Siirtoja useampia takana ja piinapäivät etenevät aina samaa rataa: pari ensimmäistä päivää mukavan positiivista fiilistä, sitten oletetun kiinnittymisen tienoilla epätoivo valtaa mielen kun ei mitään erityisiä tuntemuksia ole. Loppuajan sitten se vähäisinkin toivo hiipuu hiljalleen kunnes testipäivä varmistaa karun totuuden.
Jotenkin sitä ajattelee aina että onhan sen raskaaksitulon PAKKO tuntua tai näkyä jossain. Pistoksena/särkynä kohdussa? Pienenä vuotona?
Ikävä kyllä nämä ajatukset tuppaavat pilaamaan alkionsiirron jälkeisen ajan täydellisesti, vaikka yrittäisi ajatella että raskaus voi alkaa huomaamattakin.
Vai voiko?
Kiinnostaisi tietää kuinka yleistä on että raskaaksitulon tuntee jollain tapaa? Tälläkin puolella kirjoittelee varmasti hoidoista plussan saaneita, oli se raskaus sitten päättynyt miten tahansa. Kertokaahan!
(Teidän mielipiteenne kiinnostaa lähinnä siksi että olette varmasti tarkkailleet tuntemuksianne enemmän kuin normaalisti raskautuneet.)
Jotenkin sitä ajattelee aina että onhan sen raskaaksitulon PAKKO tuntua tai näkyä jossain. Pistoksena/särkynä kohdussa? Pienenä vuotona?
Ikävä kyllä nämä ajatukset tuppaavat pilaamaan alkionsiirron jälkeisen ajan täydellisesti, vaikka yrittäisi ajatella että raskaus voi alkaa huomaamattakin.
Vai voiko?
Kiinnostaisi tietää kuinka yleistä on että raskaaksitulon tuntee jollain tapaa? Tälläkin puolella kirjoittelee varmasti hoidoista plussan saaneita, oli se raskaus sitten päättynyt miten tahansa. Kertokaahan!
(Teidän mielipiteenne kiinnostaa lähinnä siksi että olette varmasti tarkkailleet tuntemuksianne enemmän kuin normaalisti raskautuneet.)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei sitä alkion kiinnittymistä mitenkään tunne. Sehän on vain pienen pieni solukimppu, joka löytää paikan kohdun limakalvosta. Ei se mitenkään sinne poraudu tms. Etenkin me hoidoissa olevat tarkkaillaan kroppaamme väkisinkin ja oikein etsimällä etsimme jotain oireita ja monet näistä "oireista" aivan varmasti johtuvat vain siitä liiasta tarkkailusta ja siitä että niin kovasti toivomme jotakin oireita.
Aivan suotta stressaat itseäsi piinapäivien aikana tuolla oireiden tarkkailulla. Kaikkein paras olisi keksiä piinapäiviksi jotakin muuta ajateltavaa ja tekemistä niin, että piinapäivät menisi ihan huomaamatta. Kirjotan täällä aina, että tämä on loistava kohta miehelle osallistua hoitoihin: antakaa mielellenne tehtäväksi keksiä teille piinapäiviksi jotakin muuta ajateltavaa ja tekemistä!!
Minulla on aina ollut kamalia kramppeja alavatsan alueella alkionsiirtojen jälkeen, erityisesti öisin ja niitä oli aivan samalla tavalla tässä viimeisessäkin siirrossa, josta olen nyt raskaana jo reilusti yli puolen välin. Olin aina varma, että nuo krampit ovat merkki siitä, että kohtu jotenkin hylkii sitä alkiota, joka yrittää kiinnittyä, mutta ei siitä sitten ollut kyse.
En ainakaan itse ole tuntenut raskautumista vielä piinapäivinä kummallakaan kerralla, aiemmalla kerralla joka päättyi keskenmenoon, tai tällä kerralla, joka on jatkunut nyt jo aika monta kuukautta. En sitten tiedä, tuntisiko raskausoireita jos ei olisi hormonihoitoja siinä maskeeraamassa. Mulla tulee aina Lugesteronista raskausoireet, kaikilla kerroilla samalla lailla, oli sitten testi ollut positiivinen (kahdesti) tai negatiivinen (seitsemän kertaa).
