Roaccutan

Jos syö Roaccutania, niin mitenköhän ne finnit tai tukkeutumat sitten häviävät?
Kun eiväthän ne voi vain kadota.


???
3613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

perustuu siihen, että talirauhaset pienentyvät eikä huokoset tällöin tukkeudu. Iho kuivuu ja finnit tavallaan kuivuvat kasaan. Mulla iho alkoi rasvoittumaan jo pari viikkoa kahdeksan kuukautta kestäneen kuurin jälkeen. Nyt kuurin loppumisesta on kohta yhdeksän viikkoa ja rasvoittuminen on melkein yhtä voimakasta kuin ennen kuuria. Joillain talirauhaset pienentyvät pysyvämmin, mutta en sitten ollut niin onnekas. Rasvoittuminen on tosiaan mulla voimakasta ja iholla on epämiellyttävä tunne, kun rasva jää siihen pinnalle.

Joskus, kun huomasi kuurin aikana finnin olevan tuloillaan, se saattoi kuivua ennen kuin se varsinaisesti edes kasvoi finniksi. Tukkeumiin ei auttanut mulla niin hyvin. Sellaisia outoja, tosin yksittäisiä ja pieniä, epäpuhtauksia ja pieniä valkopäitä, jotka eivät sitten millään meinaa lähteä, tuli kuurin aikana ja tulee edelleenkin. Tossa ohimolla esimerkiksi on ollut yksi valkopää varmaan pari kuukautta. Se on samankokoinenkin koko ajan eikä se ole tulehtunut. Ne ei tule kunnolla ihon pintaan, vaan on jotenkin "jumissa". Joskus oon tyhjentänyt sellasen neulalla; välillä hyvällä ja välillä huonolla menestyksellä. Tali, joka siellä on jumissa, ei tule puristamalla, vaan se pitää aivan neulan kärjellä saada pois. Se on sellanen pieni jähmeä tai kovakin pallero, ei siis yhtään juoksevaa.

Tulipas ihanan kuuloista selostusta.

Äänestä
  • Nuo "oudot" finnit ovat luufinnejä eli kovettunutta talia. Nuo ovat todella vittumaisia paskiaisia, neulaa saa tarjota jos haluaa eroon. Tuloksena saattaa tosin olla mukava arpi =) =)

    Äänestä

  • Kiluillaan kirjoitti:

    Nuo "oudot" finnit ovat luufinnejä eli kovettunutta talia. Nuo ovat todella vittumaisia paskiaisia, neulaa saa tarjota jos haluaa eroon. Tuloksena saattaa tosin olla mukava arpi =) =)

    vastauksestasi.

    Toivon, että lääke auttaisi minulla erityisesti tukkeumiin, sillä ne ovat muodostuneet oikeaksi ongelmaksi.. Välillä tuntuu, että tukkeumat muuttuvatfinneiksi ja että ne sillä tavalla häviäisivät.

    Olen syönyt lääkettä kuukauden ja lääkäri sanoi, että tuloksia alkaa näkyä vasta 2-3 kk kuluttua, joten toivoa luulisi vielä olevan..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


????? kirjoitti:

Jos syö Roaccutania, niin mitenköhän ne finnit tai tukkeutumat sitten häviävät?
Kun eiväthän ne voi vain kadota.


???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu