Nazarin Pegasos Club

Incekumissa

Ihan kohta pääsen kauan odotetulle lomalle kyseiseen hotelliin! Moni on jo tänä kesänäkin ehtinyt lomailla siellä, joten pyydänkin teitä Clubissa, Resortissa tai Royalissa lomailleita kertomaan kokemuksistanne. Meillä monella on matka vielä edessä ja siitä voisi saada vieläkin enemmän irti teidän tietojenne avulla.
All Inclusive hotelli kun on kyseessä, niin ruokailu tietysti kiinnostaa kovasti. Onko buffeetarjoilun lisäksi mahdollisuus jossakin saada juuri valmistettua,kuumaa ruokaa (esim. pihvejä tai pizzaa suoraan uunista) vai onko koko valikoima tarjolla samassa buffeepöydässä?
Mitä on tarjolla välipalaksi ja minkä hotellin baareja/kahviloita voit ertyisesti suositella?
Kovasti kiinnostaa myös aikuisille suunnattu liikunta ja vapaa-ajan toiminta, mahdolliset retket joille osallistuitte ja tietenkin kaikki muutkin lomaelämykset, joita olette valmiit jakamaan meidän muiden kanssa!

24

5422

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eilen palannut

      Luultavasti samalla tavalla toimii teidän Planetissa kuin tuolla meilläkin: Kaikki ruoka on buffetista, joinakin iltoina oli justpaistettua kebab-lihaa, ekalla kerralla lammasta, toisella kerralla kanaa. Pihvejä ei buffetin puolella paisteltu, ei käyty alacartessa, siellä olis voinu olla (oikeus käyttää kerran lomaviikon aikana, jos varaa pöydän etukäteen, näin ainakin meillä).
      Pizzaa vastapaistettuna sai ainoastaan lounaan snackbuffetista rantabaarista, oli sellaista pannupizzan tyyppistä, välillä kasvistäytteet, joskus lihaa tai salamiakin. Hyvät juustot.
      Varmasti teilläkin on samat liikuntamahdollisuudet ja aktiviteetit kuin meilläkin: vesijumppaa, aerobickiä, stepaerobickiä, kuntosali (?), bocciat, yms.

      • Incecumissa

        Kiitos vastauksestasi!
        Onko sinulla mitään kokemuksia retkitarjonnasta?
        Sää taisi ainakin suosia matkaasi yli 30 asteen lämpötiloilla. Oliko lämpö sopivaa vai tuntuiko se välillä liiankin kuumalta? Hotellissamme on keskusohjattu ilmastointi. Toivottavasti toimii päivän kuumimmilla hetkillä ja illasta niin, että pääsee nukkumaan sopivan lämpöiseen huoneeseen.
        Rannathan tällä seudulla ovat hienoja, mutta pääsikö tuulen ja aaltojen vuoksi joka päivä mereen uimaan?


      • jaettiin tervetulotilaisuud...
        Incecumissa kirjoitti:

        Kiitos vastauksestasi!
        Onko sinulla mitään kokemuksia retkitarjonnasta?
        Sää taisi ainakin suosia matkaasi yli 30 asteen lämpötiloilla. Oliko lämpö sopivaa vai tuntuiko se välillä liiankin kuumalta? Hotellissamme on keskusohjattu ilmastointi. Toivottavasti toimii päivän kuumimmilla hetkillä ja illasta niin, että pääsee nukkumaan sopivan lämpöiseen huoneeseen.
        Rannathan tällä seudulla ovat hienoja, mutta pääsikö tuulen ja aaltojen vuoksi joka päivä mereen uimaan?

        Oli monenmoista, mönkijäsafaria, jeeppiretkeä, jokilaivaretkeä, Manavgatille, merirosvoristeilyä lapsille, kaupunkikierrosta (meillä siis Siden kierros), pidempiä retkiä myös. Olisimme ottaneet viimeisen päivän retken Antalyaan, putouksille ja kaupunkiin, jossa olisi ollut huone, ja sieltä sitten suoraan kentälle, mutta olisi tarvittu 6 aikuista, jotta retki olisi toteutunut.
        Keskusilmastointi, varmasti samaa tyyppiä kuin meillä, toimi kyllä jossakin keskipäivän paikkeilla, ja iltapäivällä kämppä oli mukavan viileä, mutta yöllä lakkasi toimimasta, aamuyöllä heräsi aina siihen että oli kuuma. Meillä oli lämpimimpinä päivinä yli 40 astetta.
        Tuulta oli vaihtelevasti, parina päivänä kova maatuuli, silloin aurinkovarjotkin lenteli altaaseen ja tuolien patjat ja pyyhkeet oli liikkeellä. Muuten pystyi meressä kyllä uimaan joka päivä. Meillä ranta syveni jyrkästi, ei pikkulapsille sopiva.


    • uimaan?

      riittävän pitkää uima-allasta, jossa voisi uida ihan kuntoilu mielessä. Eli kannattaako pakata uimalasit matkalaukkuun?

      • Costi2

        Sisäaltaat ainakin ovat ihan ok kuntouintiin.


    • Costi2

      Olimme alkukuusta Royalissa ja tässä jotain asioita mitä tuli mieleen. Ilmastointi sähköt toimi avainkortin avulla. Muutaman kerran jätettiin toinen kortti paikalleen jotta huoneessa olisi viileä kun tullaan altaalta, mutta siivojat ottavat kortin pois paikaltaan. eli kannattaa laittaa vasta siivoojien käynnin jälkeen.
      Ilmastointi lähes olematon aamuyöstä ja aamulla eli herätessä on kuuma.
      Sänky oli ainakin omasta mielestäni turhan kova, mutta kyllä siinä oppi parissa viikossa nukkumaan.
      Ruoka oli ihan ok, ei ihan sitä mitä odotin, aika kasvis/vihannesvoittoista. Positiivista oli että paino ei noussut loman aikana.
      Adanakebab oli ihan huippua.
      A´la carte ravintolaa kokeiltiin Royalissa, mutta ainakin siellä ateria koostui samoista ruuista, mitä tarjoiltiin buffan puolella, mutta hyvää oli. Tuolla oli turhankin tehokas ilmastointi.
      Jos haluat altaalta edes melko hyvän paikan, niin kannattaa aamupalalle mennessä käydä pyyhkeillä varaamassa paikat.
      Jossain näin suosituskyltin että ennen klo.8 ei saisi varata paikkoja, mutta tuolloin oli jo parhaat menneet.
      Manavgatin-retki oli ihan hyvä. Käytiin samalla jossain vaate-outletissa, jossa oli halvat hinnat valmiina vaatteissa, ei tarvinnut tinkiä. Retkellä käytiin putouksella jonka alueella myytiin turkkilaista jäätelöä. Sitä suosittelen maistamaan, jo jäätelön saaminen oli pieni show.
      Alanyan totesimme aika kalliiksi paikaksi, vaikka tinkikin.
      Paremmat ostokset tehtiin läheisessä Avsallarissa. Siellä kannattaa käydä myös markkinoilla.
      Hotellin ranta on tosi hyvä. Matalaa riittää pitkälle.
      Aurinkovarjoja saa sekä altaalla että rannalla, kun bongaa allas/rantapojan ja pyytää heiltä.
      Paraseilingiä kannattaa kokeilla. Siihen voi mennä kaksikin kerralla ja nousee noin 130 metrin korkeuteen. Mahtava kokemus.
      Tässä nyt jotain mitä tuli äkkiseltään mieleen.

      • Pegasos-hotellit

        Oltiin Pegasos Worldissa, sama homma ilmastoinnin kanssa tuollakin. Laitoin siihen ilmastoinnin avainkorttikoteloon jonkin lompakossani olleen kanta-asiakaskortin, ja hyvin toimi. Ei siis tarvinnut uhrata toista avainkorttia, kumma kyllä siivoojakin jätti sen rauhaan. Ehkä siihen vaikutti myös loman alussa annettu 10 liiran tippi, jota vahvistettiin vielä toisella viikolla 5 liiralla.
        Kortti oli aina paikoillaan, vaikka siivooja oli käynyt huoneessa. Tyttären yöpaidasta ja pojan T-paidasta oli tehty koristeet, lisänä pihan kukkasia.


      • milla matkailija
        Pegasos-hotellit kirjoitti:

        Oltiin Pegasos Worldissa, sama homma ilmastoinnin kanssa tuollakin. Laitoin siihen ilmastoinnin avainkorttikoteloon jonkin lompakossani olleen kanta-asiakaskortin, ja hyvin toimi. Ei siis tarvinnut uhrata toista avainkorttia, kumma kyllä siivoojakin jätti sen rauhaan. Ehkä siihen vaikutti myös loman alussa annettu 10 liiran tippi, jota vahvistettiin vielä toisella viikolla 5 liiralla.
        Kortti oli aina paikoillaan, vaikka siivooja oli käynyt huoneessa. Tyttären yöpaidasta ja pojan T-paidasta oli tehty koristeet, lisänä pihan kukkasia.

        Tipellä saa varmasti tosi hyvää palvelua. Kuinka yleistä tippien maksaminen All Inclusive hotelleissa on? Ja ketkä niitä huonesiivojien lisäksi odottavat? Odottavatko esim. tarjoilijat? Itse ajattelen, että buffee ruokailuissa heidän työpanoksensa ei liene kovin henkilökohtainen.


      • mutta baarimikot
        milla matkailija kirjoitti:

        Tipellä saa varmasti tosi hyvää palvelua. Kuinka yleistä tippien maksaminen All Inclusive hotelleissa on? Ja ketkä niitä huonesiivojien lisäksi odottavat? Odottavatko esim. tarjoilijat? Itse ajattelen, että buffee ruokailuissa heidän työpanoksensa ei liene kovin henkilökohtainen.

        Välillä "kierrättivät" olutlasin tippiboksin kautta, jotta varmasti huomaisimme laittaa sinnekin jotakin. Jätin tuon tippaamisen viimeiseen päivään, mutta pidin huolen siitä, että vakibaarimestari huomasi varmasti, että käsi laittoi laatikkoon rahaa. Laitoin kolikoita, valikoin vielä suomalaisia kolikoita, jos pitävät sillä väliä, minkämaalaisia ne ovat. Suurista summista ei tuossakaan ollut kyse, enempi periaatteesta. Poikani tippasi snack-baarin väkeä, kun lounasti melkein koko 2 viikon ajan siellä. Tippibokseja oli siellä täällä, varmaan oli myös buffetruokasalissa.


      • Incekumissa

        Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille! Vielä kysyisin, että saitteko pitää ilman lisämaksuja huoneen loppuun saakka? Paluulentohan on vasta kahden jälkeen yöllä.
        Entä löytyykö rannalta mitään maksuttomia vesiurheiluvälineitä esim. polkuveneitä?


      • ilman lisämaksua
        Incekumissa kirjoitti:

        Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille! Vielä kysyisin, että saitteko pitää ilman lisämaksuja huoneen loppuun saakka? Paluulentohan on vasta kahden jälkeen yöllä.
        Entä löytyykö rannalta mitään maksuttomia vesiurheiluvälineitä esim. polkuveneitä?

        Neuvottele respassa hinnasta. Jos huoneeseen ei ole tulossa ketään samana päivänä niin yleensä onnistuu jatkoaika. Päivä on tosiaan pitkä jos pitää käkkiä ilta jossain. Laukut kyllä saa säilöön ja suihkujakin yleensä löytyy.


      • lisähinta 25 euroa/4 tuntia
        Incekumissa kirjoitti:

        Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille! Vielä kysyisin, että saitteko pitää ilman lisämaksuja huoneen loppuun saakka? Paluulentohan on vasta kahden jälkeen yöllä.
        Entä löytyykö rannalta mitään maksuttomia vesiurheiluvälineitä esim. polkuveneitä?

        "Ostettiin" lisäaikaa, kun luovutus myös klo 12 ja bussi tuli kahdeksan aikoihin illalla. Saatiin lisäaikaa klo 16 asti, ovikortit koodattiin uudelleen, ei varmaan olis sen jälkeen enää päässyt sisälle mutta ulos kyllä. Hintaa tuli 25 euroa. Matkalaukut sai viedä säilytyspisteeseen, joka ei sen paremmin ollut valvottu, ja suihkussa sai käydä fitness-keskuksessa. Myös allaspyyhkeet sai pitää ihan loppuu asti, kunhan palautti kortit ennen poislähtöä.


    • milla matkaaja

      Jos tahdon matkustaa Alanyaan ja hyppään dolmusbussin kyytiin, niin pysähtyykö se kaupungin linja-autoasemalla? Entä kuinka löydän paluumatkalle oikean dolmuksen? Ilmeisesti linja-autoasemalta, mutta lukeeko bussissa Insecum, Avsallar tai jotain muuta? Entä minkä hintainen dolmuskyyti on?
      Nyt haluaisin välttää kommelluksia, sillä joskus Ruotsissa on tullut hypättyä väärään bussiin ja matkasta tuli tosi kallis, kun piti kiireessä palata takaisin taksilla.

      • matkaaja69

        Dolmukset menevät keskustaan Alanyan dolmus-asemalle. Takaisin pääsee samasta paikasta tai reitin(päätien)varrelta kättä heiluttamalla. Dolmuksissa lukee isolla etuikkunassa minne se menee. Voi lukea päätepysäkki tai sitten useampi matkan varella oleva kohde. Takaisin pääsee esim. Side tai Manavgat teksteillä, joissain voi lukea myös esim. Pegasos. Oppaat kertovat myös lisää tervetulo-tilaisuudessa. Meillä maksoi 2 aikuista 2lasta, 7 euroa suunta.


    • pullatar

      Mulle päiväkaffit kunnon nisujen kanssa on melkeimpä päivän tärkein ateria! Oonkin kuolaten lukenu viestejä, joissa on kerrottu että kaakkuakin on luvassa. Onko se jotakin kuivaa arabialaista maustekaakkua vai jotakin parempaakin? Samoon oon kuolannut, kun oon lukenu, että tarjolla on valtavasti jälkiruokia, mutta voisko joku ystävällisesti valaasta vähän lajivalikoimaa! Onneksi tuota liikuntaa on tarjolla runsaasti, niin saa herkutella hyvällä omallatunnolla. Vai jaksaako sielä kuumuudes liikkua ollenkaan?

      • ja pullaa

        Riittää , eikä taatusti kuivaa. Rasva valuu ja makeutta runsaasti. Leivoksia ja ......vaikka mitä.


      • kaakutta paras

        ei oo sulle kaakkua tarjolla missään muodossa ja kahvitkin kannattaa viedä kotimaasta!
        respasta saa pientä korvausta vastaan lainata kahvipannua jolla on sitten kiva kiehautella kaffet vaikkapa parvekkeella.
        ota myös varmuuden vuoksi omat pullat mukaan


      • olla kaakutta,
        kaakutta paras kirjoitti:

        ei oo sulle kaakkua tarjolla missään muodossa ja kahvitkin kannattaa viedä kotimaasta!
        respasta saa pientä korvausta vastaan lainata kahvipannua jolla on sitten kiva kiehautella kaffet vaikkapa parvekkeella.
        ota myös varmuuden vuoksi omat pullat mukaan

        mutta oon edelleen toiveikas asian suhteen. Muissa ketjuissa on kirijooteltu, että kahvia saa jatkuvasti automaateista ja joku on kyllä kertonut kaakuistakin. Ettet vaan juksaisi?


      • pullaa..
        olla kaakutta, kirjoitti:

        mutta oon edelleen toiveikas asian suhteen. Muissa ketjuissa on kirijooteltu, että kahvia saa jatkuvasti automaateista ja joku on kyllä kertonut kaakuistakin. Ettet vaan juksaisi?

        Kyllä itte oon löytänyt aikasten paljon pullaa ja kaakuva näistä AI hotelleissa ollessani, valitettavasti. Kaikkea haluaa maistaa ja lopputulos on aina kovin huolestuttava . Saa sitkeesti laihduttaa että yhden viikon syömiset saa sulatettua.


      • kuuluu samaan ketjuun
        olla kaakutta, kirjoitti:

        mutta oon edelleen toiveikas asian suhteen. Muissa ketjuissa on kirijooteltu, että kahvia saa jatkuvasti automaateista ja joku on kyllä kertonut kaakuistakin. Ettet vaan juksaisi?

        Nazarin kohteessa Pegasos Worldissa oltiin, kyllä oli kaakkua ja pullaa.
        Kahvia sai automaatista pitkin päivää, mutta iltapäivällä 16.30 - 17.30 oli todellinen kahvin ystävän kakkutarjoilu, huippuna paikan päällä paistettavat munkit, jotka upotetaan ohueen siirappiin tai hunajaan ennen tarjolle panoa. Todella vaarallista: upporasvaa ja määrätön määrä sokeria. Ei sen kanssa muuta tarvi kuin kupin tai kaksi kahvia. Automaattikahvi oli ihan OK, olisin kaivannut maitoisempaa cafe au lait -juomaa, mutta mustat kahvit oli molemmat OK.
        Et tarvi pannua, suodatinta, kuumennuskierukkaa etkä kahvia/pikakahvijauhetta saadaksesi kahvia.


      • juupastajuu
        olla kaakutta, kirjoitti:

        mutta oon edelleen toiveikas asian suhteen. Muissa ketjuissa on kirijooteltu, että kahvia saa jatkuvasti automaateista ja joku on kyllä kertonut kaakuistakin. Ettet vaan juksaisi?

        en kyllä sitten yhtään juksaa..kysy vaikka meitin naapureilta- oltiin samaan aikaan reissussa ja viereisissä huoneissa asusteltiin.
        siinä sitten aamuisin keiteltiin sumpit välistä meitin ja sitten taas naapurin teranssilla. ja hyvää oli etenkin naapurin pannukarkea aidolla nuotiopannulla keitettynä. mukaan olivat älynneet ottaa tommottisen pienen priimuskeittimen jolla sitten lämmiteltiin kaffet ja iltaasin oli hyvä paistella siinä myäs makkarat


      • voi hyvää päivää
        juupastajuu kirjoitti:

        en kyllä sitten yhtään juksaa..kysy vaikka meitin naapureilta- oltiin samaan aikaan reissussa ja viereisissä huoneissa asusteltiin.
        siinä sitten aamuisin keiteltiin sumpit välistä meitin ja sitten taas naapurin teranssilla. ja hyvää oli etenkin naapurin pannukarkea aidolla nuotiopannulla keitettynä. mukaan olivat älynneet ottaa tommottisen pienen priimuskeittimen jolla sitten lämmiteltiin kaffet ja iltaasin oli hyvä paistella siinä myäs makkarat

        Kohta varmaan kerrotte että oli telttakin matkassa. No kukin lomailee omalla tavallaan, itse tyydyn hyvällä mielellä hotellin tarjontaan ja juon sitten juhlamokat taas kotona.


    • Jaanpa kokemuksemme

      Palasimme eilen hienolta ja ihanalta kahden viikon lomalta Turkista. Hotellista: huoneet normi tasoa, siivous huono. Ranta aivan loistava ja puitteet hyvät. Täynnä Itävaltalaisia ja Puolalaisia. Hotellin henkilökunta kielitaidotonta, väsynyttä ja todella tympeää (muutamaa lukuunottamatta). Reseptionissa ystävällisiä henkilöitä. Saksaa osatiin tosin auttavasti, englantia ei lainkaan. Aktiviteetit lapsille hotellikompleksin alueella hyvät ja monipuoliset. Altaat siistejä ja hauskoja. Nemolinna vetää pienimpiä liukumäkineen ym. Ruokatarjoilu kerrassaan surkeaa ja sekavaa sekä huonosti organisoitua. Samasta raaka-aineesta tehty eri versioita pöydän näyttävyyden lisäämiseksi. Ruoka mössöä, erinäköisissä kastikkeissa killuvaa, sekalaisista raaka-aineista tehtyä sotkua ja usein kylmää. Grillattua ruokaa kanaa, lihapullia ja kalaa, joita annosteltiin tiukin määrin. Aitoa ihanaa Turkkilaista ruokaa ei löydä pöydistä. Turkkilainen iltakin poikkesi muista päivistä vain kebab tarjoilulla. Ala carte ruoka oli hyvää. Tosin ruokapaikka pitää tilata heti viikon aluksi, jos meinaa päästä sinne syömään. Missään ei siitä mainittu eikä myöskään sitä, että yksi käynti ala carte puolella kuuluu palveluun. Snack-baareissa sama tarjoilu viikosta toiseen. Hampurilaisia, ranskalaisia ja kylmää spagettia tomaattikastikkeella. Salaattipöytä tosin Resortin puolella oli monipuolinen, vaikkakin joka päivä samanlainen. Hedelmiä sai etsiä ja puristetuista appelsiineistä sait maksaa 2 e, samoin kuin Turkkilaisesta kahvista. Tuoremehua sai vain aamuisin. Ruokajuomista puuttuivat viinivalkoimat, liköörit, konjakit ym. Rakia, vodkaa, olutta ja "halvalle, itsevalmistetulle" viinille maistuvaa valko- ja punaviiniä löytyi. No joillekkin näytti em. väkevät viinakset maistuvan jo heti aamu 8:lta. All Inclusive palvelu oli rajoitettua, ei vastaa lähellekkään aikaisempia kokemuksia muista vastaavista. Spa osaston palvelut sen sijaan olivat kerrassaan hyviä, ei niinkään puitteiltaan, mutta henkilökunta oli ammattitaitoista ja miellyttävää. Samoin kampaamot ja parturit osasivat asiansa. Kuntosalit olivat naurettavia ja niissä ei ollut kunnon ilmastointia. Oppaan kanssa keskustelimme kerran, tuntui asiat olevan vähän hakusessa. Mennessä ei tiedotteita hotellista, palveluista eikä edes opasta bussissa. Kuori infosta, joka jaettiin sisälsi matkaesitteitä tulevista kohteista, asiakaspalautelomakeen ja mainokset Nazarin järjestämistä retkistä. Aula kansio oli yhtenevä. Jos tämä olisi ollut ensimmäinen matka Turkkiin, ainakin aluksi olisi aikaa vienyt asioiden selvittäminen, kun niitä ei mistään saanut, muutoin ku kysymällä. Tähtiluokitus 4, ei millään muotoa vastaa Skandinavista luokitustasoa. Korkeintaan 3- , eikä kaikilta osiltaan sitäkään. Eikä missään nimessä ruoka- ja juomat vastaa ainakaan all inclusive palvelutasoa, ellei sitten juurikaan asioilla ole väliä. Hotellin johto- ja edustajat olivat kertomansa mukaan tyytyväisiä hotellinsa tarjontaan, koska vain Skandit valittivat ja se hotellissa oli vähemmistö. Ensimmäinen Nazar matkamme. Tähän hotelliin emme palaa. Suositus: korkeintaan viikko tässä kompleksissa. Kuitenkin avoimin mielin eteenpäin katsellen. Aikaisempiin all inclusive hotelleihin verrattuna tämä oli surkea eikä vastannut hintaansa. Incekumista lyhyt matka Alanyaan ja Sideen. Asiat eivät kuitenkaan meitä haitanneet, lomamme oli onnistunut, hauska ja kahden viikon verran lepoa, lämpöä ja paljon hauskaa tekemistä.

      • 9.8 kotiutuneet

        Me palasimme lauantaina loistavalta matkalta. Asustelimme Royalissa joka
        oli siisti ja kaikin puolin mukava hotelli. Ruoka oli hyvää ja sitä löytyi jokaisen makuun. Lapsilla aika kului aamusta iltaan pulikoidessa monissa altaissa ja liukumäissä. Viikko kului aivan liian nopeasti ja meidän koko perhe 2 4 oli
        tosi tyytyväisiä reissuun . Nyt kahdesti Nazarin matkalla olleena sanoisin
        että ei ainakaan yhtään huonompi matkanjärjestäjä kun mikään muukaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      96
      6366
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3803
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3180
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      370
      1726
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      959
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      956
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe