Aika kivuttomasti meni tämä keskikesänjuhla omalla kohdallani. Siitä saan kiittää hyviä antidepressantteja.
Sattui mukavia säitä, joten ulkoilin paljon. Tänä iltanakin kävin toistamiseen lenkillä myöhään noin klo 20:45-21:45. Päivällä jyrisi hieman ukkonenkin ja satoi ja hieman tuuli. Sen vuoksi pyörätielle oli pudonnut paljon roskia puista. Rullaluistelijoiden on syytä olla varuillaan oksien vuoksi.
Räkättirastaiden poikasetkin olivat jo lentotaitoisia. Jopa niiden pyrstötkin alkoivat olla melkein täysimittaisia, mutta hieman harvassa sulat vielä olivat.
Lammella ikäihmiset ruokkivat heinäsorsia. Sorsaemo tuli kolmen kersan kanssa apajille. Emo oli koko ajan varuillaan, hänen kroppansa näytti jotenki uljaalta ja voimakkaalta. Pikkuinen varpunen pyristeli myös ruokkijan vierellä, kerjäten sekin murusia. Välillä se kävi maassa ja pyrähti pajukkoon kai murkinoimaan.
Sorsapoikue palasi veteen. Kiukkuinen urossorsa hermostui rääpäille ja ajoi ne pois näkyvistä. Tenavat vikisivät pelosta ja pakenivat vauhdilla vedessä kasvavien pajujen suojaan.
Veteen heitetyt leivänpalaset saivat myös kalat pintaan. Sitten muutama lokkikin alkoi lennellä siinä päällä.
Noin kuuden aikaan illalla lähdin pyöräilemään. Kävin lähikioskilla tekemässä kolme riviä lottoa ja ostin hieman (0,8 kg) mättöä. Ajoin läheiseen puistoon ja huomasin penkkini olevan vapaana. Istahdin siihen ja kuuntelin radiota. Ohitseni meni vanhempi pariskunta, ja he katsoivat minua. Ehkä he näkivät, miten yksin joku voi olla. Ehkä he ihmettelivät, miksi mies yksin istuu auringossa penkillä. Miettivätköhän he sen yksinäisen miehen elämää? Ajattelivatkohan he, että mies on lähtenyt pakoon kotoa, jonne nuori vaimo jäi hoitamaan lapsia. Vai ajattelivatkohan he, että ehkä miehellä ei ole lapsia ja ehkä hänen puolisonsa on iltavuorossa sairaalassa. Mies siis on yksin kotona ja on lähtenyt hieman ulkoilemaan. Nuorella miehellä ei kyllä ollut sormusta. Ehkä he eivät ole edes kihlautuneet.
Mutta entä jos se nuori mies onkin sinkku? Onko hän itsekäs ja sitotumiskammoinen pelimies? Sellaiselta hän hieman näytti.
Mutta entä jos hän onkin sydämeltään hyvin yksinäinen mies? Jos häntä ei kukaan rakasta? Ei kai sentään! Niin mukavan näköinen mies ja olisi niin yksinäinen. Se olisi hyvin surullista.
Ajelin muutaman kilometrin päähän ja tulin toiseen puistoon. Istahdin sielläkin aurinkoiselle paikalle. Kuuntelin radiosta mielenkiintoista vanhanajan muistelua ja myös musiikkia. Ohitseni kulki jonkin verran ihmisiä. Hekin olivat ilmeisesti viettäneet juhannuksen kaupungissa.
Näkyi useita parejakin. Heillä on elämä mallillaan. Hehän ovat löytäneet puolison. Olisihan se surullista, jos hekin istuisivat yksin iltaa penkillä. Mutta kaksin ollessaan on puhumistakin runsaammin. Illalla he usein käyvät hieman happihyppelyllä, kun ovat voineet olla muuten koko päivän sisätiloissa. Ehkä he ovat rakastelleet koko päivän tai vain tuijottaneet tylsiä televisio-ohjelmia. Ehkä nainen on kutonut sukkaa mummolleen ja mies istunut bisse kädessä fudispeliä seuraamassa. Tai ehkä mies on sitonut perhoa, jolla aikoo muutaman viikon päästä nostaa lohenvonkaleen Lapinreissulta.
Ehkä he ovat puhuneet perheenlisäyksestä tai suunnittelleet ottavansa koiranpennun.
On hienoa, että he ovat löytäneet toisensa. Heidän ei tarviste enää etsiä ja kysellä että kelpaanko kenellekään. Ehkä he eivät edes tiedä, millaista elämä olisi ollutkaan yksinäisenä. Tietävätkö he, että yksinäisyys olisi voinut jopa sairastuttaa henkisesti? Yksin jääminen olisi tuntunut niin lopulliselta, että mielen olisi vallanut masennus ja ahdistuneisuus.
Ehkä he miettivät sitä yksin istuvaa nuorta miestä penkillä. Hänhän on siellä melko usein, ja aina yksin. Onkohan hän niin vaikea ihminen, ettei hänen kanssaan halua kukaan olla? Vai onko hän niin itsekäs, ettei päästä ketään lähelle?
Mitenkähän mies pärjää yksin? Eihän ihmisen ole hyvä olla yksin. Olemme olleet parisuhteessa jo pitkään. Eihän elämä olisi mitään, jos olisi yksin. Ainakin se olisi hyvin yksinäistä, vai olisiko? Eikö se alkaisi jo ahdistaa, kun et saisi kokea toisen ihmisen kosketusta ja kokea olevansa rakastettu?
Kyllä se voisi ahdistaa. Mutta nehän ovat vain tunteita, voisi joku lohduttaa. Mutta kun ne tunteet saavat sinun voimaan todella huonosti. Silloin lääkäri kirjoittaa reseptin, jossa lukee: "1 tabletti aamuisin, mielialaläke". Sitten ei enää tunne niin voimakasta ahdistusta.
Aina välillä joudumme sukulaisten tai tuttavien tentattaviksi, että jokos se tyttöystävä on löytynyt? Ne kysymykset saattavat tuntua todella musertavilta. Jos on kipuillut yksin ja kaivannut rakkautta ja sitten siitä vielä joku supliikki ja rempseä sukulaisrouva kysyy kovaäänisesti. Taidanpa vastata, etten ole kelvannut kenellekään. Kukaan ei ole huolinut minua.
Sänky odottaa minua. On se vaan päivän kohokohta aina kun saa laskeutua unien maailmaan. Edes yksinäisyys ei nyt ahdista...
-Yleinen vuodattaja
Sattui mukavia säitä, joten ulkoilin paljon. Tänä iltanakin kävin toistamiseen lenkillä myöhään noin klo 20:45-21:45. Päivällä jyrisi hieman ukkonenkin ja satoi ja hieman tuuli. Sen vuoksi pyörätielle oli pudonnut paljon roskia puista. Rullaluistelijoiden on syytä olla varuillaan oksien vuoksi.
Räkättirastaiden poikasetkin olivat jo lentotaitoisia. Jopa niiden pyrstötkin alkoivat olla melkein täysimittaisia, mutta hieman harvassa sulat vielä olivat.
Lammella ikäihmiset ruokkivat heinäsorsia. Sorsaemo tuli kolmen kersan kanssa apajille. Emo oli koko ajan varuillaan, hänen kroppansa näytti jotenki uljaalta ja voimakkaalta. Pikkuinen varpunen pyristeli myös ruokkijan vierellä, kerjäten sekin murusia. Välillä se kävi maassa ja pyrähti pajukkoon kai murkinoimaan.
Sorsapoikue palasi veteen. Kiukkuinen urossorsa hermostui rääpäille ja ajoi ne pois näkyvistä. Tenavat vikisivät pelosta ja pakenivat vauhdilla vedessä kasvavien pajujen suojaan.
Veteen heitetyt leivänpalaset saivat myös kalat pintaan. Sitten muutama lokkikin alkoi lennellä siinä päällä.
Noin kuuden aikaan illalla lähdin pyöräilemään. Kävin lähikioskilla tekemässä kolme riviä lottoa ja ostin hieman (0,8 kg) mättöä. Ajoin läheiseen puistoon ja huomasin penkkini olevan vapaana. Istahdin siihen ja kuuntelin radiota. Ohitseni meni vanhempi pariskunta, ja he katsoivat minua. Ehkä he näkivät, miten yksin joku voi olla. Ehkä he ihmettelivät, miksi mies yksin istuu auringossa penkillä. Miettivätköhän he sen yksinäisen miehen elämää? Ajattelivatkohan he, että mies on lähtenyt pakoon kotoa, jonne nuori vaimo jäi hoitamaan lapsia. Vai ajattelivatkohan he, että ehkä miehellä ei ole lapsia ja ehkä hänen puolisonsa on iltavuorossa sairaalassa. Mies siis on yksin kotona ja on lähtenyt hieman ulkoilemaan. Nuorella miehellä ei kyllä ollut sormusta. Ehkä he eivät ole edes kihlautuneet.
Mutta entä jos se nuori mies onkin sinkku? Onko hän itsekäs ja sitotumiskammoinen pelimies? Sellaiselta hän hieman näytti.
Mutta entä jos hän onkin sydämeltään hyvin yksinäinen mies? Jos häntä ei kukaan rakasta? Ei kai sentään! Niin mukavan näköinen mies ja olisi niin yksinäinen. Se olisi hyvin surullista.
Ajelin muutaman kilometrin päähän ja tulin toiseen puistoon. Istahdin sielläkin aurinkoiselle paikalle. Kuuntelin radiosta mielenkiintoista vanhanajan muistelua ja myös musiikkia. Ohitseni kulki jonkin verran ihmisiä. Hekin olivat ilmeisesti viettäneet juhannuksen kaupungissa.
