Onko kellekään käynyt niin, että lapsen saatuanne lapsen mummi on taantunut kuin lapsen asteelle käytöksessään? Olettaa että kaikki on luvallista, hän saa tehdä mitä vain, häntä totellaan ja jos ei totella, ensin hypitään tasajalkaa eli huudetaan, sitten tulevat krokotiilin kyyneleet ja asia käännetään ihan toisin päin, että en se minä ollut kun sinä ja viimeisenä julistetaan olevansa itse enkeli ja vain toisilla on parantamista käytöksessään. Huomionhalu on ääretön, jos sitä ei saada, kehitetään kohtaus jostain ihan älyttömästä asiasta.
Mummi
lapsen asteelle
7509
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minun äitini käyttäytyy niin. Olen amatööridiagnoosia päätellyt, että häntä vaivaa masennus ja/taio läheisriippuuvuus. Googleta sanat niin löydät oireet.
Jos ihminen käyttäytyy kuin 5 vuotias, tulee häntä kohdella kuten 5 vuotiasta. Eli johonkin yksin rauhoittumaan/miettimään jos alkaa kovasti kiukuttelemaan.
Googletin ja ei nämä oikein kuvaa millään lailla. Etenkään läheisriippuvainen hän ei ole, jos määritelmänä on että toisaalta hyvin epävarma, epäitsenäinen, pelokas ja takertuva, pyrkii miellyttämään toisia ja vähättelee itseään taikka toisaalta kontrolloiva, vakava, hallitseva ja aina järkevä, täydellisyyttä vaativa, pakonomaisesti toisista huolehtiva ja vastuunkantava ja elämänsä toisille uhraavava.
Kun meidän mummi ei todellakaan pyri miellyttämään ketään muuta kuin itseään, ei huolehdi eikä tosiaankaan auta toisia, ei kanna vastuuta mistään eikä kysele toisten mielipiteitä, käyttäytyy kuin pahainen 5-vuotias jos ei saa tahtoaan läpi, polkee jalkaa, huutaa ja raivoaa kuin lapsi, kun se ei tehoa, otetaan esiin naisen aseet eli aletaan itkeä, syyksiä keksitään mitä ihmeellisempiä syitä, joskus jopa ihan suoraan valehdellaan että joku olisi loukannut ja siksi itketään, ja kun sekään ei tehoa, siirrytään suoranaiseen valehteluun, panetteluun ja keksitään ihan utopistisia tarinoita, jotta saadaan huomiota tarpeeksi.
Mitä ihmettä tämä sitten on?
Kerrot hänelle, että et halua lapsesi näkevän moista esimerkkiä.
Vaadit häntä käyttäytymään kotonanne ja lapsenne läsnäollessa kunnolla.
Jos ei se onnistu, niin porttikielto lapsen lähelle.
Kannattaa myös varmaan ehdottaa myös hoitoon hakeutumista.Esim. psykologia. Ei kuulosta ihan terveen ihmisen touhulta.
Tässä jotakin läheisriippuvuudesta (joka tosin yhdistetään usein alkoholistiperheisiin):
Varoitusmerkkejä läheisriippuvuudesta
-vaikeudet ja kykenemättömyys asettaa rajoja perheessä.
- kielteiset odotukset, vihamielisyys, katkeruus ja puolusteleva asenne
- taipumus haluta kontrolloida muita ihmisiä ja tilanteita
- tunne, että on kontrolloimattomia mielialan vaihteluita ja että on menettänyt kyvyn hallita tunteitaan
Muitakin on, mutta nämä istuvat mielestäni hyvin ainakin minun äitiini. Sitä voi tietysti miettiä, onko muilta "oireilta" itse se läheisriippuvainen.
Luin myös, että kun tällaiselle ihmiselle asettuu vastahankaan, saattaa tuloksena olla jopa uhkailua itsemurhalla, tai kuten minun äitini tekee, nyyhkytystä, kiukuttelua, luuri korvaan tms. No viimeksi kun tätini ja minä ehdotimme, että hän lähtisi hakemaan masennukseen ammattiapua, hän sanoi, että "pääseehän täältä maailmasata pois....".
Vika on aina muissa ja syytä ja negatiivista löytyy kaikesta ja kaikista. Tämä liittynee ennemminkin masennukseen.
Yksinäinen ihminen, jolla ei ole muuta elämän täytettä kun ohjeistaa läheisiään, jotka eivät aina halua tehdä niin kuin hän parhaaksi näkee (eli astuu rajojen yli mennen tullen).
Raskasta joka tapauksessa, oli syy sitten mikä tahansa. Helppo on sanoa, että mitäs läksit, käske lopettaa. Elämä ei vaan ole niin yksinkertaista.
Mielestäni tällainen on vallan väärinkäyttöä suhteessa läheisiin. Olen itse joutunut käymään äitini vuoksi psykologilla, jonka suurin anti oli lausahdus: "miksi pelkäät niin paljon pahoittavasi äitisi mielen, mutta äitisi saa vapaasti pahoittaa sinun mielesi?" Niin, itsestäänselvä oivallus, mutta kun se ei mene niin suoraviivaisesti.
Mun mielestä toi äitisi käytös kuulostaa narsistiselta luonnehäiriöltä. Katopas netistä lisätietoa siitä. Oma isäni on narsisti ja siitä on kärsinyt koko lapsuudenkotini perhe. Kamala sairaus!
En tiedä mitä ajatella... kun mietin asiaa, on mummi aina oikeastaan ollut hyvin itsekäs, mutta en muista että tällaisia kohtauksia aikaisemmin olisi tullut, ainakaan näin voimakkaina... Onhan hän mykkäkoulua pitänyt, jos jokin ei ole mennyt niin kuin tahtoo, sekä muistanut vuosia muistuttaa että kun silloinkaan ei tehty niinkuin hän tahtoi niin nyt sitten, mutta kun nyt lapsen saatuamme mummi on taantunut ihan mahdottomaksi, tulee siis sellaisia raivokohtauksia kuin pahimmillaan 5 vuotiaalla tai vastaavalla, että jalkaa poljetaan suurinpiirtein kun ei mene niinkuin mummi tahtoo ja jos ei se tepsi, sitten itketään viimeistä päivää, ja jos ei se tepsi, sitten huudetaan ja käännetäänkin niinpäin että sinä se teit näin, siksi minä nyt itken.... Onkohan mummilla nyt päässä vinksahtanut vai onko tässä kyseessä todellakin narsisti joka nyt pamahti täysillä esiin?