Tämä krapulaa?

vai jotakin muuta

Alkoholin nauttiminen on meikäläiselle melko uusi juttu. Nyt juhannusaattona tuli otettua sitten uusi ennätysmäärä alkoholia. Join melko tasaisesti koko ajan, aloitin kuuden aikoihin illalla. Aamuyöstä alkoi jo olla jo vähän huono olo ja kova jano. Kuitenkin veden juominen yökötti, vaikka sitä hiukan sainkin juotua. Yritin syödä myös vähän karkkia (kuulin että se auttaisi krapulan ehkäisyssä), mutta kun pääsin kotiin, oksensin. Viimeisen alkoholijuoman olin nauttinut silloin kolmisen tuntia sitten.

Aamulla herätessä olo oli vielä ihan hyvä, kunnes haukkasin palan leipää. Oli mentävä oksentamaan heti. Mikään ruoka ei pysynyt sisällä 30 tuntiin, pelkkä yhden karkin imeskely aiheutti pahan olon. Vettä sain juotua pieniä määriä. Mustikkakeitto juhannuspäivän illalla oli ensimmäinen kiinteä ruoka, joka pysyi sisällä.

Olo oli ollut hyvä muuten, ei päänsärkyä tai muuta, mutta kun söin jotain, tuli välittömästi huono olo. Tänään olo on ollut normaali ja ruoka taas maittanut.

Voiko kuvaamani olla krapulaa? Vai oliko vatsani vain ärtynyt alkoholista?


[Jos jotakuta kiinnostaa, niin join tuolloin pullon eli 70cl 15% vodkaa (en raakana), 0,5l siideriä, likööriä (15%) yhteensä n. 2dl kahdessa drinkissä sekä maistelin kolmea viskiä. Olen lisäksi täysi-ikäinen 52-kiloinen naisihminen, jos se nyt mihinkään vaikuttaa.]

7

1852

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • raskaana?

      Tai sitten olet tosiaankin ollut krapulassa.
      Sellaista sattuu joillekkin.
      Itse olen kuusitoistavuotiaana ollut viinan takia vessanpytyllä oksentelemassa, tai sammunut.

      Kyllä sinusta hyvä juoppo tulee kunhan treenaat ja jätät nuo muut litkut pois kuin kossun tai konjakin.

    • Hanna

      sulla on ollu krapula.Oksentelut kyl häipyy jos useemmin otat kunnolla, krapulas siis.Mä kans täysikäisenä aloitin naukkauilun, ny 45v olen juoppo, juoma kuin juoma käy millä saa humalat. Tänääki jo ottanu teräviä ja varmaan sammumispisteeseen naukkailen.Oliks sul muuten hauskaa huppelis?

      • vai jotakin muuta

        Yleensä alkoholin juomiseni ei ole tuntunut missään (tosin ehkä en ole sitten ottanut tarpeeksi). Nyt ensimmäistä kertaa juhannuksena tuntui että olin vähän päissäni, jonkun epäluotettavan nettilaskurin mukaan kolmen promillen humalassa, tiedä siitä sitten.

        Humala ei kuitenkaan ole ykköstavoitteeni, vaan nauttia kavereiden seurasta. Joskus siihen voi toki liittyä pari juomaakin. Viime juhannus oli kyllä paras kaikista, mutta en voi varmaksi vannoa, johtuiko se nauttimastani alkoholista vaiko oikeasta seurasta.

        Oma krapulani (jos se sitä nyt sitten oli) oli kyllä ihan toisenlainen kuin olin kuvitellut. Olotila ei ollut herkku, joten tulee kyllä vältettyä jatkossa tuollaisia ryyppyreissuja. Nyt juhannuksesta asti ajatuskin alkoholista on vastenmielinen, enkä ihan heti ole valmis millekään baarireissulle.


    • promillemäärän

      noiden tietojen perusteella, ja se näyttäis sellaiset 2.8 - 3.2 promillea. tähän kun lisätään vielä se että olet aloittelija, niin sanoisin että tuo reaktio on normaali, otit vaan ihan liikaa :) kyllä sen nassun pitää hiukan ensin tottua siihen etanoliin, ettei se lähetä sitä takasi ylös :)

    • mikään ihme

      jos ei mikään pysy sisällä, jos olet juonut noin monenlaisia juomia. Parempi pysyä parissa juomatyypissä ja valita nekin niin, että ne sopivat yhteen (ei esim. viiniä ja olutta samalla kertaa). Makeat litkut yleensäkin saavat mahan sekaisin jo pelkästään liiallisen sokerin vuoksi.

      • vai jotakin muuta

        Kiitos vinkistä. :) Järkeeni ei kyllä ihan käy tuo erilaisten juomien sekoittamisen vaikutus, mutta uskon kokeneempia.


      • sinä sen
        vai jotakin muuta kirjoitti:

        Kiitos vinkistä. :) Järkeeni ei kyllä ihan käy tuo erilaisten juomien sekoittamisen vaikutus, mutta uskon kokeneempia.

        myös itse kantapään kautta testata. Yhden testikerran tulokset tiedätkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1334
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      970
    3. 78
      827
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      758
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      744
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      714
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      665
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      632
    9. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      615
    10. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    11. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      85
      585
    12. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      548
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      542
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      535
    15. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    16. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      92
      486
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      465
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      461
    19. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      454
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      447
    Aihe