trrt

Masennus vie voimat. Ei minua enää edes kiinnosta mitä minulle tapahtuu. Joskus jotkut ympäristön asiat saattavat hetkeksi herättää mielenkiinnon, mutta se ei kestä kauan.

Päiväni kuluvat välittömiä mielitekoja tyydytellen. Seksi ei nappaa, enkä juo kovin paljon, mutta suklaata kuluu, ja bensiiniä ajopeliin. Töissäkin näytän naamani toisinaan, noin muodon vuoksi. Osaan kuulemma kirjoittaa, ja aikanaan vitutti, kun siitä ei haluttu sitten maksaa palkkaa. Nyt sillä ei enää ole väliä.

Olen 32. Takana on työttömyyttä, eroprosessi, katkenneita seurusteluja, masennusta, häviöitä.... Niin. Juuri sitä samaa kurjuutta kuin muillakin masentuneilla. Kuulun niihin, jotka eivät sovellu tähän yhteiskuntaan. Oletettavasti voisin aivan hyvin joissain muissa oloissa. En vain enää jaksa innostua edes etsimään parempia oloja.

Kauankohan elän vielä? Jostain syystä se kiinnostaa minua. Jos se olisi yhdentekevää, olisin jo hypännyt jostain tai myrkyttänyt itseni. Joku tietenkin toteaisi, etten ole vielä tarpeeksi masentunut. Ehkä niin.

Niin. Minä halusin ihan tavallisen perheen, mukavan työn ja tavallisia ystäviä. Tavallisen elämän, vaikka eihän sellaista ole - kaikillahan on ongelmansa ja ansaitsemattomat ilonsakin. Niitä ei minulle kuitenkaan näy,paitsi ongelmia. Hurskaasti voitte väittää, että onhan elämässäni hyviä asioita. Ette te kusipäät tajua, että ei niistä osaa tältä tuskalta iloita. Ei minulle ole tavallista elämää koskaan ollut näkyvissä, enkä viitsi enää odottaa.

Juu. Tiedän. Elämä loppuu, kun tuska käy sietokykyä suuremmaksi. Eli pian.

Nähdään - tai sitten ei.
2193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älä hyvä ihminen puhu noin!!Jokaisen elämä on arvokas ja elämä yleensä-älä aliarvioi sitä!Jokaiselle on omat koettelemuksensa-toisille enemmän toisille vähemmän,mutta niilläkin on tarkoituksensa.Mitä enemmän kestät nyt,sen kestävämpi olet,kun Todellinen koetus tulee.Käykö sinulla ystäviä/sukulaisia/vieraita kyläilemässä-kannattaa päästää sisään ja keskustella-ihan kenen kanssa vaan-roistojen kanssa ei tietenkään!Jos oppii jossain vaiheessa ymmärtämään,että em.vaikeudet ovat osa tätä surkeaa maailmaa-ja muistaa että jonain päivänä nekin ovat poissa-on paljon helpompaa.Odota sitä päivää-toivon,että sinäkin vielä näet sen!Kirjoittele kokemuksista ja tuntemuksista,yritän muistaa,että olet täällä:) sillä minullakin on noita huonoja päiviä-masennusta ja muuta,mutta kun koetan muistaa kaikki positiiviset asiat,jaksan paremmin.
Kaikkea hyvää!

Äänestä
  • Kiitosta.

    Enpä osaa sanoa paljon mitään. Et oikeastaan tuo yhtäkään uutta näkökulmaa, mutta kaunis kiitos huomiostasi.

    Välillä kaikki mahdollinen vituttaa. Niinä hetkinä kun mieli ei ole musta, se on lähinnä apaattinen. Keskittymiskyky on mitä on, mikä mun ammatissani tekee työnteon mahdottomaksi, mikä taas ei ole omiaan parantamaan oloa.

    Kai tää elämä tässä jotensakin etenee, kunnes loppuu. Alkaa vain olla voimat finito. Toivoisin jonkinlaisen ratkaisun jo ilmestyvän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kauanko elän? kirjoitti:

Masennus vie voimat. Ei minua enää edes kiinnosta mitä minulle tapahtuu. Joskus jotkut ympäristön asiat saattavat hetkeksi herättää mielenkiinnon, mutta se ei kestä kauan.

Päiväni kuluvat välittömiä mielitekoja tyydytellen. Seksi ei nappaa, enkä juo kovin paljon, mutta suklaata kuluu, ja bensiiniä ajopeliin. Töissäkin näytän naamani toisinaan, noin muodon vuoksi. Osaan kuulemma kirjoittaa, ja aikanaan vitutti, kun siitä ei haluttu sitten maksaa palkkaa. Nyt sillä ei enää ole väliä.

Olen 32. Takana on työttömyyttä, eroprosessi, katkenneita seurusteluja, masennusta, häviöitä.... Niin. Juuri sitä samaa kurjuutta kuin muillakin masentuneilla. Kuulun niihin, jotka eivät sovellu tähän yhteiskuntaan. Oletettavasti voisin aivan hyvin joissain muissa oloissa. En vain enää jaksa innostua edes etsimään parempia oloja.

Kauankohan elän vielä? Jostain syystä se kiinnostaa minua. Jos se olisi yhdentekevää, olisin jo hypännyt jostain tai myrkyttänyt itseni. Joku tietenkin toteaisi, etten ole vielä tarpeeksi masentunut. Ehkä niin.

Niin. Minä halusin ihan tavallisen perheen, mukavan työn ja tavallisia ystäviä. Tavallisen elämän, vaikka eihän sellaista ole - kaikillahan on ongelmansa ja ansaitsemattomat ilonsakin. Niitä ei minulle kuitenkaan näy,paitsi ongelmia. Hurskaasti voitte väittää, että onhan elämässäni hyviä asioita. Ette te kusipäät tajua, että ei niistä osaa tältä tuskalta iloita. Ei minulle ole tavallista elämää koskaan ollut näkyvissä, enkä viitsi enää odottaa.

Juu. Tiedän. Elämä loppuu, kun tuska käy sietokykyä suuremmaksi. Eli pian.

Nähdään - tai sitten ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu