se ainoa oikea. Kun me ihmiset kumminkin olemme enemmän tai vähemmän keskeneräisiä, puutteellisia. Meissä on ns. kasvunvaraa kuolemaan asti. Jeesuksen armon varassa sen sijaan on turvallista. Ei tarvitse suorittaa, koko ajan pelätä sanomisiaan, pelätä kauheita vaaroja ja lankeamismahdollisuuksia. Tämäkin palsta on selkeästi tosi vaarallinen vllle, koska täällä joutuu lukemaan erilaisia ajatuksia ts. vihollinen pääsee luikertelemaan sisään. Ainoa oikea tapa olla ainoa oikea on täysi eristäytyminen.
Olisi
raskasta ollla
14426
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Niin, että sitä voi vain elellä armon varassa ja tehdä ihan mitä päähän juolahtaa vailla minkäänlaista kontrollia, mutta kun käy lukemassa Suomi24 -palstaa, niin omatunto ei kestäkään totuutta! ja joka totuus tuntuu vihollisen luikertelulta. Ainoa oikea tapa tuntuu olevan eristäytyminen, ettei asioita joissa on itse syypää kukaan toisi vain esille. Kannattaa miettiä asia uudelleen.
halveksimaan toisia kristittyjä.Ikäänkuin olisi joku kateus, että muut saavat uskoa armossa ja turvassa.
aloitus ja keskustelu.
Hei, ehkä et ihan tarpeeksi tarkasti lukenut avaajan tekstiä. Se on tiivistä ajattelua, joka sisältää syvää viisautta. Hän osoittaa vl-uskon pimeän puolen, joka pitää heitä pihdeissään. Se on rakenteellinen rautahäkki, uskomus nimeltään "ainoa oikea usko".
Eristäytymällä ulkopuolisilta vaikuuteilta.
aiheutettuja vahinkoja korvata, kun on ymmärtänyt parannuksenteon oikein. Vahingot on myös korvattava.
maksamalla aluksi hoitokokouksissa itsemurhiin ajamilleen omaisille korvaukset ja mielisairaaloihin kymmeniksi vuodeksi hoidettujen hoitomaksut ja lääkitykset sekä eläkkeet yhteiskunnalle?
jokaiselle ulosheitetyn sukukunnalle, koska täälläkin ihmiset itkee mummojaa, jotka on riistetty uskovaisten piiristään.
Jos syyllinen ei ole hoitanut seurauksia kuntoon, on aivan oikein, että asia on uusi niin kauan kuin "korjaaminen" on tapahtunut. Parannus on moni vaiheinen ja ihminen parannuksen armon saaneena korjaa myös aiheuttamansa seuraukset. Jos asia on oikealta paikalta ymmärretty silloin puu kantaa jatkossa hyvää hedelmää ja asiat tulee korjatuksi myös maallisesssa mielessä.
ja fyysistä pahaa aiheuttaneille vl.hoitomiehille ym. ei pitäisi suoralta kädeltä antaa synninpäästöä? Miten korjata asiat? Miten tekojen hedelmät korjataan, jotta samaa ei enää kylvetä lisää?
anteeksiantamuksessa eläminen. Jos töppää, saa armon, vaikka itse tietenkin joutuu kärsimään seurauksista. Ja jos ei tajua tehdä parannusta, kärsii edelleen, kunnes silmät avautuvat.
Aimo Hautamäki on sanonut, että joitakin ylilyöntejä tapahtui, mitä ne varsinaisesti olivat?
Miksi SRK ei halua jatkaa keskustelua julkisesti.
ei ole syytä pyytää anteeksi. Jos on totta, mitä täällä olen lukenut "siunauksellisista" hoitokokouksista, niin ei varmaankaan edes nähdä, että olisi tehty pahaa. Ja uudet sukupolvet puolestaan ei ole vielä joutuneet ainakaan kovin pahoihin "hoitoihin". Eli, täysin patti tilanne.
Olet päätellyt hyvin. Erittän hyvä kirjoitus.
VL-yhteisö muodostaakin oman sisäisen maailman, johon vl-uskovaiset eristäytyvät. Moni omasta vl-perheestään ja suvustaan ulossuljettu ei-vl suree tätä asiaa ja ihmettelee, kun häntä ei lueta enää miksikään. Mutta meidän tulee ymmärtää, että yksi syy siihen on se etteivät vl:t itse kestä normaalia kanssakäymistä "epäuskoisten" kanssa.
Kun vl joskus kurkistaa ei-vl:n maailmaan ja tapaa ei-vl-ihmisiä, usein hänen kuulee syvästi ihmettelevän "epäuskoisten" ystävällisyyttä ja lämpöä.
Kun olen sitä ihmettelyä kuunnellut, olen surrut syvästi vl:ien puolesta. Heille itselleen tällainen ihan normaali avoin ystävällisysyys ja korrektius, salliva ja hyväksyvä toinen toisensa kohtaaminen on hyvin vierasta. He eivät saa sitä omalle kohdalleen omassa yhteisössä ehdoitta.
Heistä jokainen joutuu joka kerta seuroissa arvioiduksi ja kuka hyvänsä uskonystävä voi kyseenalaistaa vl:n uskon oikeellisuuden ja oikeuden tulla luetuksi ainoisiin oikeisiin uskovaisiin. VL:t ovat tottuneet elämään jatkuvasti varuillaan. he elävät kuin vankilassa, jonka ovat itse itselleen rakentaneet.
Kiitos avaajalle tarkkanäköisestä ja syvällisestä havainnosta, joka pani minussa liikkeelle paljon tunteita, muistoja ja muistikuvia.