lähelleni. Lähestyn miehiä hyökkäävästi, puhun liikaa ja varmistan näin sen, että kaikki juoksee ahdistuksissaan karkuun. Ehkä mä en oikeasti halua onnistuakaan kun en tiedä mitä se sellainen onnellisuus on. Tai joskus tiesin, en enää. Mun on vaikea kohdata itsessäni heikkouksia ja sitä kautta varmaan suutun niin herkästi toisten sanomisista ja teoista. Tässäpä krapulatilitystä, toivon vaan enemmän ku mitään, että elämä hymyilis rakkausasioissa mullekin joskus, mutta työtä ja oivallusta se vaatii. En oo ollenkaan varma pystynkö siihen.
Mä en uskalla
päästää ketään
7935
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ja kyllä se onni hymyilee vielä meille kaikille, sinullekin, vielä joskus :)
Kun vois jättää turhan vatvomisen pois ja maata jonku mukavan miehen sylissä, ja vieläpä aina hymyssä suin odottaa seuraavaa kohtaamista. Se olis aika luksusta, on niin hämmentävän vaikeaa löytää semmosta ihmistä.
miten voi olla vaikea löytää sellaista ihmistä vaikka näyttää maailma olevan pullollaan meitä jotka eivät muuta kaipaa kuin lämmintä syliä. En puhu nyt niistä jotka haluavat uuden sylin joka syleilyyn. Niitähän taas löytyy enemmän kuin muurahaisia pesästä.
sekään itsellä ettei ole mitenkään helposti ihastuvaa tyyppiä. Sitten kun ihastuu niin käy baarissa päälle ku mikäkin vampyyri :) Menee kai se elämä näinkin ihmetellessä, mutta vois se kyllä paremminkin mennä.
tuossa viime yön tunteina mieleen kuinka antosaa ois passata jotain ihanaa miestä. Tehdä sille ruokaa ja silitellä..olettaen tietenki että se suostus pitään mua sylissä.
eikö kukaan ole sinua syliisi huolinut, vai oletko hiukan kranttu, tai jotain muuta...
miehet, joista en kiinnostu haluaisivat enemmän ja miehet joista kiinnostun juoksee karkuun. Esimerkkejä aika vähän, mutta mulle alkaa riittään. En kai ole sellanen auto-perhe-omakotitalotyyppi sitten.