Näkyi useita parejakin. Heillä on elämä mallillaan. Hehän ovat löytäneet puolison. Olisihan se surullista, jos hekin istuisivat yksin iltaa penkillä. Mutta kaksin ollessaan on puhumistakin runsaammin. Illalla he usein käyvät hieman happihyppelyllä, kun ovat voineet olla muuten koko päivän sisätiloissa. Ehkä he ovat rakastelleet koko päivän tai vain tuijottaneet tylsiä televisio-ohjelmia. Ehkä nainen on kutonut sukkaa mummolleen ja mies istunut bisse kädessä fudispeliä seuraamassa. Tai ehkä mies on sitonut perhoa, jolla aikoo muutaman viikon päästä nostaa lohenvonkaleen Lapinreissulta.
Ehkä he ovat puhuneet perheenlisäyksestä tai suunnittelleet ottavansa koiranpennun.
On hienoa, että he ovat löytäneet toisensa. Heidän ei tarviste enää etsiä ja kysellä että kelpaanko kenellekään. Ehkä he eivät edes tiedä, millaista elämä olisi ollutkaan yksinäisenä. Tietävätkö he, että yksinäisyys olisi voinut jopa sairastuttaa henkisesti? Yksin jääminen olisi tuntunut niin lopulliselta, että mielen olisi vallanut masennus ja ahdistuneisuus.
Ehkä he miettivät sitä yksin istuvaa nuorta miestä penkillä. Hänhän on siellä melko usein, ja aina yksin. Onkohan hän niin vaikea ihminen, ettei hänen kanssaan halua kukaan olla? Vai onko hän niin itsekäs, ettei päästä ketään lähelle?
Mitenkähän mies pärjää yksin? Eihän ihmisen ole hyvä olla yksin. Olemme olleet parisuhteessa jo pitkään. Eihän elämä olisi mitään, jos olisi yksin. Ainakin se olisi hyvin yksinäistä, vai olisiko? Eikö se alkaisi jo ahdistaa, kun et saisi kokea toisen ihmisen kosketusta ja kokea olevansa rakastettu?
Kyllä se voisi ahdistaa. Mutta nehän ovat vain tunteita, voisi joku lohduttaa. Mutta kun ne tunteet saavat sinun voimaan todella huonosti. Silloin lääkäri kirjoittaa reseptin, jossa lukee: "1 tabletti aamuisin, mielialaläke". Sitten ei enää tunne niin voimakasta ahdistusta.
Aina välillä joudumme sukulaisten tai tuttavien tentattaviksi, että jokos se tyttöystävä on löytynyt? Ne kysymykset saattavat tuntua todella musertavilta. Jos on kipuillut yksin ja kaivannut rakkautta ja sitten siitä vielä joku supliikki ja rempseä sukulaisrouva kysyy kovaäänisesti. Taidanpa vastata, etten ole kelvannut kenellekään. Kukaan ei ole huolinut minua.
Sänky odottaa minua. On se vaan päivän kohokohta aina kun saa laskeutua unien maailmaan. Edes yksinäisyys ei nyt ahdista...
-Yleinen vuodattaja
Vastaukset 62
Vanhimmat
Piakkoin kirjoitukseesi vastaa parhaat päivänsä nähnyt, "hyväksi ihmiseksi" itsensä mieltävä täti-ihminen tarjoten latteuksiaan. Voi olla, että joku muukin mielikuvitukseton tylsimys tarjoaa sinulle väljähtynyttä empatiaansa ja kertoo sinulle ne samat, ontot lohdutuksen sanat, jotka hän on toistanut lukemattomat kerrat, itselleen ja muille.
Ennen kuin nämä henkilöt ehtivät tänne, haluan kirjoitta sinulle sanoja, joita ei motivoi halu lohduttaa ja surkutella. Myös minä olen mukavannäköinen mielialalääkkeitä syönyt nuorimies, jonka rakkauselämästä sukulaistädit säännöllisesti tiedustelevat ja joka monet kerrat mietti syitä yksinäisyydelleen ja sanoinkuvaamattoman surkealle ololleen, kunnes lopetti.
Pidin kirjoituksestasi. Se lähti onnahdellen liikkeelle ja parani ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Lopussa on kohtia, joilla on mielestäni jopa kaunokirjallista arvoa. Jos viitsisin kritisoida, kritisoisin paikoittain ylitsevuotavaa itsesääliä.
Luin hiljattain Kurt Vonnegutin romaanin "Slaughterhouse Five", jossa toistuu lause "life's a crock of shit". Vonnegut kirjoittaa keveästi ja ilkamoiden. Hänen tekstinsä on täynnä pieniä "gageja" ja räikeitä viittauksia ihmisten narrimaisuuteen.
Vonnegutin oman kertoman mukaan hänen elämänsä on ollut paljon helpompi ja miellyttävämpi kuin useimmilla, mistä hän tuntee sekä kiitollisuutta että hiukan häpeää. Romaanin omaelämäkerrallisen aineiston perusteella on ilmeistä, että hän on hyväntuulinen mies, joka nauttii vitsailemisesta. Silti Vonnegutin mielestä elämä on pelkkää paskaa. Vonnegut kuoli viime vuonna. Hän oli älykkö ja hän kuuluu nykykirjallisuuden suuriin nimiin.
Vietin oman juhannukseni lueskellen ja kirjoitellen. Tein kaalikeittoa ensimmäistä kertaa. Siitä tuli hiukan liian laimeaa, mutta hyvältä se maistui. Laitoin suurimman osan pakkaseen. Kirjoitin eilen sen pikku tarinan rikkinäisestä koirasta, joka löytyy palstalta. Tunsin oikeasti sen pikku koiran ja se oli oikeasti annettava huonoon kotiin. Itken harvoin, mutta sitä kirjoittaessa itketti ja itketti hiukan tänäänkin. Juhannus oli päivä muiden joukossa. En oikeastaan kiinnittänyt huomiota siihen, että tänään oli juhannus. En missään nimessä ollut masentunut.
Ne kysymykset, jotka tekstistäsi välittyvät, jäävät vaille vastausta. Elämä on sellaista, jollaisena se tekstissäsi ilmenee. Jos sitä haluaa arvioida, on kai osuvinta kutsua sitä paskaksi. Mitään muuta aiheesta voi tuskin sanoa. Sellaista elämä on.
Tällaisia olivat sanat, jotka halusin sinulle kirjoittaa.
Miksi pitäisi välittää muiden mielipiteistä. Mielipiteet ovat kuin takamus: jokaisella on yksi. Itsenäinen ja itsensä ja elämänsä hyväksyvä positiivinen elämänmyönteinen aina elämän valoisaa puolta katsastava elämäntyyli on se voittajan tyyli.
Romaani, jossa lause "life's a crock of shit" toistuu, on Vonnegutin viimeinen, nimeltään "Timequake". Romaanissa "Slaughterhouse Five" henkilöt toistavat useaan kertaan: "I never asked to be born."
ylitsevuotavalle itsesäälillesi tehdä mitään? Hyvät kirjoittajan lahjat sinulla on, mutta...
En oikein tiedä, mikä siinäkin on, ettei epätoivoaan saa edes päiväkirjamuodossa ilmaista. Ja jos "hyvään tekstiin" ei voi mahtua yhtään itsesääliä, niin se on sitten vain vähemmän aitoa tekstiä. Hirveää hyvinvoimisfasismia minusta, bhah.
Etpä tunne nykytyttöjä tarpeeksi:
"Ehkä nainen on kutonut sukkaa mummolleen"
Ei tollasta tapahdu, ei kukaan kudo edes itselleen tai sille poikaystävälle/miehellen. Kaupasta ostetaan muotivaatteita eikä villasukkia pidä kukaan.
"Ehkä he miettivät sitä yksin istuvaa nuorta miestä penkillä. Hänhän on siellä melko usein, ja aina yksin. Onkohan hän niin vaikea ihminen, ettei hänen kanssaan halua kukaan olla?"
Joo, tai sitten ne miettii että taitaa olla milelenterveysongelmia tolla.
Nimittäin vaikka puhutaan ettei saa leimata ihmisiä niin tosi asiassa hyvin herkästi leimataan.
"Aina välillä joudumme sukulaisten tai tuttavien tentattaviksi, että jokos se tyttöystävä on löytynyt? Ne kysymykset saattavat tuntua todella musertavilta. Jos on kipuillut yksin ja kaivannut rakkautta ja sitten siitä vielä joku supliikki ja rempseä sukulaisrouva kysyy kovaäänisesti. Taidanpa vastata, etten ole kelvannut kenellekään. Kukaan ei ole huolinut minua."
Tuo on edistystä jos tuohon pystyt. Anti mrennä vaan.
Niinpä se taitaa olla, että käsitöitä harrastelevia nuoria naisia on yhä vähemmän.
Olen myös itsekin tullut ajatelleeksi, että yksin istuva, etenkin nuori ihminen luokitellaan helposti mt-ongelmaiseksi. Mutta kohdallani se arvio osuukin oikeaan. Onhan minulla diagnooseja, lääkkeitä, mutta silti koen päässeeni eteenpäin. Ehkä yksinäisyyteni herättää edelleen ihmettelyä, mutta en anna sen haitata. Jos haluaa istua kesäillassa puistonpenkillä, ei useinkaan ole mahdollisuutta valita sinne seuraa. Joten yksin on mentävä.
On muuten aika jännä juttu, mikäli minäkin annan itsestäni erittäin negatiivisen kuvan istuessani yksin. Jos joku pysähtyisi seuraani hetkeksi, voisi hän yllättyä, kuinka mukava ja ystävällinen se yksinäinen mies olikaan.
Saan joskus seurakseni penkille ikäihmisiä, jotka haluavat istahtaa ja vaihtaa muutaman sanan nuorukaisen kanssa. Minulla on tapana kiittää heitä juttutuokiosta ja toivottaa mukavaa päivän jatkoa. Tokihan sellainen käytös kuuluu hyviin tapoihin. Yritän opetella lisää ystävällisyyttä ja käytöstapoja. Myös kaupassa ojentaessani S-etukortin ja visan/rahat, sanon kassaihmiselle nykyään aina 'Ole hyvä'. Nuorempana en sitä jotenkin kehdannut tehdä. Toki kiittää olen aina osannut.
Nythän sä todella omituinen olet, sanot kaupan kassalle "Ole hyvä! Niin se vaan on että jos on tapoja niin alkaa olla nykyään omituinen ihminen. No tää oli ainakin puoliksi leikkiä.
Mutta sun ongelma taitaa olla se että olet luonut itselles ihannetytön ja sellaista ei todellisuudessa ole. Tai jos on niin se on vähintään yhtä piilossa kuin sinä.
Tytöt ovat telkkaa katselevia, kikattavia, olutta juovia muotipukeutujia tai sitten ahkerasti opiskelevia bisnes-suuntautuneita uraohjuksia ja taitaa sekin maailma olle sulle vieras.
Siksi sun vierees penkille istahtaa yleensä se ikäihminen.
Hyvää juhannuksen jatkoa jokaiselle!
Yritän laihduttaa mutta eilen ahdoin mangounelmatorttua ja tänään mustikkapiirakkaa kun niin rakastan herkkuja! Olen käynyt kävelylenkeillä iltaisin ja aion tänäänkin mennä. Eilen tapasin yhden uuden ihmisen ja kävimme elokuvissa katselemassa "Sinkkuelämää".
En sure sinkkuuttani, joskus olen taistellut parisuhteessa josta irtautuminen on ollut helpotus. Lemmikkieläin on hyvä ystävä, on joku odottamassa kotona kun tulen töistä.
Aloitusteksti oli hyvin kirjoitettu, itsekin tykkään katsella sorsia ja istuskella puistonpenkillä musiikin kuuntelusta puhumattakaan. Oletko harrastanut enemmänkin kirjoittamista? Yksin olemisessa on omat puolensa, joitakin asioita on huomattavasti helpompaa harrastaa yksin kuin seurassa. Toivon sinulle hyviä hetkiä niin harrastusten kuin hyvien ystävien seurassa.
Harrastus onkin erinomainen tapa nostattaa itsetuntoa. Jätkäporukalla vitsailla ja pelata shakkia on syksyn kohokohta.
"Aloitusteksti oli hyvin kirjoitettu, itsekin tykkään katsella sorsia ja istuskella puistonpenkillä musiikin kuuntelusta puhumattakaan. Oletko harrastanut enemmänkin kirjoittamista?."
Kiitos mielipiteestäsi. Liikkuessani pihalla, tulee minulle koko ajan ajatuksia, joita haluaisin kirjoittaa. Usein ne sitten menevät ja unohtuvat. Ehkä pitäisi olla mp3-soitin mukana, jonka nauhurille voisin horista niitä tunteita, joita esim. mäntymetsän tuoksu saa mieleeni.
Kirjoittamista en ole aiemmin harrastanut, tässä on koko tuotantoni. (Lisäksi minun käsialani on poikkeuksellisen tyylikästä [monesti kehuttu]). En kirjoita sellaisia "harakanvarpaita".
"Yksin olemisessa on omat puolensa, joitakin asioita on huomattavasti helpompaa harrastaa yksin kuin seurassa. Toivon sinulle hyviä hetkiä niin harrastusten kuin hyvien ystävien seurassa".
Tuo on totta. Yksin ollessa saa vain keskittyä itseensä. Mutta niin kovasti kaipaisin elämääni nuoren naisen rakkautta.
Kiitos, mukavaa kesän jatkoa sinullekin!
Tajusitko että otsikkosi voi olla hm.... vaikka kaksimielinen? Vasta kun lukee täti-ihmisen kirjoituksen niin huomaa että et ehkä ajatellutkaan mitään. Vai oliko tuokin sitä ujoutta ja vähän naiviutta että et huomannut.
Nimittäin joskus sinun kirjoituksissasi paistaa läpi pieni naivius, ihana neitokainen tulee ja löytää sinut.
"Mutta niin kovasti kaipaisin elämääni nuoren naisen rakkautta".
- Tee jotakin tuolle asialle. Ei se haaveilulla toteudu.
Vaikka olenkin lääkitty ja ongelmainen, onhan minulla säilynyt hullunkurinen huumorintaju, ja kaksimielisyyskin. Pitää kuitenkin olla varovainen, ettei sillä säikyttele etenkään naisia.
"Nimittäin joskus sinun kirjoituksissasi paistaa läpi pieni naivius."
Millaistahan tuo kuvailemasi lapsellisuus mahtaa olla... Olenhan minä aina ollut sellainen pieni ihmettelevä poikanen, joka on ainakin paperilla kasvanut aikuiseksi...
"ihana neitokainen tulee ja löytää sinut"
Tuo oli kivasti sanottu :). Ja ihan rehellisiä jos ollaan, minähän olisin sille tietylle oikein hyvä kultakimpale. Mutta miten pääsen tekemään tuttavuutta arkuuteni vuoksi?
Viestisi sai mut odottamaan syksyä ja shakin peluuta. :)
Minulla on kyllä 2 tablettia mielialatabuja ja lääkäri puhui jo kolmannesta. Ei kyllä mieskunto pitää saada kohdilleen muuten muijat karkaa ympäriltä. Seksi ei kiinnosta lääkityksen alaisuudessa, mutta se pitää toimia jotta parisuhde ei turhia kariutuisi. Vaikka onhan tuolla paljon naisia maailmalla, no sweat. Mutta silti kun on investoinut johonkin niin haluaisi saada siitä jotain muutakin käteen kun pelkkää seksiä.
Minusta ainut tapa päästä elämässäsi rauhallisuuteen on ottaa moraalinen ylemmyys. Tajuat että he eivät ole samalla aaltopituudella, eivät tajua sinun nerouttasi ja eivät ikinä pääse samoille mielentaajuuksille mitä sinä troppiesi, viestiesi ja musasi kanssa.
Kohta alkaa toinen kierros parien valinnasta. Silloin on miehet ylilyöntiasemassa, kun naiset ovat vähän rennompia ja hyväksyvämpiä. Nyt naisilla on varaa valita mutta siinä kolme- nelikymppisenä sitten alkaa se toinen rundi josta sinä saat aivan varmasti itsellesi puolison.
Miten sinä sitten olet onnistunut löytämään niitä naisia ympärillesi, vai onko ne vielä löytymättä? Olet tietenkin onnellisessa asemassa, että sinulla on paljon kouluaikaisia tuttavia? Vai netissäkö olet tutustunut? Ainakaan siellä setien shakkikerhossa tuskin nuoria naisia näkyy.
Minulla ei täällä ole muita kun uusia tuttavia.
"Minusta ainut tapa päästä elämässäsi rauhallisuuteen on ottaa moraalinen ylemmyys. Tajuat että he eivät ole samalla aaltopituudella, eivät tajua sinun nerouttasi ja eivät ikinä pääse samoille mielentaajuuksille mitä sinä troppiesi, viestiesi ja musasi kanssa".
On vaikea otta moraalista ylemmyyttä, kun tiedän, että he ovat onnellisia ja minä olen näennäisesti onnellinen. He todennäköisesti ovat tyytyväisiä elämäänsä, kun heillä on puoliso. Ehkä he eivät ole tropeissa. Minä taas olen tropeissa ja olen näennäisesti onnellinen.
Mitä tarkoitat "viesteillä"? Näitäkö vuodatuksia vai mitä viestejä?
Netistähän minä olen kaikki ihmissuhteeni melkein saanut. Joku päivä kun olen kerännyt tarpeeksi kontakteja lopetan tämän netin ja lähden maailmalle. On se oikea sosiaalinen elämä aina parempaa kuin netti, eikö?
Syksyllä olen töissä aamut ja koulussa ja shakkiklubilla illat. Joskus pitää repäistä ja tehdä reippaasti muutosta elämään. En nyt sentään koko ikääni nyhvää täällä netissä.
"On se oikea sosiaalinen elämä aina parempaa kuin netti, eikö?"
On se. Meidän herkempien on kai opeteltava sitä sosiaalisuutta. Puhun nyt itsestäni. Vaikka vuodatankin täällä, teen hurjasti kenttätyötä päivittäin. Edelleen koen olevani vajavainen ja vaikeasta sosiaalisesta vammasta kärsivä.
"Vaikka vuodatankin täällä, teen hurjasti kenttätyötä päivittäin. Edelleen koen olevani vajavainen ja vaikeasta sosiaalisesta vammasta kärsivä."
Tuo on selkeästi oikea asenne, eli pyrkiä enemmän ihmisten ilmoille. Valtaosa näistä yksinäisistä vain roikkuu netissä tai tv:n ääressä, ja sitten vielä syyttelevät muita yksinäisyydestään ja ovat vieläpä kateellisia niille jotka yrittävät tilannettaan parantaa ja kovan työn jälkeen saavuttavat jotain tuloksiakin.
Itsekin olin vielä n. 4 vuotta sitten tuollainen sosiaalivammainen nettiaddikti ja eskapisti, mutta sitten lopultakin vain ryhdyin olemaan mahdollisimman vähän kotioloissa ja kartuttamaan kaveripiiriä ja sosiaalisia taitoja. Noin parin vuoden sinnikkään kenttätyön jälkeen tilanne alkoi huomattavasti parantua.
Elämästä on helposti löydettävissä eri jaksoja. Nyt mietin elämääni ennen ja jälkeen ahdistuneisuuden. Vaikka olin kärsinyt dystymiasta jo lapsuudesta saakka, tuli siihen selvä muutos pari vuotta sitten. Siitä saakka aloin kärsiä voimakkaasta ahdistuneisuudesta. Yksinäisyys olikin alkanut ahdistaa, vaikka olinhan tottunut siihen aiempina vuosina.
Ahdistuneisuuden laukaisi se, että huomasin aina illalla olevani yksin. En osaa sanoa, miksen aiempina vuosina ahdistunut, vaikka yhtälailla silloinkin olin yksin.
Eihän terveen ihmisen pitäisi kokea sellaista ahdistusta, vaikka yksin olisi aina. Ehkä se kuuluu sairauteeni.
Niistä ajoista saakka olen joutunut käyttämään antidepressantteja. Ne toimivat, eikä ahdistus enää pääse horjuttamaan mieltäni :).
Istuin illalla puistonpenkillä ja tunsin kummaa olemisen keveyttä. Sellaista, mitä vielä lapsena tunsin. Pojat potkivat palloa kentällä ja muistin itsekin ne ajat lapsuuden loppuajoilta.
Kuvittelen itseni sinne menneisyyteen, vaikka 14-vuotiaaksi. Koinko silloin iltaisin suisidaalisia ahdistuskohtauksia? En kokenut. Ei minua silloin ahdistanut. Olisihan se ollut hirvittävää lapsena, ja olisinko silloin edes saanut apua. Lapsillehan ei mielellään anneta kyseisiä lääkkeitä.
Ahdistuneisuuteni liittyy siis jotenkin tähän ikään. Ehkä kaikki epäonnistumiset saivat mieleni järkkymään. Olinhan epäonnistunut ammattiuran luomisessa ja epäonnistunut oman perheen muodostamisessa. Jäänyt yksin siksi, etten osaa käyttäytyä oikein löytääkseni puolison. Tehdä asiat niin, että joku nainen kiinnostuisi minusta.
Ihmiset kyselevät, onko minulla vaimoa tai tyttökaveria. Lopuksi monet lohduttavat, että kyllä sinä löydät kun olet niin komeakin. Komea...? Miten sen nyt luulisi auttavan asiaa. Mies on niin yksin, eikä tunne kuuluvansa oikein mihinkään. Ei siinä ulkonäöllä ole merkitystä, jos ei missään juuri tapaa mahdollisia puolisoehdokkaita. Tietenkin jos olisi vaikka kuten Brad Pitt, olisi naisia varmasti pyörimässä ympärillä.
Elämää kokeneet ihmettelevät, ettei noin mukavan näköisella nuorella miehellä ole tyttöystävää! He eivät tajua, miten estynyt ja ujo mies on, vaikkei sitä ehkä ulkonäöstä uskoisi. Mutta ehkä he voisivat auttaa minua löytämään mukavan, kiltin, vapaan neidon. Mutta eivät he halua auttaa tällaisissa asioissa. Sitä paitsi mukavat ja mukavan näköiset ovat varattuja, aina! Tai hetken verran vapaina välillä, kun edellinen liitto kariutuu.
Olen sinua vanhempi, jo neljänkympin rajapyykin ylittänyt nainen. Lapsena olin myös ujo ja arka. Kouluaika oli jotenkin vaikeaa juuri ujouteni tähden. Parhaimman koulumenestykseni saavutin juuri ylioppilaskirjoituksissa, ne kun minä tein vain itselleni, en luokalle tai ryhmälle. Missään koulu- tai opiskeluriennoissa en ollut mukana, tästä syystä ei yhteyksiä koulukavereihin ole.
No opiskelemaan pääsin ja työpaikankin sain. Siinä vaiheessa alkoi jo olla jonkunlaista itsetuntoa. Ja kun työni olen hyvin tehnyt niin eteenpäin olen päässyt ja palkassa se on tuntunut. Työpaikan yhteisissä riennoissa en ole mukana mutta en ole mitenkään ainoa tapaus. Oikeastaan se työ on ollut se "syy" jonka takia minulta ei ole kyselty enää aikoihin parisuhteesta. Joskus nuorempana kysyttiin mutta silloin vastasin että huonoja en kelpuuta.
Yksinäisyys ei ole koskaan ahdistanut mutta on toki monestikin mielessä ollut että jos joku hyvä kuitenkin löytyisi. Tuota ikää vaan alkaa olla...
Koska kuitenkin ansaitsen hyvin niin minulla on varaa hemmotella itseäni matkustelemalla pari kertaa vuodessa ulkomaille. Yksin matkustelen, saan kulkea missä haluan ja tehdä mitä halua. Ja todella kulkenut olen. Ainoa "hankaluus" on joskus iltaisin ruokailupaikoissa. Mutta sekin ratkeaa jos päivällä käy syömässä ja illalla ostaa vain jotakin pientä ja syö vaikka hotellihuoneessa. (samalla saa levätä päivän kävelyjen jälkeen)
En tiedä onko yksin jääminen ollut minulle helpompi asia siksi että olen nainen vai siksi että minä vaan olen minä ja enkä koe mitään huonommuutta. Elämä on muuten kuitenkin mennyt hyvin.
Opiskelupaikka tms antaa elämään sisälle jonkun yhteisön, josta saa voimaa.
Mt-kuntoutujat tai itsesäi vanhemmat naiset olisivat ehkä ainoat joiden kanssa synkkaisi muussakin mielessä kuin seksissä. Itse olen elämän syrjässä kiinni ja viiden vuoen kuluttua olen varmasti jo parisuhteessa ja koulutusta vastaavassa työssä. Antaa ajan kulua, let the time go.
Eipä tuo naamankuvatus auta jos ei vaan osaa kommunikoida ihmisten kanssa niin kuin pitäisi. Pariutusmistarkoituksessa siis. Kyllähän minä nyt muuten vaikutan ihan normaalilta, usein varmasti ujolta, mutta miesten kanssa en mitään osaa. Minullekin on jo vuosia sitten ihmetelty, että "miten ihmeessä ei ole poikaystävää, kun olet noin nättikin." "Naamakirjaa" selatessa voi todeta, että suurin osa vanhoista tuttavista seurustelee, yksi on jopa jo naimisissa ja omaa pennunkin.
Kyllä ovat monet miehet yrittäneet lähempää tuttavuutta tehdä, mutta kun ei pääse kuorestaan niin ei vaan pääse. Minä en vaan osaa näitä asioita. Minulle seurustelu, deittailu ja miehet ovat vieraita asioita siinä kuin muut hoitavat ne hommat ihan luonnollisesti. Miespuolisia ystäviäkään ei ole koskaan ollut. En vain osaa.
ujoista/hiljaisista saa kusipään vaikutelman.. itseäni alkanut viimeaikoina masentaan tää asia vielä entistä enemmän. En ole vaan puhelias/nopeaälyinen, ja tämä on kaikki kaikessa. Mun itse pitää hiljaa mielessäni funtsia asiat ennenkuin on mitään mielipidettä mistään..siinähän oot sitten hiljaa ja toiset miettii "onpa toi ylpee kun ei puhu mitään", ehkäpä ne osittain onkin oikeessa, joskus harvoin kyllä jotain tulee mieleen,muttei niitä kehtaa sanoa, ehkä tää itsesensuuri on just sitä jonkinlaista "ylpeyttä".
Mukava että olet ajoissa saanut hoitoa ja varmasti neljän vuoden kuluttua olet parisuhteessa ja hyvässä duunissa.
Ei kannata tehdä näin, miten mulla on mennyt. Sinusta 10 vuotta vanhempi ja vielä etsii uraa ja puolisoa.
Hola! :)
Älä käsitä väärin, en halua olla ilkeä.
Luin kaikki kirjoituksesi - ja minustakin kirjoitat hyvin (erityisesti mieheksi ;)). Ihmettelen vain sitä, että eikö sinulla esimerkiksi ole ollenkaan ystäviä, harrastuksia, töitä? Näihin asioihin voit itse vaikuttaa!! Se on mahdollista, kun kuuntelet itseäsi ja uskot itseesi.
Kerroit olevasi komea. Jos olet, niin "Katso jätkä peiliin!" Moni tyttö varmasti haluaisi olla kanssasi. Tiedän joitain miehiä, jotka ovat mielestäni hyvännäköisiä, mutta todella epävarmoja ja arkoja naisten kanssa. Se on hulluutta! Hyvä mies siinä menee hukkaan. Uskalla olla rohkea ja luottaa itseesi - kelpaat varmasti monelle. (Tietty helpommin sanottu kuin tehty).
Itse olen kaverieni lapsille "täti", mutta muuten nuori neitonen ja täynnä elämäniloa. En vaan voi jakaa sitä kenenkään ERITYISEN kanssa ja se aina välillä harmittaa. Rakastan kuitenkin itseäni, olen sosiaalinen, menestynyt, asun omistusasunnossa... En ole aina ollut tätä (varsinkin viime syksynä olin täysin hajalla ja kadoksissa, mutta löysin tänä keväänä itseni). Toivon vain, että "Se Oikea" löytää minut joku päivä. Omalla kohdallani siis yksinäisyys on pakollinen valintani, koska tarvitsen aidon tunteen ennen kuin voin taas alkaa seurustelemaan. Onko sinullakin niin? Minkä ikäinen olet?
Muista myös, että olet mies. Sinun KUULUU iskeä naisia. Minä olen nainen ja valitettavasti vanhanaikainen - odotan aina, että minut isketään. Asenne-kysymyshän tämä on.
Tulipa sekava teksti. Vastasin sinulle, koska sinä eka vastasit minulle. ;)
Tsemppiä!
Moikka!
Odotinkin sinulta viestiä kun johdattelin sinut tänne Yksinäisyys-palstalle ;).
"Luin kaikki kirjoituksesi - ja minustakin kirjoitat hyvin (erityisesti mieheksi ;))."
Kiitos. Olen hyvä kirjoittaja, siis verbaalisesti lahjakas kuten palstan hyvä ystäväni Schorching Blood on asian ilmaissut. Onneksi saan nyt vielä kesätöissäkin käyttää tätä persoonaani hyväksi :).
"Ihmettelen vain sitä, että eikö sinulla esimerkiksi ole ollenkaan ystäviä, harrastuksia, töitä?"
Kyllä minulla on verkon ulkopuolisiakin kavereita. Lukematon määrä morjestajia, mutta onneksi oikeastaan kaksi oikein hyvää ystävää. Rohkeuteni ansioista sain ne ystävät, ei minullakaan ole aina kavereita ollut. Yksinäisyyteni on nykyään vain hyvän naisen puuttumista.
Tänään tulin hyvälle mielelle kun eräs juuri keväällä eläkkeelle jäänyt naisopettaja tervehti torilla :).
"Näihin asioihin voit itse vaikuttaa!! Se on mahdollista, kun kuuntelet itseäsi ja uskot itseesi."
Olet oikeassa. Tarinani on pitkä, mutta olen joutunut nyt aikuisena kasvamaan omaksi itsekseni. Se selittää senkin, ettei minulla ole kovinkaan paljon kokemusta seurustelustakaan. Elin yli 25 vuotta vain varjona, eikä sellaisena tietenkään elä täyttä elämää.
"Kerroit olevasi komea. Jos olet, niin "Katso jätkä peiliin!". Tiedän joitain miehiä, jotka ovat mielestäni hyvännäköisiä, mutta todella epävarmoja ja arkoja naisten kanssa."
Olen pitänyt itseäni lapsesta saakka rumana ja erilaisena (en halua kertoa tässä syytä). Etenkin muutamina viime vuosina olen saanut hyvin usein kuulla olevani hyvännäköinen, komea, ihana, söpö, sussa on näköä jne... Ja sekös herättää minussa myllerrystä. Muutapa hetkessä sitä käsitystä itsestäsi! Nuoret naiset aika usein hymyilevät ja kattelevat merkillisesti. Ja hieman vanhemmatkin naiset... :/. Eli kunpa voisin lopettaa sen ulkonäköni murehtimisen.
"Moni tyttö varmasti haluaisi olla kanssasi"
Toivottavasti haluaisikin :). Hirvittää vaan oma ikäni, sillä olenhan jo 29,5 vuotias... Haluaisin ehkä löytää itsestäni hieman nuoremman naisen., n. 23-26-vuotiaan. En tiedä olenko heille liian tylsä "ikämies" :). Tuskinpa sentään, sillä viimeksi viime vuonnakin minulta kysyttiin, joko olen armeijan käynyt ja tosiaan ole säilynyt kuulemma alle 25-vuotiaan näköisenä?
"Toivon vain, että "Se Oikea" löytää minut joku päivä. Omalla kohdallani siis yksinäisyys on pakollinen valintani, koska tarvitsen aidon tunteen ennen kuin voin taas alkaa seurustelemaan. Onko sinullakin niin? Minkä ikäinen olet?"
Juuri sellaista tunnettahan minäkin tarvitsen, eli minä ala mitään korvikesuhteita ottamaan. Odottelen sitä hetkeä, kun kohtaan sen Oikean. Ehkä se Oikea on tullut jo minua vastaan - ja kävellyt ohitse...
"Muista myös, että olet mies. Sinun KUULUU iskeä naisia. Minä olen nainen ja valitettavasti vanhanaikainen - odotan aina, että minut isketään. Asenne-kysymyshän tämä on."
Voi hitsi! Voi hitsin hitsi! Eikäkö en minä uskalla iskea naista :'((((. Tai en tiedä jos olisin ensin tutustunut rauhassa. Mutta en minä uskalla mennä jututtamaan tuntematonta. Kai siinä on se perinteinen pelko: Mitä se ajattelee jos minä menen juttelemaan? Luuleeko se että sillä ois jotain saumoja - no way!? Baarissa naiset aika usein kattelevat, mutta harva tulee juttelemaan. Eli olen niin epävarma itsestäni edelleenkin. Lisäksi jos satun iskemään silmäni johonkin neitoseen, ei mene aikaakaan kun hänen boyfriend saapuu hänen luokseen.
Viime kesänä istuin penkillä lammella. Vieressä nurmikolla oli nainen bikineissä. Erittäin alkoholisoitunut mies käveli ohitsemme ja sanoi minulle: "Kato tissit! Iske tuosta itelles nainen!". Hymyilin ja taisin vilkaista kiukkuisen oloista naista. No, muutaman minuutin kuluttua saapui hänen seuraansa a boyfriend. No, hieno homma!
Olen minä kyllä tyhmä! Miksen vieläkään usko niitä kymmeniä naisia (ja muutamaa miestä), jotka ovat sanoneet minua vähintään normaalin näköiseksi, mutta myös tosiaan komeaksi jne... Kerran viime kesänä pyöräilin satamassa ja teinitytöt vislasivat minulle.
Tänään olin iltalenkille ja sadekin kasteli. Lammella tuli hölkkäävä, huomattavan nätti tumma neitonen vastaan. Katsoin häntä vasta hyvin lähellä ja sain lämpimän ja "hyväksyvän" hymyn. Välillä kun katselee naisia, saa osakseen vain EVVK-tyyppisiä niskojen nakkeluita. Ne tuntuvat ikäviltä. Itse kun en silleesti haluaisi kenellekään nakella niskoja. Ehkä monet nuoret naiset voivat kokea sellaisen tuijottamisen pelottavaksikin. Mutta ei mua tarvi pelätä, kun minä olen tuollainen ---> :-).
En kyllä ihmettele vaikka joskus katellaankin! Sallinette pienen itsekehun... Onhan minua sanottu usein urheilulliseksi. Etenkin mahtavat pohkeet on huomattu... Ja kaipa ne ovat venyneet kun on pyöräillyt ja kävellyt aina.
Ja mulle ois kuulemma naisia jonoksi asti, jos minä sen itse tietäisin. Joskus tuskailen että näinkö tässä vielä jäi ilman vaimoakin?! Jotkut keski-ikäiset pyörittelevät päätään ja naurahtavat.
Kuten huomaatte, teksteistäni paistaa voimakas epävarmuus.
"Vastasin sinulle, koska sinä eka vastasit minulle. ;)"
Oliko tuo juuri sitä että miehen on AINA tehtävä ensin jotain? ;).
Kyllä minusta tuntuukin, että etsimäni kunnolliset naiset eivät välttämättä tulisi minua jututtamaan. Suurin pelko sille, että minä sen teen, on tosiaan kai se, että he nauravat minut maanrakoon tai mikä vielä pahempaa, sanovat: minulla on jo poikaystävä, häivy! Tai voidaan me olla ystäviä kun olet hyvä kuuntelija ja osaat puhua ja ajattelet niin paljon.
Tuonne se olisi taas mentävä yksin peiton alle. Ei siellä ketään näy, vaikka vielä uudelleen katson.
Tsemppiä kaikille yksinäisyydestä kärsiville ja rohkeutta ja luottamusta omaan ainutlaatuisuuteen!
Kerroit osaavasi rakastaa itseäsi. Minulle se monesti on vaikeaa.
Kun noita vuodauksiasi lukee niin aina unelmoit itseäsi nuoremmasta neitokaisesta. Pitäiskö olla vielä sellanen ettei ole seurustellut kenenkään kanssa aikaisemmin?
Sanot itseäsi nuoren näköiseksi mutta ajatuksiltasi olet jo kovin vanha, paljon pohdiskellut ja muutakin kuin että onko noi vai nää farkut paremman näköset!
Entäs jos se sinulle tarkoitettu nainen olisikin vaikka 5 vuotta vanhempi, eronnut yh-äiti???
Harva mies haluaa itseään vanhemman naisen, se on ihan biologiaa eikä sille mitään voi. Nuorta mukavampi katsella, kuka nyt vanhaa haluaisi?
En mitenkään ajattele, että täysin seurustelematon pitäisi olla. Kyllähän heitäkin on, joten ei sillä ole merkitystä. Tosin monet ovat hyvin kokeneita. Ja kuulemma nykyään vaihdetaan kumppania paljon helpommin kuin ennen. Monen naisen olen kuullut etsivän vielä sitä Oikeaa kun ne edelliset ovat olleetkin k***päitä, joiden kanssa ei mitään loppuelämää tai perhettä ole voinut yhdessä suunnitella.
Olet oikeassa. Olen hyvin syvällinen ja paljon pohdiskellut. Joskus käyn yksinäisyyttäni paetakseni katsomassa myös yökerhoelämää. En koe olevani siellä massan mukana, tiedät miksi. Olenhan hieman vanhempi, mutta myös näytän kuulemma sellaiselta tarkkailijalta. En todellakaan haluaisi seurustella todella pinnallisen yökerhoa harrastavan kanssa.
"Sanot itseäsi nuoren näköiseksi mutta ajatuksiltasi olet jo kovin vanha"
Tuo oli pahasti sanottu. Olen ajatuksiltani sitten jo vanha, mutta toivottavasti siinä on tullut opittua paljon asioita. Olen ainakin ajatuksineni hyvin arvokas ja ainutlaatuinen mies.
Juuri tällä hetkellä en ole kiinnostunut yksinhuoltajanaisista, mutta en voi tietää mitä elämä tuo tullessaan.
Kyllähän ne naiset muakin vilkuilee. Mutta se nyt taitaa olla sellasta pikaista katseiden kohtaamista ja hymyn vaihtamista (jos ehtii). Sen mä olen päättänyt, että itseäni en mene nolaamaan. Koska olen lähes satavarma, että pakit ja kiukkuinen katse tulee päälle. Suomalaiset naiset ovat muutenkin aika saamattomia, mitä tulee siihen miehelle juttelemaan menemiselle.
eikö YV oikein tahdo saada naista. Jos naiset sanoo sua komeeksi ja hymyilee sulle, niin silloin vika on ihan täysin sussa (sun päässä) itsessä. Taidat olla ylpeä, jolle kelpaa vain missi, joka iskisi sut.
Oikeesti, tää osasto on YKSINÄISILLE, ihmisille, joille sosiaaliset suhteet ovat max työkaverit ja perheen jäsenet, ei niille, jotka itkee sitä, kun kukaan nainen ei tule iskemään
Tiedän että vika on pääni sisässä. Mutta en ole ylpeä, en suinkaan! Olen pelokas. Olen kehittynyt kuitenkin huimasti, enkä ole enää kovin yksinäinen. On työ, koulu ja muutama hyvä ystäväkin. Aina ei ole ollut näin hyvin. Olen kulkenut kivisen polun, välillä kontannut ja pysähtynyt itkemään. Hieman levättyäni jatkanut kulkua ja noussut taas kävelemään. Nyt koen asioiden olevan hieman paremmassa jamassa.
Olen varovasti saanut käpäläni oven rakoon, ja saanut lisää rohkeutta mennä muiden joukkoon. Tuo viestisi oli lopullinen niitti, ja koen nyt tehneeni osuuteni tämän palstan suhteen.
-The Truth is Out There, eli sekaan vaan!
No älä nyt sentään anteeksi pyytele. Mutta kannustukseksi, jos kompastut niin nouse ylös, putsaa polvet ja jatka matkaa.
Ja haloo, katsele nyt sentään sekä nuorempia että vähän vanhempiakin naisia. Tiedä vaikka joku niistä kohtaamistasi on vaan jäänyt odottamaan että sinä olisit sanonut vaikka että mennäänkö illalla lenkille. Ja kai niitä lenkkipaikkoja on muitakin kun se ainainen lammen ranta.
Hyvää yötä!
Olen vielä hereillä: olin ystäväni kanssa Suomen kesää terassilla ihmettelemässä ja juuri tulin kotiin. Jee, huomenna on vp!
Huomasin harmikseni, että olet lähdössä täältä palstalta pois!? Minä olen tykännyt lukea kirjoituksiasi ja mielestäni ne kuuluvat ihan hyvin tällekin palstalle; miksi ei? On olemassa monenlaista yksinäisyyttä. Sinä olet ilmeisesti noussut fyysisestä yksinäisyydestä ylös ja nyt on "enää" jäljellä henkinen yksinäisyys. Mielestäni olet kannustavana esimerkkinäkin täällä: todellakin yksinäisen ihmisen kannattaa rohkeasti hakeutua muiden ihmisten joukkoon! Esimerkiksi uusi harrastus, koulu ja työ ovat juuri niitä hyviä paikkoja kontakteille (hetkellisille / pidemmille). Niin kuin olet itsekin todennut. :)
Käytän taktiikkaasi:
"Tai voidaan me olla ystäviä kun olet hyvä kuuntelija ja osaat puhua ja ajattelet niin paljon."
Se on totta! Mutta mitä väärää siinä on? Ystävät ovat tärkeitä ja ystävyydestäkin voi kasvaa rakkaustarina. Iloitse ennemmin ihmisistä, jotka haluavat kuulua elämääsi. Ole onnellinen, että osaat ajatella ja puhua niin paljon. Olet ensimmäinen "tapaamani" mies, joka ajattelee noin paljon - ja se todella herättää mielenkiintoni.
"Kerroit osaavasi rakastaa itseäsi. Minulle se monesti on vaikeaa."
Minusta tuntuu, että ehkä rakastatkin itseäsi jo enemmän kuin tiedät. Jos joku hyökkää sinua vastaan, mielestäni heti loukkaannut, tmv. Se on mielestäni merkki itsensä välittämisestä. Rakkaimpiaan aina haluaa suojella, tiedäthän.
"Oliko tuo juuri sitä että miehen on AINA tehtävä ensin jotain? ;)."
Heh, voi olla, että täällä netissäkin toteutan itseäni. Mutta nyt teen itselleni odottamattoman ehdotuksen: minä voin tulla kanssasi sinne lammen penkille istumaan. Tai jonnekin muualle. Mitäs sanot? :)
Toivon, että käyt vielä täällä palstalla ja vastaat minulle.
-Nainen24/7
P.S. Anteeksi, kun vastamisessa kesti.
Se voisi kelpuuttaa vanhankin, joka osaa muutakin kuin naista katsella. Mitähän muuta hyvässä ihmissuhteessa voisi tehdä kuin katsella???
Sehän olisikin hienoa jos se olisi maantieteellisesti mahdollista. Penkille ihmettelemään ja katselemaan sorsan poikasia ja juttelemaan henkeviä.
Laitan taas, nyt kolmannen kerran osoitteeni tälle palstalle: [email protected]
Minulle voi kirjoittaa jos haluaa tutustua. Vastaan kunhan ehdin. Nyt on kaveri käymässä kylässä tänä viikonloppuna.
Mukavaa viikonloppua!
-Yleinen vuodattaja
" Nyt on kaveri käymässä kylässä tänä viikonloppuna."
Muistathan olla iloinen edes siitä että sinulla on kaveri joka tuli tapaamaan sinua. Kerro sitten filosofoitteko yhdessä elämästä vai kävittekö pitämässä hauskaa?
Onneksi tosiaan joku joskus käy moikkaamassa minua. Nyt minun on helpompi olla "läsnä" kun en ole ahdistunut. Ahdistuneena olin aiemmin huonompaa seuraa.
Pidimme hauskaa ja myös filosofoimme. Kävimme myös pyörähtämässä kaupungin iltaelämässä. Olimme autolla liikkeellä ja muutenkin olimme kahvilinjalla, kuten yleensäkin. Meillä oli tosi hauskaa. Me aikamiehet nauroimme kippurassa kuin lapsena konsanaan. Naisetkin katselivat kahta komeaa miestä - mitään ei tapahtunut, taaskaan...
Hyvä että pidit hauskaa. Itse tapaan ensiviikolla kaksi kaveriani, toivottavasti minullakin on hauskaa xD. Kyllä ne kaverit täytyy olla muussakin tarkoituksessa kun vain niminä kännykässä =)
No voi hyvänen aika, vähän toimintaa komeat miehet eikä odottelua että kaks kaunista naista olis väkisin ilmestyny sinne autoon.
Muuten, tuli mieleen kun sanoit joskus et opiskelet vielä. Onks ne opiskelukaverit nuorempia, samanikäsiä, vanhempia, miehiä vai naisia?
(Pahoittelen kun taas vuodatan naisettomuuttani = yksinäisyyttä 'Yksinäisyys'-palstalla.)
"No voi hyvänen aika, vähän toimintaa komeat miehet eikä odottelua että kaks kaunista naista olis väkisin ilmestyny sinne autoon."
Käytiin me ihan baarissa ja erään tapahtuman lähitienoillakin kävelemässä. Jotkut naiset hieman kattelivatkin ja minua jopa halattiinkin... (tuttuja). Jotain pitäis tehdä kun mitään ei tapahdu odottamalla ja arkailemalla...
"Muuten, tuli mieleen kun sanoit joskus et opiskelet vielä. Onks ne opiskelukaverit nuorempia, samanikäsiä, vanhempia, miehiä vai naisia?"
Joo, ovat he. Hieman nuorempia ja suurin osa naisia.
Meidän olisi mentävä rohkeammin toisten joukkoon. Ongelma on vain ujous ja yksin ainakin minun on hyvin vaikea tehdä tuttavuutta mielenkiintoisiin neitoihin.
Mukavaa ja lämmintä pian alkavaa heinäkuuta kaikille palstaa lukeville!
"Mukavaa ja lämmintä pian alkavaa heinäkuuta kaikille palstaa lukeville!"
Heinäkuu onkin kesän paras kuukausi. Yöt ovat pimeitä ja aamuyöstä tarkenee liikkua :D
Tietääkö tuo kaverisi että käytät mielialalääkkeitä ja olet ollut ahdistunut? Oletko yleensä pystynyt kertomaan muille ihmisille että käytät lääkkeitä? (siis muille kuin täällä palstalla oleville ja terveydenhuoltohenkilökunnalle)
Olen kertonut ahdistuksesta ja lääkkeistä muutamalle kaverilleni. Ja ovat he huomanneetkin, etten ole ahdistunut. Hieman etäisemmille tuttaville en tietenkään ole maininnut.
"Onhan ehkäisy kunnossa?
Mukana kesän lemmenhetkissä!
Tohtori.fi"
Tuollaisia mainoksia pyöritetään myös Yksinäisyys-palstan sivussa. Voi PRKL!
Kyllä on ehkäisy kunnossa. Ei voi tulla isäksi, eikä kuppakaan hepin nuppia vie. Voiko tämän varmempaa ehkäisyä enää ollakaan! Lääkäritkin voisivat tarjota 100 % varmaa ehkäisyä, eli yksin olemista.
Tiedättekö mitkä ovat parhaimmat ehkäisyvälineet tytöille ja pojille?
Tytöt: Sokeripala polvien väliin. Sitä ei saa missään välissä pudottaa, vaan se on siinä pidettävä.
Pojat: Lasillinen vettä. Se juodaan. Mitään ei sitten muuta tehdäkään.
Luin nuo jostakin hieman tylsästä vitsikirjasta.
Hei!
Kirjoituksessasi jokin kosketti, laita mailia jos siltä tuntuu:)
penkillä istuja minäkin.
[email protected]
Hei!
Sinussa olisi varmasti kirjailijan aineksia tekstisi perusteella. Mielenkiintoinen tarina!
Mutta olen ainakin itse huomannut, että tietyn vapauden voi oppia vain sillä, että opettelee nauttimaan omasta elämästään yksin. Ystävät ovat siinä vain kuitenkin sen pienen hetken, ja omaa etuaan tavoittelemassa. Parisuhteeseenkin tulee joskus arki, eikä sen myötä elämä todellakaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Ihmisiin ei voi hyvinkään usein luottaa ja monesti se on pelkkää tekopirteää lässytystä. Ja kun yksi päivä taas huomaat, että vaikka hauskaa oli niin kauan kuin sitä kesti, olet siinä taas yksin miettimässä mitä tekisit. Kun luotat itseesi, et pety.
Kiitos rohkaisevasta palautteesta! Olen aina ollut erittäin voimakkaasti kokeva ja mielikuvitukseltani hyvin rikas persoona. Kai sen vuoksi olenkin kärsinyt ahdistuneisuudesta. Jos olisin kovempi ja vähemmän pohtiva, olisin varmasti henkisesti terveempi ja ehkä jo naimisissakin. Mutta ehkä minua vielä odottaa joku mukava nainen, ainakin niin toivoisin.
Olen viime päivinä miettinyt kirjoittamista. Kai sitä voisi kirjoittaa joitakin novelleja tms. Pää on täynnä ajatuksia. Eräs kirkon työntekijä on sanonut minulle, että minusta joku nainen saisi hyvän kumppanin. Joten alanpa uskoa siihen nyt itsekin.
-Yv
"Kiitos rohkaisevasta palautteesta! Olen aina ollut erittäin voimakkaasti kokeva ja mielikuvitukseltani hyvin rikas persoona. Kai sen vuoksi olenkin kärsinyt ahdistuneisuudesta."
Samoin minä. Joku aate tai fanatismi voisi sopia sinulle. Jos vaikka lainaat jonkun Leninin elämänkerran kirjastosta ja kasvatat tunnetaajuuksiasi korkeammalle.
"Jos olisin kovempi ja vähemmän pohtiva, olisin varmasti henkisesti terveempi ja ehkä jo naimisissakin. Mutta ehkä minua vielä odottaa joku mukava nainen, ainakin niin toivoisin."
Kaikista pahinta on kun on panostanut johonkin suhteeseen ja sitten ei saa vastakaikua. En tiedä miten naisten kanssa toimia, kun ovat niin ailahtelevia persoonia.
"Olen viime päivinä miettinyt kirjoittamista. Kai sitä voisi kirjoittaa joitakin novelleja tms. Pää on täynnä ajatuksia."
Lue vaikka kirja "rautatie". Siinä on vanhan ajan luoppoisaa tekstiä. Se rauhoittaa, jos on pinna kireällä.
Kirjani muuten( jossa on fanatismia ja lennokkuutta)painetaan lähiviikkoina. Jos haluat, voin lähettää sinulle kopion.
Vai olet sinä jo kirjailija.
"Kaikista pahinta on kun on panostanut johonkin suhteeseen ja sitten ei saa vastakaikua. En tiedä miten naisten kanssa toimia, kun ovat niin ailahtelevia persoonia."
Ei ole ollut juuri milloinkaan saumoja panostaa suhteeseen. Johtuu siitä, ettei minun kanssani ole haluttu seurustella. Jos joku kyselee, joko olen löytänyt naisen, aion sanoa ettei minun kanssani ole halunnut kukaan seurustella.
Yksinäisyydestäni huolimatta, en tätäkään päivää vaihtaisi pois. Minulla oli tänään voimakas hypomaaninen 'noste'. Tunsin jo päivällä, kuinka hyvänolon tunne virtasi ihan jalkoihin saakka. Tulin vasta kymmeneltä kotiin, kun kävelylenkkini venähti 4 tuntiseksi. Hypomaniassa ei tunne ahdistusta.
Kaikkien ei tietenkään tarvitse turvautua antidepressantteihin. Eikä sitä kaikkien tarvitse tietää, että minä (kuten niin monet muutkin) joudun lääkkeiden avulla pitämään yllä onnellisuustilaa. Kyseessä on siis kemiallis-biologinen harhautus. Se auttaa estämään ahdistusta, jota muuten kokisin yksinäisenä muiden joukossa.
"Ei ole ollut juuri milloinkaan saumoja panostaa suhteeseen. Johtuu siitä, ettei minun kanssani ole haluttu seurustella. Jos joku kyselee, joko olen löytänyt naisen, aion sanoa ettei minun kanssani ole halunnut kukaan seurustella."
Joo no kummaa säätöä on kun pitäs kinuta koko ajan tapaamisia ja leperrellä kuin joku vitun ruuneberi. Pössikseni sai milligrammoja lisää kun tavattiin tossa kaksi viikkoa sitten. Sen jälkeen tuskin sieltä enää mitään tulee. En kyllä ihmettele tämä elämä on ollut mulla tosi vaikeaa aikaa, vaikka hauskemmaksi on mennyt kun puberteetti loppui. Kirjan olen saanut kirjoitettua, pari kaveria, mutta sellainen perustukiverkko ja säännöllinen samanikäisten ihmisten kanssa tekemisissä oleminen eli koulu puuttuu. Kesätöissä menee aamupäivät.
"Yksinäisyydestäni huolimatta, en tätäkään päivää vaihtaisi pois. Minulla oli tänään voimakas hypomaaninen 'noste'. Tunsin jo päivällä, kuinka hyvänolon tunne virtasi ihan jalkoihin saakka. Tulin vasta kymmeneltä kotiin, kun kävelylenkkini venähti 4 tuntiseksi. Hypomaniassa ei tunne ahdistusta."
Nojoo kyllä sitä nostetta tulee kun unohtaa ajan ja elää vain hetkessä. Elämällä on vielä meille paljon tarjottavaa, pitää vain antaa ajan kulua, kyllä se elämä siitä lähtee luistamaan itsekseen.
Ei hätäillä.
Niin se on monesti asiat ihan aivokemiasta kiinni. Mutta mitä enemmän on ns. experience pointseja niin sitä lämpimämmät muistot ovat joita voi pössiksessä pyöritellä :D
Sorsan poikaset ovat vielä aika untuvikkoja, etenkin haapanan pennut. Minkki on harventanut sorsien poikuetta.
Kokeilin viikonloppuna luvattomasti pienentää essitalopraamia 5 mg:aan. Olo muuttui pian jotenkin aidommaksi ja tunsin asioita paremmin. Sunnuntaina aloin tuntea ahdistusta, joten päätin ottaa taas maanantaina koko Cipralex-tabletin.
Heti maanantaina koin tutun hypomaanisen nousun. Se tuntui jaloissa saakka kummallisena virtana. Ahdistuneisuus ei enää tuntunut työntyvän ajatuksiini.
Hypomanian vuoksi kävelin maanantai- ja tiistai-iltoina yhteensä yli kuusi tuntia. Minulle se on tapa paeta yksinäisyyttä.
Päivä oli kaunis ja lammella oli illalla paljon ihmisiä. Nuoret olivat kokoontuneet pelaamaan ja heittelemään frisbeetä. Oli myös paljon nurmikoilla istuvia porukoita. Yleensä ihmiset olivat kaksistaan tai porukassa.
Minulla on tapana katsoa ihmisten vasemman käden nimetön. Sormustahan minä sieltä haen. Sormus kertoo siitä, että ihminen on hyväksytty ja häntä on luvattu rakastaa. Minua ei ole kukaan hyväksynyt, saatikka halunnut rakastaa.
Usein häpeän näyttää vasenta kättäni ja huomaan joskus yrittäväni peittää nimettömän näkymistä. Minua hävettää näyttää vielä tässä iässä, etten ole kelvannut kenenkään naisen puolisoksi.
Mietin joskus ostavani itselleni kihla- tai vihkisormuksen. Uskoisin sen nostavan itsetuntoani ja arvokkuutta muiden ihmisten joukossa. Ja vain minä tietäisin sen olevan valetta.
Joskus minua hävettää myös olla näin nuoren näköinen. Ehkä sormuksettomuus sopii siksi hieman paremmin. Usein minua luullaan parikymppiseksi. Monet tuskin tietävät, millaisia vuosia minulla onkin taivallettuna. Kun paljastan oikean ikäni, usein yllätytään ja kysytään usein, onko minulle perhettä. Yksinäisen miehen on vaikeaa muodostaa perhettä. Mies tarvitsee hyvän naisen, jollaisen moni onkin löytänyt.
Rikkinäisyyteni ei sittenkään taida näkyä ulospäin. Kysymykset perheestä eivät sovi sen kanssa yksiin. Ulkopuolinen näkee minut eheämpänä mitä todellisuudessa olenkaan. Monesti minulta on kysytty, miksi noin mukavan näköinen nuori mies yksin istuu vaikkapa baarissa tai vaikka siellä lammen penkillä.
Tilanteeni on säälittävä: näytän nuorelta pojanklopilta, mutta olen todellisuudessa kolmekymppinen... ja mikä surkeinta, yksin jäänyt. Mietin usein niitä virheitä, joiden vuoksi jäin yksin. Olin liian pelokas, arka ja ujo nuorempana. Kannoin suunnatonta pahan olon taakkaa, tietämättäni sen syitä. Nyt sen taakan viimein olen miltei saanut lasketuksi pois harteiltani. Löytänyt sen alta oikean ja aidon persoonani. Lohduttavinta on ollut huomata se, että vaikka voin huonosti, en ole huono (Hellsten). Sen tumman usvan takaa olen löytänyt mukavan ja hyvän näköisen nuoren miehen. Se mies on muuten aika normaali, mutta se on saanut huomata jääneensä yksin.
Kävelylenkeillä mietin aina asioita. Tänäänkin mietin hieman, mistä voisi löytää hyvän naisen. Ei oikein mistään, sillä varattujahan he ovat. Kapakasta en aio etsiä, koska en edes viihdy siinä ympäristössä. Näen kaikkialla mukavan näköisiä, nättejä nuoria naisia. Todennäköisesti he ovat varattuja, eli ei saumoja! Sellaisia, joista minä pidän, ei näy kapakoissa. Heitä näkyy kaupungilla ystävien kanssa, kirjastossa, iltakävelyllä jne. Ehkä he opiskelevat tai ovat jo töissä. Kaipaakohan heistä kukaan luotettavaa, kivan näköistä, keskustelevaa miestä kumppaniksi? Tuskinpa, sillä hehän ovat kaikki aina varattuja. Ja jos eivät ole varattuja, minä en varmasti heille kelpaa. Vai kelpaanko? Vaikea tietää kelpaanko, koska sosiaaliset piirini ovat olemattomat. Eli ei ole sellaista luonnollista tilannetta, jossa joku nainen voisi tutustua minuun ja iskeä silmänsä minuun (kuten eräs ajasta ikuisuuteen siirtynyt kaverini sanoi). Itsekin kun tarvitsisin hieman aikaa ja tilaa tutustumiselle.
Kyllä se on totta että hyväksytyksi on tullut kun on naimisissa. Mutta silti sitä pahempaa on minusta hylätyksi tuleminen, jonka olen kokenut välittäväni naisen toimesta.
Nykyihmisillä ei ole mitään huumoria, iloa, hyväntuulisuutta tai leppoisuutta. Kaikki tärkeimmät ihmistunteet on unohdettu. Mutta ainakin omilla mielentaajuuksillani kaikilla on hyvä olla. Menenkin lukemaan rautatietä ja omaa kirjaani.
No voi hyvät, oletko sä vähän vanhanaikainenkin. Avoliitoissa olevilla ei ole sormusta vasemmassa nimettömässä. Joillakin voi olla jos ovat kihloissa mutta on monia jotka eivät edes ole kihloissa. JA, tunnen ainakin kaksi miestä jotka ovat naimisissa mutta joilla ei ole sormusta. Toinen pari meni naimisiin ilman kihlautumista, mikään laki ei pakota sormusta hankkimaan eikä se kihlasormus ole vihkimisen edellytys. Ja lisäksi tiedoksi, meillä ei miehellä ole yleensä vihkisormusta, vain kihlasormus. Ja vielä, eipä ne eronneetkaan taida sormuksia käyttää.
Minä myös olen sinkku enkä häpeä näyttää vasenta kättäni. Ja tunnen miehiä joilla on "kolahtanut" vasta nelikymppisinä.
Ja niistä nuorista naisista joita näet kaikkialla, joukossa varmasti on sinkkujakin mutta sinä taidat elää eri ympyröissä. Ei ne sinkkutytöt tule sinne lammen rannalla yksin istuskelemaan. Mene kaupungin keskustaan. (oletuksena että se lampi ei ole kaupungin keskustassa)
Oli aurinkoinen ja lämmin ilta. Vietin pihalla klo 18-22 välisen ajan. Olin laittanut aurinkosuojarasvaa, joten istuin välillä auringossa.
Lammella oli paljon ihmisiä. Yhdessä hengailevia porukoita ja paljon pareja. Katselin naisia, mutta he eivät katsoneet minua. Huomasin paljon eri-ikäisiä pareja. Yksin jääminen ei tuntunut juuri nyt miltään. Eli lääkitys todellakin auttaa. Yksi tabletti, eli 10 mg essitalopraamia riittää nyt minulle. Tahtoisin itsekin seurustella, mutten estyneisyyteni takia tavoita kumppania. Kärsin suunnattomasta alku-ujostelusta, mutta kun tutustun, en minä sitten enää ole estynyt. En aina oikein edes usko, että minun kanssani juuri kukaan tahtoisi olla. Tai no.. Kyllä tahtoisivat, mutta he ovat varattuja.
Luin kirjastossa uutta Psykiatria-kirjaa. Sieltä persoonallisuushäiriöiden kohdalta tsekkasin estyneen persoonallisuushäiriön ja tulin entistäkin vakuuttuneemmaksi, että minulla se on. Sellainen henkilö on erittäin varovainen uusien kontaktien kanssa. Ja sehän selittää minunkin yksin jäämisen, kun ikää on jo 30. Estynyt olemus saa minut sitten oireilemaan masentumalla ja ahdistumalla. Siksi kärsin ahdistuksesta ja syön antidepressantteja. Miettikääpä niitä joukon sosiaalisimpia tyyppejä (olivat jo kouluaikoina suosittuja ja pärjäsivät urheilussa ja olivat seurusteluun pystyviä). Heitä näkee pelaamassa joukkuepelejä. He ovat kovaäänisiä, eli itsevarmoja. Siksi heillä on helpompaa. He osaavat "iskeä" itselleen seuraa ja he tuskin kokevat masennusta.
Lääke estää ajatuksia syventymästä liiaksi ja kai ne saavat serotoniinin takaisinoton vuoksi minut tuntemaan oloni näennäisesti onnelliseksi. Onhan niistä tietenkin jotain haittaakin. Seksuaalinen puoleni on nyt hieman latistetumpaa, joka on vain plussaa. Nuorempana suhtauduin hyvin epäilevästi mielialalääkitykseen. En silloin olisi uskonut itsekin olevani vielä joskus lääkitty.
Vielä toissa kesänä istuin ahdistuneena lammella. Etenkin illalla tullessani yksin kotiin, aloin kokea kovaa ahdistusta. Halusin kuitenkin olla siellä kesäillassa, vaikka se sai minut voimaan pahoin. Juuri se yksin jääminen oli varmasti sen laukaisija. Ja kun näet monen osaavan toimia oikein.
Lähes yhtä yksin olen nytkin, kahden vuoden jälkeen. Mutta ei se enää ahdista, eikä viime kesänäkään. Viime kesänä oli venlafaksiinia 150 mg ja nyt siis essitalopraamia 10 mg. Sitä vaan voi istua aika viileesti siellä lämpimässä illassa. Voi luottaa niihin troppeihin. Ehkä ilman sairautta en ahdistuisi, eli voisin istua siellä yksin tuosta vaan. Nyt aivokemiani tarvitsee kuitenkin ne apuaineet. Vähän kuin diabeetikko piikin.
Onhan se hienoa nähdä onnellisia ja ennen kaikkea terveitä nuoria ihmisiä yhdessä. Yhdessä olevat ovat henkiseti eheitä. Heillä ei ole vauriota minäkuvassa. He tietävät olevansa hyviä ja rakastettavia, ja siksi he ovat saaneet rakkauden elämäänsä. Vai tuleeko rakkaus ansaita? Miten suuri ponnistus on tehtävä, saadaksesi kumppanin? Ehkä kumppani saadaan, eikä ansaita. Mutta sen saadakseen, on kuitenkin osattava tehdä asiat jotenkin paremmin.
Naisilla on helpompaa. Vaikka on vaurioitunut kehitysvaiheissa (insesti, alkoholismi yms.), joku supliikki mies tulee ja hyväksyy. Vaurioitunut mies sen sijaan on yksin. Ei häntä kukaan nainen tule hakemaan. Monet voivat iskeä silmänsä, mutta mies voi olla liian arka ottamaan ratkaisevaa askelta. Minuakin usein nätit naiset kattelevat, mutta eihän minussa ole miestä tehdä mitään asian eteen. Muutamat ovat sanoneet minulle, että iske itsellesi nainen!
Enpähän tätäkään kirjoittaisi, ellen olisi yksinäinen. Ratkesin käymään kaupungin yöelämässä. Kai se sallitaan edes kerran kesässä. Mitä siellä tapahtui? Ei mitään, kohdallani. Säälittävää, että sieltä toivoisin löytäväni puolison. Mutta mistä sitten? Pitää kuitenkin olla siellä, missä muutkin sinkut ovat. Lammellakin oli illalla lähinnä bisseä juovia teinejä.
Illalla lenkillä ollessani kuuntelin mielenkiintoista radio-ohjelmaa. Siinä puhuttiin sosiaalisesta jännittämisestä. Tunnistin itseni niistä kokemuksista. Sosiaalisen pelon vuoksihan minäkin olen yksinäinen ja ilman puolisoa jäänyt. Ohjelmassa olleet olivat käyttäneet rentoutusmenetelmää avuksi, sekä betasalpaajaa. Ehkä minua essitalopraami auttaa myös vähentäen turhaa pelokkuutta.
Rauhallista yötä!
Miten niin RATKESIT? Kai sitä nyt jokainen jonkun kerran kesässä vähän yöelämään tutustuu. Sinun vaan pitäisi lähteä tutustumaan ihmisiinkin eikä vaan katsella sivusta. Vai eikä sitä omassa päässäsi olevaa unelmien neitoa näkynyt sielläkään? Entäs jos vaihtaisitkin vähän sitä unelmaa.
Ja sitä paitsi, kyllä moni muukin jää elämässään yksin, et sinä ainoa olisi.
Koin kohtalaista yksinäisyyttä ja yksin jäämisen tunnetta tänään. Kävelin kahteen otteeseen, yhteensä yli viisi tuntia. Loppumatkasta istahdin hetkeksi autiolle uimarannalle nauttimaan laskevan auringon hiipuvasta lämmöstä.
Lääkityksestä jälleen kirjoitan positiivisesti. Ne lamaannuttavat sopivasti ajatuksiani. Jopa seksuaalisen vietin heikentyminen on hyväksi, sillä koin sen aiemmin taakaksi.
Lääkityksen avulla en koe niin voimakasta ahdistusta ja epäonnistumista. Pariskuntien näkeminen tuntuu nyt aika neutraalilta, eikä saa minua ahdistumaan. Juuri nyt tuntuu siltä, että en ehkä voi luopua lääkkeistä milloinkaan. Aivoni ovat vammautuneet ja tarvitsevat apuainetta. Nuorempana en kokenut tällaisia ahdistuksia, joten pärjäsin ilman troppeja.
Aina tietenkin mietityttää, kuinka pitkään vaste riittää. Edessä on hyvin varmasti jossakin vaiheessa taas annoksen nosto ja valmisteen vaihtaminen.
Haittavaikutuksista ehkä suurin on lääkkeen aiheuttama introverttiuden lisääntyminen. Ei se muuten haittaa, mutta tuttuja saattaa tulla kaupungilla vastaan, enkä huomaa kävellessäni niin ajatuksissa. Vai olenko ilman ajatuksia? Se hinta pitää maksaa siitä, että voin ylipäätään olla siellä terveiden ja rakkauteen yltäneiden kanssaihmisten joukossa. Joku määritelmä terveydelle on se, että kykenee tekemään työtä ja rakastamaan. Ehkä lääkitys saa minut näyttämään hieman koneelta.
Monelle seurustelusuhteen katkeaminen aiheuttaa masennusta, unettomuutta, pelkoa, ahdistusta yms. Kohdallani ongelmat eivät johdu tuosta syystä, mutta yksin jääneenä koen niin voimakasta huonoutta ja olen avuton muuttamaan tilannetta terveempään suuntaan.
Olenpa kuullut matkani varrella monelta naiseltä, että heidän on vaikea olla yksin. Yksin oleminen ahdistaa. Minultakin on kysytty, onko yksin oleminen ollut ahdistavaa. Onhan se joskus ollut. Pakkohan siihen on tottua, kun ei ole sitä elämänkumppania jakamassa asioita. Lääkitys auttaa vähentämään ahdistusta.