Kia-kateus

Vierailin Kia-palstalla ja hämmästyin, että mistä kaikki itsetunnon kohottajat on tänne eksyneet. Ensinnäkin Tojotistit yrittävät siirtää harmmaavarpusen mainettaan Kian omistajiin lanseeraamalla "kia-kansaa". Peniksen jatkeen tarvitsijat leimaavat Kian Ladaksi vain siksi, että molemmilla autoilla on sama myyjä. Haukkujat taas räkyttävät kuuluakseen porukkaan, vaikka eivät ole edes ajaneet kyseisellä merkillä. No, mainitaan vielä alaikäiset, jottei tule heille pahamieli. Lapset voisivat kirjoitella omille palstoilleen (aku-ankka, nakke ja kultapossukerho). Itse harkitsen vakaasti Kian ostamista, sitten kun vaihdon aika tulee. En keksi mitään moitittavaa hinta-laatusuhteessa.
202066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Miksi kiaa on käytettynä myynnissä yhtä paljon kuin esim toyotaa tai volkkaria, vaikka ensirekisteröinnit esim. vuosina 2006 ja 2007 on vain murto osa em. merkkien rekisteröinneistä?

Äänestä
  • Ei tuleva kiakansalainen tuollaisia ymmärrä.

    Äänestä

  • ruutuun

    Äänestä

  • tilastot kirjoitti:

    ruutuun

    ihan ite kahtoin:

    esim vuosimalli 2006, uutena tuolloin rekisteröity(www.autoalantiedotuskeskus.fi):
    kia:5800kpl
    toyota:21000kpl
    vw:15000kpl

    nyt käytettynä nettiautossa vm. 2006
    kia: 176kpl
    toyota: 345kpl
    vw: 362kpl

    eli kiaa suhteessa myyntimääriin tupla määrä käytettynä myynnissä.

    On se vaan Kia kiilannu ittensä koko tämän hetken autokannassa ohi monesta ihan Suomen vakiomerkeistä, on takana niin Chevroletia, Alfaa, Subarua, Roveria, Jeeppiä... siis ihan näitä, mitä on totuttu näkemään päivittin arkiliikenteessä... Ovat muuten näköjään Kian omistajat kans aikas tyytyväisiä peleihinsä, kun kerta esim. OK-autoissa kautta maan (siis Toyota-liikeketju) on myynnissä netin mukaan tasan yks käytetty Kia ja Delta-autoissa taas jo pelkästään vastaavan ikästä, 'uudenkarheeta' Toyotaa 12-kertanen määrä, et semmosta!

    Äänestä

  • Juhy kirjoitti:

    Niin mitäs on hyvitetty liikaa ja annettu lainaa älyttömillä maksuajoilla, nyt ovat sitten pississä näiden vaihtoautojensa kanssa he heh

    Äänestä

  • Juhy kirjoitti:

    On se vaan Kia kiilannu ittensä koko tämän hetken autokannassa ohi monesta ihan Suomen vakiomerkeistä, on takana niin Chevroletia, Alfaa, Subarua, Roveria, Jeeppiä... siis ihan näitä, mitä on totuttu näkemään päivittin arkiliikenteessä... Ovat muuten näköjään Kian omistajat kans aikas tyytyväisiä peleihinsä, kun kerta esim. OK-autoissa kautta maan (siis Toyota-liikeketju) on myynnissä netin mukaan tasan yks käytetty Kia ja Delta-autoissa taas jo pelkästään vastaavan ikästä, 'uudenkarheeta' Toyotaa 12-kertanen määrä, et semmosta!

    Ei täällä näy tojotan liikkeessä relluja eikä pösöjäkään, eikä sitikoita, puhumattakaan alffoista ja fiiateista. Kyllä ne vaihdoissa tulleet myydään naapurin trokarin pihalta eikä tojotan liikkeestä

    Äänestä

  • taas vertaus kirjoitti:

    Ei täällä näy tojotan liikkeessä relluja eikä pösöjäkään, eikä sitikoita, puhumattakaan alffoista ja fiiateista. Kyllä ne vaihdoissa tulleet myydään naapurin trokarin pihalta eikä tojotan liikkeestä

    Vai 'naapurin trokarin'... heh... Ko liike kyllä myy ihan itte omat vaihtoautonsa, on nimittäin kapasiteettia pitää suht hyvin vaihtoautot esillä ihan sisällä asti. Sama homma koskee muuten kaikkia liikkeitä Kian suhteen, eli käytettyä Kiaa ei tahdo muiden merkkien liikkeistä löytää... Yks diesel-cee'd oli joku viikko sit Autobestillä mut tais mennä heti ku ei oo enää näkyny... Tuntuu vaan niin verrattavan Kiaa ja Toyotaa keskenään (kuten edelläkin), että verrattiinpa niitä edelleenkin...

    Ei varmaan näy muiden merkkien kaupoissa Delta-auoton tuotteita. Muut kun eivät niistä maksa juuri mitään. Delta-auto hyvitää melko hyvin, mutta pitää myös vaihdokeillaan kohtuutonta ylihintaa. Siksipä minäkin nyt ajan KIAlla, kun ei alfasta saanut muualla juuri mitään. Olen kyllä ollut Carnivaliini ihan tyytyväinen. Ei ole vikoja, kohtuullisen mukava ajettava tila-autoksi. Bensaa tosin syö aivan kohtuuttomasti, mutta niin tekee voyagerkin. Seuraavan kerran kun autoani vaihdan, pitää joko ottaa uusi KIA tai sijoittaa välirahaan 3-4k€ enemmän.

    Äänestä

..ajettu kohta 20000km.
Ei oo deltassa tarvinnyt käydä luovutuksen jälkeen.

Äänestä

täysin ala-arvoista. muovipaskaa suurin osa.

Äänestä

älä säkätä olet itse kian omistaja etkä mikään vierailija..
miksi kia menestyi niin huonosti tuulilasin merkkien merkki tutkimuksessa? no varmaan siksi että omistajat eivät todellisuudessa ole siihen tyytyväisiä..

Äänestä
  • Tuulilasin tekstin mukaan Kia kylläkin menestyi tutkimuksessa keskitasoa paremmin.

    Äänestä

Jälleenmyyntiarvo on myös keskimääräista huonompi, mm: viimeisen tekniikan maailman jälleenmyyntiarvotilastoja katsomalla voi todeta Kian arvon olevan alapäästä.
Kia on myös jo jälleenmyyntiarvotilastoissa osittain jo 4 vuoden ajalta ja heikkoa on suhteessa uutena samanhintaisiin verrattuna.

Äänestä
  • lopputulokseen päätynyt, sinnun ei kannata varmaan sitä Kiaa harkita muuta kuin käytettynä, koska silloin ilmeisesti arvo on pudonnut reilusti ja saat pienellä rahalla vähän ajetun yllättävän erinomaisen ja luotettavan menopelin. Henkilökohtaisesti päädyin uuteen ja ei tuokaan kauppa kaduta vaikka olet oikeassa - kalliiksihan se tulee. Tosin voin kokemuksesta sanoa, että niin muillakin merkeillä uusilla ajaminen... sama se saako vaihdossa tonnin tai kolme vähemmän.

    Äänestä

"Itse harkitsen vakaasti Kian ostamista, sitten kun vaihdon aika tulee. En keksi mitään moitittavaa hinta-laatusuhteessa."

niin haluat maksaa kunnolla huolloista, vakuutusmaksuista, se on hienoa ajatella että talous pyörii.
olisipa kaikki noin rentoja, yleensä pihistellään kaikessa ja haaskataan siten rahat ulkomaanmatkoihin ym. turhaan.

Äänestä
  • voi ylimääräiset rahat hyvinkin polttaa ostamalla kian.

    Äänestä

  • omista puukiuasta kirjoitti:

    voi ylimääräiset rahat hyvinkin polttaa ostamalla kian.

    tuo oli viisaasti sanottu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ehkä joskus Kia kirjoitti:

Vierailin Kia-palstalla ja hämmästyin, että mistä kaikki itsetunnon kohottajat on tänne eksyneet. Ensinnäkin Tojotistit yrittävät siirtää harmmaavarpusen mainettaan Kian omistajiin lanseeraamalla "kia-kansaa". Peniksen jatkeen tarvitsijat leimaavat Kian Ladaksi vain siksi, että molemmilla autoilla on sama myyjä. Haukkujat taas räkyttävät kuuluakseen porukkaan, vaikka eivät ole edes ajaneet kyseisellä merkillä. No, mainitaan vielä alaikäiset, jottei tule heille pahamieli. Lapset voisivat kirjoitella omille palstoilleen (aku-ankka, nakke ja kultapossukerho). Itse harkitsen vakaasti Kian ostamista, sitten kun vaihdon aika tulee. En keksi mitään moitittavaa hinta-laatusuhteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu