hyviä uutisia ihmisten toimesta, kun tuo polttoaineen hankinta näyttää ratkeavan luonnon ja ihmisten kannalta hyvään lopputulokseen, vaikka ei se silti niitä uhkia poista, mutta nyt ei mene köyhien ihmisten rukiin tarkoitetut ruuat autojen ruuiksi ja sen polttoaineen hintakin taitaa tipahtaa roimasti.
Linkki. VW ja Daimler innostuivat synteettisestä polttoaineesta
Julkaistu: 19.10.2007 11:44
helsingin sanomat
Saksalaiset autonvalmistajat Volkswagen ja Daimler ovat lähteneet vähemmistöosakkaiksi synteettistä polttoainetta valmistavaan Choren Industries -yritykseen. Yritykset ovat tehneet yhteistyötä jo aiemminkin.
Choren rakentaa parhaillaan Freiburgiin tehdasta, joka valmistaa biomassasta nestemäistä polttoainetta noin 15 000 auton vuosittaiseen tarpeeseen. Suunnitteilla on myös isompi tehdas, joka pystyisi tarjoamaan polttoaineet noin 200 000 autolle.
Vuoteen 2020 mennessä Chorenin tavoitteena on rakentaa 10–15 tehdasta, jotka tuottaisivat noin kolmen miljoonan auton vuosittaisen polttoainetarpeen.
Synteettisen polttoaineen valmistuksessa ei esimerkiksi käytetä ravinnoksi kelpaavia kasvien osia.
Biomassasta valmistettu synteettinen polttoaine vähentää autojen hiilidioksidipäästöjä noin 90 prosenttia, ja sitä voidaan käyttää suoraan nykyisissä dieselmoottoreissa.
Lisää.VW ja Daimler innostuivat synteettisestä polttoaineesta

Vastaukset 1
Vanhimmat
gp on nesteen kimpussa. GP toimii taas tapansa mukaan saksalaisen teollisuuden käsikassarana.