Kun alkoi kiinnittyä, mutta toisaalta se nipistely on tuntunut myös silloin kun en tullut raskaaksi. Tällä viimeisellä kerralla tiesin melko varmasti olevani raskaana koska alapääni oli niin turvoksissa että oli vaikea saada lugeja sisälle työnnettyä. Sellaista ei ollut aiemmilla kerroilla. Kaikillahan se tuntuu erilailla. Toisilla tuntuu toisilla ei.
Yritä olla hirveästi tunnustelematta tuntemuksiasi,Koska silloin stressaat liikaa. Monesko kerta on nyt meneillään?
En minä tuntenut fyysisesti ainakaan. Ainut oli, että heti siirron jälkeen käveltiin miehen kanssa Helsingissä ja tuli vain todella vahva tunne, että nyt se onnistui. Miehelle tuon tuolloin sanoinkin. Tuossa vaiheessahan on mahdotonta vielä mitäään tuntea. Aikaisemmilla kahdella kerralla sen vaan tiesi ettei onnistunut.
Sitten yhtään mitään! Kyllä se on varmaan joku ihan marginaalinen osuus joka tuollaisen voi tuntea. Tunnen kyllä oviksen ja tiedän koska menkat alkaa kivuista, mutta kiinnittymistä en sitten yhtään.
Mulla oli ekalla kerralla todella voimakkaat raskausoireet ja plussasinkin jo "hyvissä" ajoin, mutta se meni kesken. Nyt tämä toinen kerta joku tärppäsikin yllätykseksemme luomuna ei tuntunut missään,enkä sitä edes tosiaan odottanut. Menkat vaan oli myöhässä niin sen takia tein testin. Ajattelin vaan että on normaalia että kierto vähän sekoilee hormonien takia. No sekin meni kesken.
Meille sitten kävi se legendaarinen "kun lopetatte yrityksen/ootte tauolla niin tärppää"..harmi vaan kun ei pysynyt matkassa..
..olo oli aivan kaameaq..itkin,nauroin olin vaan kokoajan ihan outo...kainaloihin turpos patit...tissit kipeyty..jeejeee kunnes testipv ..miinus...miinus.. ivf takana siis.. sitten pas..ei mitään oloja..ei siis mitään..olin yleensäkin koko pakaste juttuun suhtautunut hyvin negatiivisesti.. ja ihan lämpimiksein testasin ja viel 5 pv ennen virallist testipv,ni plussa tulla pätkähti...nyt 11 6 menossa... onnea ja voimia sullekin.
Viides IVF ja plussa, jonka ensin testasin negaksi ja jätin kaikki tukihoidot pois. Eipä vuoto alkanutkaan ja uusi testi, plussa. Oon vähän sitä mieltä että pitkä hormonihoito ja punktio rassaavat kyllä munasarjoja ja kohtua niin kovin, että kivut alkionsiirron jälkeen johtuvat kyllä ennemmin niistä.
Näin jälkikäteen ajatellen, merkit raskautumisesta olivat mulla ihon ja tukan aivan yhtäkkinen ja nopea rasvoittuminen, ylikierroksiin noussut libido ja pieni väsymys. Rintoja pingotti myös mutta luulin sen johtuvan Lugesteronista. Yleensä pingotus lakkasi mulla aina piiniksen loppua kohden alkavan kierron merkkinä. Nytpä ei loppunutkaan.
Se on vähän henkimaailman juttua tämä, sillä oikeastaan mitään ei ole tehtävissä piiniksen aikana. Jonkun tärkeän ja mukavan asian tekemsitä suositan, itse juoksi jo punktioiltana koiran kanssa treenikentällä ankaran tottiskoutsin ohjauksessa. Vetistä räntää satoi ja pidin itseäni umpihulluna, mutta pidin niin varmana ettei tämäkään hoito onnistu, että päätin vaan jatkaa normaaleja rutiinejani.
Lugesteronitkin valuivat multa piiniksen aikana välistä ulos puolivetenä, niin kuin aiemminkin ja pidin sitäkin merkkinä negasta. Eli omasta päästä ei tämä homma ole tosiaan kiinni, eikä asenteesta.. Tsemppiä koettelemuksiin, ilman yritystä ei voi onnistua - se kannattaa pitää mielessä!