ruoka hallitsee

En ole koskaan myöntänyt itselleni olevani bulimikko. Tätä palstaa luettuani kun huomaa monilla sairauden olevan vakavampi sitä vähättelee omaa oksenteluaan. Olen aina ollut tarkka ulkonäöstäni ja ensimmäisen kerran sormet menivät kurkkuun 20-vuotiaana. Lukioikäisenä itsekurini oli rautaa:lenkki joka päivä, ei palaakaan karkkia yms.. Jotenkin kun homma alkoi luisumaan käsistä turvautui oksenteluun. Itsekurini vuoksi sain pidettyä luojan kiitos oksentelun ehkä kerran kuussa tapahtuvana. Joskus meni puolivuottakin, joskus viikottain.

En vain ymmärrä, minkä helkutin takia on kokoajan ruoka mielessä? mistä sellainen johtaa? onko jonkun psykologi tms. valaissut asiaa?

Nyt en ole enää oksennellut oikeestaan ollenkaan, enkä aiokaan.. Tasapaino on löytynyt, mutta sairaus on siirtynyt plastiikkakirurgiasta haaveilemiseen! Minkä helkutin takia ei voi ihminen tyytyä itseensä sellaisena kuin on? Mistä tää kaikki juontaa juurensa? Miksi kadehtii muiden ulkonäköä ja haluaa sairaanloisesti vaihtaa elämää heidän kanssaan vaikkei omassa elämässä ole mitään vikana!

Tämä taisi mennä vähän ohi aiheen.. :(
2369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se on tää nykypinnallisuus...pinnallinen maailma.

Ihmisillä on "liikaa" aikaa ja rahaa itsensä peilailuun ja muotitrendien seuraamiseen...

Ennen vanhaan tehtiin peltotöitä, syötiin kun oli nälkä, juotiin kun oli jano...ei siinä bulimioita ehditty miettimään...

Bulimia on kai vähän niinkuin "teollisuussairaus"...

Äänestä
  • Eikös se olekin määritelty teollisuus- ja hyvinvointiyhteiskunnan sairaudeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nainen___24 kirjoitti:

En ole koskaan myöntänyt itselleni olevani bulimikko. Tätä palstaa luettuani kun huomaa monilla sairauden olevan vakavampi sitä vähättelee omaa oksenteluaan. Olen aina ollut tarkka ulkonäöstäni ja ensimmäisen kerran sormet menivät kurkkuun 20-vuotiaana. Lukioikäisenä itsekurini oli rautaa:lenkki joka päivä, ei palaakaan karkkia yms.. Jotenkin kun homma alkoi luisumaan käsistä turvautui oksenteluun. Itsekurini vuoksi sain pidettyä luojan kiitos oksentelun ehkä kerran kuussa tapahtuvana. Joskus meni puolivuottakin, joskus viikottain.

En vain ymmärrä, minkä helkutin takia on kokoajan ruoka mielessä? mistä sellainen johtaa? onko jonkun psykologi tms. valaissut asiaa?

Nyt en ole enää oksennellut oikeestaan ollenkaan, enkä aiokaan.. Tasapaino on löytynyt, mutta sairaus on siirtynyt plastiikkakirurgiasta haaveilemiseen! Minkä helkutin takia ei voi ihminen tyytyä itseensä sellaisena kuin on? Mistä tää kaikki juontaa juurensa? Miksi kadehtii muiden ulkonäköä ja haluaa sairaanloisesti vaihtaa elämää heidän kanssaan vaikkei omassa elämässä ole mitään vikana!

Tämä taisi mennä vähän ohi aiheen.. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu