Ristisideleikkaus ja toipuminen

kissukka

Koirallamme on perjantaina edessä ristisideleikkaus ja kaipailisin muitten kokemuksia toipumisajasta ja ylipäätään leikkauksen onnistumisesta.
Koira on kohta 8-vuotias sekarotuinen ja leikattavassa jalassa on myös nivelrikko. Joten jos jolla kulla on kokemuksia ristisidevammasta ja nivelrikosta samassa jalassa, lukisin niitä mielelläni!
Leikkaus tehdään käsittääkseni vanhalla menetelmällä, koska operaation hinta on "vain" noin 600 euroa. Aika niukasti löysin tietoa googlaamalla tästä uudesta ja vanhasta leikkausmenetelmästä, toipuminen tässä vanhassa menetelmässä kestää kauemmin?

11

16372

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokemusta on

      Oma Rotikkani leikattiin vanhalla tyylillä kun uusi ei ollut viellä käytössä toipuminen oli valitettavasti molemmille tosi uuvuttavaa piti varoa jatkuvasti viikko tolkulla että ei vaan vahingossa kaan hyppää minneen ylös sitten kun olisi pitänyt alkaa käyttää jalkaa niin eihän siitä meinannut tulla mitään kaiken kaikkiaan toipuminen vei noin reilun puolivuotta uudella tyylillä koira alkaa kuulemma käyttämään heti jalkaansa niin on kyllä parempi ei pääse lihakset surkastumaan. ei muuta kun onnea ja pikaista paranemista

    • emppu004

      Meidän 4 v. bichon friselle tehtiin 3 kk sitten eturistesiteen repeämän korjausleikkaus alkuun tuntui ettei täsät mitään tule vaan elämä jatkuu kolmella jalalla. Kk syötiin kipuläkettä lisäksi tietty alkuun antibiootti ja alkuun oli tosi kipeä mut sit vähän rukkailin lääkkeen anostelua joka ohjeen mukaan oli kerran päivässä jaoin sen kahteen annokseen niin yökin meni siedettävästi siitä lähtien. Edelleen jalka on heikompi eli lihasta pitäs saada. Alkuun kävely meni neljällä jalalla kankeasti aluksi mutta kuitenkin nyt ihan tässä viime päivinä neljä jalkaa löytyy alle myös kovemmassa vauhdissa eli jaksan uskoa että hyvä tulee, no ainakin kohtuullinen. En tiedä mikä on vanha ja mikä uusi tapa meillä se tehtiin niin että reisilihaksen kalvosta tehtiin siirre hinta oli vähän vajaa 700€. Sohvalle pääsee hyppäämään sänkyyn ei muita rajoitteita ei kai ole paitsi lenkille lähtö vähän tikkusta mut mennään sit koiran omien halujen mukaan. Meillä myös toinen koira joka kyllä antaa kyytiä tälle että vauhtia kyllä välillä löytyy!
      Onnea leikkaukseen ja pidetään peukkuja että kaikki menee hyvin!

      • bichonparka

        Meidän 12v. Bichonille tehtiin sama leikkaus vasempaan taka-jalkaan, mutta nyt kolme kuukautta jälkeenpäin näyttää siltä että koira käveli paremmin rikkoutuneella polvella kuin uudella. Jalka todella näyttää olevan kipeä, en tiedä sitten tehtiinkö leikkas jotenkin hutiloiden. Kävely on erittäin hidasta ja kankeaa, ennen sentään juoksukin maistui.

    • niksu

      jo edesmennyt koirani oli 7 v, kun siltä meni ristiside poikki. Oli myös kulumia. Putro Hau Maussa leikkasi. En muista mitä maksoi, kun siitä on jo yli 12 vuotta. Koira toipui hyvin ja eli yli 16 vuotiaaksi. Jalka kesti loppuun asti hyvin.

      Tärkeää on ekat viikot. Ulos vain hihanssa. Ei mitään riekkumista, juoksemista, sohvalle hyppimistä tms. Hanki häkki ja laita koira alkuun sinne. Pysyy varmasti alkoillaan. Sinne sitten puruluita, jotta on tekemistä. Itse taisin olla hieman hysteerinenkin koiran kanssa eli pidin hihnassa ja rauhassa useamman viikon. No, kestipä se jalka sitten vielä 9 vuotta.
      Malta pitää koira levossa tarpeeksi kauan. Liikuttaakin toki pitää, mutta rauhallisesti.

    • lhasa apso

      8-vuotiaan apso-neidin poikki mennyt ristiside ja nivelrikkoinen jalka leikattiin maaliskuussa. Eka yö oli helvettiä kipujen vuoksi,mutta piti olla sisukas ja yrittää helpottaa kipua lääkkeillä,kylmä ja lämpökääreillä.Otettiin heti kotiin tultua kauluri pois. Helpotti koiran olemista kummasti ja ei koskenut jalkaansa ollenkaan.2 viikkoa syötiin kipulääkkeitä,mutta jatettiin pois koska ei valittanut jalkaansa ja oli tosi pirteä. Kolmeviikkoa leikkauksesta,astui jo hyvin jalalla,mutta riehumista piti toppuutella. huhtikuussa elettiin jo normaalia elämää ja tällä hetkellä välillä onnutaan hetken aikaa jos juoksee pihalla pitemmän aikaa. Sänkyyn ei uskalla hypätä heti vaan teputtelee ja sitten ponnistaa. Itse hermoilin leikkausta, varsinkin kun luin muiden tarinoita. Kun on koiran kanssa ekat päivät pötkötellen sen vieressä ja elätte koiran ehdoilla niin hyvä tulee!Kuntoutusta kannattaa harkita.Minäkin jumppasin varovasti jalkaa( sain eläinlääkäriltä ohjeet)ei tarvinnut maksaa vesiterapiasta! Leikattin vanhalla menetelmällä.. ja maksoi 400€. Kannattaa kysellä leikkauksista tarjouksia. Meilläkin putosi puolet hinnasta ja asiantuntevampaan lekuriin päästiin!

      • ROTSIKKA

        Hei kaikille ristari vaivasta kärsiville koirille sekä omistajille! Oma koirani rottis 4v narttu leikattu 6.3.2010 etummainen ristari poikki vasemmasta takajalasta. Toipuminen tänään 6.6.2010 parempikin voisi olla. Varaa jalalle n.70%. Leikattu vanhalla menetelmällä hinta kaikkineen kontrollit jne…n.650€ paikkeilla 3kk kipulääkkeitä ja muuta harmia vanhan menetelmän johdosta. Älkää missään nimessä säästäkö rahojanne jos haluatte rakkaasta ystävästänne mahdollisemman terveen. Suosittelen Helsingin yliopistollista e.sairaalaa leikkaus hinta 2300€ ja siihen vielä varmaan röntgenit ja muut päälle?? Olen vakavasti harkinnut sinne menoa ja menemmekin syksyllä kun leikkauksesta on kulunut 6kk ja mikäli asiat eivät ole hyvin. Olemme käyneet fyssarilla ja vesijuoksumatolla jne… Voin kertoa että olen upottannut kaikkiaan sen 1000e eikä tulos jalanosalta ole kovin hyvä. Että halvalla ei saa hyvää…

      • 10vSekarotuinen
        ROTSIKKA kirjoitti:

        Mikä se vanha menetelmä on? Entäs uusi? Meidän hurtta leikattiin viikko sitten, haluaisi jo juosta ja hyppiä mutta kun...Se 2 - 3 kk pitäisi ottaa iisisti...

      • ¨slowly"
        10vSekarotuinen kirjoitti:

        Mikä se vanha menetelmä on? Entäs uusi? Meidän hurtta leikattiin viikko sitten, haluaisi jo juosta ja hyppiä mutta kun...Se 2 - 3 kk pitäisi ottaa iisisti...

        Uusin tekniikka on TTA-menetelmä,jossa sääriluun etuharjanteen kulmaa muutetaan ja kiinnitetään titaanilevyillä.Omalta rotikaltani meni etummainen ristari ja on leikattu ko. menetelmällä kk sitten.Toipuminen on edennyt hyvin.hintaa operaatiolle tuli 1630egee.Vesiterapiassa käydään 10 kertaa(45egee kerta) ja "kotijumpat"ohjeen mukaan.Ja hankalintahan täs toipumisessa on se iisisti ottaminen,et tosi lyhyellä hihnalla mennään!Kyllähä tolle operaatiolle hintaa tulee kaikenkaikkiaan aika huimasti,mut kerranhan se kirpasee!!Pääasia et koiruus paranee.

      • 5v bichon frise
        ¨slowly" kirjoitti:

        joo siis meill on 5 vuotias(paino noin 7 kiloa) bichon frise uros jolta katkesi vasemman jalan eturisti side lauantai iltana ja käytettiin heti eläinlääkärissä. Ollaan mietitty nyt sitä että leikataanko vai jätetäänkö leikkaamatta kun koira laskee nyt jo pissatessa kokonaan vasemmalle jallale nyt niinku etitään vastauksia mitä riskejä leikkauksessa on ja mitä riskejä hoitamattomuudessa

      • Bichonfrise

        mihin tulokseen päädyitte?

      • Koiraperhe
        ¨slowly" kirjoitti:

        Uusin tekniikka on TTA-menetelmä,jossa sääriluun etuharjanteen kulmaa muutetaan ja kiinnitetään titaanilevyillä.Omalta rotikaltani meni etummainen ristari ja on leikattu ko. menetelmällä kk sitten.Toipuminen on edennyt hyvin.hintaa operaatiolle tuli 1630egee.Vesiterapiassa käydään 10 kertaa(45egee kerta) ja "kotijumpat"ohjeen mukaan.Ja hankalintahan täs toipumisessa on se iisisti ottaminen,et tosi lyhyellä hihnalla mennään!Kyllähä tolle operaatiolle hintaa tulee kaikenkaikkiaan aika huimasti,mut kerranhan se kirpasee!!Pääasia et koiruus paranee.

        Huomenna tulee 2 viikkoa TTA-menetelmällä tehdystä leikkauksesta. Ilman kauluria on ollu jatkuva vahtiminen päällä, ettei oo nuollu haavaa. Tänään vielä antibiootit, on yhtä tuskaa ollut että saanu menemään, myös kipulääkettä joka päivä. On niin ronkeli ollut syömisen kanssa aina, täs on saanu ostaa vaikka mitä että on saanu lääkkeet menemään. Tikit poistettiin torstaina, haava on parantunut hyvin, onneksi!! Hermo on ollu tiukalla, kun vaan lepäämistä koiran kanssa, pissa ja kakkareissut ihan lähellä.
        Lopputarkastus 17.10-18
        Aika hyvin aloitti kaks päivää leikkauksesta jalkaa käyttämään, kaikki hyppimispaikat estetty, autoon nostettu kun pakollinen lääkärikäynti tikinpoistoon.
        Säälittää kun ei pääse autonkyytiin ja rannalle tai metsään, painoo on 25kg ja ei nostaminen käy niin helposti, ahtaaseen takapenkkiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2990
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1716
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1587
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1401
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      403
      1400
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1323
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1129
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1067
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      334
      908
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      259
      877
    Aihe