoi Mäkelälle: "Laki saarnattiin liian väljästi koska minäkin voisin sen kovasti ponnistelemalla täyttää."
Mäkelä oli ihmeissään, hän oli parhaansa mukaan luetellut syntejä. Monet tuntevat ns. leeviläisiä, heille muun muassa yhden kynttilän polttaminen jouluna on raskas synti. Puhumattakaan rippilapsen juhliin osallistumisesta. Siis täysin pimeätä joukkoa.
Mutta niin vaan julisti lain että täyttämään pystyi. Ihminen on pelkkä syntikasa kykenemättä täyttämään lakia sekunninkaan aikaa. Tämä on ydinkysymys evankeliumin ymmärtämiselle, että ihmisellä on oikea syntikäsitys. Ihmisen synti on parantumaton solutason geenivirhe joka parantuu vasta luonnollisessa kuolemassa. Tämä on ainoa OIKEA syntikäsitys. Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja on syntisen ainoa mahdollisuus. Jeesus lahjoittaa oman täydellisen vanhurskautensa syntisen hyväksi silloin hän pääsee taivaaseen, muuta mahdollisuutta ei ole olemassa. Jumalan vanhurskaus otetaan vastaan USKOLLA, Pyhän Kasteen välittämänä.
Niitä on kun vilkkilässä kissoja, voisiko saada vuosikerran edes (kai E, Mäkelää) tarkoitat .
En minä heitä tarkemmin tunne, enkä itse ollut kuulolla. Tästä on aikaakin varmaan ainakin
20 vuotta. Pääpointti ei ole henkilö vaan tykkänään väärä syntikäsitys joka avaa tien omavanhurskaudelle, ja estää evankeliumin ymmärtämisen
Kyllä minä sukuni tunnen, Eero on teko vanhin joka meni junalla lappiin, mutta Mäkelä sukuaan, Severi oli isänsä, Yrjö setänsä, samoin Väinö .
Ja Yrjö sanoi ne h:tin sanat, Mäkelät ei sinänsä ole minulle sukua, mutta Severin vaimo Anna oli isäni sisko.