chattia

6527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

viime perjantaina muutaman ihmisen voimin ja kyllähän se yksin olemisen voitti.
Minun puolestani tuota voisi alkaa harrastamaan joka perjantai-ilta/viikonloppu, niin olisi jotain missä voi tunteitaan purkaa reaaliajassa :)

Anyways, ilmestyn paikalle todennäköisesti perjaitai illasta. Toivottavasti muitakin tulee.

Äänestä

Kannattaa tosiaankin välttää kotonanyhjötystä netin ääressä. Sitten harvoin kun lähtee ihmisten ilmoille, sosiaaliset taidot ovatkin rappeutuneet ja uusia kavereita ei löydy. Ennemmin niin päin, että on valtaosan vapaa-ajasta oikeiden live-kavereiden seurassa (tai sellaisia etsimässä, mikä on aluksi välttämätöntä jos on koko elämänsä vain nyhjännyt kotona) ja chatissa käy esim. kerran kuukaudessa parin tunnin ajan.

Äänestä
  • En tiedä onko siinä mitään vaarallista... ja kaikilla kun ei ole niitä livekavereita (kuten nämä monet "yksinäiset" tuntuvat ajattelevan)...

    Itsekin ollut erittäin vähän ihmisten seurassa, siltikin osaisin ihan hyvin tulla toimeen myös sosiaalisissa tilanteissa...

    Ainoa haittapuoli noissa chateissakin ja ylipäätään tuossakin keskustelussa tuntui olevan, ettei (yksinäisillä?) tuntunut olevan mitään halua järjestäytyä tai olla tekemisissä toistensa kanssa... Samanlaista on meno tälläkin palstalla. Paljon puhetta, vähän tekoja...

    Kyllähän sitä tietysti aknasa jutteleekin chateissa ja jotakin yleistä hälinää keksii mutta kun sitten tyypit vastaa "sillä nyt ei oo mitään väliä kuka olen ja mistä", niin eipä nuo taida hirveästi keskustelua edistää... Siinä miettii että jatkaako tyhjänjauhamista vai tekeekö jotakin josta voi olla oikeastikin hyötyä...

    Äänestä

  • kuten järjestäytyminen kirjoitti:

    En tiedä onko siinä mitään vaarallista... ja kaikilla kun ei ole niitä livekavereita (kuten nämä monet "yksinäiset" tuntuvat ajattelevan)...

    Itse en ole halukas muuta kuin jauhaa tyhjää, ei ole mielenkiintoa tavata ihmisiä, kun on kuitenkin jonkun verran noita "oikeitakin" tuttuja joita näkee oikeassa elämässä. Chatti on minulle vain yksinäisten hetkien helpottaja, joita tulee sillointällöin. Sitten kun/jos koen tarpeelliseksi tapaamisen niin myös ehdotan sitä. Joskus koen sen kyllä tarpeelliseksi, mutta oikein koskaan ei saa vastakaikua kun monia vaan pelottaa kai niin paljon nähdä livenä.(?) T.Milka.

    Äänestä

  • kuten järjestäytyminen kirjoitti:

    En tiedä onko siinä mitään vaarallista... ja kaikilla kun ei ole niitä livekavereita (kuten nämä monet "yksinäiset" tuntuvat ajattelevan)...

    Itsekin ollut erittäin vähän ihmisten seurassa, siltikin osaisin ihan hyvin tulla toimeen myös sosiaalisissa tilanteissa...

    Ainoa haittapuoli noissa chateissakin ja ylipäätään tuossakin keskustelussa tuntui olevan, ettei (yksinäisillä?) tuntunut olevan mitään halua järjestäytyä tai olla tekemisissä toistensa kanssa... Samanlaista on meno tälläkin palstalla. Paljon puhetta, vähän tekoja...

    Kyllähän sitä tietysti aknasa jutteleekin chateissa ja jotakin yleistä hälinää keksii mutta kun sitten tyypit vastaa "sillä nyt ei oo mitään väliä kuka olen ja mistä", niin eipä nuo taida hirveästi keskustelua edistää... Siinä miettii että jatkaako tyhjänjauhamista vai tekeekö jotakin josta voi olla oikeastikin hyötyä...

    Olen samaa mieltä, että ihan yhtä tyhjän kanssa tuntuu monasti olevan netissä ihmisiin tutustuminen. Se ei johda mihinkään ja tuntuu, että esim. tällä palstalla valitetaan vaan, mutta lopultakaan ei haluta edes mitään asioiden eteen tehdä.

    Äänestä

  • Enrique_Lister kirjoitti:

    Olen samaa mieltä, että ihan yhtä tyhjän kanssa tuntuu monasti olevan netissä ihmisiin tutustuminen. Se ei johda mihinkään ja tuntuu, että esim. tällä palstalla valitetaan vaan, mutta lopultakaan ei haluta edes mitään asioiden eteen tehdä.

    Tuo se tuntuu olevan tosiaan pääajatuksena, että haluaako ihmiset tosiaan niitä ystäviä/kavereita vai ei... Joskus ajattelin että netti olisi helppo tapa tutustua ihmisiin mutta tuo on tullut sen verran tutuksi, etten enää osaa sanoa... Riippuu kait väylistä ja ihmisistäkin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

halukkaille kirjoitti:

http://chat.suomi24.fi/

->Terveys

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu